Meitä on moneen junaan - maistossa hiukan erilaisia turveviskejä

Joskus mieleen tulee typeriä ideoita ja niitä pitää sitten päästä toteuttamaan. Yksi tällainen kuningasajatus oli tutkailla turpeella höystettyjä viskejä mantereen puolelta. Aina kun näitä on tullut lasissa käytettyä niin on tullut mieleen, että miksi näillä kiusaa itseänsä kun Saarella kaikki on vain paremmin. Nyt on kuitenkin markkinoille parin viime vuoden aikana putkahtanut useampi turveviski mantereen puolelta ja pakkohan niitä on ollut kaappiin hankkia.

Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.

Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.

Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:

BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof

Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.

BenRiach 10yo "Curiositas"

Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.

Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.

BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland 

Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.

Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!

Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin.  Tällä kertaan punaviinimarinadissa.

Longrow Peated

Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.

Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!

Longrow Red "Australian Shiraz"

Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!

Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.

Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.

Glenglassaugh Torfa

Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.

Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?

Tomatin Cu Bocan

Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.

Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.

Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.

Ballechin 10yo

Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.

Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.

Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker

Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.

Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!

Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.

Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.

Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.

Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.

Savuviskejä St. Michaelissa 3.12.2014

Keskiviikkona päästiin taas leipälajin pariin. Viskejä, ja vielä savuisia sellaisia. St. Michaeliin oli roudattu tastingia pitämään Vinoblen Philippe Hakulin ja pöytään tuotu hiukan erikoisempia uutuuksia ja vanhoja tuttuja savuisten viskien maailmasta. Kattaus näytti seuraavalta:

- Togouchi 12yo
- Hellyers Road Peated
- Compass Box Peat Monster
- Ballechin Sauternes Cask
- Kilchoman Port Cask

Koska kolme viimeistä olin kattauksesta maistanut, mielenkiinto keskittyi kahteen ensimmäiseen. Mielenkiintoa nosti vielä se, että en ollut rehellisesti kummastakaan viskistä kuullut. Piti pistää KVG ja selvittää perusasiat, koska ahdisti.

Erityisesti Togouchi herätti ihmetystä. Japanilainen viski, jossa ei tippaakaan japanilaista tislettä? Uskottavahan se on kun internetissä niin lukee ja maahantuojakin tämän totuutena kertoo. Togouchi blendaa viskinsä skottilaisesta yksimaltaisesta ja kanadalaisesta jyväviskistä ja kypsyttelee tuotoksensa sitten Japanissa. Kypsytyspaikkakaan ei ole mikään perustönö, vaan vanha rautatietunneli. Philippen mukaan tunnelissa pysyy lämpötila koko vuoden 14 asteen tietämillä, mikä on viskin kypsymisen kannalta lähes ihanteellinen lämpötila. Mielenkiintoinen ratkaisu. Tahtoo nähdä!

Toinen tastingin outolintu tulee niin kaukaa, että sitä on hankala käsittää. Matka Tasmaniasta perämeren perukoille ei ole mitenkään lyhyt. Käyttäisin jopa sanaa pitkä. Nykyään Australian suurimman viskintuottajan titteliä hallussaan pitävän tislaamon tuotteissa ei sinänsä mitään ihmeellistä ole. Perinteisellä yksimaltaisen valmistusprosesseilla mennään. Sijainnin merkitystä viskin maulle ei tule kuitenkaan väheksyä: Tasmanialainen ohra ja turve (ja miksei myös vesi) antavat varmasti oman sävynsä viskiin.

Näiden mielenkiintoisten faktojen lisäksi Philippe takoi pöytään erään tiedon, jota en ollut jostain syystä tullut koskaan ajatelleeksi. Melkein hävettää. Viskin historiaa tuntevat tietävät, että aikojen alussa kaikki viskit olivat vahvan savuisia. Tämä johtui siitä, että mitään muuta polttoainetta kuin turve mallastamiseen ei ollut. Asia kuitenkin muuttui, kun britteinsaarten rautatieverkko ulotti lonkeronsa myös ylämaille. Näin hiili korvasi turpeen polttoaineeni kaikissa niissä tislaamoissa, joihin sitä kustannustehokkaasti oli saatavilla. Loppujen lopuksi on siis jälleen kyse rahasta. Islayn saari "säilyi" tämän trendin ulottumattomissa, koska junat eivät osaa uida. Nerokasta ja loogista!

Niin, ne viskit!

Togouchi 12yo 40%

Tuoksu: Makeaa turvetta, koivuklapia, pähkinöitä, greippiä ja jotain kitkerää vihreää.

Maku: Loistava balanssi. Hedelmäistä happamuutta ja ruohoa. Vahvaa pippuria. Jyväviskin vaikutuksen huomaa. Ripaus suklaata.

Olipa positiivinen yllätys! Maut olivat sekä tuoksussa että maussa voimakkaita ja selkeitä. Pieni jyväviskille ominainen vetisyys häiritsi maussa, mutta muuten oli loistava viski. Taisi mennä ostoslistan kärkeen.

Hellyers Road Peated

Tuoksu: Togouchiin verrattuna hento ja kukkaisempi. Jotain lääkemäistä, tulee mieleen yskänlääke. Lakritsin makuinen Silomat. Tai itseasiassa lakritsijuuren.

Maku: Mineraalinen ja makea. Turve kutittelee kivasti jälkimaussa, mutta ei todellakaan jyrää. Ohraa, kahvia jopa jotain trooppista hedelmää. Ananas? Lakritsimainen lääkemäisyys hallitsee silti kokonaiskuvaa.

Olipas hyvällä tavalla outoa kamaa. Kyllä tämäkin ostoslistalle meni ja koko tislaamo tarkkaan seurantaan. Pitkästä aikaa jotain oikeasti uutta. Ei ehkä kuitenkaan Togouchin kaltaista wau-elämystä saanut aikaan.

Nämä kaksi olivat ehdottomat suosikkini kattauksessa ja loput viskit menivät vähän vähemmällä huomiolla. Muut tuntuivat harmaalta massalta kahden ensimmäisen jälkeen. Ballechinista löytyi tällä kertaa hillaa ja Kilchomanit maistuvat minusta edelleen mansikalle ja vadelmalle. Toki Kilchomanin Portti on 3-vuotiaaksi aika tykkikamaa, mutta kun ikä ei näy hinnassa, ei sillä oikeastaan mitään merkitystä ole. Peat Monsterilla oli porukan hienoin etiketti. Siinäpä ne oleellisimmat. Hieno tasting jälleen kerran. Kiitokset Vinoblelle ja St. Michaelille

Old Fashioned ja St. Michaelin savuviskitasting 17.9.2013

Syksyn piristykseksi St. Michael jatkoi tiistaina 17.9. VYSsin kanssa ideoituja tasting-sessioita. Tällä kertaa ohjelmassa olivat nuo suomalaisen viskikulttuurin hymypojat, savuiset viskit. Kattauksessa oli savuviskejä niin Japanista kuin eripuolilta Skotlantiakin. Koko kattaus oli seuraavanlainen:

Nikka Yoichi 10yo
Ballechin #6 Bourbon Cask
Kilchoman Machir Bay (2013 release)
The First Edition Bowmore 1996 16yo
Kilchoman New Spirit

Tastingia oli vetämässä maisteltavia viskejä maahantuovan Vinoble Oy:n edustaja Philippe Hakulin. Philippe otti tasting-vieraat hyvin vastaan ja sain itsekin pari tiimaa miehen kanssa ajatuksia vaihtaa ennen tastingin alkua. Valitettavasti itse viskien esittelyssä oli hiukan toivomisen varaan. Asiasisältö oli sinänsä ok, mutta nyt olisi tarvinnut joko äänentoistovermeitä tai hiukan lisää volyymiä puheeseen. Toki itsekin tuli taustahälyä luotua vieruskaverin kanssa ajatuksia vaihtaessa. Tastingiin oli myös saapunut St. Michaelin "takahuoneen" huomioiden kunnioitettava määrä väkeä. Joka tapauksessa mikki ja pieni PA-kaiutin ei olisi paha idea seuraaviin tastingeihin, jos väkeä on yhtä runsaasti paikalla.

No entä ne viskit? Mitään hirveitä en etukäteen odottanut, sillä sekä Machir Bay että Bowmore oli jo omalta osaltani maisteltu. First Editionin Bowmore on kyllä kelpo viski, mutta ei mikään "wau-experience". Machir Bay puolestaan on mielestäni jotenkin todella tunkkainen tapaus. Lisäksi se maistuu häiritsevästi punaisille marjoille, lähinnä mansikalle. Tällä kertaa vierellä pääsi maistamaan myös puoli vuotta bourbon-tynnyrissä kypsynyttä New Spiritiä, ja siinäkin maistui marjat. Tästä teimme vierustoverin kanssa päätelmän, että Machir Bay ei hirveämmin ole tynnyristä itseensä makuja imenyt ja raakatisle maistuu vielä ikävästi läpi. New Spirit oli ehkä näistä kahdesta jopa se maistuvampi keitto.

Yoichin ollessa peruslaadukas ja tylsä sai tastingin parhaan viskin arvosanan ojentaa mielestäni Ballechin Bourbon Caskille. Vahvan hunajainen tuoksu, jossa ripaus vaniljaa ja salmiakkia erottui edukseen. Vielä kun maussa tulvi suuhun tuoksuun nähden yllättävän vahvoja ja miellyttäviä turpeeseen ja palaneeseen sokeriin viittaavia makuja, en voinut kuin hymyillä. Ballechin oli myös todella öljyinen, mistä peukkua täältä suunnalta.

Valitettavasti seuraavaksi lupailtu Campletown-tasting voi pian jäädä itseltä välistä, sillä työkuviot veivät miehen viikoiksi etelään. Muistakaa ihmiset mennä paikalle, jotta tasting-toiminta jatkuu vilkkaana myös Oulun suunnalla.

***

Tasting-raportin perään vielä drinkkivinkkiä. Olen katsellut nyt useamman kauden Mad Meniä ja Don Draperin lempidrinkki, Old Fashioned, oli jäänyt vielä itseltä ennen viime perjantaita kokeilematta. Anniskeluravintoloista saa rahaa vastaan viinaa, joten päätin kokeilla.

Siinä se nyt on!

Ensimmäinen järkytys oli drinkin tekoon menevä aika. Kiireisenä perjantai-iltana kävi melkein sääliksi noin 10 minuuttia kahta drinkkiä vääntänyttä baarimikkoa. Drinkki itsessään maistui mainiolta, ottaen huomioon mistä se on tehty. Seuralainen ei hirveämmin juomasta perustanut, ja sainkin nauttia kaksi näitä herkkuja. Ainakin pää oli kipeä aamulla. Tarkempia tietoja drinkistä voi katsella vaikkapa tästä.