tiistai 7. elokuuta 2012

Ravintola-arvio: Oliver's Corner Rovaniemi

Kesäkuun alussa Rovaniemen yöelämän viskitarjontaan ilmestyi valopilkku, kun Oliver's Corner rantautui paikkakunnalle. Alun perin Levillä vaikuttanut ravinteli laajensi toimintaansa aivan Rovaniemen ydinkeskustaan, entisen Meidän Kebabin tiloihin, osoitteeseen Koskikatu 9. Hyvin perinteisellä irkkumeiningillä varustettu juottola kirvoitti testaamaan paikan viskivalikoimaa.

Ennen viskitarjontaan perehtymistä muutama sana itse paikasta. Sisustukseltaan viihtyisä baari on kahdessa kerroksessa, alakerran palvellessa karaokekansaa ja yläkerran toimiessa enemmän jutustelua suosivana kohtaamispaikkana. Karaokelista on alan harrastajien mukaan, jos ei Rovaniemen paras, niin ainakin Rovaniemen tuorein. Itse en kyseisestä toiminnasta pahemmin välitä, joten olen kiltisti pysynyt yläkerrassa, jossa viskit ja pintit saa nauttia lähinä taustahälynä soivan Poguesin tms. säestyksellä.

Hanasta Oliver's Corner tarjoaa tuttuakin tutumman kattauksen. Suomi-oluita säestää Guinnesin ja Fuller's ESB:n kaltaiset perusmätöt. Valitettavasti tällä viedään kirkkaasti Rovaniemen parhaan olutravintolan titteli. Hyvän lisän tuovat hanasta löytyvät kausituotteet, joissa ainakin vielä oli luotettu suomalaiseen osaamiseen. Karhun Pale Alea mainostivat tiskillä harvinaiseksi hanaolueksi. Itse en maistanut, mutta kaverit kehuivat. Juottola ilmoittaa uutuuksistaan aktiivisesti myös Facebookin kautta. Oliver's Cornerin Facebook-sivut löytyvät täältä.

Sitten ne viskit. Viskejä löytyi ihan kunnioitettavat 38 kappaletta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mukana ollut. Viskit, joita en ole maistanut, mutta joita haluaisin maistaa olivat harvassa. Tiskillä lupailivat laajentaa viskivalikoimaa "kuukausittain" ja avaamisen jälkeen ainakin Knob Creek ja Highland Park 25 ovat minun havaintojeni mukaan ilmestyneet hyllyyn. Tälle kehityssuunnalle ehdotonta peukkua.

Valikoimansa puolesta Oliver's Corneriin ei mitään St. Michaelin tapaisia taivaselämyksiä tarjoa, eikä varmasti moiseen äärimmäisyyteen pyrikään. Näin harrastajan näkökulmasta valikoiman soisi kasvavan ja monipuolistuvan. Tällaisenaankin Oliver's Corner tarjoaa Rovaniemen parhaat puitteet viskinmaistelulle. Hintatasosta en jaksa jauhaa. Sen keskustelun voi ohjata vaikkapa tänne.

Viskivalikoimasta esittelyyn nappasin Macallan normi 12:sen ja saman ikäisen Fine Oakin. Tällaista saman tislaamon tuotteiden rinnakkaisvertailua en ole hirveästi päässyt harrastamaan, joten pidetään tätä vielä lämmittelykierroksena. Henkilökunta antoi pullot avuliaasti mukaan kuvaan ja oli muutenkin ystävällistä: viskilistan puuttuessa tiskin takana seissyt neitonen näpytteli jokaisen viskin hinnan erikseen ulos koneesta lopussa olevaa listausta varten. Tästä kiitos ja kumarrus.

Veljekset baaritiskillä.

Macallan 12yo

Tuoksu: Rusinoita, sherryä. Hyvin tuhdin oloinen.

Maku: Tasapainoinen vaikkakin maut ikään kuin lässähtävät verrattuna siihen mitä tuoksu antaisi olettaa. Sherryn makeudesta ei ole tietoakaan vaan viski on ikään kuin kuivuu suuhun. Tuoksusta havaittujen makujen lisäksi maussa on jotain puumaista.

Macallan 12 yo Fine Oak

Tuoksu: Normi 12yo:ta huomattavasti kevyemmän oloinen jo tuoksussa. Hunajaa ja lakkaa.

Maku:  Tekstuuriltaan huomattavasti edellistä miellyttävämpi. Pidempi jälkimaku, josta ei paloviinamaisia ominaisuuksia löydy. Rusinoita, vaniljaa ja tulitikkuja.

Pelkästään sherrykypsytetyt viskit ovat outoja tapauksia. Parhaimmillaan todella mahtavia herkkuja, mutta yleensä tuottavat pettymyksiä. Tässä parissa pelkästään sherrytynnyrissä kypsytetty normi 12-vuotias tarjosi mahtavan tuoksun, mutta lattean makuelämyksen. Fine Oak puolestaan oli herkkua alusta loppuun. Itse ostaisin kotiin ehdottomasti Fine Oakin.

Loppuun vielä Oliver's Cornerin viskilista kokonaisuudessaan, alueittain jaoteltuna,  niin kuin se minulle kerrottiin:

Irkut:

Millars Special Reserve 6€
Tullamore Dew 6€
Connemara 9€
Bushmills 6€
Bushmills Black 8€
Bushmills 10yo 9€
Bushmills 16yo 14€
Jameson 6€
Jameson Vintage 60€
Jameson 18yo 18€
Jameson 12yo 10€
Redbreast 12yo 12€

Skotit:

Macallan 12yo 12€
Macallan 12 Fine Oak 14€
Macallan 18 Fine Oak 20€
Macallan 25yo 50€ (ei hyllyssä, pitää erikseen kysyä)
Highland Park 12yo 9€
Highland Park 18yo 15,50€
Higland Park 25yo 35€
Chivas Recall 8,50€
Bowmore 12yo 10€
Bowmore 15yo 13€
Glenlivet 12yo 10€
Glenlivet 16 Nadurra 16€
Lagavulin 16yo 17€
Ballantines Finest 7€
Ardbeg 10yo 11€
Ardbeg Alligator 17€
Laphroaig 10 10€
Laphroaig Quarter Cask 10,50€
Laphroaig  Triplewood 13€
Laphroaig 18yo 15€
Black Grouse 6,50€

Pohjois-Amerikka:

Seagram's V.O. 6€
Four Roses 6€
Jack Daniels 6€
Jim Beam Rye 6,50€
Knob Creek 10€




1 kommentti:

  1. Tuota viskilistan puuttumista aina ihmettelen. Kattavaa listaa on todella harvassa paikassa. Luulisi, että edistäisi myyntiäkin, jos asiakas saisi selvitellä, mitä on tarjolla. Esim. Helsingissä Blackdoor on hankala paikka, koska pullot ovat kohtuullisen kaukana asiakkaasta, joten pelkästään tiirailemalla voi olla vaikea saada tolkkua siitä, mitä tarjolla on. Sitten jos vähän kiinnostaisi tietää, mitä joku tavara maksaa, myyjän täytyy erikseen aina käydä näpyttelemässä konetta tämän tiedon saamiseksi. Kiireisessä pubissa (kuten tuo on), moiselle ei käytännössä koskaan ole aikaa. Tästä syystä jää ainakin itseltäni helposti viski ostamatta.

    Pääkaupunkiseudulta Espoon Gallow's Bird on kiva esimerkki toisesta päästä: hyvä viskilista sopivin kuvauksin varustettuna kehoittaa ottamaan bissen, tutustumaan listaan ja sitten keräämään sieltä esim. kolmen viskin setin. Sama onnistuu Puotilan Pikkulinnussa (joskaan listaa ei tunnuta päivitettävän kovin usein). Mutta juurikin kuvaamasi tuntuiselle baarille voisi olla erittäin hyvä juttu kiva lista ja kansantajuiset kuvaukset viskeistä, koska muutoin harva perusjannu nappaa tosta vaan 17 € maksavaa lagavulinia.

    VastaaPoista