torstai 22. toukokuuta 2014

Glenfiddich Whisky Quiz + tasting St. Michaelissa 20.5.

Helteiden kunniaksi oli hyvä suunnata tiistaina istumaan sisälle pimeään ja juomaan viskiä. Ympäri Suomea kiertävä Glenfiddichin Whisky Quiz -tour rantautua tiistaina Ouluun ja pitihän se käydä kokemassa. Kattaus oli etukäteen ajateltuna mielenkiintoinen, vaikka en edelleenkään mikään Glenfiddich-fanipoika ole. Kattaus sisälsi 14-vuotiaan Glenfiddich Rich Oakin lisäksi kaikki ne komponentit, mistä viski valmistetaan. Niin sanotun base whiskyn lisäksi tarjolla oli muutaman viikon amerikkalaisessa tammessa ja muutaman viikon eurooppalaisessa tammessa viimeistellyt viskit sekä näistä kolmesta sekoitettu tynnyrinvahva Rich Oak.

Tai näin piti olla. Saluunaan saavuttuani tilaisuuden isäntä Nikkasen Jarkko kertoi suru-uutiset. Tynnyrinvahvuinen Rich Oak oli päättänyt Suicide Bunnies -hengessä hypätä baaritiskiltä kivilattialle. Yläasteelta päähäni jääneet fysiikan lainalaisuudet mielessäni kerraten totesimme viskin entiseksi. Pienen hiljaisen hetken jälkeen selvisi myös korvaava pullote. Vaihtopenkiltä suoraan ykköskentälliseen asteli Cask of Dreams Nordic. Kertaukseni illan kattaus:

-Glenfiddich 14yo Rich Oak
-Glenfiddich "Base Whisky"
-Glenfiddich "American Oak Finish"
-Glenfiddich "Spanish Oak Finish"
-Glenfiddich Cask of Dream Nordic

Vain yksi on joukosta poissa, Rich Oak CS:ää siellä ei näy...
Tällä kertaa pääosassa eivät olleet pelkästään viskit. Tilaisuudessa promottiin myös  iOS ja Android käyttöjärjestelmille saatavilla oleva Whisky Quiz -appia. "Leikkimielisen" kisailun lisäksi osallistujien kesken arvottiin myös yhdelle matkapakettiin Ruotsiin maistelemaan viskiä Stockholm Beer & Whisky festareille. Tätä kutsuihin ihan hyväksi diiliksi kun tastingin hinta oli huokeat 15€.

Itse tasting vietiin läpi jopa normaalia leppoisammissa tunnelmissa. Jokaisen viskin jälkeen pelailtiin kolmen hengen joukkueissa Whisky Quizia. Panoksia nosti voittajajoukkueelle luvattu yllätyspalkinto. Onneksi luotto omiin joukkuekavereihini oli kova ja onhan tuota appia tullut itsekin muutama peli pelailtua.

Tastingin aloittanut Rich Oak oli suurinpiirtein sitä, mitä muistelinkin. Mausteinen, vaniljainen ja kevyen tamminen tyylikäs speysideri. Ei mitään yllättävää, mutta laadukas hyvä viski. Mukana olleet tynnyrivahvuiset rakennusaineet olivat sitten asteen tylympää tykitystä. Base Whisky nimellä kulkeva 14-vuotias perus Glenfiddich ei hirveämmin riemunkiljahduksia aiheuttanut. Huomattavasti Rich Oakia yksioikoisempi tapaus, vaikkakin mausta spottaamani banaani oli veikeä makukomponentti.

Uudessa tammessa viimeisteltynä Base Whisky näytti saavan kuitenkin hurjasti lisää menoa ja meininkiä. Amerikkalaisessa tammessa viimeistelty versio tarjosa todella mausteisen ja vaniljaisen kokonaisuuden, josta oli löydettävissä myös ripaus ananasta. Espanjalainen tammi oli puolestaan kuin joulu, sanan kaikissa merkityksissä. Huumaava mausteisuus yhdistettynä suklaan aromeihin rakensivat hyvin lähellä Julia-karamellejä olevan makuelämyksen. Tämä taisteli kattauksen parhaan viskin tittelistä viimeiseksi jätetyn Nordic Oakin kanssa. Kyseisestä viskistä voit käydä katsomassa tarkemmat mielipiteeni tästä.

Kokonaisuutena erittäin onnistunut tasting antoi pienen ripauksen siitä salatieteestä, jota tislaamomestarit ympäri maailmaa tekevät. Enpä suoralta kädeltä olisi noista komponenteista noin onnistunutta lopputuotosta kuvitellut voivan rakentaa. Tämmöisiä kulissien taakse kurkisteluja näkisi mielellään useammin.



P.S. Voitin sen enemmän taitoa vaatineen kisan ja palkinnoilla lunastetusta herkusta juttua piakkoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti