Katsaus Viron viskitilanteeseen

Minulle tarjoutui torstain ja sunnuntain välisenä aikana mahdollisuus matkustaa lähemmäs kaksi tuhatta kilometriä junalla, laivalla, bussilla ja henkilöautolla. Tällaisista mahdollisuuksista ei tietenkään kieltäydytä ja ekskursio suomalaisen viinaturismin mekkaan, Viroon, alkoi. Määränpäänä oli Pärnun kylpyläkaupunki Etelä-Virossa ja paikallinen opaskin oli käytössä.

Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.

Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.

Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.

Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?

Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.

Alkoholikulttuurin ääripäät kohtaavat.

Ruokailu tarjosikin sitten sen reissun parhaan alkoholikokemuksen. D-terminaalin vierestä löytyvä panimoravintola Kochi Ait tarjosi talon tummaa olutta, joka osoittautui erinomaiseksi bitter-tyyppiseksi mallasjuomaksi. Koetin ostaa litkua mukaankin, mutta se ei ilman omaa pulloa tällä kertaa ollut mahdollista. Myös paikan kotikalja oli itsetehtyä. Hiukan suomalaista kotikaljaa makeampi, maultaan jopa sherryä muistuttava sokeriliemi oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Hyvä olut - parempi mieli.

Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.

Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.