tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hyvää syntymäpäivää Just Peat It!

Just Peat It! täytti viikko takaperin pyöreät kaksi vuotta. Ajattelin viime syntymäpäivien tapaan summata hiukan kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdiskella hiukan blogin tulevaisuutta.

Kulunut vuosi antoi viskin saralla paljon hienoja elämyksiä. Erityisesti ensimmäinen Skotlanninmatka oli unohtumaton elämys. Tislaamovierailut antoivat aivan uutta syvyyttä harrastukseen ja bloggailu tienpäältä osottautui hauskaksi ajanvietteeksi. Jos Allah suo ja tähtimerkit ovat otolliset, yritän järkätä itseni viskin ihmemaahan myös ennen seuraavia syntymäpäiviä. Se Mekka ja Eldorado, Islay, jäi kuitenkin vielä kokematta.

Blogin puolella olen huomannut, että perinteinen "viski, pikkuisen historiaa ja tasting notet" -konsepti on jäämässä kuin itsestään taka-alalle. Suuri visio ja haave olisi tuottaa tulevaisuudessa mahdollisimman paljon ns. "toimitettua" sisältöä. Matkapäiväkirjat ja esimerkiksi Hermannin viskitilan ja St. Michaelin toimintaa esittelevät bloggaukset ovat sellaista, joita itse haluaisin tehdä ja lukea. Tastingnoteja kun on vanhan rovaniemeläisen sananlaskun mukaan "methät väärällään". Tietysti näihinkin voi aina tuoda sitä kuuluisaa omaa näkemystä, jolloin niistä tulee hiukan valtavirrasta erottuvampia ja siten tekemisen arvoisia.

Numeroiden valossa kulunut vuosi oli menestyksekäs. Kuukausittainen kävijämäärä nousi reilun 1200 kävijän tienoille, mikä on prosentiaalisesti merkittävä nousu edellisvuodesta. Bloggausmotivaation kannalta tämä on tärkeää, sillä ilman yleisöä ei tekstejä olisi järkeä julkaistavaksi asti värkätä. Pitkällä tähtäimellä myös jonkin tyyppinen yhteisöllisyyden kasvattaminen olisi poikaa. Esimerkiksi nimimerkki Havis Fin:in heittämä Lapsang Soushong -haaste on korvan takana ja teetkin kaappiin hankittu. Isommassa mittakaavassa erilaisten pienten haasteiden heitto koko bloggaavalle viskiväelle voisi elävöittää skeneä.

Kulunut vuosi jätti myös paljon parantamisen varaa. Suuren viskikirjan esittely oli hyvä muistutus siitä, että faktat kannattaa tarkistaa kunnolla ennen kun niitä oman nimensä alla alkaa esittämään. Toinen ehdottomasti kehitettävä osa-alue on blogin kuvat. Valokuvaus tuntuu vain pakolliselta pahalta eikä minulle ole intohimoa lähteä asiaan vihkiytymään saati investoimaan järjestelmäkameroihin. Lisäksi olen tietyiltä osin atk-vammainen, eikä photoshop kuulu käytetyimpien ohjelmien listalle. Ehkä teen asialle jotain, ehkä en.

Tulevaisuus näyttää pohjoisessa viskin suhteen kuitenkin valoisalta. VYS:sin tapahtumat St. Michaelissa ovat keränneet mukavasti väkeä ja ainakin itse olen saanut tutustua mukaviin uusiin viskinystäviin näiden tilaisuuksien kautta. Toivottavasti näistä tapahtumista on positiivista kerrottavaa myös seuraavan 12 kuukauden aikana. Loppuun vielä pirteä syntymäpäivälaulu.


2 kommenttia:

  1. Hyvää Syntymäpäivää! Blogia on ollut ilo lukea ja tasting noteseista olen samaa mieltä. Mieluusti luen hyvää sisältöä ja monipuolista tarinointia ajatuksella edes muutamasta blogista.

    Onnea ja intoa jatkamiseen! Sinulla on lukijoita! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon, tätä on ollut ilo lukea. Ei muuta kuin uudella innolla tulevaan vuoteen! :)

    VastaaPoista