Glencadam ja Old Ballantruan St. Michaelissa 25.3.

Eilen maisteltiin St. Michaelissa Angus Dundeen viskejä. Firma omistaa kaksi tislaamoa, Tomintoulin ja Glencadamin. Jälkimmäiseltä oli pöytään saatu 10-vuotias, 12-vuotias Port-viimeistelty ja 15-vuotias kun taas Tomintoulilta oli tarjolla Old Ballantruan -sarjan kaksi impressiota; 10-vuotias ja "peated". Yksimaltaisten lisäksi Angus Dundee tunnetaan sellaisista brändeistä kuin Glen Parker ja Smokey Joe.

Glencadam on jäänyt itsellä mieleen Jim Murrayn ylistävistä arvioista. Joskus vuosikymmenen alussa eräs ystäväni hankki peruskymppiä pullon kun taika-Jim sitä kehui. Viski oli omaan suuhun yksi suurimpia pettymyksiä koskaan, joka avasi aikoinaan silmiä myös The Whisky Bible -teosta kohtaan. Subjektiivisten makuelämysten pisteyttäminen ja siten objektiivisuuden verhoon kietominen on yksinkertaisesti petosta. Oli silti ilo päästä antamaan Glencadamille toinen mahdollisuus.

Glencadam 10yo

Tuoksu: New makea - taikinaa, liuotinta ja mesimäistä makeutta. Päärynöitä ja mallasta.

Maku: Suussa paljon nenää miellyttävämpi. Pitkä maku päättyy kivaan pippuripommiin, jota edeltää maltaan, vaniljan ja vihreiden hedelmien (päärynä, omena) sekamelska. Suutuntumaltaankin yllättävän jämäkkä.

Kaksijakoinen viski. Nenään nuori, kypsymätön ja jopa hiukan luotaantyöntävä. Suutuntuma ja pitkä pippurinen jälkimaku pelastavat kuitenkin paljon. Tuntui siltä, että tämä pitää maistaa ajan kanssa uudestaan. Se on positiivinen merkki.

Glencadam 12yo Port Finish

Tuoksu: Hiukan pistävää happamuutta. Punaisia viinimarjoja ja muita punaisia marjoja. Port ei kuitenkaan jyrää vaan taustalla tuoksuu ehta mallasviski.

Maku: Portin huomaa jälkimaussa. Viski kuivuu pippuriseen marjojen ja tammen yhdistelmään. Punaiset marjat hallitsevat makua, mutta eivät jyrää maltaista runkoa.

Ei niin hyökkäävä port-viimeistely mihin itse olen tottunut. Maltainen perusvivahde ei ollut tällä kertaa piilotettu marjojen alle. Ei huono port-viimeistely.

Glencadam 15yo

Tuoksu: Todella miellyttävää suolaa ja vaniljaa. Vihreitä omenia, banaanilaatikkoa. Mineraalinen ja kutsuva.

Maku: Pehmeä, hunajainen ja maltainen suutuntuma. Omenat ja muut hedelmät tuovat mieleen jonkun keväisen valkoviinin. Mineraalisuus tuo mieleen Glenfiddichin, hyvällä tavalla. Jälkimaussa jälleen pippuria.

No nyt oli highlanderi minun makuun! Ei merkkiäkään pistävistä liuottimista vaan selkeitä, erottuvia makuja miellyttävällä suutuntumalla. Tykkään.

Old Ballantruan 10yo

Tuoksu: Rasvaa, savua, hiiltä, likaa ja ripaus jotain yrttistä.

Maku: Rasvaa ja öljyä. Sokerista makeutta. Jopa lihaisa. Tuo mieleen tervaskantonuotiossa paistetun hiillosmakkaran.

Ällöttävä viski. Vihaan savuoluita ja tässä oli monelle savuoluelle tyypillistä rasvaista savua. En ostaisi. Hyi!

Old Ballantruan "The Peated Malt"

Tuoksu: Pistävän alkoholinen. Turvetta. Jotenkin yksioikoisen oloinen. En itse saanut oikein kiinni.

Maku: Turvetta niin että kieli menee turraksi. Ei onneksi sitä rasvaa, vaan maltaita, suolaa ja ripaus salmiakkia.

Tämä oli jo parempi, mutta jopa speysiden turvemöröiksi aika kauheita esityksiä. Toisaalta sen verran äärimmäisiä, että saattavat jollekin upota. Itse en aio enää näihin koskea. Glencadamit sen sijaan maistuivat ja 15-vuotias oli omaan suuhun jopa loistava. Pitää tarkastella jossain välissä rangen muutakin tarjontaa.

Loppuun vielä toivotam, ja me toivotam, onnellista ja hyvää kansainvälistä viskin päivää! Itse juhlistan merkkipäivää näissä merkeissä:

Kavalat Kavalanit

Vuonna 2005 Kiinan tasavalta, jota Taiwaniksikin kutsutaan, saavutti tähän astisen historiansa tärkeimmän virstapylvään kun Kavalanin tislaamopannut tipauttivat ensimmäiset pisarat elämän eliksiiriä. Kavalanin "historia" on raikkaan kaupallinen ja noudattaa mukavasti taloustiikerien toimintalogiikkaa. Kavalanin omistava King Car yritys vain yksinkertaisesti päätti laittaa tislaamon pystyyn, hankki paikalle ammattilaiset tekemään hommat ja löi avoimen shekin kouraan. Näin saatiin aikaiseksi ehtaa Taiwanilainen skottiviski, joka on aiheuttanut paljon puhetta viskipiireissä perustamisestaan lähtien. Eikä vähiten laadukkaan viskinsä ansiosta.

Kavalanin viskit pullotetaan hyvin nuorina, eikä niissä näy ikämerkintöjä. Tämä onkin yksi Kavalanin nerokkuutta; oletettavasti laadukkaat tynnyrit yhdistettynä trooppisiin kypsymysolosuhteisiin takaavat sen, että tisleestä saadaan erittäin juomakelpoista tavaraa todella lyhyellä aikataululla. Näin musiikki-ihmisenä myös Kavalanin markkinointi miellyttää silmää. Single caskit ovat solisteja ja muut konserttimestareita. Hieno idea!

Kavalaneja tarjoiltiin viime viikolla St. Michaelissa ja rivi näytti seuraavalta:

Glenfarclas 15yo 46%
Kavalan King Car 46%
Kavalan Concertmaster Port Cask finish 40%
Kavalan Sherry Oak 46%
Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Ilta kalibroitiin käyntiin Glenfarclasin 15-vuotiaalla ja hyväähän se oli. Ideana oli Glenfarclasin sherryisestä profiilista saada hiukan tarttumapintaa Kavalanien sherryisyyteen. Ensimmäisenä Kavalanina Glenfarclasin kanssa pääsi voimiaan mittelemään King Car.

Kavalan King Car 46%

Tuoksu: Todella paljon trooppisia hedelmiä. Ananasta, banaania, jopa appelsiinia. Mallas antaa taustatukea ja tuoksussa on myös ripaus mustapippuria ja vaniljaa. Todella lupaava.

Maku: Kielenpäällä trooppiset hedelmät muodostavat mahtavan hedelmäsalaatin, joka lopussa taittuu pippuriin ja tammeen. Yllättävän kehokaskin. Lupaavaa!

Ensimmäinen Kavalan ei jättänyt kylmäksi. Ostoslistalle ehdottomasti! Seuraavaksi kokeiltiin port-viimeistelyn toimivuutta Kavalaniin konserttimestarin avustuksella.

Kavalan Concertmaster Port Cask Finish 40%

Tuoksu: Paljon samaa kuin King Caria, trooppisia hedelmiä. Ehkä hiukan raikkaampi, jopa mentholinen verrattuna King Cariin. Port-viimeistely tuo myös tuttuja luumuisia elementtejä nenään.

Maku: Makea, "karkkimainen". Hiukan myös mausteisuutta. Helppo ja vaisu. Kattauksen heikoin lenkki.

Nenä antoi konsettimestarissa odottaa enemmän, mutta nyt ei jaksanut. Voiko 6 prosenttia vaikuttaa noin paljon runkoon, sillä niin vaisu tämä oli King Cariin verrattuna? Seuraavana maisteltiin kattauksen yllätyslisäystä. Logististen vaikeuksien vuoksi tastingiin oli ilmeisesti maahantuojan (?) puolesta lähetetty pientä extraa Kavalan (ex) Sherry Oakin muodossa.

Kavalan Sherry Oak 46%

Tuoksu: Huh mikä pommi. On kumia, on luumuja, on kahvia. Punaista viinimarjaa.

Maku: Hämmeltävällä tavalla kuiva ja makea yhtä aikaa. Paahteinen, pitkä mausteisuus leikittelee kielellä vielä pitkään. Kumimaisuus ei ole suusa häiritsevää vaan antaa viskille kivasti runkoa. Todella hyvä viski!

Niinhän siinä kävi, että ilmainen viina, paras viina. Todella hieno esitys Kavanilta. Mietin tuota kuivan ja makean yhdistelmää. Varsinkin vanhemmat sherryviskit yleensä kuivuvat todella kovasti loppuun. Toisaalta taas Kavalanin makeus viittaa new makelle tyypillisiin makuelementteihiin. Onko tynnyri trooppisissa oloissa tykittänyt mauta viskiin niin, että new maken nuorekas makeus ei ole kerennyt alta pois? Jos näin on, niin hieno juttu. Minä tykkään. Vielä oli sherry solisti jäljellä.

Illan solisti.

Kavalan Solist Sherry Cask 57,8%

Tuoksu: Yrttejä ja sherryä. Kahvia, kuivattuja hedelmiä ja vahvaa mausteisuutta. Hieno nenä!

Maku: Suklaata, kahviä, tummia hedelmiä. Kuivuu loppuun sherryjyrille tyypilliseen kuivakkaan tyyliin. Alkoholi antaa mukavasti runkoa, mutta vesi tuo mukavasti yrttisyyttä ja makeutta esille.

Solist oli porukan monipuolisin esitys, joka tarvisi varmasti enemmän aikaa ja ehkä hiukan isomman maisteluannoksen, jotta viskin kaikki nyanssit tulisivat esiin. Silti 46% vatattu pikkusisko oli minun suuhuni tällä kertaa maittavampi tapaus.

Kavalan aukaisi kivasti silmiä maailman viskien suhteen. Todella hienoja liemiä kaikki. Glenfarclasin 15yo, jota pidän hyvänä viskinä jäi Kavalanien jalkoihin. Oikeastaan vain Concertmaster oli selvästi 'farclasia heikompi esitys. Oikeastihan kaiken positiivisuuden takana on tastingin vetäneen Mikael Lepän tarjoama nippelitieto: Kavalan osti maltaita alkuaikoina myös Raision Mallastamosta. Torilla tavataan!

Islayn matkakirja - yhteenveto

Islayn matka on nyt takana. Parin päivän sulattelu oli paikallaan, sillä niin paljon asioita jäi mielenpäälle. Aloitetaan Brittien small talk -kulttuuriin kiinteästi kuuluvasta asiasta - säästä.

Vaikka kaikissa matkaoppaissa varoitetaan vaihtelevasta, kosteasta ja karusta säästä, oli minulle henkiläkohtaisesti yllätys, kuinka karusta paikasta oli oikeasti kyse. Onneksi tajusin ottaa pitkät kalsarit ja gore-vaatteita matkaan, sillä muuten olisi tullut äitiä ikävä. Atlantin armoilla oleva saari näytti, mitä vaihteleva sää tarkoittaa. Aamulla saattoi olla lunta maassa ja +1, ja puolen tunnin päästä +9 ja aurinko paistaa. Kerrospukeutuminen ja vedenpitävyys ovat kaksi avainsanaa vaatetusta miettiessä.

Toinen mielenkiintoinen pointti on valuutta. Punnan kurssi on tällä hetkellä lähes infernaalinen euroon verrattuna.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/valuutat/valuutta.jsp?curid=GBP&days=1825&x=29&y=1

Nappasin ylläolevan kuvaajan Kauppalehden sivuilta. Se yrittää kuvata euron suhdetta puntaan viimeisen viiden vuoden ajalta. Kiitos Kreikan ja muiden sekoilujen on rakkaan yhteisvaluuttamme arvo suhteessa puntaan romahtanut todella alas. Toki tässäkin on puolensa, mutta matkailijalle tämä on painajaista. Esimerkkinä vaikkapa Bowmoren Craftsman Tour, joka maksoi 55 puntaa. Reilu 75 euroa tourista neljällä dramilla on paljon. Samoin useat pullotteet jäivät hyllyyn, sillä keskieuroopan serkuilta ne saa vain yksinkertaisesti liian halvalla. Toki tourit ovat viimeinen asia, josta kannattaa näillä reissuilla karsia. Tilanne on kuitenkin merkittävästi erilainen kuin vaikkapa kaksi vuotta sitten, jolloin saman tourin olisi saanut lähes 15 euroa halvemmalla.

Sitten sana viskeistä. Pelkän viskinmaistelun takia ei Islaylle kannata lähteä. Viet lentolippujen ja majoitusten verran rahaa vaikkapa Pikkulintuun tai St. Michaeliin ja lupaan että saat parempaa viskiä. Myöskään ei kannata lähteä sillä oletuksella, että tislaamon tädit kaivavat ne Seadragonit ja Provenancet suomituristin nähdessään esille. Islay elää viskistä ja viskiturismista ja saarella on ympärivuoden viskituristia vaikka muille jakaa. Vaikka mekin olimme ns. off-seasonilla liikkeellä, niin harvallapa tislaamolla saimme omalla porukalla olla. Kierroksia vetävät yleensä siihen erikoistuneet oppaat ja managereiden/ambassadoreiden vetämät tourit ovat erikoisherkkua. Saarelle eksyvä turisti ei ole outolintu, erikoisvieras tai muutakaan merkittävää. Hän samalla tavalla rahastettava turisti kuin Britit joulupukin pajakylässä.

Edellä olevasta ei kannata vetää johtopäätöstä, että olisin pettynyt reissuun. En todellakaan. Tislaamoilla ymmärretään, että neljä päivää saarelle matkustava turisti saattaa haluta jotain erikoisempaa. Tästä kaikesta vaan pitää maksaa. Warehouse Tourit tarjoavat hienoja elämyksiä, joissa on mahdollista maistaa viskejä, joita ei koskaan tulla näkemään saaren ulkopuolella. Nämä ovat elämyksiä, joita tällaisilta reissuilta haetaan. Näihin kuitenkin kuljetaan kassan kautta.

Loppujen lopuksi ei Islaylla ole kysymys viskistä vaan elämyksellisyydestä. Aamuinen Bowmoren kylä ja tislaamon silhuetti tai Paps of Jura Bunnan laiturilta tarkastellen ovat juttuja, joita on mukava muistella käsin pullotetun Bowmoren tai Lapparin äärellä. Samoin ihmisten välittömyys ja kohteliaisuus ja paikallisten kanssa jutustelu olivat elämyksiä nekin. Ja mikä tärkeintä, hyvässä seurassa ei edes surkea sää voi pilata Islayn elämystä.

Loppuun vielä yksi kuvabonus. Kemin Seudun Viskin Ystävät - teidät saadaan vielä!

Bowmore Hotellin vitriini oli jäänyt siivoamatta.

Islayn matkakirja - kuvabonus

Glengoyne.

Yleisnäkymä tislaushuoneesta.

Lautalla maistui paikallinen.

Bunnan Warehouse.

Paps of Jura, eli tissit.

Paikallinen betonilähiö.

Herkku.

Hippi töissä.

Bowmoren Mashtun.

Bowmoren käymisastiat.

Ja saman tislaamon pannut.

Aamuinen Lagavulin.

Kielimuuri @ Kilchoman

Ei kylmä- vaan ihan perusfiltteri.

Keskellä ensimmäinen Octomore.

Insinööripornoa.

Aamukahvimaisemat.

Känniturismin huipentuma.

"Nehän on kuin lonkeroita."

Lapparilla oli savuiset tunnelmat.

Maker's Mark tynnyreiden kokoontumisajot.

Perintömailla.

Ongittiin juotavaa.

Artulla.

Reissun paras viski.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Islayn matkakirja - osa 4

Ja matka jatkuu. Tänään oli suurena agendana päästä Port Elleniin ja katsastaa sekä Laphroaig että Ardbeg. Siispä aamuksi taksi oven eteen ja pikakyytiä Laphroaigille haistelemaan tunnelmia. Aamu lähtikin mukavasti käyntiin merilevää haistellessa ja auringonpaisteessa kylpevää merta ihmetellessä.

Laphroaigilla kiersimme ns. premium kiekan, johon sisältyi peruskierroksen lisäksi warehousessa kolmen tynnyrin maistelu ja yhden niistä pullottaminen kotiin viemisiksi. Itse kiekalla keskityttiin ryhmän toiveesta Laphroaigin eroavaisuuksiin muista tislaamoista. Touri olikin miellyttävän elämyksellinen, sillä perus ohranjyvien ja vierteen lisäksi pääsimme maistamaan low wineä. Eihän se hyvää ollut, lähinnä sellaista paloöljyn makuista, mutta eipä ole ennen moista mahdollisuutta tullut vastaan.

Warehousella pisimmän korren veti 1999 bourbon-tynnyri, jota seurueesta pullotti matkaan 4/5. Todella tasapainoinen, mausteinen ja elegantti Lappari. Pullotuksen jälkeen käytiin perimässä isännän elkein vuokra maaomistuksista ja lyömässä lippu perintömaille. Todettakoon, että sen verran kiirus oli, että lipun pystyttäminen valokuvineen piti lavastaa hiukan lähempänä tislaamoa. Hauskaa yhtä kaikki.

Kevyt marssi Lapparilta Artulle sujui sutjakasti, sillä sää helli. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Ardbegillä ei ollut oikein tietoa minkälaista touria meille oli tarjolla, sillä sähköpostikyselyihin vastaus oli ollut epämääräinen: "tulkaa tänne ni katotaan mitä saadaan aikaan."

Kierros oli kuitenkin oiva huipennus reisulle. Hiukan väsyneet miehet eivät ihan sataprosenttisesti jaksaneet keskittyä enää tislausprosessin erikoisuuksiin, mutta rannalla tarjotut dramit Corryvreckania pelasti päivän. Tästä rynnättiinkin warehousen kautta maistelemaan sampleja kabinettiin. Pienen visailun jälkeen touri kruunattiin mukillisella re-fill bourbon-tynnyristä kaivettua 1989 Ardbegiä. Aivan käsittämättömän hieno drami, jonka parissa olisi voinut viettää vaikka päivän. Reissun (oletettavasti) viimeinen drami ei olisi voinut olla parempi.

Huomenna suuntaamme nokan kohti kotia. Katsotaan tuleeko päivityksiä vielä tien päältä, mutta ainakin jonkunlainen loppuyhteenveto on Suomen puolella paikallaan. Myös herkullista kuvamateriaalia on tulossa. Nyt on aika mennä laskemaan liskoja.

Islayn matkakirja - osa 3

Aamu valkeni hiukan hiljaisissa tunnelmissa. Skotlanti tarjosi parastaan ja maa oli valkeana. Lämmintä noin +1, jonka internetin säätiedote tiesi korjata muotoon "tuntuu kuin -4". Kun ulkona sataa vaakatasossa räntää, ajatus viskin juomisesta ei tunnukaan niin huonolta. Niinpä auton nokka kohti Lagavulinia, jossa odotti Iain McArthur ja Warehouse Demonstration.

Jos ihminen on ollut tislaamolla töissä 45-vuotta voi olettaa, että tietotaidon taso on valtava. Tämä tuli myös hyvin esille, kun Iain veti tourinsa läpi. Viskiä käytettiin estämään hiustenlähtö ja jokaisesta tynnyristä oli oma tarinansa kerrottavana. Kattaus oli huikea: 2004 sherry, 2002 stock cask, 1998 börbbä, 1993 sherry ja 1982 sherry. Omat suosikki oli ehkäpä nuorin sherrytynnyri, jonka intensiivinen suolaisuus ja makeat sherrynootit olivat tappavan hyvä yhdistelmä. Useista nerokkaista yrityksistä huolimatta legendaarinen Ladys dram, Lagavulin 1966, jäi saamatta. Onneksi pikkulinnut lauloivat, että ehkä se ei niin hyvä ole. Uskoo ken tahtoo.

Lagan jälkeen tykiteltiin Kilchomanille. Rajallisen ajan takia kysyimme pikatouria, johon tislaamon puolelta myös suostuttiin. Kilchoman on Islayn tislaamojen joukossa miellyttävä poikkeus. Toiminta on oikeasti pienimuotoista ja näimme koko prosessin aina pullotukseen asti. Hienointa oli kuskin pullojen kanssa värkkäys, jossa päästiin seuraamaan pullotuskonetta toiminnassa. Insinööripornoa parhaimmillaan.

Kilchomanin touri tietysti venyi ja meinasi tulla kiire päästä Bruikalle maistamaan herkkuja. Onneksi kuskimme veti Sebastian Loebin tasoisella suorituksella uuden ennätyksen erikoiskokeelle Kilchoman - Bruichladdich. Aikaa jäi sopivasti kaksi minuuttia.

Bruikalla olimme varanneet Warehouse Experience tourin Mary McGregorin johdolla. Stand up -komiikkaa muistuttava tasting oli verbaalista tykistystä alusta loppuun. Kun viskitkin olivat loistavia, ei paljon valittamisen varaa jäänyt. Erityisesti 2002 tynnyriin lyöty Octomore oli pala historiaa. Chateau d'Yquem -viinitynskässä kypsytettyä ilolientä ei ole enää maailmassa jäljellä kuin tynnyrinpohjat ja voi pojat, se oli niin hyvää. Tällaisten asioiden vuoksi näitä reissuja tehdään. Pala viskihistoriaa työllistää tällä hetkellä maksaani. Parasta!

Huomenna on ehkäpä se reissun odotetuin päivä. Taksilla Lapparille, sieltä kävellen Artulle ja taksilla kotiin. Eiköhän sitä yhden päivän jaksa vielä ryypätä.

Islayn matkakirja - osa 2

Toinen päivä Islaylla takana. Katkerasti hävityn pool-pelin jälkeen ei tee mieli hirveästi bloggailla, mutta pakko kai se on. Päivän ohjelma oli helppo. Autolla Bowmoresta etelään ja Bunna ja Caol Ila tarkkailun alle. Bunnalla kävi jo heti selväksi Islayn-henki. Minkäänlaista touria ei ollut tarjolla, mutta ilmaista dramia senkin edestä. Kivasti meni puolitoista tuntia elämästä Bunnan viskeistä keskustellen ja valokuvia ottaen. Bunnan travel retail -sarjan viskit paljastuivat erinomaisiksi.

Bunnalta suunattiin Caol Ilalle. Odotukset eivät olleet korkealla. Diageon tislaamo ja Bunnan täti väitti että tislaamo on vieläpä kiinni. No, ei ollut. Saimme todella ekslusiivisen tourin ilmaiseksi ja tourin vetäjä oli todella palvelualtis persoona. Pikaisen tourin jälkeen pöytään lyötiin hiukan extraakin. Caol Ila Feis Ile 2013 ja 2014 maittoivat enemmän kuin hyvin. Touria vetävä täti oli myös aikoinaan opiskellut Suomea, joten myös kielestä saatiin hyviä keskusteluja aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kokemus.

Caol Ilan jälkeen oli vuorossa meganopea välipala ja nokka kohti Bowmorea. Bowmoren Craftsman touria lähti vetämään hiukan nuorehkon oloinen naisihminen. Porukalla oli tietyt epäilykset vetäjän ammattitaidon suhteen, mutta tyttö veti kyllä hyvin. Kaikki luvut tulivat kuin oppikirjasta ja minkään kysymyksen kohdalla ei vetäjä jäänyt hiljaiseksi. Warehousen puolella maistettin bourbon tynnyriä vuodelta 2000 ja sherrytynskää vuodelta 1997. Molemmat maittoivat kivasti. Sisällä saatiin kielen päällä myös Springtideä ja Mashmen's Selection. Kaiken kaikkiaan kiva touri, mutta kylla päivän kohokohta oli Caol Ilan extempore tasting kera Feis Ile -pullotteiden.

Tämän jälkeen suuntasimme Bowmore Hotellille. Noin vitusti John Smithiä ja pari poolipöytää myöhemmin olo aika euforinen. Saimme myös todella mielenkiintoisia kontakteja paikallisiin. Eräs rantojen mies lupasi diilata meille todella harvinaisia pullotteita edulliseen hintaan kunhan ilmestymme huomenna klo 20:00 baariin. Ehdotus oli niin härski, että pakko kai se on. Huomenna tykitetään Lagalle, Bruikalle ja ehkä myös Kikkomanille. Ihanaa!

Islayn matkakirja - osa 1

Tervehdys täältä Islayn saarelta! Bowmoren Distillery Housen olohuoneesta on ilo bloggailla ja hieman kerrata parin viime päivän tapahtumia.

Kaikki alkoi lauantaina. 05:55 soi kello ja pyhiinvaellusmatka alkoi. Etelän vetelille tiedoksi, että te pääsette todella helpolla. Oululaiselle viskiharrastajalle Islayn lentojen kustannuksista puolet tulee matkasta Helsinkiin. Lisäksi tällä kertaa oli herkullinen 8,5h:n odotus pääkaupunkiseudulla. Jumbon kauppakeskus käy nopeasti tylsäksi ja Raxissa härskien juttujen kertominen lapsiperheiden syödessä ei ole maailman kehittävintä tekemistä. Onneksi lennot saatiin ilmakuopista huolimatta lusittua, yö Edinburghissa purkkiin ja aamulla päästiin tykittelemään lautalle.

Islaynmatka on hyvä aloittaa vierailemalla tislaamolla, joka mainostaa itseänsä "ei-savuisena" viskinä. Glengoyne sattui sopivasti matkan varrelle ja pakkohan siinä oli pysähtyä. Pikainen pyrähdys ja pian koko porukka oli varannut itsellensä perus tislaamokierroksen kahdella dramilla.

Glengoynen tislaamotäti aloitti kierroksen pienellä videoesityksellä ja dramilla 12-vuotiasta. Sitten suunnattiin tislaamon puolelle. Perus "turistikierroksen" hengessä kerrattiin tislaamon perustoiminnot ja katseltiin tynnyröinteä. 

Kierroksen pintapuolisesta meiningistä huolimatta Glengoynestä selvisi monia mielenkiintoisia faktoja. Ensinäkin tislaamon ikoninen vesiputous ei pysty vastaamaan vesitarpeeseen vaan purosta virtaavaa vettä pystytään käyttämään ainoastaan worm tuben jäähdyttämiseen. Myös tislaamon sijainti on mielenkiintoinen. Highlandin ja Lowlandin rajalla sijaitseva tislaamo voi kätevästi määritellä itsensä aina tarpeen mukaan. Historiallisesti rajalla on ollut paljonkin merkitystä, sillä se on toiminut verorajana.

Noin 80% tislaamon viskistä menee blendeihin ja loput pullotetaan omiin tarpeisiin. Tynnyripolitiikan suhteen täti valisti, että ensimmäisen täytön tynnyrit koetetaan käyttää omiin tarpeisiin ja toisen ja kolmannen täytön tynnyrit käytetään blendeihin. Koetin kysellä tynnyripolitiikasta hiukan tarkemmin, mutta täti meni hiljaiseksi ja ohjasi tastingin jälkeen hiukan enemmän tislaamon asioista tietävän mieshenkilön puheille.

Tältä mieheltä irtosi mielenkiitoista faktaa ja ennen kaikkea mielenkiintoinen extra-drami. 16-vuotias sherrytynnyri Glengoyne oli niin tammista kamaa, että sitä käytetään heidän muiden viskiensä värjäämiseen. Väri oli täysin musta ja maku niin kuivan sherryinen että suussa pölisi vielä pitkään maistiaisen jälkeen.

Glengoynelta matka jatkui Inverarayhin, jossa syötiin ja vierailtiin Loch Fynen viskikaupassa. Mistään ihmeshopista ei ollut kyse, mutta kaksi artikkelia tuli silti napattua mukaan. 12-vuotias CS Springbank toimi oivana matkapullona ja vanha 10-vuotias Tormore lähti kotiin viemisiksi. 

Lautalla odotti yllätys. Kovan merenkäynnin vuoksi lautan määränpää oli vaihtunut Port Ellenistä Port Askaigiin ja meripahoinvoinnista kärsivä allekirjoittanut oli kauhuissaan. Onneksi Islay Alesin tuotteita oli laivan baarista viljalti saatavilla. Huomenna katsastetaan ainakin Bowmoren Craftsman Tour ja jatketaan bloggailua gonzo-journalismin hengessä.

P.S. Islayn wifi ei salli kuvien lataamista, joten kuvapäivitykset reissun jälkeen.