Pikanootti: Johnnie Walker Red Label

Eräs ystäväni totesi, että minulle ei voi tuoda lahjaksi viskiä. Perusteluksi hän kertoi, että ei osaisi valita sellaista viskiä, joka harrastajaa miellyttäisi.

Tämä kommentti on jäänyt vaivaamaan. Ja toden totta, eipä ole juuri merkkipäivinä viskiä lahjapusseista löytynyt. Viiniä, kaljaa, konjakkia ja rommia on sen sijaan tullut useita pulloja. 

Törmäsin itse tähän "pelkotilaan" kun etsin pitkäripaisesti tuparilahjaa viinejä harrastavalle ystäväpariskunnalle. Kynnys viinin ostamiseen harrastajalle oli yllättävän korkea. Rohkelikkona nappasin pullon baroloa kainaloon ja ainakaan päin naamaa ei tullut nenännyrpistyksiä lahjan saajilta. Voimaannuttavaa.

Onneksi nuorissa on tulevaisuus. Sisarusten lapsista ensimmäiset ovat jo muutaman vuoden olleet päälle 18 ja tuoneet Alkosta löytämiään viskihelmiä minulle maistettavaksi. Vaikka viskit eivät sinänsä ole olleet ihmeellisiä niin ajatus on aina lämmittänyt minua - nämä ihmiset ovat oikeasti miettineet, mistä voisin pitää ja hankkineet lahjan sen perusteella parhaan tietämyksensä mukaan.

Yksi tällainen lahja oli Johnnie Walkerin Red Label, jonka sain siskonpojalta syntymäpäivälahjaksi lottokuponkiin käärittynä. Hieno lahja, josta tuli hyvälle mielelle.

Olen usein pitänyt Red Labelia yhtenä huonoimmista koskaan maistamistani viskeistä. Tämän vuoksi en ole sitä itse juonut ainakaan viiteen vuoteen, saati harkinnut sen ostamista. Siksi lahja oli oivallinen, sillä tuskin olisin muuten Red Labelia tullut ostaneeksi.

Oliko viski sitten niin pahaa kuin muistin?

Johnnie Walker Red Label - Sitä kissa ostaisi

Johnnie Walker Red Label, 40 %

Tuoksu: New make. Omenaa. Toffeeta. Perhonsidontalakkaa. Kokonaisuutena ohut.

Maku: Ihan ensimmäinen puoli sekuntia ihan miellyttävä. Vihreitä hedelmiä, nahkaa ja toffeeta. Taittuu todella nopeasti melko oksettavaksi geneeriseksi ”väriviinaksi”, joka ei kyllä riemunkiljahduksia aiheuta.

Olihan se nyt ihan kauhea viski. Silti oli kiva päästä maistamaan. Maistan myös joka vuosi mämmiä ja rosollia. Ja joka vuosi ne maistuu pahalta. 

Katsaus Viron viskitilanteeseen - kesä 2015 edition

Viro on ollut viinaturismin suhteen viimeisen vuoden otsikoissa normaalia enemmän. Viinaralli ja sen hillitseminen viranomaistaholta ovat ainakin keltaisen lehdistön sivuilla lähes jokapäiväinen aihe. Kesälomamatka vei auton kanssa lahden vihreämmälle puolelle, joten oli hyvä aika tarkastaa Viro viskituristin näkökulmasta.

Lähdetään anglosaksiseen tapaan loppupäätelmästä: Viroon ei kannata viskin perässä matkustaa. Halvemmalla ja paremmasta valikoimasta pääsee nauttimaan virtuaalista viinarallia harrastamalla. Valikoimat ovat suurimmaksi osaksi aivan perusbulkkia ja hintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Osa liikkeistä myy yksimaltaisia jopa Alkoa kalliimmalla.

Lahden ylitys tapahtui molempiin suuntiin Eckerö Linellä. M/S Finlandian Eckerö Shop ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, vaikka laivalla oli panostettu ihan omaan single malt -osastoon, josta löytyi mm. info-tauluja Skotlannista. Edistystä toki tämäkin. Perus travel retail -nasujen seassa oli myös tislaamojen peruspulloja. Hintataso vaihteli pullottain. Esimerkiksi Uigeadail kannattaa ostaa laivalta, mutta Glenlivetin ja Glenfiddichin peruspullot Viron puolelta. Mielenkiintoisena kuriositeettina todettakoon, että vitriinissä majaillut Lagan 30-vuotias oli reissun aikana kadonnut! Syyllinen ilmoittautukoon ja lähettäköön samplea tänne päin.

Ostopaikalla on Virossa väliä. Monopolimaasta tulleena usein unohtaa, että vapaassa markkinataloudessa hinnat eivät ole joka kaupassa samat. Härskeimmät ylilyönnit löytyivät Tarttolaisesta viinikaupasta: Lagavulin 16yo 176€ ja Monkey Shoulder 88€. Teki tiukkaa olla nauramatta. Esimerkkejä myös toiseen suuntaa löytyi. Paikallisesta peltomarketista Pärnun ulkopuolelta löytyi The Glenlivetin 12-vuotiasta alle 30 euron.

Vaikka mitään erikoisuuksia Virosta ei reilun viikon road tripin aikana löytynyt, voi maasta löytää tietynlaisia löytöjä. Hyllyissä on paljon jo lopetettuja pullotteita ja yleensä edullisesti. Mieleen jäi kolme esimerkkiä. Macallanin 12yo Fine Oakkia oli monessa paikassa hyllyt pullollaan. Hinta yleensä 50 euron tietämillä. Hollannin serkku haluaa tästä jo lähes 20€ enemmän. Myös vanhaa Black Bottlea oli monessa paikassa tarjolla alle kahden kympin. Kolmas esimerkki löytyy blendien puolelta. Johnnie Walkerin ikämerkittyä Gold Labelia löytyi vajaalla 60 eurolla. Kyseessä on ainakin minun suuhuni kelpo blendi. Pesee monet saman hintaluokan single maltit.

Parhaan valikoiman koko maassa tarjosi Tallinnan Stockmannin viinakauppa. Kyseisessä kaupassa oli myös muutamia budjettipelaajille sopivia erikoisuuksia. Hyllystä löytyi legendaarisen Samarolin indiepullotteita jopa viisi erilaista. Kaupan hintataso oli tosin muuta Viroa selkeästi kalliimpi. Peruspulloissa oli noin 10€ enemmän katetta. Tosin, maksaa ne postitkin ja se hyllyn edessä keikailu ja pullojen hypistely on sen verta kivaa, että täältä tarttuikin yksi tuliainen mukaan. Suosittelen piipahtamista, jos olet ns. "hoodeilla". Erikseen tuonne ei välttämättä kannata pyhiinvaellusta tehdä. Sataman kaupoista ei erikoisuuksia kannata metsästää, mutta peruspulloja saa suhteellisen kilpailukykyiseen hintaan. Eli, samalla kun lataa peräkontin bulkkikaljaa ja 3 euron kuohareita täyteen voi lekan tai kaksi mukaan napata.

***

Jos Viro ei ole vielä juomista jaloimman saloja ymmärtänyt, niin oluen päälle he ymmärtävät. Juttelin Pärnulaisen olutkaupanpitäjän (kyllä, pelkkiin pienpanimo-oluisiin erikoistunut kauppa) kanssa ja hän kertoi, että viimeisen parin vuoden aikana virolaisten mikropanimoiden määrä on noussut noin nollasta yli kymmeneen. Ja hyviähän ne olivat! Pöide, Vormsi, PÕhjala ja Ollenaut pääsivät ainakin matkalla testiin. Muitakin panimoita kauppojen hyllyiltä löytyi, mutta aika ja innostus ei riittänyt kaikkeen. Mainittakoon vielä Tartosta löytyvä loistava olutbaari J.R. Schramm'i Keller. Vahva suositus. Alla kuvakollaasi heinäkuisen roadtripin antimista.

Kissakahvila Nurri ja japanilaista kissaolutta.

Ollenauttia Tartossa.

"Kellerissä".

Paikallisen marketin oluthyllyn antimia.

Pärnussa pihvien alas huuhtomiseen tarvittavat ainesosat.

Päiväkaljalla.

Pullo Pöideä Pöiden kunnassa Saarenmaalla.

Ystävänpäivän yllätystasting: Johnnie Walker blendit

Sen lisäksi, että viski paranee aukaistussa pullossa, on myös juomaseuralla väliä. Huono viski hyvässä seurassa päihittää hyvän viskin huonossa seurassa. Hyvä viski hyvässä seurassa on taas jokaisen harrastajan tavoite. Kun joukko pitkäaikaisia ystäviäni päätti ystävänpäiväviikonloppuna suunnata lappiin mökkeilemään, päätin järjestää perjantain alkuiltaan pientä tastingia. Suunnitelmat pidin salassa ja totesin alkuillassa olevan "eventtiä". Reppuun löin viskiummikoille ihmeteltäväksi syksyllä hankkimani Johnnie Walker "The Collection" -boksin, jonka sisältä löytyy seuraavat herkut:

Black Label 12yo

Green Label 15yo

Gold Label 18yo

Blue Label

Taustalla oli ideana päästä myös itse Walker-blendien makuun. Olin ennen tastingia maistanut ainoastaan Green Labelia. Jopa "ryyppyviskien" ykkönen (terveisin: isojen poikien tietotoimisto), mustaetikettinen Kävelijä oli jäänyt maistamatta.

Pojat pääsi ehjin nahoin kotiin.

Tastingin ideana oli alkuun tutustuttaa ihmisiä muutamiin perusmakuihin, mitä yksimaltainen viski voi tarjota ja sen jälkeen hyökätä blendien kimppuun. Suunnitelma oli huono, sillä jo bourbon- ja sherrykypsytysten eroja tarkastellessa osa yleisöstä totesi, että "hyvää viinaa", joi lasit tyhjiksi ja painui saunomaan. En ala syyttämään, sillä onhan tämä omanlaista hifistelyä. 

Porukan pienentyessä nostettiin päätähdet pöydälle ja aloimme maistella. Kirjailin ylös muutamia omia ja yleisön mietteitä viskeitä:

Johnnie Walker Black Label 12yo

T: Mallasta, laakerirasvaa, kevyttä pippuria.

M: "Pontikkaa", omenoita, kevyttä kukkaisuutta. Ohut ja yllätyksetön.

Johnnie Walker Green Label 15yo

T: Omena, nahka, tammi ja sitrukset.

M: Hienossa balanssissa hedelmiä, mausteita ja nahkaa.

Johnnie Walker Gold Label 18yo

T: Hunaja/mesi, kukkaisuutta, pippuria.

M: Miellyttävän öljyinen, tasapainoinen kuin Rukajärven Enni, turvetta, hunajaa sekä sitrusta.

Johnnie Walker Blue Label

T: Kompleksisen oloinen, kevyttä savua ja hunajaa.

M: Yllättävän tymäkkää turvetta, pippuria ja savua ja silti kevyt. Katoaa suusta ikään kuin varkain. 

Eivät saaneet Walkerit minua käännytettyä blendien ystäväksi, mutta eiväthän nämä huonoja olleet. Gold Label oli suorastaan erinomainen ja taisi olla koko muunkin porukan suosikki. Ainakin hintansa puolesta legendaarinen Blue Label ei päässyt lähellekään samalle tasolle. Myös Vihreä ja Musta maistuivat "aevan hyviltä", sanoisi savolainen.

Jäikö kattauksen perusteella sitten uusia viskinystäviä ns. koukkuun? Ehkä, ehkä ei, mutta tastingin järjestäjää miellytti ainakin seuraava kommentti: "Nyt huomasin eka kertaa, että viskien maussa on eroja." Tämä saattaa olla pieni askel ihmiselle, mutta suuri askel viskiysteiskunnalle.

Loppuun todettakoon käännynnäisten etsimisen olevan kuin huumediilerinä toimiminen: ensimmäinen drami on ilmainen. Ja kehutaan vielä sitä Johnnie Walkerin tv-mainosta, kun niin on Walkerista puhuttaessa tapana. Eräs ystäväni aikoi järjestää "viski-illan" mainoksen nähtyään. Koskaan ennen hän ei ole viskiin koskenut. Don Draperia hymyilyttäisi. Mainoksen perusteella sai kerrottua myös olennaiset asiat Johnnie Walkerin tarinasta. Keep Walking!