Teen kylmähaudutus

Eksyin pitkästä aikaa teekauppaan ja juonikas myyjä-täti sai minut hankkimaan Formosa Oolong Maple Syrup -nimellä myytävää oolongia. Mikäli oikein ymmärsin, tämän teen lehdet poimitaan lehtien ollessa horroksessa (eng. "dormant". En keksinyt tarkempaa suomennosta) jolloin lehdissä on enemmän sokereita. Nämä sokerit sitten kypsytysvaiheessa antavat teehen vaahterasiirappia muistuttavan makean vivahteen.

Pääsyy teen ostoon oli kuitenkin myyjän mainostama kylmähaudutus. Tarpeeksi hyvälaatuista teetä kun voi tehdä myös kylmään veteen. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin tehdä testin lämpimän ja kylmän veden eroista teen makuun.

Lähdin liikkeelle pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Ruokalusikallinen teetä noin litran vetoiseen astiaan, vettä päälle ja vuorokaudeksi jääkaappiin muhimaan. Seuraavana päivä oli sitten aika laittaa testilaboratorio pystyyn ja hauduttaa pannullinen samaa oolongia vertailukohdaksi.

Välineet.

Litku ennen mukiin menoa.

Ainakaan väriin kylmähaudutus ei vaikuttanut. Maku oli puolestaan erittäin positiivinen yllätys. Makea ja erittäin kukkainen. Ensimmäisenä mieleen tuli krysanteemi. Ja kyllä se vaahterasiirappi siellä myös maistui. Lämpimässä vedessä 2 minuuttia hautunut verrokki ei itseasiassa eronnut paljoakaan kylmästä pikkuserkustaan. Ehkä pieni kermainen vivahde oli tullut lämmön myötä mukaan. Toisaalta taas kylmähaudutuksen läpikäynyt haude antoi maut jotenkin selvempinä ja kirkkaampina.

Värissä ei suurta eroa ollut.

Ladukkaan teen tunnistaa lehdistä.

Oolongin kylmähaudutus on hyvä vaihtoehto jääteelle. Ainakaan omaan makuun en sokeria kaivannut mukaan. Yleensähän jääteet ovat niin sokereilla kyllästettyjä, että hampaat itkevät jo pelkästä ajatuksesta. Kokeilkaa ihmiset!

Bruichladdich Black Art ja ajan henki

Viskimaailma on muuttumassa. Single Malt -viskien saatua blendeiltä hiukan jalansijaa maailmanmarkkinoilla, on tislaamoilla yhä suurempi hätä täyttää viskiä himoitsevan maailman vaatimuksia. Enää single malt -viskit eivät ole pelkkä skottien tarkoin varjeltu salaisuus ja maailmanmarkkinoita hallitsevien blendien raaka-aine. Viski on yksi himotuimpia juomateollisuuden luksustuotteita, jota kerätään ja juodaan enemmän kuin koskaan sen historiassa.

Tislaamoiden strategiat muuttuneilla kuumentuneilla markkinoilla vaihtelevat. Ikämerkitsemättömien viskien lanseeraaminen on yksi näistä. Esimerkiksi  Highland Park on tuonut markkinoille "travel retail exclusive" -sarjansa Orkneyn saarella asuneiden viikinkien mukaan nimettynä. Sama sarja käyttää hyväkseen myös toista nousevaa trendiä: vahvaa brändäystä. Viikingit ja erilaiset gaelinkieliset väännökset tislaamojen historiasta/maantieteestä ovat erittäin suosittuja. Enää ei haluta ostaa viskiä,, vaan mukaan pitää saada myös tarina viskin takaa - tosi tai keksitty.

Kolmas tapa reagoida maailmanmarkkinatilanteeseen on erilaiset erikoispullotteet, joita valmistetaan vain rajoitettu erä. Tämän alan pioneerina voidaan pitää Bruichladdichia, jonka erilaisten OB-pullotteiden määrästä olen ainakin minä tippunut laskuista. Bruichladdichin hurjalle pullotemäärälle on toki myös ns. "oikeita" syitä: 2001 uudelleen toimintansa aloittaneen tislaamon piti saada rahaa myös sisäänpäin, jotta tislaamo selviäisi taloudellisesti hankalista ensimmäisistä vuosista. Tästä huolimatta pullotteiden määrä ei mielestäni palvele enää tarkoitusta. Onneksi tislaamolta on tullut selkeä viesti, että tarjonta yhdenmukaistetaan ja erilaisten pullotteiden määrä ei tule olemaan alkuvuosien tasolla. Hyvä näin.

Otin Bruichladdichin esimerkiksi, koska ajattelin esitellä aiheeseen sopivan viskin. Bruichladdich Black Art on NASsutusta vaille kaikkea sitä, mihin viskimaailma näyttää olevan menossa: erikoispullote, jonka brändäyksessä ei mielikuvitusta ole säästelty. Tarinan mukaan tislaamomestari Jim McEwan on yön pimeydessä tehnyt taikojaan tynnyreiden kanssa ja loihtinut Black Artin maailmaa ihastuttamaan.

  "A Work of alchemy. The Dark secrets of which Jim will not reveal"

Jim, ja vain Jim, tietää mikä viskistä tekee niin erikoisen, että se ansaitsee nimen "Black Art".

Black Artin brändäys on kuin tehty minua varten. Voin rehellisesti sanoa, että ostin viskin täysin sokkona sen hienon tarinan ja pakkauksen vuoksi. Bruichladdich - Sampo 1-0. Pakkauksen mustan eri sävyt, latinankieliset kirjoitukset ja koristeltu kuusikanta herättävät mielikuvituksen. Ainoa asia, joka häiritsee on se, että  kuusikannan sijaa ei uskallettu käyttää pentagrammia. Se kun on nyt kuitenkin perinteisesti se noituuden ja taikuuden merkki, jota on ollut käytössä niin Wiccoilla kuin Vapaamuurareillakin. Liekö kristityn asiakaskunnan vihat pelottaneet liikaa?

Mielenkiintoinen sivujuonne tässä kehityksessä The Glenlivetin uusi Alpha-pullote, josta kerrottiin vain tislaamo, nimi ja alkoholiprosentti. Näin pääosaan jää tislaamon mukaan pelkkä viski, vaikka todellisuudessa tämä ovela markkinointitemppu verhoaa viskin täysin samanlaisella salaperäisyydellä kuin Black Art. The Glenlivet tekee sen vain hienostuneemmin.

Bruichladdich Black Art 03.1 OB 22yo 48.7% (1989/2011)

Tuoksu: Ruusunmarja, luumua, hiukan suolaa. Mausteinen, ripaus vaniljaa. Vahvan ja monitahoisen oloinen.

Maku: Tammea,marjoja, mausteita. Hiukan palaneita tulitikkuja. Ei kuivu suuhun kuten sherryviskit. Maun rakenne tuo mieleen bourbonkypsytyksen. Monitahoinen ja haastava viski.

Black Art muistuttaa erään kilpailevan tislaamon tuotetta. Macallanin 21yo Fine Oak on minun muistikuvieni mukaan erittäin lähellä Black Artia. Näitä pitäisi ehdottomasti päästä maistamaan vierekkäin, sillä niin vahva mielikuva on. Saatan toki tapojeni mukaan olla aivan hakoteillä, mutta tämä antaisi myös vinkkejä McEwanin taikatempuista. Mainittakoon, että eräs viskiä maistanut ystäväni oli valmis laittamaan päänsä pantiksi punaviiniviimeistelyn puolesta. 

Itse pidän Black Artin tyylisistä viskeistä. Ilman tarinoita ja salamyhkäisyyttä maailma, myös viskimaailma, olisi tylsempi paikka. Ehkä yleensä miehiset viskimarkkinat vierastavat tällaista rationalismista irrottautumista.

Black Art on siis ennenkaikkea ajankuva. Viskimaailman kaksinaamaisuudesta kertoo oman Black Artini kanssa samana vuonna lanseerattu The Laddie Ten, jonka Mark Reynier Suuren Viskikirjan (Readme 2012) mukaan lanseerasi seuraavilla sanoilla:

"Pakkauksessa ei ole lippuja, ei vaakunoita, ei pieniä piirroskuvia Ylämaan laaksoista tai tammitynnyreistä, ei viktoriaanisia kaiverruksia, eikä gaelisia kirjasimia. Ei minkäänlaista keinotekoista perinnettä, jonka taakse piiloutua, vain meidän viskiämme, ja oma edistyksellinen, nykyainen typografia."

Loppuun vielä Black Artin siemailuun sopivaa tunnelmamusaa.

Lapsang Souchong - Viskinystävän tee

Nimimerkki HavisFin haastoi minut kokeilemaan viskinystävien lempiteetä, Lapsang Souchongia. Haaste otetettiin vastaan ja haettiin paikallisesta teekaupasta China Tarry Souchong -nimellä kulkevaa Lapsang Souchongia haudutettavaksi.

Lapsang Souchongia käytetään puhekielessä yleisesti kaikesta savustetusta teestä. Lapsang Souchong näyttää kuitenkin olevan nimitys tietyltä Kiinan teeviljyalueelta (Wikin mukaan Fujian) tulevasta teelajikkeesta. Teehuone Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchong esittelyssä mainitaan, että kaikki Lapsang Souchongit eivät suinkaan ole savustettuja vaan parhaat teelaadut myydään savustamattomina. Vahva savustaminen ja tervaesanssin lisääminen teehen on joissain tapauksissa keino peittää teen alkuperä, jolloin Lapsang Souchong nimen alla voidaan myydä myös muiden alueiden teelaatuja. Herkkähipiäisempi kutsuisi tätä piratismiksi.

Lehdet ennen haudutusta.

Maistelussa oleva tee myytiin minulle nimellä "China Tarry", joka viittaa vahvaan tervaiseen aromiin, joka teessä on. Perinteisesti Lapsang Souchong savustetaan mäntysavussa. Jos mänty sattuu olemaan tervaista, tulee myös teehen tervainen vivahde. Toinen vaihtoehto on mainitsemani tervaesanssi. Kupissa olevan teen kohdalla en osaa sanoa, onko kyse ns. "aidosta" Lapsang Souchongista vai halvasta taiwanilaisesta kopiosta. Hinta puoltaisi ehkä jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kovin edulliselta oma tee ainakin Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchongeihin verrattuna vaikutti.

Ensimmäinen haudutus kupissa.

Lapsang Souchong maistui omaan suuhun tällä kertaa paljon paremmalta kuin muistin. Osansa voi olla myös kehittyneillä haudutustaidoillani. Nykyään maltti pysyy mukana haudutuksessa ja teetä eksyy haudutusastiaan yleensä kohtuullinen määrä. Varsinkin näin vahvassa teessä tämä on tärkeää, sillä liian vahvana/kitkeränä Lapsang Souchong on juomatonta kuraa. Tällä kertaa haudutus kuitenkin onnistui ja tee maistui aika tutun kuuloiselta: savua, tervaa, tupakkaa. Savu ja terva kietoutuivat yhteen hyvin pehmeäksi makuelämykseksi. Lehdet kestivät mainiosti myös toisen haudutuksen.

Itseasiassa teen pehmeä savu muistuttaa joitain vanhempia Islay-pullotteita. Äkkiseltään esimerkiksi Laphroaigin 18-vuotiaan pehmeä savuisuus antoi samankaltaisia elämyksiä. Tällaisena teetä sopii todellakin suositella savuisten viskien ystäville, vaikkakaan se se ei äärimmäisyydessään vedä vertoja omalle suosikilleni - Pu-Erhille. Tervaisesta menneisyydestä tunnetussa Oulussa tätä on oikein tunnelmallista maistella ja katsella ulkona maanantaita piristävästi raiskaavaa syyssadetta.

Jäätelökesä ja Not-so-soft Ice

Kesä ei ainakaan Oulun korkeudella ota loppuakseen, ja lämpimästä säästä on saatu kärsiä vielä näin elokuussakin. Kuumotusta helpottamaan tarttui lähimarketista mukaan Arlan pehmisainetta, ja eihän sitä voinut olla kokeilematta viskipehmiksen tekoa.

Viskiksi valitsin Taliskerin Stormin, kun se sattui olemaan muutenkin esillä, ja annostelussa koitin käsivarasta huolimatta olla maltillinen. Niin monesti viski jyrää muut maut, jos sitä menee johonkin sekottamaan.

Dynaaminen duo.

Valmistus oli pakkauksen ohjeita noudattaen helppoa. Ensin annettiin aineelle hiukan kuohkeutta ja lisättiin mausteet, tässä tapauksessa loraus viskiä, ja lyötiin pakasteeseem jässittymään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen möhnä otetaan sulamaan ja kuohkeutetaan tehosekoittimella uudestaan. Jopa minä onnistuin olemaan sössimättä tätä.

Ja kyllä, hyvältähän se maistui. Selkeästi tujumpaa kuin monet Irish cream -viritelmät, joita olen jäätelön muodossa maistanut. Saattaisi toimia vähemmän turpeisella viskillä paremmin. Yhtä kaikki, jälleen hauska kokeilu viskin parissa.

Vohvelin puutteessa mönjä katosi kitusiin lusikan avulla suoraan kulhosta.

Kesäiltoja tulee myös silloin tällöin vietettyä patiolla istuen ja viski-ihmisenä tie vie usein St. Michaeliin. Uutuushyllyssä oli Kilkerranin "Work in Progress" nelospätsiä, ja suosittelen kyllä  lämpimästi kokeilemaan! Hieno viski ottaen huomioon, että kyseessä on kaiken järjen mukaan suhteellisen nuori tisle. Meni välittömästi ostoslistalle. Käykäähän testaamassa.

Hyvää syntymäpäivää Just Peat It!

Just Peat It! täytti viikko takaperin pyöreät kaksi vuotta. Ajattelin viime syntymäpäivien tapaan summata hiukan kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdiskella hiukan blogin tulevaisuutta.

Kulunut vuosi antoi viskin saralla paljon hienoja elämyksiä. Erityisesti ensimmäinen Skotlanninmatka oli unohtumaton elämys. Tislaamovierailut antoivat aivan uutta syvyyttä harrastukseen ja bloggailu tienpäältä osottautui hauskaksi ajanvietteeksi. Jos Allah suo ja tähtimerkit ovat otolliset, yritän järkätä itseni viskin ihmemaahan myös ennen seuraavia syntymäpäiviä. Se Mekka ja Eldorado, Islay, jäi kuitenkin vielä kokematta.

Blogin puolella olen huomannut, että perinteinen "viski, pikkuisen historiaa ja tasting notet" -konsepti on jäämässä kuin itsestään taka-alalle. Suuri visio ja haave olisi tuottaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon ns. "toimitettua" sisältöä. Matkapäiväkirjat ja esimerkiksi Hermannin viskitilan ja St. Michaelin toimintaa esittelevät bloggaukset ovat sellaista, joita itse haluaisin tehdä ja lukea. Tastingnoteja kun on vanhan rovaniemeläisen sananlaskun mukaan "methät väärällään". Tietysti näihinkin voi aina tuoda sitä kuuluisaa omaa näkemystä, jolloin niistä tulee hiukan valtavirrasta erottuvampia ja siten tekemisen arvoisia.

Numeroiden valossa kulunut vuosi oli menestyksekäs. Kuukausittainen kävijämäärä nousi reilun 1200 kävijän tienoille, mikä on prosentiaalisesti merkittävä nousu edellisvuodesta. Bloggausmotivaation kannalta tämä on tärkeää, sillä ilman yleisöä ei tekstejä olisi järkeä julkaistavaksi asti värkätä. Pitkällä tähtäimellä myös jonkin tyyppinen yhteisöllisyyden kasvattaminen olisi poikaa. Esimerkiksi nimimerkki Havis Fin:in heittämä Lapsang Soushong -haaste on korvan takana ja teetkin kaappiin hankittu. Isommassa mittakaavassa erilaisten pienten haasteiden heitto koko bloggaavalle viskiväelle voisi elävöittää skeneä.

Kulunut vuosi jätti myös paljon parantamisen varaa. Suuren viskikirjan esittely oli hyvä muistutus siitä, että faktat kannattaa tarkistaa kunnolla ennen kun niitä oman nimensä alla alkaa esittämään. Toinen ehdottomasti kehitettävä osa-alue on blogin kuvat. Valokuvaus tuntuu vain pakolliselta pahalta eikä minulle ole intohimoa lähteä asiaan vihkiytymään saati investoimaan järjestelmäkameroihin. Lisäksi olen tietyiltä osin atk-vammainen, eikä photoshop kuulu käytetyimpien ohjelmien listalle. Ehkä teen asialle jotain, ehkä en.

Tulevaisuus näyttää pohjoisessa viskin suhteen kuitenkin valoisalta. VYS:sin tapahtumat St. Michaelissa ovat keränneet mukavasti väkeä ja ainakin itse olen saanut tutustua mukaviin uusiin viskinystäviin näiden tilaisuuksien kautta. Toivottavasti näistä tapahtumista on positiivista kerrottavaa myös seuraavan 12 kuukauden aikana. Loppuun vielä pirteä syntymäpäivälaulu.

Rooma ja kadonneen aarteen metsästäjät

Audrey Hepburnin innoittamana suuntasin naiseni kanssa lomalle Roomaan. Ilman tuliaisiahan ei viskinystävä ulkomailta poistu, joten Rooman viskikaupat oli viikon aikana otettava haltuun.

Dionysos, satyyri ja pantteri.

Alku oli pelottava. Viintä löytyi kaupoista joka lähtöön, mutta viskiosastoa edusti valitettavan usein tiskin takaa tuijottava Johnnie Walker X Label. Jotta NSA:kin saisi aikeeni selville, otin Googlen kauniiseen käteen ja tein hiukan salapoliisityötä. Kaksi kauppaa näytti hakujen perusteella käymisen arvoiselta: Enoteca Al Parlamento Achilli, Via dei Prefetti 15, sekä Enoteca Contantintini, Piazza Cavour 16.

Ensimmäisenä eksyin Achillin hyllyjä ihastelemaan. Kauppa on kätevästi noin 5 minuutin kävelymatkan päässä Pantheonilta, joten siellä vierailu on helppo yhdistää kaikkien julmalten temppelin ihasteluun. Espanjalaisten portaiden metropysäkiltä kävelyä on noin 15 minuuttia. Kartta kannattaa napata mukaan, sillä kauppa on hämärällä sivukujalla keskellä historiallista keskustaa.

Itse kauppa ylitti kaikki odotukset. Viskeille oli viineihin keskittyneessä kaupassa varattu noin 5 metrin hylly katosta lattiaan. Ja mitä viskejä se sisälsikään! Tämä on kauppa, johon kannattaa mennä paksumman lompakon kanssa, sillä yli tuhannen euron pulloja oli tarjolla häkellyttävä määrä. Itselle tutuimpina mm. Ardbeg -73 ja -75, Bowmore -56 ja -68, 60-luvun Highland Parkeja, 60- ja 70-luvun Springbankeja etc. Lisäksi erilaisia indieitä oli suuri määrä, muun muassa Rare Malts -sarja oli hyvin edustettuna.

Ruokailusalista löytyi lisää viskejä. Omat löytöni voi bongata vasemmasta yläkulmasta.

Ystävällinen ja hyvin englantia puhuva myyjä kertoi kaupan olevan yli 40 vuotta vanha, joten kokoelmaa ei ihan tyhjästä ole nyhjäisty. Annoin myyjälle hintahaitariksi noin 100 € ja aloimme etsiä sopivaa pullotetta kotiin viemisiksi. Useamman mielenkiintoisen pullon jälkeen ylähyllyltä, jonne ainakaan omat silmäni eivät riittäneet etikettejä lukemaan, löytyi todellinen lottovoitto. Myyjä toi eteeni Murray McDavidin Ardbeg 1991/2000 ja saman pullottajan Macallan 1990/2000. Hintaa näille kahdelle pullolle jäi yhteensä 135 €, ja ainakin minä poistuin tyytyväisenä kaupasta.

Achilli toimii myös ravintolana.

Enoteca Constantini sijaitsi puolestaan Castel Sant'angelon takapihalla, Piazza Cavourin reunalla. Metrolta kävelymatka on jälleen pitkä, lähin pysäkki kantaa nimeä Lepanto. Suosittelen siis yhdistämään käynnin Enkelten linnassa vierailuun tai ottamaan bussin. Kannattaa varoa kuitenkin osumasta paikalle keskipäivällä, sillä kauppiaalla on päiväuniaika  klo 13:30-16:30.

Tarjoukset esiteltiin jo ulkona sijaitsevassa vitriinissä.

Constantinin hyllyt eivät pursuneet samanlaisia harvinaisuuksia kuin Achillin, vaikka jotain toki löytyi. Esimerkiksi Bowmoren keraamiset pullot tuijottivat hyllystä. Hintataso oli ainakin peruspullotteissa Achillia hiukan edullisempi. Sisäänheittotarjouksena oli Taliskerin kymppi 30 €:n hintaan. Asiakaspalveluhenki ei valitetattasti ollut Achillin tasoa ja tietoa pulloista ja niiden hinnoista sai nyhtää. Veikkaan syyksi kielimuuria.

Koko hylly ei mahtunut edes kuvaan.

Yritän yleensä hankkia reissuilta aina yhden itselle uuden Clynelishin ja Constantini auttoi tässä hankinnassa. Hyllyjen takaa löytyi hämmentävä kierrekorkilla varustettu indie Clynelish vuosiluvuilla 1983/1996 pullottajana The Vintage Malt Whisky Co. Soitto kotimaahan internetin ääressä olevalle ystävälle paljasti, että 78 €:n hinta ei välttämättä olisi ns. huono diili. Rahat tiskiin ja hymyillen kotia kohti. Mukaan olisi saanu edullisesti myös 14yo Flora & Fauna -pullotteen, mutta viskibudjetti alkoi olemaan finaalissa.

Artefaktit lähikuvassa. Quinta Ruban tarttui vielä lentokentältä kaatopulloksi.

Kokonaisuutena kaksi testaamaani Rooman viskikauppaa olivat ehdottomasti vierailun arvoisia. Kaatopullot kannattanee edelleen hankkia lentokentiltä, mutta näistä pitkät perinteet omaavista alan liikkeistä voi löytää jotain oikeasti mielenkiintoista. Aarteen metsästystä parhaimmillaan!

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.