Viskin fenomenologia

Viski on elämyksiä. Olen parin ystäväni kanssa keskustellut parhaista viskikokemuksista, ja on käynyt ilmi, että niillä ei ole mitään tekemistä viskin hyvyyden kanssa. Viskiä harrastava ihminen ikään kuin kuljettaa viskiä elämän käännekohdissa mukana. Lasten syntymää, naimisiinmenoa, vuosipäiviä ja muita tärkeitä hetkiä juhlitaan dramin äärellä. Näin viski ja siitä jäävät muistot liittyvät aina tapahtumaan itseensä, sen luonteeseen ja merkitykseen. Voisin kuvitella, että dramin kohottaminen varpajaisissa oman lapsen syntymän kunniaksi nousee viskikokemuksena perus lauantaidramin edelle, viskien laadusta huolimatta.

Hyvä esimerkki on vaeltamista harrastavien viskiystävieni kertomus Haltin erämaasta. Erämaata halkovan pienen joen ylityksen jälkeen repusta oli kaivettu pullo Jack Danielsia. Autiotuvassa vaatteita kuivatellessa huiviin vedetty maissilitku oli lämmittänyt luita ja mieltä siinä määrin tehokkaasti, että parhaan viskikokemuksen tittelistä ei ihan heti tule näiden herrojen tapauksessa kilpailua. Merkillepantavaa on, että kumpikaan herroista ei vapaaehtoisesti Danielsia suuhunsa siviilissä laita.

Hyisen kylmyyden jälkeen maistuu jopa Jack Daniels. Oikeudet kuvaan: Veli-Matti Törmänen.

Viskitislaamot itse ovat brändäyksessään ymmärtäneet viskin elämyksellisyyden. ”Maailman turpeisin”, ”maailman paras herra X:n mukaan”, erilaiset palkinnot, erikoiset tislaustavat ja niin edelleen. Kaikki nämä ovat myös muilta teollisuudenaloilta tuttuja juttuja - massoista pitää erottua.

Viskin tilanteesta tekee erikoisen se, että monet viskiä nauttivat  pitävät tätä brändäyksen sumentamaa kuvaa teollisuudesta vääristyneenä. Ihmisiä ajaa halu kohti alkuperäistä viskin olemusta, vapaaksi brändien mielikuvista. Sokkomaistelut ovat tästä erinomainen esimerkki. Niissä pyritään hävittämään juomistapahtumasta kaikki ulkoviskilliset seikat. Tällöin ei ole väliä, onko viski vieraillut avaruudessa tai onko tislaamolla oma lattiamallastamo. On vain viski ja sinä.

Edellämainittua olen pitkään pitänyt ihanteellisena viskinjuontitapahtumana: kaikesta ylimääräisestä karsittu, pelkkään empiriaan luottava makujen ja tuoksujen havainnointitilaisuus. Olen kuitenkin tehnyt ajatuskokeita ja esitän nyt niiden tuloksen, jota kutsun ”Raikuli-hypoteesiksi”.

Raikuli-hypoteesi

Kuten jo sanoin, viski on elämyksiä. Monet sanovat viskin olevan aina siivu juotavaa historiaa. Viski voi olla myös imagokysymys. Onhan nyt äijää ja rock litkiä Danielsia jäillä sen Sommerbyn päärynäsiiderin sijaan. Ja juohan Lemmykin viskiä. Hyvä esimerkki on Mad Men tv-sarjan vaikutus yhdysvaltalaisten viskinkulutukseen. Sarjan jatkuvan viskinlitkimisen innoittamana viskin kulutus näet nousi. Asiasta uutisoi Suomessa mm. Taloussanomat.

Jos tavoitteena on viskielämys, ei ole mitään järkeä riisua viskinjuontikokemusta ulkoviskillisistä elementeistä. Tämä pätee erityisesti silloin, kun näillä ominaisuuksilla on mahdollisuus vaikuttaa viskin makuun. Tässä mielessä uskon viinistä tehtyjen tutkimuksien voivan vetää suorat yhtäläisyysmerkit myös viskin juontiin. Viinin oletetun hinnan ja brändäyksen vaikutuksesta maistelukokemukseen kannattaa tutustua California Institute of Technologyn julkaisemaan tutkimukseen. Tutkimusta pääsee ihmettelemään tästä.

J. M. Barrien klassikossa Peter Pan Raikuli (tutummin Helinä-keiju) saa voimansa lasten uskosta. Kun lapset tuovat epäuskonsa keijuihin ilmi, kuolee aina yksi keiju. Tarinassa Raikuli pelastuu lapsien keiju-uskon palautumisen ansiosta. Viski on eräänlainen Raikuli. Suurin osa sen erinomaisuudesta perustuu uskoon meille syötetyistä tai itse keksimistämme ulkoviskillistä seikoista. Jos tämä asetelma puretaan, kuolee viskin ainutlaatuisuus ja mystisyys sen mukana, ja se laskeutuu muiden juomien tasolle. Täytyy siis varoa särkemästä immersiota ja pitää oma maltainen absinttikeiju vartioimassa selustaa.

Toki asian voi kääntää myös toisin päin. Aldous Huxleyn dystopiaklassikko Uljas uusi maailma esittelee teemasta vastakkaisen näkemyksen. Uudessa uljaassa maailmassa ihmisten ongelmat ratkaistaan soma-nimisen huumeen avulla. Somassa yhdistyvät kristinuskon ja etanolin parhaat puolet ilman sivuvaikutuksia. Myös Wachowskin veljesten scifi-elokuvatrilogia Matrix käy samaa semantiikkaa läpi. Elokuvissa koneet ovat teljenneet ihmiset patterien kaltaisiksi energianlähteiksi ja syöttävät heidän aivoihinsa Matrix-nimistä tietokoneohjelmaa, jonka luomassa todellisuudessa ihmiset elävät onnellisen tietämättöminä kurjasta kohtalostaan. Brändit ovat viskiteollisuuden soma ja Matrix, jonka valheellisesta vaikutuksesta tulee taistella irti.

Suomalaisen konsensuspolitiikan mukaisesti totuus on jossain näiden ääripäiden välissä. Olen kuitenkin tällä hetkellä taipuvainen kääntymään lähemmäs Raikuli-hypoteesia kuin Matrixia. Kyse ei ole kuitenkaan koko elämästä vaan nautinnon hakemisesta. Arki voi olla empirian täyttämää tylsyyttä, mutta olisi typerää pilata sillä myös juhla. Viski on minulle aina pala historiaa, jotain arkea suurempaa. Se on täynnä myyttejä ja mielikuvia, joita haluan vaalia.

Sellaisenaan ajatukseni ei ole uusi. Tottakai asioilla on ihmiselle niiden fysikaaliset ominaisuudet ylittäviä merkityksiä. Viskin suhteen tämä tuntuu vain usein unohtuvan. Auktorien viskiarvioita saatetaan pitää totuutena ja uskotaan ”ammattilaisen” sanaan oman kokemuksen sijaan. Esitänkin mallia, jossa viski-immersion palapelin palat kerätään mediavirrasta itse. Pitää siirtyä heteronomisesta immersion rakentamisesta autonomiseen vaiheeseen, jossa immersiota ei rakenneta autoratiivisesti kokijan ulkopuolelta. Immersio itse ei ole pahasta.

Edellämainittu malli edellyttää tiedon kartuttamista, jotta omaehtoisen immersion rakentaminen olisi mahdollista. Tästä lisää ensi viikolla. Kirjoituksessa esitetty malli on ajatuskoe, jonka tarkoituksena on tuoda pilke silmäkulmassa esille yksi näkökulma viskielämyksen viitekehykseen. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä ja parannusehdotuksia ajatuksen eteenpäin viemiseksi.