maanantai 22. helmikuuta 2016

Clynelishien loppulimoja

Viime perjantaina oli rauhallinen hetki juoda pois pullonpohjia, jotta saa taas kaappiin uutta tavaraa. Pikaisella tarkistuksella saatiin aikaiseksi kolmen Clynelishin minitasting. Jokaisella näistä kolmesta pullosta oli vielä pieni tarina takanaan, joten pullojen tyhjentäminen oli lähes emotionaalinen hetki.

Clynelishillä on muuten tällä hetkellä tuotantotauko menossa. Alunperin tislaamolle piti tulla suuri kapasiteetin lisäys, mutta tällä hetkellä nämä suunnitelmat ovat ymmärtääkseni jäissä ja tislaamolle tehdään ei kapasiteettiin vaikuttavia korjaus- ja ylläpitotöitä. Vierailukeskus on kuulema kuitenkin auki jos sattuu kulmilla pyörimään.

Ensimmäisenä pullonpohjana lasiin pääsi Càrn Mòrin pullottama kahden bourbon hogsheadin 1995 tislattu ja 2012 pullotettu Clynelish, jonka hankin ensimmäiseltä Skotlannin matkaltani Dufftownin Whisky Shopista. Viimeiset tuolta reissulta hankitut viskit siis lasista. Pitää päästä Speysidelle 
selvästi uudestaan.


Càrn Mòr Clynelish 1995/2012 46%

Tuoksu: Valkopippuria, vahvaa vaniljaa ja taikinamaisuutta. Ajalla myös keltaisia hedelmiä.

Maku: Hedelmäinen vaniljapommi reilulla pippurilisällä. Jälkimaussa ripaus salmiakkia.

Ihan ok Clynelish, mutta sitä vahamaisuutta ei tästä kyllä löytänyt kirveelläkään. Ei harmita, että loppui. Seuraavassa lasissa oli pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi saatu Murray McDavidin Clynelish vuodelta 1987. Bourbontynnyriä saanut tämänkin osakseen.

Murray McDavid Clynelish 1987/2000 46%

Tuoksu: Todella vahva ja selkeä kermainen toffee. Toffeen alla myös keltaisia hedelmiä ja hentoa puumaisuutta. Hieno nenä!

Maku: Tännekin on saatu pippuria. Toffee ja keltaiset hedelmät jaksavat myös makuun ja suutuntumassa on jo ripaus sitä pallojuustonkuorta.

Nyt oltiin jo enemmän siellä missä pitääkin. Toffee on aina poikaa ja se vahamaisuuskin löytyi. Viimeisenä tuhottavana objektina oli parin vuoden takainen Rooman tuliainen. Enoteca Constantinista napattu pullo on tuonut iloa useaan pimeään iltaan ja oli sääli juoda tämä nektari loppuun. von Wrightiä lainaten: "Elämän suola on sen traagisuudessa". 

The Vintage Malt Whisky Co. Clynelish 1983/1996 40%

Tuoksu: Mehiläisvahaa, mettä, hunajaa, kukkia ja ripaus vaniljaa ja pippuria. Mahtava!

Maku: Vahaa ja pippuri jyrää. Myös mesimäinen makeus säilyy, mutta kukat on tästä tykityksestä kaukana.

40 prosenttia ja lyöty pulloon 20 vuotta sitten. Tämän lisäksi pohjalimat ovat maannet pullossa varmaan vuoden verran. Silti erittäin vivahteikas, monitahoinen ja voimakas viski, jota ottaisin milloin tahansa lisää kaappiini. Lempitislaamo on lempitislaamo.

Loppuun vielä muistutus, sillä John Glaserilla on meille kaikille tärkeää asiaa. Itse kävin jo tämän allekirjoittamassa.


maanantai 15. helmikuuta 2016

Uisge 2016

Uisge 2016. Viime vuoden missaamisen jälkeen oli jälleen mahtavaa päästä paikalle. Lennot perjantaille ja liput lauantaille -kompo luki matkasuunnitelmassa, ja tastingiksi valikoitui Compass Boxin blenditasting. Toki talvi oli yllättänyt lentoyhtiöt ja pienten kommellusten jälkeen pääsinkin perjantaina hyvissä ajoin jo hiukan ennen kahta nukkumaan.

Aamulla päätin käydä virittämässä aivoni viskitaajuudelle Kiasmassa. Nykytaide on parhaimmillaan huikeata, mutta kyllä taas muutama teos oli sellainen, että alkoi tehdä viskiä mieli. Erityisen jano tuli teoksesta, jossa oli paistinpannu keittolevyllä ja yläpuolelta olevasta ilmastointilaitteesta tippui vesipisaroita kuumalle pannulle päästäen ilmoille kihinän lisäksi ällöttävän tuoksun.

Kiasman jälkeen heitin kimpsut ja kampsut hotellille ja ryntäsin herkullisen lohisalaatin jälkeen jonottamaan. Ajattelin, että puoli tuntia ennen ovien avaamista saapuminen on liioittelua, mutta paikalla oli jo kahdeksan ihmistä hytisemässä kylmäänsä. Onneksi puolet tästä porukasta oli tuttuja oululaisia tapajuoppoja, joten aika vierähti mukavasti juomasuunnitelmia ja kuulumisia vaihdellen.

Bourbonia syväjäädytettynä varoittavaksi esimerkiksi jälkipolville.
Hyvin toimineen narikan ja lippupisteen kautta oli aika rynnätä Edringtonin tiskille. Olin kuullut luotettavilta tahoilta huhuja, että tiskin alta löytyisi uutta Lapparin nasua. Ja kyllähän sieltä pullo Laphroaigin Lorea löytyi. Kuulema reseptiikasta ei ole vielä sen kummemmin tietoa. "Kaikki selviää parin viikon päästä" oli kuulema tislaamon virallinen kanta aiheeseen. Hätäisesti festareilla vedettynä en jäänyt riemusta kiljumaan tätä juotuani. Annetaan uusi mahdollisuus, kun saa rauhassa tutustuttua.


Valamo VIII ja ohjelmalehtinen.
Loren jälkeen oli ideana ottaa lasiin maistamattomia suomiviskejä. Valamon tiskiltä tarttui lasiin pari viikkoa sitten pullotettu Valamo VIII. Verrokiksi viereiseen lasiin kaadettiin sentin verran kutosta. Itselleni tämä uusi kasi maittoi kutosta paremmin, mutta maistelutoverit olivat vahvasti eri mieltä. Ehkä minussa on jotain vikaa? Seuraavana suomitisleenä maistoin Teerenpelin kympin alta pois, kun sitä ei ole vielä tullut maistettua. Kyllähän se 8yo:n voittaa, mutta edelleen Kaski on mielestäni parasta, mitä Lahdesta on lasiin saatu. Hatunnosto kuitenkin ensimmäiselle 10-vuotiaalle suomiviskille. Tätä saavutusta ei kukaan ota Teerenpeliltä pois.

Teerenpelin vieressä oli kätevästi Irlantilaisen Whiskeyn Ystävät Ry:n tiski, josta sai harvinaista herkkua. Midletonin heille pullottamansa single cask on harvinaisuus, jota ei tule joka päivä vastaan. Ja hieno viski se olikin. Tymäkästä volttimäärästä huolimatta viski pysyi helposti juotavana ja itselleni irkkuviskeissä maistuvat suklaat ja marsipaanit leikkivät kivasti kielellä. Festivaalien positiivisimpia ilmestyksiä.

Uisgessa oli tarjolla myös todellisia uutuuksia, sillä Ailsa Bayn esikoista sai rahaa vastaan lasiin. Valitettavasti se oli aika tuhkakuppimainen ilmestys minun suuhuni. En hypettynyt. Sen sijaan curlingkivikorkista ja hämmentävistä täytetyistä eläimistä riittii höpinää kanssaharrastajien kanssa. Pave Maijanen ja Sam the Fox. Ja nämä on keksitty pelkän viskin voimalla?

Hetken juteltuani päättelin Pave Maijasen olevan täytetty.
Seuraavana oli aika siirtyä Vinoblen tiskille. Parempi puoliskoni on ollut suuri Edradour-fani tislaamovierailusta asti, joten Edradourin outoakin oudommat viiniviimeistelyt piti tänäkin vuonna käydä katsastamassa. Tällä kertaa tarjolla oli Super Tuscan - ja Barolo-viimeistellyt ihanuudet. Itse tyydyin haistelemaan näitä ja otin maistoon Hellyers Roadin Pinoit Noir -viimeistellyn ihmetyksen. Jostain syystä kaikki maistamani Hellyers Roadit ovat maistuneet, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Ihanan outoa ja silti niin hyvää.

Tässä vaiheessa kello alkoi huolestuttavasti lähestymään tastingia. Oulu-tyyppien kanssa oli tarkoitus täyttää vatsa buffetissa ennen tastingia. Vinoblen tiskin ja buffan välillä oli kuitenkin aika monta tiskiä ja juomiseksihan se meni. Devil's Cask III oli huikea, vaikka väitän, että edellinen versio oli parempi. Hiukan liian makea tämä PX-vivahde minun makuuni verrattuna timanttiseen kakkoseen. Vastapäätä löytyi myös IB Bruikkaa. Director's Cutin 21-vuotias sherry-Bruichladdich oli suorastaan loistava. Maistoin myös saman firman Bowmoren, mutta se ei valitettavasti samoihin sfääreihin yltänyt. Aperatiivina toimi Black Bottlesta ja Lapsang Souchong -teelikööristä tehty Old Fashioned, joka oli ainakin minun makuuni aivan liian makea.

Buffet oli hyvä. Aika tyyris, mutta hyvä. Itseäni ei brittioluiden uupuminen haitannut, koska IPA-hipsterinä Põhjalan Virmalised oli herkkua minun makuuni. Jack Daniels -tiramisusta en kyllä viskiä maistanut ollenkaan. Joka tapauksessa oli mukava syödä kunnolla ennen tastingia.

Compass Box.
Tastingissa odottikin sekä positiivisia että negatiivisia yllätyksiä. Aloitetaan jälkimmäisistä: paikalla oli 7 ihmistä, joista itseni lisäksi 2 olin henkilökohtaisesti paikalle puhunut. Oulun ulkopuolinen Suomi saa kyllä nyt luvan hävetä! Tästä toki seurasi se, että esitys oli mallia privaatti. Céline Tetu kertasi Compass Boxin tarinaa, venkoiluja SWA:n kanssa ja juotti hyviä blendejä. Tastingissa oli yksi ylimääräinen viski, puuttuvat viskit sai tastingin jälkeen tyypittää tiskiltä ilman lisämaksua ja santsatakin sai. Koko virallinen tasting näytti tältä:

Compass Box Delilah's
Compass Box Hedonism
Compass Box Oak Cross
Compass Box Spice Tree
Compass Box Peat Monster
Compas Box Flaming Heart (2015 edition)

Tastingin mielenkiintoisinta antia olivat blendien reseptit. Tetu kertoi avoimesti, kuinka paljon mitäkin viskiä kussakin heidän blendissään on. John Glazerin Diageo-menneisyys näkyi komponenteissa selvästi, sillä Caol Ila ja Clynelish olivat usean tuotteen peruslähtökohtana. Flaming Heartin kohdalla Compass Boxilla oltiin menty niin pitkälle, että resepti löytyi suoraan pakkauksen sisältä löytyvästä lehtiöstä. Tästä oli toki SWA ärähtänyt ja nykyään Flaming Heart onkin Tetun sanoin "extremely illegal". Kuvittele perään haluamasi hymiö. Kyseinen juoma oli myös mielestäni kattauksen paras viski: monipuolinen, mausteinen ja tasapainoinen esitys.

Céline Tetu, Delilah's ja minä.
Loppuillan herkkuja, osa 1.

Loppuillan herkkuja, osa 2.
Tastingin ja Compass Boxin tiskillä pyörähtämisen perään alkoivat lipukkeet olla loppu ja pää täynnä. Vielä muutama vanha suosikki tuli maistettua, kuten Talisker 18yo. Myös Longrow 18yo, Pikkulinnun GlenDronach ja muutama rommi pääsi vielä lasiin. Erityismaininta pitää antaa The Glenlivetin Coupar Angukselle. Loistava speysideri. Jälleen kerran tapahtumasta jäi kivat fiilikset, ja after party -hampurilaisella riitti paljon puhuttavaa illan tapahtumista. #Uisge2017, olen valmis!

Loppuun vielä viisi itselleni mieleen jäänyttä viskiä festareilta:

Director's Cut Bruichladdich 21yo
Compass Box Flaming Heart
Midleton Vintage 1997
The Glenlivet "Coupar Angus"
Valamo VIII


torstai 11. helmikuuta 2016

Mefistoteleen kahleissa

Faust on tarina ihmisyydestä ja erityisesti länsimaisen ihmisen tragediasta. Tarinan on tehnyt tunnetuksi erityisesti saksalainen yleisnero Johan Wolfgang von Goethe. Goethen Faustissa päähenkilö Faust joutuu paholaisen, nimeltään Mefistoteles, ja Jumalan pelinappulaksi. Mefistoteles alkaa houkutella tiedonnälkäistä Faustia puolelleen lupautumalla hänen palvelijakseen tässä elämässä,  kunhan Faust myisi sielunsa paholaiselle ja suostuisi paholaisen palvelijaksi tuonpuoleisessa.

Faustissa on hahmona paljon samaa kuin Prometheuksessa. Molempien hahmojen synti on loputon tiedonhalu. Siinä missä Prometheus varastaa jumalilta tulen ja vie sen säälimiensä ihmisten tietoisuuteen, Faustille eivät luonnontieteen keinot riitä, vaan hän sortuu tiedonjanonsa myötä etsimään sitä myös "kielletyltä" alueelta, salatieteistä. Ja päätyy siis lopulta myymään sielunsa paholaiselle.

Faust, ja osittain myös Prometheus, on vertauskuva ihmisen loputtoman tiedonjanon tragediasta. Faust yrittää saada haltuunsa kaiken maailman tiedon, mutta huomattuaan tämän mahdottomaksi, turhautuu ja kääntyy tielle, jonka päässä on vain kadotus. Tässä vaiheessa joku voisi kysyä, että mitähän vittua (Sanni teki tästä lausahduksesta poliittisesti korrektin, joten otan sen heti käyttöön) tällainen kirjallisuusanalyysi tekee viskiblogissa. Minä väitän, että paljonkin. Faustisen ihmisen tragedia näkyy viskimaailmassa kaikkialla.

Aloitetaan viskibuumista. Viskibuumeja on historiassa koettu ennenkin, mutta tämän hetken viskibuumin erottaa menneistä yksi asia - single malt viski. Tämä luksustuote on saanut ihmiset hulluiksi. Viskien kohdalla porttiteoria oikeasti toimii. Maistettuasi yhtä mieleistäsi single malttia et voi millään tyytyä ensiraukkauteesi vaan alat lentää kukasta kukkaan ja etsimään yhä uusia, mielenkiintoisempia, harvinaisempia ja kalliimpia viskejä. Erilaisuudesta ja uutuudesta tulee itsetarkoitus. Taka-ajatuksena tuntuu olevan sen täydellisen yksimaltaisen löytäminen.

Faustisuuden huipentuma.
Valitettavasti kokemuksesta tiedän, että sitä ei tule löytymään. Aina on jotain, mitä et ole maistanut, ja tutkimusmatka yksimaltaisen maailmaan tulee olemaan loputon. Rahaa ja aikaa meillä on kuitenkin vain rajallisesti. Kun tämä yhdistetään viskibuumin tuomaan inflaatioon viskin hinnassa, moni harrastaja on tienristeyksessä: hinnat estävät kiipeämästä portaita ylöspäin, mutta omalle kukkarolle sopivassa hintaluokassa ei enää erilaisuuksia ja ihmeellisyyksiä löydy. Matkasta nauttiminen loppuu siihen, kun huomaa, että seuraavaan menolippuun ei ole enää varaa.

Tätä loputonta uuden kokemisen riemusta ja jännityksestä syntynyttä kysyntää ruokkii tällä hetkellä tislaamojen nasubuumi. Isossa mittakaavassa tämä lienee toimiva ratkaisu, mutta ne viskimaailman veikkagustafssonit ja vascodagamat, joita elämän faustisuus vaivaa, näkevät tämän sumutuksen läpi: Ardbegin Dark Cove ei tule olemaan uusi Provenance tai LotI.

Yhtenä asiaa pahentavana seikkana näen tietoteknisen kehityksen. Tieto lisää tuskaa. Olen ilolla kuunnellut useammankin harrastuspiirin vanhojen partojen juttelua kultaisista ajoista ennen internettiä. Tietoa ei ollut saatavilla, ja harrastajat joutuivat etsimään tiedonmurusia puskaradion ja harrastepiirien kautta. Nykyään mistä tahansa harrastuksesta saa lähes loputtomasti tietoa ja vertaistukea, kiitos kehittyneiden informaatioverkkojen. Muuan muassa Malt Maniacs (1995) tai vaikkapa Virtuaalinen viskiforum (2002?) ovat tuoneet harrastajia lähemmäs toisiaan niin kansallisesti kuin globaalistikin. Esimerkkinä MMA-awards, jonka voittajaviskit viedään samalla tavalla käsistä kuin erään Jim-nimisen herrasmiehen palkitsemat viskit.

Edellä mainitut alustat ovat esimerkki tiedon leviämisestä ja sen merkityksestä. Kyseisten foorumien kautta faustisuuden riivaamat viski-ihmiset ovat saaneet tietoonsa hyviä viskejä ja kätkettyjä helmiä. Tietoisuus on tuonut mukanaan halun maistaa näitä. Yleensä halun esteenä ovat kolme asiaa: saatavuus, varallisuus ja aika. Erityisesti meillä Suomessa alkoholimonopolin ikeen alla taivaltaessa ovat nämä esteet tuntuneet usein ylitsepääsemättömiltä. Vaikka nettitilaaminen on nykyään arkipäivää, tyytyy silti moni harrastaja edelleen Alkon ja satunnaisten ulkomaanmatkojen tarjoamiin vaihtoehtoihin viskikaappia täydentäessään. Tällaisessa tilanteessa tietoisuus paremmasta lisää katkeruutta ja toisaalta myös "saavuttamattoman" Eldoradon glooriaa. Ennen ostin Haaparannalla käydessäni aina majoneesilla höystettyä katkarapusalaattia, mutta nyt kun sitä saa lähi-Salesta, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tieto ja viskibuumi tuovat aikaperspektiivin myötä lisää faustisia piirteitä viskiharrastukseen. Käsi ylös, kuinka moni on kuullut fraasit: "Kun viski X tuli markkinoille niin sekin maksoi vain Y" ja "pari vuotta sitten viski X oli vielä hyvää, mutta uudet pullotteet ovat paskaa". Lähes jokaisessa kotitastingissa alkaa jossain vaiheessa päivittely vanhoista hyvistä ajoista. Sitä ja tätä olisi pitänyt tajuta ostaa laatikkotolkulla ja miten ne St. Magdalenet ja Port Ellenit maksoivat vain reilun satasen ja tuntuivat kalliilta. Kuinka moni viskinharrastaja olisi valmis tekemään faustit ja myymään sielunsa paholaiselle sekä siirtymään ajassa taaksepäin nykyisten hintatietojen kanssa? Black Bowmore 150€? Kyllä kiitos!

Valitettavasti paholaista, saati jumalaa, ei ole olemassa. Olemme tuomittuja kulkemaan selkä edellä historiaa eteenpäin. Tämä faustinen tragedia on itse asiassa ajanut monet viskiharrastajat pikku hiljaa pois viskin parista. Tutkimusmatka viskin maailmaan on saavuttanut saturaatiopisteen, jossa uudet elämykset eivät ole enää lompakolle sopivia.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole luoda tappiomielialaa tai ennustaa viskibuumin loppua. Tämä on ainoastaan yritys kiteyttää tekstiksi omia ajatuksiani harrastuksen nykytilasta ja niitä asioita ja fiiliksiä, joita olen ollut kanssaharrastajissa aistivani. Varsinkin vanhemman polven harrastajat voivat taputtaa itseään olalle ja todeta olleensa etuoikeutetussa asemassa: te (osittain lasken tähän myös itseni) olette saaneet juoda 80-luvun viskijärven pois yksimaltaisten muodossa ja suhteellisen edullisin hinnoin. Vaikka yksimaltaisella menee edelleen hyvin, on viskin kokonaiskulutus maailmassa pienentynyt. Samaan aikaan viskiä tehdään Skoteissa enemmän kuin koskaan. Ehkä me olemme se käyttäjäkunta, joka saa noin 15-20 vuoden kuluttua rauhassa nautiskella 2010-luvun viskijärven pois?

Tästä järjestä jos saaren saisi. Kuva: SWA.
Faustisuudesta kärsivät viskinörtit kokoontuvat muuten huomisesta alkaen Vanhalle ylioppilastalolle Uisge 2016 -tapahtumaan. Sen mitä faustiselta manialtani kerkeän, niin kuuntelen mielelläni mietteitä tästä tekstistä, jos se sinussa ajatuksia herätti. Nähdään Vanhalla!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Panimovierailu Maistilalle

Pienpanimot. Pienpanimobuumi. Oululaiset pienpanimot. Tässä olivat avainsanat lauantaille, kun neljän hengen seurueemme suuntasi sille Oulun "vähemmän tunnetulle" panimolle, eli Maistilaan. Panimo löytyy kätevästi kivenheiton päästä omalta kotioveltani, joten olihan se käytävä vihdoin vierailulla. Vierailun järkkääminen onnistui kätevästi ottamalla poikiin yhteyttä sähköpostilla. Jos kiinnostaa käydä panohommia katsomassa, niin yhteystiedot löytyvät Maistilan nettisivuilta osoitteesta http://maistila.fi/


Tämän jos juo, tulee humalaan.
Tuotekehityksen kulmakivi.
Lyhyesti sanottuna vierailu oli mainio. Kaksi tuntia mukavaa, rentoa jutustelua alan ammattilaisten kanssa asiasta, johon kavereilla palo oli valtava. Homma tuntui mukavan maanläheiseltä. Riku ja Joni ovat muuten täysipäiväisiä panomiehiä, mistä hatunnosto ainakin täältä suunnasta. Jos tehdään, niin tehdään täysillä!

Alkuun maistelimme erilaisia jyviä ja haistelimme humalia. Kuulema noin 95% käytetystä maltaasta tulee kotimaiselta Viking Maltilta. Poikkeuksina ainakin suklaamallas ja Maris Otter tulevat Lahden ulkopuolelta. Humalapuolella pienpanimoilla on samanlaisia ongelmia kuin kotipanijoilla. Isot pelurit vievät parhaat päältä. Toki Maistilan kaverit ovat ruokaketjussa hiukan perus keittiöpanijaa ylempänä, mutta kuulema ei kaikkia humalia saada haluttuja määriä hommattua. Jännästi buumi näkyy myös siis humalan saatavuudessa.

Maistilan pienet, mutta monilukuiset käymistankit takaavat sen, että tuotteiden varianssia on helppo pitää yllä. Veljeksillä oli myös selkeä visio muutamista perustuotteista, joita koetetaan pitää valikoimassa pidempään. Ainakin Kaira, Optimisti ja ehkä myös Stereotyyppi pääsevät Maistilan vakipanoiksi. Rajallinen kypsytyskapasiteetti pitää huolen osaltaan myös siitä, että pidempää kypsytystä vaativia oluita ei hirveän montaa Maistila pysty kerralla tuottamaan. Jo tällä hetkellä ravintoloista löytyvä villihiivalla tehty Tilus oli ollut kypsytysaikansa vuoksi ongelmallinen tapaus pienpanimolle. Toki tällaisiakin oluita Maistila aikoo tulevaisuudessakin markkinoille tunkea. Veljekset haaveilivatkin suurista tammitynnyreistä nykyisten kypsytystankkien yläpuolelle. Kuulema heti seuraavasti lottovoitosta menevät asennukseen.
Kypsytystankit näyttävät aivan joiltain ympyräsuisilta eliöiltä.

Käymisastiat kauniissa rivissä.
Markkinoinnista ja Maistilan mainioista etiketeistä vastaava Riku avasi myös hiukan firman kettuetikettiä. Kettu ja siihen populaarikulttuurissa ja kansantaruissa yhdistetyt ominaisuudet kuvastavat panimon asennetta. Viekas, kujeileva ja älykäs kettu ei ole mustavalkoinen ja yksioikoinen hahmo vaan kätkee sisälleen niin positiivisia kuin negatiivisiakin mielleyhtymiä. Tämä mielikuvan monimuotoisuus oli ollut yksi merkittävä tekijä logon hahmon valinnassa. Ja onhan se toki myös näyttävä ja mieleenpainuva.

Stereotyyppi. Kuvan otti Teemu Husso.

"Mitäs se tämä on?" Kuvan otti Teemu Husso.
Tulevaisuuden suhteen Riku ja Joni olivat yhtä optimistisia kuin kaveri Optimistin etiketissä. Ymmärsin, että ainakin Saison de Patio palaa patiokauden alussa tuotantoon ja myös kollaboraatio-oluita on etelän vetelien kanssa suunniteltu. Muuten jutut kulkivat alkoholipolitiikasta, kotipanemisesta ja olutkulttuurin nyansseista keskustellen. Kaksi tuntia myöhemmin kun astelimme ovesta pihalle, oli maailma huomattavasti kauniimpi ja olo viisaampi. Onnea Maistilalle valitsemallaan tiellä!






torstai 4. helmikuuta 2016

Bowmorea St. Michaelissa 1.2.2016

Vuoden ensimmäiset St. Michael -tastingit käynnistyivät maanantaina kun Jarkko Nikkanen ratsasti valkoisella ratsullaan juottamaan Bowmorea uuden työnantajansa Edringtonin toimesta. Kattaus koostui aika perussetistä, mutta jonkunhan nekin on juotava.

Bowmore Small Batch 40%
Bowmore 12yo 40%
Bowmore 18yo 43%
Bowmore 15yo Darkest 43%
Bowmore Devils Cask II 56,3%

Kärkeen siis Alkosta löytyvä nasu eli Small Batch. Myyjän tehtävä on löytää näistä aina jotain positiivista ja Nikkasen mukaan "tätä löytyy Alkosta" ja "tämä on hyvä brunssiviski". Ihailen luovia mieliä.

Bowmore Small Batch 40%

Tuoksu: Nenä tuo mieleen yhden adjektiivin: raaka. Keltaisia hedelmiä, ripaus vaniljaa, mallasta ja päärynää. Lasiajalla maltainen runko puskee nenässäkin paremmin eteen.

Maku: Hennon hedelmäinen runko, josta löytää myös ripauksen suolaa. Lopussa häivähdys tervaa. Valitettavan vetinen ja lyhyt, Tulee mieleen tuhkakuppi. Ja tälläkertaa ei aivan positiivisessa merkityksessä.

Small Batch on "ihan ok nasu". Rungon vetisyys tässä eniten häiritsee. Turve ja vetisyys tuo itselle mieleen tuhkakupit ja se ei ole hyvä asia se. Seuraavaksi tislaamon tuttuakin tutumpi peruspullote syyniin.

Bowmore 12yo 40%

Tuoksu: Marjoja, suolaa. Hiukan "likaisen" oloinen. Makea. Lasiajalla marjat ja tummat hedelmät nousevat vielä paremmin pintaan.

Maku: Mukavan tukeva runko 12-vuotiaaksi. Suolaa, hedelmiä ja niitä kuuluisia pastilleja. Happamampi kuin muistin, mutta ei häiritsevästi.

Bowmore 12yo on toimiva peruspullote. Ei yritä mitään ihmeellistä, mutta esittelee kuitenkin järkevään hintaan, mistä Bowikassa on kyse. Näille voisi suoda enemmän arvostusta ja ehkä hakea pitkästä aikaa myös pullon ihan kaappiin asti. 12-vuotias maistui tällä kertaa sen verta hyvältä, että odotuksen 18-vuotiaan kanssa nousivat hiukan ennakoitua korkeammalle.

Bowmore 18yo 43%

Tuoksu: Todella happamia marjoja, hunajaa. Savu tuo marjojen täyttämään nenään kivaa likaista/tummaa meininkiä. 

Maku: Herukanlehtiä, happamia marjoja. Hunajaa. Ja niitä pastilleja. Kuin laittaisi herukan makuisen Mynthonin ja Tervaleijonan yhtä aikaa suuhun. Mukavan selkeäpiirteinen eikä makukaari mene sekavaksi missään vaiheessa.

Nikkanen heitti, että tästä löytyy hedelmäteen aromeja. Allekirjoitan tämän siinä mielessä, että erityisesti hento hunaja on tässä hyvin saman tyyppistä kuin teessä. Ihmeellistä kyllä, nenä oli tällä kertaa makua huomattavasti heikompi. Tykkäsin tällä kertaa 18-vuotiaan suutuntumasta todella paljon, mutta nenä oli jopa ällöttävän hapan ja makea. Viimeinen rasti enne jälkkäriä oli 15-vuotias Darkest.

Bowmore Darkest 15yo 43%

Tuoksu: Maitosuklaata, happamia marjoja ja vaniljaa. Suklainen makeus tasoittaa tämän pois 18-vuotiaan ällöttävästä makeudesta. Tykkään.

Maku: Alkaa maitosuklaalla, joka taittuu marjoiksi, pastilleiksi ja joka hennoiksi mausteiksi.

Darkestkin maittoi. Tänään ehkä 18-vuotias vei kuitenkin maun puolesta pokaalit kotiin. Sitten oli vielä oma sarja illan viimeiselle viskille. Toki Devils Caskin toinen inkarnaatio on myös hinnaltaa aivan eri sfääreissä.

Bowmore Devils Cask II 56,3%

Tuoksu: Jälleen happamia juttuja: marjoja ja hedelmiä. Lakattua puuta, kaakaomaista suklaata, tupakkaa. Vesilisällä myös Digestive-keksejä.

Maku: Menee ikeniin. Herukoita, pastilleja, mausteita, suolaa. Monitahoinen. Voltit takaavat sen kuuluisan synkän jynkytyksen pitkän keston. Tuntuu ettei katoa suusta niin millään. Huippu!

Paholaisentynnyri oli kyllä oiva oppitunti tynnyrin merkityksestä. Hyvä, aktiivinen sherrytynnyri ja 10 vuotta kypsytystä riittää uskomattomiin makumaailmoihin myös Taiwanin ulkopuolella. Painii eri sarjassa muiden kattauksen tuotteiden kanssa niin maultaan kuin hinnaltaankin. Hieno lopetus tastingille, joka itseasiassa antoi hyvän muistutuksen siitä, että perustuotteita ei pidä ylenkatsoa. Bowikalla on laadukas perusrange, jota on ilo maistella.