Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.
Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.
Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:
BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof
Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.
BenRiach 10yo "Curiositas"
Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.
Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.
Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!
Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin. Tällä kertaan punaviinimarinadissa.
Longrow Peated
Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.
Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!
Longrow Red "Australian Shiraz"
Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!
Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.
Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.
Glenglassaugh Torfa
Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.
Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?
Tomatin Cu Bocan
Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.
Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.
Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.
Ballechin 10yo
Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.
Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.
Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!
Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.
Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.
Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.
Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti