Testissä uudet tammet

En tiedä mistä olen saanut päähäni, että skottilainen viski pitäisi kypsyttää käytetyissä tammitynnyreissä. Järjellä ajatellen näinhän ei voi olla. Tämä tuli selväksi kun pyöräilin perjantaina loskassa kohti Virgin Oak -tastingia. Mielenkiintoista kyllä, myös Malt Maniacsin facebook-ryhmässä tästä samasta asiasta oli juuri keskustelua ja yllättävän moni harrastaja eli samassa harhassa kuin minä. Liekö jossain tunnetussa viskikirjassa painovirhe tai universaali käännöskukkanen?

Kaivoin huvikseni ihan virallisen määritelmän tynnyreiden käytölle Scotch Whisky Regulationsista. Eihän tässä mitään tulkinnan varaa jää, kun viskin määritelmä tynnyreiden osalta menee näin:

"that has been matured only in oak casks of a capacity not exceeding 700 litres"

Samainen lakiteksti ei muuten anna mitään rajoituksia, miten uudessa tammitynnyrissä kypsynyttä viskiä tulisi kutsua. New wood, Virgin Oak, New Oak tulevat äkkiseltään itsellä mieleen ja kaiken lisäksi näitä käytetään ristiin sekä uudessa tynnyrissä viimeistellystä että kokonaan uutta tammea nauttineesta tisleestä. Vähemmästäkin menee pää sekaisin.

Maistelun ensimmäinen parivaljakko oli "vain" viimeistelty uusissa tynnyreissä. Deaston Virgin Oak ja GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish toimivatkin hyvänä aloituksena illalle ennen kokonaan uusissa tynnyreissä marinotuja kavereita.

Deanston Virgin Oak

T: Tuo mieleen pullataikinan. Hiivaa ja mallasta. Edellisellä kerralla löytämäni marmeladi ei kyllä nyt löydy nenään niin millään. Tuo mieleen maistamani new maket, eli todella nuoren oloista kamaa.

M: Kevyttä mausteisuutta, mallasta. Ohut suutuntuma, mutta ei toisaalta potki missään vaiheessa. Ei mitään yllättävää, ei mitään huonoa, mutta onhan tämä nyt tylsä.

GlenDronach 14yo Virgin Oak Finish

T: Raikas, höyläämätön kakkosnelonen, vaniljasokeri.

M: Valkopippuria, salmiakkia, hunajaa, lastuja. Deastonin jälkeen todella tuhdin ja ryhdikkään oloinen.

Deaston Virgin Oak oli keveydessään hyvä aloitus, mutta GlenDronach on jo jotain aivan muuta. Ikä selkeästi näkyy ja tuoksusta ja mausta läpi paistava ala-asteen puukäsityöluokan tuoksu on todella miellyttävä. Deanstonista olen kirjoitellut ennenkin, kannattaa katsoa, miten mielipiteet ovat ajan myötä muuttuneet. Parhaimmillaan nämä kummatkin ovat mielestäni hintansa väärtejä, mutta jos unohdetaan hinta, niin kyllähän GlenDronach on ylivoimainen jokaisella osa-alueella. Sitten ne uudessa tynnyrissä kypsyneet.

Glen Garioch Virgin Oak

T: Viinimäistä tunkkaisuutta, suklaata, hedelmää, marmeladia, maltaista. Suklaan ja marmeladin ja hedelmän yhdistelmä tuo mieleen Julia-karamellit.

M: Mausteita, tikkuja, toffeeta, suklaa ei enää niin vahvasti läsnä. Paksun oloinen suutuntuma. Hyvää!

Auchentoshan Virgin Oak

T: Häivähdys herukkaa/teetä, raikasta hedelmää, ehkä ananas, yhdistettynä (yllätys) suklaaseen. Totesin tämän tuoksuvan ananaskonvehdilta.

M: Tällä kertaa suklaa jaksaaa makuun asti. Kuin söisi vanhalla puulusikalla hedelmäsalaattia: hedelmiä, suklaata, pippuria ja vahvaa tikkuista puuta.

Mielenkiintoisesti uusi tammi näyttää tuovan todella vahvoja suklaanootteja viskiin. Ei ollenkaan paha. Koska ananaskonvehdit on saatanasta ja Juliat puolestaan herkkua, oli illan selkeä voittaja Glen Gariochin Virgin Oak, tai niin ainakin luulin. Seuraavaksi nenän eteen tuotiin nimittäin BenRiachin uudessa tammessa viimeistelty ja turpeella höytetty viritelmä.

BenRiach 8yo 2005/2013 Peated Virgin Oak finish

T: Huumaava maltainen turve yhdistettynä johonkin makeaan. 

M: Suolaa, turvetta, tikkuja, edelleen jotain makeaa. Maku jaksaa ns. finaaliin asti ja huikean kovat voltit (58.1%) eivät huuda vettä avukseen missään vaiheessa. Huumaavan hyvä.

Niinhän siinä kävi, että "if you peat it, you can't beat it". Tämän perusteella new oak -viritelmät yhdistettynä vahvan turpeiseen tisleeseen ovat voittava kompo, joita tulee toivottavasti paljon lisää markkinoille. Ostan jos tulee vastaan.

Mielenkiintoisena loppuhuomiona todettakoon, että viskiteollisuudessa on helposti uusien tammitynnyrien mentävä aukko. Mikään tier 1 -tislaamo ei tietääkseni ole vielä tätä kypsytystä kokeillut ja olemme vasta saaneet nauttia haastajasarjan tuotteista. Macallanin ja Ardbegin Virgin Oak virityksiä odotellessa!

Illan päätteeksi viilikset oli sen verran katossa, että isäntä päätti tempaista auki vielä yhden yllätyksen. Tällä kertaa jotain perinteisempää ja legendaarisempaa. Bowmoren Voyage on ruhtinaallinen tapa päättää mikä tahansa viski-ilta.

Bowmore Voyage

T: Herukkaa, hillottuja marjoja, eleganttia turvetta.

M: Teetä, herukkaa, mausteita, ylikypsiä hedelmiä ja jotain metallista. Pitkä, tasapainoinen ja mystisen hyvä.

Mielenkiintoisesti Voyagen metallinen jälkimaku ei tuntunut lähtevän suusta millään. Niin kuin ikenistä vuotaisi verta, mutta miellyttävällä tavalla. Toivotan tämän viskin metsästykseen Bon Voyage!