Lapsang Souchong - Viskinystävän tee

Nimimerkki HavisFin haastoi minut kokeilemaan viskinystävien lempiteetä, Lapsang Souchongia. Haaste otetettiin vastaan ja haettiin paikallisesta teekaupasta China Tarry Souchong -nimellä kulkevaa Lapsang Souchongia haudutettavaksi.

Lapsang Souchongia käytetään puhekielessä yleisesti kaikesta savustetusta teestä. Lapsang Souchong näyttää kuitenkin olevan nimitys tietyltä Kiinan teeviljyalueelta (Wikin mukaan Fujian) tulevasta teelajikkeesta. Teehuone Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchong esittelyssä mainitaan, että kaikki Lapsang Souchongit eivät suinkaan ole savustettuja vaan parhaat teelaadut myydään savustamattomina. Vahva savustaminen ja tervaesanssin lisääminen teehen on joissain tapauksissa keino peittää teen alkuperä, jolloin Lapsang Souchong nimen alla voidaan myydä myös muiden alueiden teelaatuja. Herkkähipiäisempi kutsuisi tätä piratismiksi.

Lehdet ennen haudutusta.

Maistelussa oleva tee myytiin minulle nimellä "China Tarry", joka viittaa vahvaan tervaiseen aromiin, joka teessä on. Perinteisesti Lapsang Souchong savustetaan mäntysavussa. Jos mänty sattuu olemaan tervaista, tulee myös teehen tervainen vivahde. Toinen vaihtoehto on mainitsemani tervaesanssi. Kupissa olevan teen kohdalla en osaa sanoa, onko kyse ns. "aidosta" Lapsang Souchongista vai halvasta taiwanilaisesta kopiosta. Hinta puoltaisi ehkä jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä kovin edulliselta oma tee ainakin Pienen Kilpikonnan Lapsang Souchongeihin verrattuna vaikutti.

Ensimmäinen haudutus kupissa.

Lapsang Souchong maistui omaan suuhun tällä kertaa paljon paremmalta kuin muistin. Osansa voi olla myös kehittyneillä haudutustaidoillani. Nykyään maltti pysyy mukana haudutuksessa ja teetä eksyy haudutusastiaan yleensä kohtuullinen määrä. Varsinkin näin vahvassa teessä tämä on tärkeää, sillä liian vahvana/kitkeränä Lapsang Souchong on juomatonta kuraa. Tällä kertaa haudutus kuitenkin onnistui ja tee maistui aika tutun kuuloiselta: savua, tervaa, tupakkaa. Savu ja terva kietoutuivat yhteen hyvin pehmeäksi makuelämykseksi. Lehdet kestivät mainiosti myös toisen haudutuksen.

Itseasiassa teen pehmeä savu muistuttaa joitain vanhempia Islay-pullotteita. Äkkiseltään esimerkiksi Laphroaigin 18-vuotiaan pehmeä savuisuus antoi samankaltaisia elämyksiä. Tällaisena teetä sopii todellakin suositella savuisten viskien ystäville, vaikkakaan se se ei äärimmäisyydessään vedä vertoja omalle suosikilleni - Pu-Erhille. Tervaisesta menneisyydestä tunnetussa Oulussa tätä on oikein tunnelmallista maistella ja katsella ulkona maanantaita piristävästi raiskaavaa syyssadetta.

Jäätelökesä ja Not-so-soft Ice

Kesä ei ainakaan Oulun korkeudella ota loppuakseen, ja lämpimästä säästä on saatu kärsiä vielä näin elokuussakin. Kuumotusta helpottamaan tarttui lähimarketista mukaan Arlan pehmisainetta, ja eihän sitä voinut olla kokeilematta viskipehmiksen tekoa.

Viskiksi valitsin Taliskerin Stormin, kun se sattui olemaan muutenkin esillä, ja annostelussa koitin käsivarasta huolimatta olla maltillinen. Niin monesti viski jyrää muut maut, jos sitä menee johonkin sekottamaan.

Dynaaminen duo.

Valmistus oli pakkauksen ohjeita noudattaen helppoa. Ensin annettiin aineelle hiukan kuohkeutta ja lisättiin mausteet, tässä tapauksessa loraus viskiä, ja lyötiin pakasteeseem jässittymään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen möhnä otetaan sulamaan ja kuohkeutetaan tehosekoittimella uudestaan. Jopa minä onnistuin olemaan sössimättä tätä.

Ja kyllä, hyvältähän se maistui. Selkeästi tujumpaa kuin monet Irish cream -viritelmät, joita olen jäätelön muodossa maistanut. Saattaisi toimia vähemmän turpeisella viskillä paremmin. Yhtä kaikki, jälleen hauska kokeilu viskin parissa.

Vohvelin puutteessa mönjä katosi kitusiin lusikan avulla suoraan kulhosta.

Kesäiltoja tulee myös silloin tällöin vietettyä patiolla istuen ja viski-ihmisenä tie vie usein St. Michaeliin. Uutuushyllyssä oli Kilkerranin "Work in Progress" nelospätsiä, ja suosittelen kyllä  lämpimästi kokeilemaan! Hieno viski ottaen huomioon, että kyseessä on kaiken järjen mukaan suhteellisen nuori tisle. Meni välittömästi ostoslistalle. Käykäähän testaamassa.

Hyvää syntymäpäivää Just Peat It!

Just Peat It! täytti viikko takaperin pyöreät kaksi vuotta. Ajattelin viime syntymäpäivien tapaan summata hiukan kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdiskella hiukan blogin tulevaisuutta.

Kulunut vuosi antoi viskin saralla paljon hienoja elämyksiä. Erityisesti ensimmäinen Skotlanninmatka oli unohtumaton elämys. Tislaamovierailut antoivat aivan uutta syvyyttä harrastukseen ja bloggailu tienpäältä osottautui hauskaksi ajanvietteeksi. Jos Allah suo ja tähtimerkit ovat otolliset, yritän järkätä itseni viskin ihmemaahan myös ennen seuraavia syntymäpäiviä. Se Mekka ja Eldorado, Islay, jäi kuitenkin vielä kokematta.

Blogin puolella olen huomannut, että perinteinen "viski, pikkuisen historiaa ja tasting notet" -konsepti on jäämässä kuin itsestään taka-alalle. Suuri visio ja haave olisi tuottaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon ns. "toimitettua" sisältöä. Matkapäiväkirjat ja esimerkiksi Hermannin viskitilan ja St. Michaelin toimintaa esittelevät bloggaukset ovat sellaista, joita itse haluaisin tehdä ja lukea. Tastingnoteja kun on vanhan rovaniemeläisen sananlaskun mukaan "methät väärällään". Tietysti näihinkin voi aina tuoda sitä kuuluisaa omaa näkemystä, jolloin niistä tulee hiukan valtavirrasta erottuvampia ja siten tekemisen arvoisia.

Numeroiden valossa kulunut vuosi oli menestyksekäs. Kuukausittainen kävijämäärä nousi reilun 1200 kävijän tienoille, mikä on prosentiaalisesti merkittävä nousu edellisvuodesta. Bloggausmotivaation kannalta tämä on tärkeää, sillä ilman yleisöä ei tekstejä olisi järkeä julkaistavaksi asti värkätä. Pitkällä tähtäimellä myös jonkin tyyppinen yhteisöllisyyden kasvattaminen olisi poikaa. Esimerkiksi nimimerkki Havis Fin:in heittämä Lapsang Soushong -haaste on korvan takana ja teetkin kaappiin hankittu. Isommassa mittakaavassa erilaisten pienten haasteiden heitto koko bloggaavalle viskiväelle voisi elävöittää skeneä.

Kulunut vuosi jätti myös paljon parantamisen varaa. Suuren viskikirjan esittely oli hyvä muistutus siitä, että faktat kannattaa tarkistaa kunnolla ennen kun niitä oman nimensä alla alkaa esittämään. Toinen ehdottomasti kehitettävä osa-alue on blogin kuvat. Valokuvaus tuntuu vain pakolliselta pahalta eikä minulle ole intohimoa lähteä asiaan vihkiytymään saati investoimaan järjestelmäkameroihin. Lisäksi olen tietyiltä osin atk-vammainen, eikä photoshop kuulu käytetyimpien ohjelmien listalle. Ehkä teen asialle jotain, ehkä en.

Tulevaisuus näyttää pohjoisessa viskin suhteen kuitenkin valoisalta. VYS:sin tapahtumat St. Michaelissa ovat keränneet mukavasti väkeä ja ainakin itse olen saanut tutustua mukaviin uusiin viskinystäviin näiden tilaisuuksien kautta. Toivottavasti näistä tapahtumista on positiivista kerrottavaa myös seuraavan 12 kuukauden aikana. Loppuun vielä pirteä syntymäpäivälaulu.

Rooma ja kadonneen aarteen metsästäjät

Audrey Hepburnin innoittamana suuntasin naiseni kanssa lomalle Roomaan. Ilman tuliaisiahan ei viskinystävä ulkomailta poistu, joten Rooman viskikaupat oli viikon aikana otettava haltuun.

Dionysos, satyyri ja pantteri.

Alku oli pelottava. Viintä löytyi kaupoista joka lähtöön, mutta viskiosastoa edusti valitettavan usein tiskin takaa tuijottava Johnnie Walker X Label. Jotta NSA:kin saisi aikeeni selville, otin Googlen kauniiseen käteen ja tein hiukan salapoliisityötä. Kaksi kauppaa näytti hakujen perusteella käymisen arvoiselta: Enoteca Al Parlamento Achilli, Via dei Prefetti 15, sekä Enoteca Contantintini, Piazza Cavour 16.

Ensimmäisenä eksyin Achillin hyllyjä ihastelemaan. Kauppa on kätevästi noin 5 minuutin kävelymatkan päässä Pantheonilta, joten siellä vierailu on helppo yhdistää kaikkien julmalten temppelin ihasteluun. Espanjalaisten portaiden metropysäkiltä kävelyä on noin 15 minuuttia. Kartta kannattaa napata mukaan, sillä kauppa on hämärällä sivukujalla keskellä historiallista keskustaa.

Itse kauppa ylitti kaikki odotukset. Viskeille oli viineihin keskittyneessä kaupassa varattu noin 5 metrin hylly katosta lattiaan. Ja mitä viskejä se sisälsikään! Tämä on kauppa, johon kannattaa mennä paksumman lompakon kanssa, sillä yli tuhannen euron pulloja oli tarjolla häkellyttävä määrä. Itselle tutuimpina mm. Ardbeg -73 ja -75, Bowmore -56 ja -68, 60-luvun Highland Parkeja, 60- ja 70-luvun Springbankeja etc. Lisäksi erilaisia indieitä oli suuri määrä, muun muassa Rare Malts -sarja oli hyvin edustettuna.

Ruokailusalista löytyi lisää viskejä. Omat löytöni voi bongata vasemmasta yläkulmasta.

Ystävällinen ja hyvin englantia puhuva myyjä kertoi kaupan olevan yli 40 vuotta vanha, joten kokoelmaa ei ihan tyhjästä ole nyhjäisty. Annoin myyjälle hintahaitariksi noin 100 € ja aloimme etsiä sopivaa pullotetta kotiin viemisiksi. Useamman mielenkiintoisen pullon jälkeen ylähyllyltä, jonne ainakaan omat silmäni eivät riittäneet etikettejä lukemaan, löytyi todellinen lottovoitto. Myyjä toi eteeni Murray McDavidin Ardbeg 1991/2000 ja saman pullottajan Macallan 1990/2000. Hintaa näille kahdelle pullolle jäi yhteensä 135 €, ja ainakin minä poistuin tyytyväisenä kaupasta.

Achilli toimii myös ravintolana.

Enoteca Constantini sijaitsi puolestaan Castel Sant'angelon takapihalla, Piazza Cavourin reunalla. Metrolta kävelymatka on jälleen pitkä, lähin pysäkki kantaa nimeä Lepanto. Suosittelen siis yhdistämään käynnin Enkelten linnassa vierailuun tai ottamaan bussin. Kannattaa varoa kuitenkin osumasta paikalle keskipäivällä, sillä kauppiaalla on päiväuniaika  klo 13:30-16:30.

Tarjoukset esiteltiin jo ulkona sijaitsevassa vitriinissä.

Constantinin hyllyt eivät pursuneet samanlaisia harvinaisuuksia kuin Achillin, vaikka jotain toki löytyi. Esimerkiksi Bowmoren keraamiset pullot tuijottivat hyllystä. Hintataso oli ainakin peruspullotteissa Achillia hiukan edullisempi. Sisäänheittotarjouksena oli Taliskerin kymppi 30 €:n hintaan. Asiakaspalveluhenki ei valitetattasti ollut Achillin tasoa ja tietoa pulloista ja niiden hinnoista sai nyhtää. Veikkaan syyksi kielimuuria.

Koko hylly ei mahtunut edes kuvaan.

Yritän yleensä hankkia reissuilta aina yhden itselle uuden Clynelishin ja Constantini auttoi tässä hankinnassa. Hyllyjen takaa löytyi hämmentävä kierrekorkilla varustettu indie Clynelish vuosiluvuilla 1983/1996 pullottajana The Vintage Malt Whisky Co. Soitto kotimaahan internetin ääressä olevalle ystävälle paljasti, että 78 €:n hinta ei välttämättä olisi ns. huono diili. Rahat tiskiin ja hymyillen kotia kohti. Mukaan olisi saanu edullisesti myös 14yo Flora & Fauna -pullotteen, mutta viskibudjetti alkoi olemaan finaalissa.

Artefaktit lähikuvassa. Quinta Ruban tarttui vielä lentokentältä kaatopulloksi.

Kokonaisuutena kaksi testaamaani Rooman viskikauppaa olivat ehdottomasti vierailun arvoisia. Kaatopullot kannattanee edelleen hankkia lentokentiltä, mutta näistä pitkät perinteet omaavista alan liikkeistä voi löytää jotain oikeasti mielenkiintoista. Aarteen metsästystä parhaimmillaan!

Kesäviski 2013 ja Lagavulin grillisoosi

Jos tämän blogin nimi olisi Kertomuksia Savuista, alkaisi tämä teksti jotenkin tähän tapaan:

"Helteinen päivä, istut vanhempiesi kanssa autossa. Ilmastointi on vielä herrojen herkkua ja aukinaisesta ikkunasta tulvii sisään keskikesän tuoksuja. Nuorta poikaa ei liika lämpö haittaa, sillä ainoana vaatekappaleena toimivat märät uimahousut pitävät kehon viileänä. Jäätelökioskille on vielä matkaa, sillä tietyömaa hidastaa matkantekoa. Ikkunasta sisään kantautuvat asfalttityömaan tuoksut antavat jo lupauksen lähestyvästä herkutteluhetkestä."

Koska tämän blogin nimi on kuitenkin Just Peat It!, todettakoon että pidän äärimmäisyyksistä. Siksi virallinen kesäviski-suositukseni (tm) on hiukan tavallisesta poikkeava: Longrow 14yo. Syy löytyy alun mielleyhtymästä. Viskin tuoksu ja maku tuovat mieleen asfalttityömaan. Uusi asfaltti, piki, öljy ja likainen savu sekä turve ovat tämän herkun ominaisuuksia, jotka eivät varmasti ole kaikkien mieleen. Itselle ne tuovat mieleen juuri kesän ja (lapsuuden) automatkat vaikkapa juuri jäätelökioskille. Siksi asfalttityömaa tuo itselle erittäin positiivisia mieleyhtymiä ja asfalttityömaa jos joku on kesäinen ilmiö. Totta puhuen kesä on itselle aina ollut viskiharrastuksen suhteen aikamoinen off-season, mutta Longrow maistuu aina.

Kesäviski 2013!

Täysin laakereilla viskin suhteen en toki ole levännyt. Kesäkuun alussa Laphroaig linkitti facebook sivuillaan Distand Thunder Whisky Clubin blogitekstiä, jossa oli herkullisen oloisen Laphroaig BBQ soosi kesän grillijuhlia varten. Otin linkin talteen ja testailin, valitettavasti ilman grilliä. Alkuperäinen blogiteksti ja resepti löytyy tästä. Sävelsin lähikaupasta puuttuvat ainekset, suurimpana puutteena varmaankin liquid smoken puuttuminen. Mistä tätä edes saa? Viskiksi valikoitui puolestaan Lagavulinin 16yo, josta oli sopivasti jämät jäljellä. Alla kuvakollaasi tapahtuneesta.

Sovellettu lista aineksista.

Kaiken ruoanlaiton perusta - sipuli!

Soosi vetäytymistä vaille valmiina.

Tarjoiluehdotus.

Hyväähän se soosi oli. Ribbsit, sellerin varret sekä kurkku ja porkkana olivat oikein mukavaa sormiruokaa tämän kanssa. Suosittelen. Loppuun vielä lukuvinkki. Whisky Science on julkaissut erinomaisen jutun suomalaisen viskin historiasta. Sopii ajanvietteeksi vaikka grillailun oheen.

Pari sanaa St. Michaelista

St. Michaelin ei pitäisi olla kenellekään suomalaiselle viskiharrastajalle outo nimi. Baari on pitkään ollut ainoa suomalainen viskibaari, joka on saanut kultaisen mitalin Whisky Magazinen vuosittaisessa viskibaari arviossa. Tämän vuoksi oli korkea aika ottaa ravintolapäällikkö Heikki Puhakka pieneen haastatteluun ja selvittää tarina St. Michaelin takana ja kysellä kuulumisia noin muutenkin.

St. Michaelin tarina ulottuu aina kultaiselle 90-luvulle. 1998 nykyisen omistajan viskiharrastuksen pohjalta syntyi idea todellisen irkkubaarin perustamisesta Ouluun. Viskit olivat mukana kuvioissa heti alusta asti ja hyllyissä pyrittiin pitämään, kuten nykyäänkin, kaikki mielenkiintoisimmat Suomeen maahantuodut viskit. Aluksi viskikokoelma pysyi maltillisesti "vain" 200-250 pullon tietämillä, mutta 2006 toteutettu laajennus pisti numerot uusiksi ja nykyään "Maikkelin" hyllyjä koristaa noin 400 erilaista viskiksi luokiteltavaa alkoholijuomaa.

Pullojen paljouden keskellä tulee miettineeksi kokoelman tarkoituksenmukaisuutta. Onko kyseessä status-kysymys ja viskit olisivat enemmänkin sisustuselementti? Tätä tulkintaa Puhakka ei kuitenkaan niele, vaan toteaa viskien olevan tärkeässä osassa baarin liikevaihtoa. Esimerkkinä hän antaa liikematkoilla Oulussa kääntyvät liikemiehet/naiset. Tiskin takana kuulee usein sananparren: "työkaverini suositteli tätä paikkaa ja käski maistamaan viskiä X".  

Hurjasta valikoimasta huolimatta Puhakan mukaan laatuvaatimuksista ei olla pulloja haaliessa tingitty. Pullojen määrä olisi kuulema helppo kasvattaa 700-800 erilaiseen pullotteeseen, mutta tässä puhakka ei näe järkeä: laatu korvaa määrään viskissäkin. Kaikki mielenkiintoisimmat maahantuodut pullotteet St. Michael yrittää koettaa siis hyllyihinsä saada. Viskien lukumäärästä puhuttaessa Puhakka väläyttääkin mielenkiintoisen ajatuksen. Oma maahantuonti mahdollistaisi kokoelman kasvattamisen laadusta tinkimättä ja takaisi varmasti mielenkiintoisia ja uniikkeja pullotteita St. Michaelin asiakkaiden iloksi. Ajatus on vielä idean tasolla, mutta tuskin kukaan viskinystävä maahantuonnin laajentumisesta keksisi pahaa sanottavaa.

St. Michaelin kokoelmista uskoisi löytyvän myös harvinaisempia herkkuja. Pyysin Puhakkaa nimeämään muutamia heidän erikoisuuksistaan ja lista oli vakuuttava. Arvokkaimman viskin titteliä St. Michaelissa kantaa Midleton 1973, josta lompakko kevenee reilun 200€ neljältä sentiltä. Muita erikoisuuksia ovat muun muassa Ardbeg 1975, Lagavulin 21yo, Highland Park 40yo, Thomas H. Handy sekä Higland Parkin Magnus -sarjan pullotteet.

Highland Parkista puhuttaessa nousi esiin myös mielenkiintoinen fakta Highland Parkin ja St. Michaelin yhteyksistä. Whisky Magazinen kultaisen mitalin taustalla vaikuttaa Highland Parkin Brand Ambassador Martin Markvardsen (Puhakka ei ollut nimestä varma, mutta pienellä salapoliisityöllä ei oikein muita vaihtoehtoja jäänyt). Markvardsen oli ollut kouluttamassa St. Michaelin väkeä viskin saloihin ja ihastunut samalla baarin tunnelmaan ja vinkannut Whisky Magazinelle paikasta. Miestä on myös kiittäminen Highland Parkin tynnyrinpäästä, joka löytyy  kunniapaikalta baarin seinältä.

Ennen kuin päästin Puhakan palvelemaan janoisia asiakkaita, kysäisin nopeasti vielä kesän ja syksyn tasting-toiminnasta. Yhteistyö VYSsin kanssa kuulema jatkuu ja mielenkiintoisia tastingeja on luvassa myös tulevaisuudessa. Sen tarkemmin Puhakka ei halunnut salaisuuksien verhoa raottaa, mutta ainakin Campletownin ja Kilchomanin viskit saavat omat tilaisuutensa ennen vuoden vaihdetta. Mielenkiintoisia juttuja siis luvassa!

P.S. Nopeiten ja parhaiten St. Michaelin tastingeista saa tietoa kiikuttamalla omat yhteystiedot tiskille. Tastingeista ilmoitetaan tekstiviestillä/sähköpostilla yleensä hyvissä ajoin.

Irlantilaiset viskit -tasting St. Michaelissa

Helteiden hellimä Oulu sai eilen vieraakseen VYSsin Mikko Honkasen ja kuusi kappaletta irlantilaisia viskejä. Paikkana toimi tietysti St. Michael ja paikalle oli eksynyt pitkälti toistakymmentä viskinystävää. Kattaus ei hirveämmin etukäteen riemunkiljahduksia aiheuttanut, mutta setin ideaa viskit näin jälkeen päin ajatellen palvelivat oikein hyvin: tarkoituksena oli esitellä erilaisia vihreän saaren viskityylejä. Kattaus näytti seuraavalta:

Jameson
Tullamore Dew 12yo
Redbreast 12yo
Greenore 8yo
Bushmills 16yo
Connemara Peated Malt

En noteja viskeistä vääntänyt, mutta muutamia huomioita tuli tehtyä. Omaan makuun irkkujen omaperäisen tuote, pot still -viskit, eivät oikein vieläkään taipuneet. Punarinta maistui tällä kertaa marsipaanilta. Perus Jamesonin tuoksu oli miellyttävämpi kuin muistin. Connemara puolestaan todisti blogini nimenä toimivan viisauden vääräksi: turve ei pelasta kaikkea. Jotenkin likainen ja outo viski. Tullamoren aamukasteelle 12 vuotta oli tehnyt  todella hyvää. Peruspullotteeseen nähden yllättävän maukas.

Kattauksen suosikeiksi nousivat Bushmills 16yo ja Greenore 8yo, joista jälkimmäistä äänestin tastingin lopussa pidetyssä viskigallupissa kattauksen parhaaksi. En ole muistaakseni ennen jyväviskiä suuhuni laittanut ja maku oli jotain ihan uutta. Jos viski voi olla raikas, niin Greenore oli juuri sitä. Maistui lämpimän päivän päätteeksi vallan mainiosti.

Tilaisuus oli jälleen miellyttävä lisä VYSsin ja St. Michaelin järjestämien tastingien sarjaan. Honkanen aukaisi irlantilaisen viskin historiaa asiantuntevasti ja monta itseäni askarruttanutta seikkaa saaren viskeistä sain tarkistettua. Lisäksi useamman hyvän kirjavinkin sain miehestä ruopattua ulos.

Tapahtuman lopuksi vetäisin hihasta St. Michaelin ravintolapäällikkö Heikki Puhakkaa. Juttutuokion hedelmiä on tarjolla, kunhan saan ne puhtaaksi kirjoitettua. Siihen asti, Slainte!