Meitä on moneen junaan - maistossa hiukan erilaisia turveviskejä

Joskus mieleen tulee typeriä ideoita ja niitä pitää sitten päästä toteuttamaan. Yksi tällainen kuningasajatus oli tutkailla turpeella höystettyjä viskejä mantereen puolelta. Aina kun näitä on tullut lasissa käytettyä niin on tullut mieleen, että miksi näillä kiusaa itseänsä kun Saarella kaikki on vain paremmin. Nyt on kuitenkin markkinoille parin viime vuoden aikana putkahtanut useampi turveviski mantereen puolelta ja pakkohan niitä on ollut kaappiin hankkia.

Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.

Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.

Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:

BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof

Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.

BenRiach 10yo "Curiositas"

Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.

Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.

BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland 

Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.

Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!

Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin.  Tällä kertaan punaviinimarinadissa.

Longrow Peated

Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.

Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!

Longrow Red "Australian Shiraz"

Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!

Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.

Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.

Glenglassaugh Torfa

Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.

Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?

Tomatin Cu Bocan

Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.

Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.

Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.

Ballechin 10yo

Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.

Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.

Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker

Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.

Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!

Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.

Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.

Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.

Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.

Testissä uudet tammet

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että skottilainen viski pitäisi kypsyttää käytetyissä tammitynnyreissä. Järjellä ajatellen näinhän ei voi olla. Tämä tuli selväksi kun pyöräilin perjantaina loskassa kohti Virgin Oak -tastingia. Mielenkiintoista kyllä, myös Malt Maniacsin facebook-ryhmässä tästä samasta asiasta oli juuri keskustelua ja yllättävän moni harrastaja eli samassa harhassa kuin minä. Liekö jossain tunnetussa viskikirjassa painovirhe tai universaali käännöskukkanen?

Kaivoin huvikseni ihan virallisen määritelmän tynnyreiden käytölle Scotch Whisky Regulationsista. Eihän tässä mitään tulkinnan varaa jää, kun viskin määritelmä tynnyreiden osalta menee näin:

"that has been matured only in oak casks of a capacity not exceeding 700 litres"

Samainen lakiteksti ei muuten anna mitään rajoituksia, miten uudessa tammitynnyrissä kypsynyttä viskiä tulisi kutsua. New wood, Virgin Oak, New Oak tulevat äkkiseltään itsellä mieleen ja kaiken lisäksi näitä käytetään ristiin sekä uudessa tynnyrissä viimeistellystä että kokonaan uutta tammea nauttineesta tisleestä. Vähemmästäkin menee pää sekaisin.

Maistelun ensimmäinen parivaljakko oli "vain" viimeistelty uusissa tynnyreissä. Deaston Virgin Oak ja GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish toimivatkin hyvänä aloituksena illalle ennen kokonaan uusissa tynnyreissä marinotuja kavereita.

Deanston Virgin Oak

T: Tuo mieleen pullataikinan. Hiivaa ja mallasta. Edellisellä kerralla löytämäni marmeladi ei kyllä nyt löydy nenään niin millään. Tuo mieleen maistamani new maket, eli todella nuoren oloista kamaa.

M: Kevyttä mausteisuutta, mallasta. Ohut suutuntuma, mutta ei toisaalta potki missään vaiheessa. Ei mitään yllättävää, ei mitään huonoa, mutta onhan tämä nyt tylsä.

GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish

T: Raikas, höyläämätön kakkosnelonen, vaniljasokeri.

M: Valkopippuria, salmiakkia, hunajaa, lastuja. Deastonin jälkeen todella tuhdin ja ryhdikkään oloinen.

Deaston Virgin Oak oli keveydessään hyvä aloitus, mutta GlenDronach on jo jotain aivan muuta. Ikä selkeästi näkyy ja tuoksusta ja mausta läpi paistava ala-asteen puukäsityöluokan tuoksu on todella miellyttävä. Deanstonista olen kirjoitellut ennenkin, kannattaa katsoa, miten mielipiteet ovat ajan myötä muuttuneet. Parhaimmillaan nämä kummatkin ovat mielestäni hintansa väärtejä, mutta jos unohdetaan hinta, niin kyllähän GlenDronach on ylivoimainen jokaisella osa-alueella. Sitten ne uudessa tynnyrissä kypsyneet.

Glen Garioch Virgin Oak

T: Viinimäistä tunkkaisuutta, suklaata, hedelmää, marmeladia, maltaista. Suklaan ja marmeladin ja hedelmän yhdistelmä tuo mieleen Julia-karamellit.

M: Mausteita, tikkuja, toffeeta, suklaa ei enää niin vahvasti läsnä. Paksun oloinen suutuntuma. Hyvää!

Auchentoshan Virgin Oak

T: Häivähdys herukkaa/teetä, raikasta hedelmää, ehkä ananas, yhdistettynä (yllätys) suklaaseen. Totesin tämän tuoksuvan ananaskonvehdilta.

M: Tällä kertaa suklaa jaksaaa makuun asti. Kuin söisi vanhalla puulusikalla hedelmäsalaattia: hedelmiä, suklaata, pippuria ja vahvaa tikkuista puuta.

Mielenkiintoisesti uusi tammi näyttää tuovan todella vahvoja suklaanootteja viskiin. Ei ollenkaan paha. Koska ananaskonvehdit on saatanasta ja Juliat puolestaan herkkua, oli illan selkeä voittaja Glen Gariochin Virgin Oak, tai niin ainakin luulin. Seuraavaksi nenän eteen tuotiin nimittäin BenRiachin uudessa tammessa viimeistelty ja turpeella höytetty viritelmä.

BenRiach 8yo 2005/2013 Peated Virgin Oak finish

T: Huumaava maltainen turve yhdistettynä johonkin makeaan. 

M: Suolaa, turvetta, tikkuja, edelleen jotain makeaa. Maku jaksaa ns. finaaliin asti ja huikean kovat voltit (58.1%) eivät huuda vettä avukseen missään vaiheessa. Huumaavan hyvä.

Niinhän siinä kävi, että "if you peat it, you can't beat it". Tämän perusteella new oak -viritelmät yhdistettynä vahvan turpeiseen tisleeseen ovat voittava kompo, joita tulee toivottavasti paljon lisää markkinoille. Ostan jos tulee vastaan.

Mielenkiintoisena loppuhuomiona todettakoon, että viskiteollisuudessa on helposti uusien tammitynnyrien mentävä aukko. Mikään tier 1 -tislaamo ei tietääkseni ole vielä tätä kypsytystä kokeillut ja olemme vasta saaneet nauttia haastajasarjan tuotteista. Macallanin ja Ardbegin Virgin Oak virityksiä odotellessa!

Illan päätteeksi viilikset oli sen verran katossa, että isäntä päätti tempaista auki vielä yhden yllätyksen. Tällä kertaa jotain perinteisempää ja legendaarisempaa. Bowmoren Voyage on ruhtinaallinen tapa päättää mikä tahansa viski-ilta.

Bowmore Voyage

T: Herukkaa, hillottuja marjoja, eleganttia turvetta.

M: Teetä, herukkaa, mausteita, ylikypsiä hedelmiä ja jotain metallista. Pitkä, tasapainoinen ja mystisen hyvä.

Mielenkiintoisesti Voyagen metallinen jälkimaku ei tuntunut lähtevän suusta millään. Niin kuin ikenistä vuotaisi verta, mutta miellyttävällä tavalla. Toivotan tämän viskin metsästykseen Bon Voyage!

Uisge 2014

Uisge 2014 on onnellisesti takana ja on aika summata tapahtuma ja koko Helsingin-reissu. Saatesanoiksi kelvatkoon lyriikkaa a'la Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi:

"Kaikki hauska on syntiä ja sehän kiinnostaa. Täällä on tarpeeksi lampaita, hoitamassa hommat niin, että elämä jatkuu."

Valitettavasti jouduin jättämään tämän, ehkäpä Suomena parhaan, bändin levyjulkkarikeikan väliin Uisgeen takia, mutta punk-henki oli onneksi vahvasti läsnä kun herätyskello päätti soida perjantaina klo 04:05. Nopea aamupala, matkaseura kyytiin ja auton keula kohti Oulun lentokenttää. Sairasta, että Oulu-Helsinki väli on halvempaa kulkea lentäen kuin junalla, jos ei ole oikeutettu johonkin alennukseen. Maapallo kiittää.

Fazerin kahvilan aamupalabuffetin jälkeen pitikin päättää, miten tappaa 6 tuntia Helsingin keskustassa. Muutama pakollinen rasti oli toki etukäteen suunniteltu. Hakaniemen etnokauppakeskittymästä napattiin hyllyt tyhjiksi Lo Han Quo -hedelmistä, jotta tee maistuisi kylminä talvi-iltoina vielä paremmalta. Myös Punavuoressa sijaitsevasta Kaffa Roasterystä haettiin papuja kotiin jauhettavaksi. Itse toki nyrpistelin nenääni moiselle, koska en kahviin koske kuin irlantilaisena versiona.

Etelän hetelmät.

Tiuku näytti vasta puolta päivää kun rastit oli suoritettu. Onneksi viisaat päät yhteen lyötyämme keksimme myös retken henkeen sopivaa tekemistä. Nokka siis kohti Kamppia ja Teerenpelin ovenripaa ryskyttämään. Enpä ole ennen viettänyt aamupäivää jonottaen pystybaariin. Kokemus tämäkin ja alkoholistiksi leimautuminen antaa vain kivaa rosoisuutta muuten siloposkiseen imagooni.

Teerenpeli-invaasion pläni oli selkeä: maistella tislaamon uutuus, Äes, alta pois, jotta Uisgeessa Teerenpelin tiskin pystyisi hyvillä mielin jättämään väliin. Samalla viime keskiviikkona Teerenpeleihin ilmestynyt juhlatynnyri ja sen sisältö piti saada maistettua. Kattauksena toiminut Äes - Juhlatynnyri - 8v toimi loistavana aloituksena päivään. Kaksi ensimmäistä olivat myös ensimmäiset, mistä tuli nootteja ylös kirjailtua.

Aamudramit.

Teerenpeli Äes

Tuoksu: Lämmin, karamellisoitua sokeria ja valkopippuria.

Maku: Ohuen ja vetisen oloinen. Jollain tapaa silti tasapainoinen eikä alkoholi puske silmille. Suutuntuma tuo mieleen Glenfiddichin 12yo:n. Pientä pihkaista aromia myös havaittavissa.

Teerenpeli 10v juhlatynnyri

Tuoksu: Viski on mielestäni todella tukossa. Ei saa kiinni oikein millään ja alkoholi jyrää. Lisäilin kahden sentin annokseen todella reilusti vettä, mutta viski ei ottanut auetakseen. Ehkä vaikein koskaan maistamani viski. Tuhdin vesilisän ja lasissa lepäämisen jälkeen pieniä vaniljaisia nootteja.

Maku: Tikkuja, paloviinaa ja vedellä pientä pippurisuutta. Ei niin kamala, mitä tuoksu antoi olettaa, mutta ei ole kyllä viski minun makuun.

Näiden jälkeen en malttanut olla käyttämättä lasissa myös Kaskea. Ja olihan se jälleen aivan omalla tasollaan Teerenpelin muihin tekeleisiin nähden. Loistavaa kamaa, joka toi tällä kertaa mieleen Edradourin Port- ja Sherry-kypsytykset. Teerenpelistä voisi tylysti sanoa, että nassit toimii, muut ei.

Teerenpelistä olikin aika suunnata lounaan kautta itse Uisgeeseen. Niin kuin aina tähänkin asti, en käyttänyt juomien nootittamiseen aikaa vaan nautin tunnelmasta ja toinen toistaan hienommista alkoholijuomista. Tässä lasissa käyneet viskit ja viskin tapaiset:

Auchentoshan Vintage 1997

Clynelish Vintage 1997

Cragganmore Vintage 1989

Glenglassaugh 30yo

Mortlach Vintage 1989

Tormore Vintage 1990

Bunnahabhain 25yo

Laphroaig Vintage 1989 

Highland Park "Loki" 15yo

Springbank 21yo

Tobermory 15yo

Port Dundas Vintage 1978

Bushmills 21yo

Plantation Rum Barbados X.O.

+

BenRiach-tasting, sisältäen:

12yo Sherry Wood

Clarent Finish 16yo

Curiositas 10yo

Septendicum 17yo

Vintage 1996 Marsala finish

Vintage 1998 PX finish & triple distilled

Edellisiin vuosiin verrattuna tuli otettua huomattavasti rauhallisemmin ja keskityttyä joka viskiin asian vaatimalla hartaudella. Yläkerran sohvat olivat tähän mitä mainioin paikka, josta löytyikin koko perjantaina ajan vapaata tilaa. Ilo oli Cygnaeuksen rintakuvan alla viskiä maistella. Suunnittelun myös etukäteen, mitä haluan maistaa, mikä pienensi heräteryyppyjen määrää. Valitettavasti tällä tavalla moni mielenkiintoinen pullote jäi maistamatta, sillä 5 tuntia laatujuomien parissa ei ole mitään. Loppufestari meni siis Steward Buchananin Benkku-tastingissa.

Yhteistä maistamilleni juomille oli se, että en niitä ollut koskaan päässyt maistamaan. Neljä lihavoitua nousivat massasta edukseen ja ansaitsevat pienet kommentit:

• Glenglassaughin 30-vuotias oli festareiden ensimmäinen "wau"-viski. Ihmeellinen laventelin, mentholin, katajanmarjan ja aniksen sävyttämä tisle oli ikäisekseen yllättävän pistävää, mutta hyvällä tavalla. Todella erikoinen tapaus!

• Springbankin 21yo jätti suun auki. Miten viskissä voi olla niin pitkä ja monitahoinen jälkimaku? Ihmeellinen, mutta harmittavan kallis aine.

• Lapparin Vintage 1989 kuullosti kalliilta kun korviini kantautui Alkon jälleenmyyntihinta. Maistamisen jälkeen kyseessä on kyllä mielestäni joka pennin arvoinen viski. Eri asia on, haluaako reilua 200€:tä viskiin sijoittaa.

• Hämmentävin tapaus oli Bunnan 25yo. Tädin lyödessä mehut lasiin sekä minä että matkaseurani käännyttiin katsomaan taaksemme, että kuka siellä oikein kuorii mandariinejä? Silmänräpäystä myöhemmin tajusimme tuoksun tulevan viskistä. Voiko viskissä olla näin hedelmäinen/sitruksinen maku? Samalla hetkellä alkoi harmittamaan, ettei tullut ostettua lippua Bunnan tastingiin, jossa lasiin olisi saanut vielä 40-vuotiaan isosiskon. Festareiden mieleenpainuvin ja siten paras viski, niistä mitä itse maistoin.

Myös tämän vuoden tastingiksi valikoitunut BenRiach oli rautaa. Buchanan veti tastingin läpi asiallisella otteella ja muutama mehukas vitsikin pääsi esitykseen vilahtamaan. Ehkä hiukan olisin toivonut enemmän huomiota itse viskeihin. Huomasin pari kertaa miettiväni, että joko voitaisiin mennä seuraavaan viskiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin rahanarvoinen tilaisuus. Muun muassa turpeisten ja ei turpeisten viskien ero leikkauksessa, reagoiminen muiden tislaamojen markkinointikikkoihin ja muut pienet nyanssierot viskinvalmistuksessa miellyttivät tiedonjanoista yleisöä.

Kaverikuva.

Benkku-tasting.

Kokonaisuutenahan Uisge oli jälleen tapahtuma, jota ei malttaisi vuotta odotella. Lauantain puuttumisesta näin 600 kilometrin päästä ei voi lakata harmittelemasta, mutta mainittakoon järjestävän tahon tänä vuonna sentään yrittäneen. Tänäkin vuonna potentiaalisesta kahdeksan hengen maisteluringistämme pääsi paikalle kaksi. Kaikilla syynä työt.

Paikkana Vanha Ylioppilastalo hivelee akateemista sieluani, mutta keskustelut toisena festareiden primus moottorina toimineen Ilkka Ruposen kanssa osoitti, että festarin rajat alkavat tulla vastaan. Perjantaina ovella myytiin ei-oota jo vähän kuuden jälkeen ja sisään pääsi vain jonkun poistuessa paikalta. Tilausta siis suuremmalle tapahtumapaikalle ainakin perjantain osalta olisi. Itselle Vanha ja Uisge ovat jo käsite, mutta mikäänhän ei elämässä ole yhtä tärkeää ja pysyvää kuin muutos. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan saammeko ensi vuonna nauttia Uisgeesta jo jossain muissa tiloissa. Ruposelle myös kiitos valaisevasta juttutuokiosta. Arvostan.

Pakollinen parvekekuva perjantain meiningistä.

Muutoksesta kertoo myös rommien mukaan tulo. Rommeille ei oman festivaalin verran kysyntää Suomessa vielä ole, joten ne voidaan nähdä luonnollisena askeleena eteenpäin. Varsinkin kun festivaalin kasvot, Mika Jansson, on myös tunnettu romminarkki. Itse en kerennyt kuin yhden rommin verran musiikkisalin täyttäneitä rommiständejä läpi koluta. Ehkä ensi vuonna lisää tätäkin. 

Ikuinen ongelma Uisgeen kanssa oli myös tänä vuonna tiedotus. Suomen alkoholilainsäädäntö luo tietyt ja valitettavan tiukat säädökset mainonnalle (sitä ei käytännössä saa olla), mutta on häpeällistä, että tänäkin vuonna parhaiten tietoa tapahtumasta sai Viskisiepon Uisge-sivuilta, johon arvon bloggaritoveri kokosi Virtuaalisen viskikaapin, facebook-ryhmien ja puskaradion suoltaman tiedon. Myös mushiMALT kokosi sivuilleen hyvällä tahdilla uutisia tapahtumasta. Virallinen Facebook-ryhmä oli tänä vuonna sentään aktiivisemmin mukana tiedottamisessa, mistä plussaa. Ongelmaksi muodostuukin ihmiset, jotka eivät kyseistä sosiaalista mediaa syystä tai toisesta seuraa. Asiat pitäisi löytyä järjestävän tahon puolesta kootusti yhdestä paikasta.

Yhteenvetona todettakoon, että tänäkin vuonna oli todella kivaa, viskit hyviä ja tunnelma rehti ja reipas. Lupaan tulla myös ensi vuonna.

***

Uisgen tärkein anti löytyy alla olevasta kuvasta. Lauantaina samaan talouteen kanssani muuttanut Maine Coon -pentu sai kannettavakseen Uisgeessa ensikertaa maistamani HP:n Valhalla-sarjan toisen inkarnaation. Sanokaa "moi" Lokille!

BenRiach ja hyppy tuntemattomaan

Hävettää myöntää, mutta BenRiachin tislaamoon tutustuin vasta tänä kesänä, kun kaappiin ilmestyi pullo tislaamon 16-vuotiasta. Syy tähän hävettää myöntää vielä enemmän: mielestäni BenRiachin pullot ja etiketit ovat todella rumia ja luotaantyöntäviä. Niistä tulee mieleen hiukan kulmikkaampi Southern Comfort -pullo. Tässä on jälleen osoitus markkinoinnin tärkeydestä viskibisneksessä ja pienen ihmisen pelosta suurta tuntematonta kohtaan. Tällä kertaa hyppy tuntemattomaan kannatti.

Tunnuslauseensa mukaan "Speysiden sydämessä" sijaitseva tislaamo omaa useiden skottitislaamojen tapaan mielenkiintoisen historian. Tislaamo käynnisti toimintansa vuonna 1897, mutta joutui jo alkutaipaleellaan suurten taloudellisten vaikeuksien kouriin. Vain 6 vuotta perustamisen jälkeen viskin valmistus loppui ja BenRiachin tilat siirtyivät Longmornin käyttöön, joka hyödynsi BenRiachin mallastamoa ja varastotiloja. Erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin ajanjakson viskiteollisuuden ongelmista ja viskin muuttumisesta tulppaaneiksi pääset tutustumaan tästä.

Vuonna 1965 viskin tislaaminen BenRiachilla käynnistyi uudelleen ja jatkuu edelleen. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo kilpailee Bruichladdichin kanssa erilaisten pullotteiden määrässä. Tällä hetkellä BenRiachin omien sivujen mukaan tislaamo tarjoaa jopa 29 erilaista mallasviskiä. Kun tähän lisätään indiet ja erikoispullotteet, on tislaamolta maailmalle lentäneiden pullotteiden määrä valtaisa. Samaan hengenvetoon on syytä mainita BenRiachin Suomi-kytköksistä: Alkosta on useampana vuonna löytynyt ihan vain Suomen markkinoita varten pullotettu BenRiach. Lisää tämän vuoden versiosta voi lukaista  täältä.

Käviköhän niin, että vesi kerkesi sameuttaa viskin ennen kuvaa?

BenRiach 16yo 43% OB

Tuoksu: Jälleen kerran niitä hedelmiä ja vaniljaa. Vivahdus tammea. Alkoi niin häiritä, että katsoin muidenkin mielipiteitä juomasta ja samoja tuoksuja sieltä oli löydetty. Pitää pikku hiljaa alkaa uskoa, että näissä Speysidereissä on vaan tiettyjä juttuja usein tehty samalla tavalla. Ja mikäs siinä, se tapa miellyttää ainakin minua!

Maku: Hedelmiä, vaniljaa ja tammea säestää hento salmiakki. Miellyttävä tekstuuri. Jälkimaussa suolaisia vivahteita. Erittäin maukkaan ja pureksittavan oloinen.

Vaikka moni viski on samoista palikoista koottu, tekee BenRiach sen mielestäni normaalia paremmin. Eroa voisi verrata vaikka tiivistemehuun: BenRiach on tunkenut vaniljat, hedelmät ja hennon tammen oikealla sekoitussuhteella lasiin. 16-vuotiaaksi pullotteeksi myös varsin edullinen BenRiach nosti kyllä Speysiden osakkeita silmissäni. Herkkua! Kyseistä pullotetta liikkuu OB:na 40-, 43- ja 46-volttisena. Ainakin Whisky Biblen mukaan ero voi olla isokin, mutta tämä 43-volttinen toimi loistavasti. Sen verran innostuin viskistä, että innostuin ihan kuvabonuksen tekemään:

Taustoitusta tehdessä eläimet yrittivät häiritä bloggaamista. Viski ei katille kuitenkaan maittanut.