Caol Ila -kotitasting ja (vihdoin) Perpetuum

Caol Ila (lausutaan: Kullila) on Islayn tislaamoista se vähiten seksikkäin. Sen erikoisjulkaisut eivät katoa nettikaupoista sekunneissa eikä uutta Caol Ilaa jonoteta Alkosta. Caol Ilan omistaa iso paha Diageo, jonka Islay-lippulaiva on selkeästi Lagavulin. Caol Ila on hiukan unohdettu työhevonen, joka pitää Diageon blendit islayviskissä ja tunkee suuren kapasiteettinsa turvin suuret määrät tavaraa myös indie-pullottajille.

Perjantaina kuusi iloista veikkoa kokoontui nauttimaan juuri näistä indiepullottajien Caol Iloista. Illan isäntä kertoi Caol Ila fetisismin alkaneen siitä, kun hän oli viskiharrastuksensa alkuhämärissä halunnut maistaa 70-luvun Islayviskiä ja Caol Ila oli ollut ainoa lompakolle sopiva vaihtoehto. Nykyään tilanne lienee vielä kärjistetympi.

Illan kattaus oli maistelujärjestyksessä seuraava:

Demijohn Caol Ila 2001/2009 46%
Demijohn Caol Ila 2000/2011 46%
Duthies Caol Ila 15yo 46%
Cadenheads Caol Ila 22yo 46%
OMC Caol Ila 1998/2009 50%
SMWS 53.213 56,2%
Duncan Taylor "The Octave" Caol Ila 1981/2012 52,9%
MacKillop's Choice Caol Ila 1979/2010 58%

Ensimmäisenä lasiin siis pääsivät Demijohnin pullotteet. Kyseinen kauppa sijaitsee kuulema Edinburghissa The Bow Baria vastapäätä. Siinähän taitaa olla myös The Whisky Shopin myymälä ihan vieressä? En ole itse kaupassa käynyt, mutta sijainti pitäisi olla kaikille viskituristeille edellämainituista syistä tuttu. Kaupalla on muutama tynnyri joista voi trendikkääseen lasipulloon nektarit mukaan ostaa. Ei irtokaramelliä vaan irtoviskiä.

Demijohn Caol Ila 2001/2009 46%

Tuoksu: New makea, taikinaa, lasiajalla omenoita. Kaikki tämä nuorehkon turvefiltterin läpi.

Maku: Nuorehkoa ärhäkkyyttä, liimaa, palaneita asioita. Loppuun kuivuu turpeeksi.

Kuulostaa pahemmalta kuin oli. Nuorta, tässä tapauksessa vielä ripauksen liian nuorta, Islay-viskiä. Näillekin on aikansa ja paikkansa.

Demijohn Caol Ila 2000/2011 46%

Tuoksu: Huomattavasti pikkuveljeään raikkaampi. Sitruksia, turvetta, vaniljaa. Miellyttävän selkeä.

Maku: Tulitikkuja, keltaisia hedelmiä, jotenkin kuiva. Lähempi tarkastelu antaa jopa jotain vegetaalisia sävyjä. Leikattua ruohoa. Caol Ilalle tyypillistä "kovaa" turvetta.

Pöytäseurueessa nousi konsensus, että tämä on juuri sitä, miltä he kuvittelevat Caol Ilan maistuvan. Ja kyllähän tästä OB-12 tuli mieleen. Kahdesti Demijohnista ehdottomasti parempi esitys.

Seuraavaksi otettiin haltuun Cadenheadsin pullotteita. Duthies sattuu näet olemaan Cadenheadsin "halpis" pullotesarja.

Duthies Caol Ila 15yo 46%

Tuoksu: Turpeen seassa tällä kertaa happamia marjoja ja kumia. Tynnyröintiä ei kerrota, mutta onneksi nenä kertoo, että ex-sherryhän tässä on kyseessä.

Maku: Yllättävän tamminen, marjat menevät lähes viinimäisiksi. Kuivuu miellyttäväksi turpeeksi.

Cadenheads Caol Ila 22yo 46%

Tuoksu: Turve on iän myötä selkeästi tasoittunut ja viski on huomattavasti moniulotteisempi jo nenään. Mineraalisesta yleisilmeestä nousee parfyymejä, suolaa ja jopa ripaus pippuria.

Maku: Yllättävän pirteä. Turve on kivasti taka-alalla tuomassa ryhtiä, mutta päästää muutkin maut esille. Suutuntumaltaan jopa hieman, hyvällä tavalla, öljyinen ja likainen,

Cadenheads oli saanut Caol Iloihin jo kivasti ilmettä. Duthies oli hiukan päälleliimattua sherryä, mutta ainoana sherry-meininkinä sopi tastingiin oikein hyvin. 22-vuotias olikin jo sitten oikeasti hyvää. Tähän asti setin monipuolisin ja paras viski.

Indie-iloittelu jatkui näidenkin jälkeen. Duncan Taylor, OMC, MacKillop's ja SMWS tarjoilivat Kullilansa normaalia suuremmilla volteilla, joten ne saivat kunnian päättää tastingin. Ensiksi Alkosta aikoinaan löytyneen OMC:n pikkupullon kimppuun.

OMC Caol Ila 1998/2009 50%

Tuoksu: Todella kuivaa turvetta ja silti samaan aikaan jotain sokerista. Ilman vettä tuntuu olevan aika kiinni.

Maku: Ilman vettä tymäkkää turvealkoholi tykitystä, joka onneksi vedellä taittuu huomattavasti paremmaksi menoksi: vegetaaleja, salmiakkia jopa sitruksia tuhdilla rungolla.

SMWS 53.213 56,2%

Tuoksu: Tämäkin ilman vettä kiinni. Vedellä vaniljaa, savustettua kalaa ja muuta iltanuotion pohjalta löytyvää.

Maku: Tässäkin vegetaaleja, tarkemmin sanottua leikattua ruohoa. Jollain tapaa likainen meininki: öljyä, autotallia ja suolaa. Pitkä ja miellyttävä suutuntuma.

Duncan Taylorin Octave pelotti etukäteen eniten. Miksi noin vanha viski on pitänyt viimeistellä? Oliko siinä jotain vikaa?

Duncan Taylor "The Octave" Caol Ila 1981/2012 52,9%

Tuoksu: Ikä on rauhoittanut turvetta huomattavasti ja se on enää kaiku taustalla. Esiin on tullut mallas, parfyymejä ja sherryä. Miellyttävä!

Maku: Loppuu hienosti turpeeseen, jota edeltävät laventelin, valkopippurin ja jopa kumin eri vivahteet. Pitkä ja suutuntumaltaan hyvä.

Pelot olivat turhia. Kattauksen paras viski.

MacKillop's Choice Caol Ila 1979/2010 58%

Tuoksu: Elengantisti mausteinen ja ripaus sitä laventelia. Vesi tippa aukaisee.

Maku: Vegetaalinen, makea, pippurinen ja lopussa tiukka turve. Ei uskoisi millään näin iäkkääksi.

Muutamia huomioita koko kattauksesta. Vissiin viskipäivä oli sellainen, että vettä tarvitsi lähes jokaiseen viskiin lisäillä. Vai johtuiko lie Caol Ilasta? Itse tislaamo oli aikalailla sitä mitä odotinkin: hyvää, mutta pikkuisen yllätyksetöntä Islay-laatua. En sinänsä ihmettele, miksei Caol Ilan erikoispullojen perässä juosta samalla tavalla kuin esimerkiksi Ardbegin tai Bowmoren. Toki tämä on osaltaan myös Diageon markkinointikoneiston päätös.Yhtä kaikki: viskin juonti hyvässä seurassa on parasta.

***

Syksyyn kuuluu myös rapujuhlat. Rapujuhliin kuuluu ystävät ja ystäviin kuuluu yllätykset. Ja yllätyksiin kuuluu hyvä viski! Näin pääsi käymään kun rapujuhlilla vieraat toivat pullon Perpetuumia maisteltavaksi. Ironista kyllä, olin juuri kinunnut kaverilta tästä samplen. No, ei sekään hukkaan mene vaan on lasissa nyt tätä kirjoittaessa.

Otettiin siis kohuttu, osin jopa haukuttu Perpetuum lasiin ja viereen viime vuoden vastaavaa litkua eli Auriverdesiä. 

Ardbeg Perpetuum 47,4%

Tuoksu: Miellyttävä suolan, maltaan, sitruksen ja savun yhteenliittymä. Ardbegiähän tämä.

Maku: Antaa sitä, mitä tuoksu lupaakin. Suola, mallas ja kevyet sitrukset sekoittuvat savuun ja turpeeseen. Jotain makeaa tunkee myös kielelle. Yllättävänkin merellinen meno.

Paljon on tästä juomasta ollut puhetta. En oikein tiedä mitä mieltä tästä pitäisi olla. Muistuttaa kyllä paljon kymppiä, mutta ainakin antaa sitä mitä nenä lupaa. Vieressä maisteltu Auri maistui sekametelisopalta, vaikka mokkamaisuus oli edelleen pop. Yksinkertainen, selkeä Ardbeg. Caol Ila tastingissa puhuimme asiasta. Yksi parhaista argumenteista oli se, että 200-vuotis juhlapullotteen tuleekin edustaa Ardbegin nykyistä linjaa hyvällä peruspullotteella. Se, että oikeuttaako kympin uusintapainos 100 euron hintalappua, jätän jokaisen itsensä päätettäväksi.