Läpileikkaus Glenmorangiesta

Glenmorangie on kaksijakoinen tislaamo. Glenmorangie edustaa kaikkea pahaa, mitä viskiteollisuus tällä hetkellä on. Se toimii luksusbrändeistään tunnetun LVMH:n alaisuudessa, ja myös Glenmorangiesta ollaan selvästi brändäämässä hiukan arvokkaamman oloista yksimaltaista. Sen verran paljon kultaa ja kimallusta tislaamon uusissa pakkauksissa ja jopa pulloissa on. Tämän lisäksi Glenmorangie on mallikirjaesimerkki nykyisellä viskibuumilla rahastamisesta. Hurja määrä erilaisia pullotteita on puskettu markkinoille, niin lentokentille kuin "normikauppoihinkin". Tämän lisäksi suurin osa näistä on vielä nas-viskejä ilman ikämerkintää.

Kaksipiippuisen hommasta tekee se, että Glenmorangie on myös aikamoinen pioneeritislaamo. Viskille surkean 1980-luvun jälkeen Glenmorangie oli ensimmäisiä tislaamoja, joka otti tynnyripolitiikan tosissaan. Useat kokeilut mitä erilaisimmissa tynnyreissä ovat hieno osoitus siitä innovatiivisuudesta, jota Skotlannin tiukan viskilainsäädännön raameissa voi tehdä. Glenmorangie mursi tynnyviimeistelyn lasikaton. Tämä omaperäinen tyyli siivitti Glenmorangien viskiharrastajien huulille ja taisipa tislaamo olla pitkään Skotlannin myydyin single malt. Se on itsessään jo huikea saavutus.

Näistä lähtökohdista lähdettiin kotitastingissa tutustumaan Glenmorangien tuotantoon, joka on itselläni jäänyt hiukan pimentoon johtuen juuri julkaisutahdista. Viskiharrastuksessa mukavaa kun on sen verkkaisuus, verratuna vaikka hektiseen olut- ja viinimaailmaan: uusia tuotteita ei synny samanlaista tahtia jo juoman valmisprosessin vuoksi.

Illan tarjoilu oli kattava läpileikkaus nyky Glenmorangieen.

Glenmorangie Lasanta
Glenmorangie Nectar d'Or
Glenmorangie Dornoch
Glenmorangie The Taghta
Glenmorangie Companta
Glenmorangie Signet
Glenmorangie 18yo
Glenmorangie 25yo "Quarter Century"

Koko kattaus.

Ensimmäisenä lasiin pääsi kolmikko Lasanta, Nectar d'Or ja Dornoch. Kaksi ensimmäistä edustavat Glenmorangien perusrangea Dornochin ollessa osa tislaamon legends collection -sarjaa. Dornoch kuullostaa muuten aivan norjalaiselta black metal -bändiltä. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että nimen etymologia juontaa juurensa tislaamon edustalta löytyvästä saman nimisestä vuonosta. Illan aloittanut Lasanta oli saanut 10 vuoden ex-börbbä kypsyttelyn päälle kaks vuotta Oloroso ja PX sherrytynskää.

Glenmorangie Lasanta 12yo 46%

Tuoksu: Ensimmäiset henkäisyt antavat viitteitä todella makeasta viskistä, jonka toffeiseen runkoon on jääny paloja trooppisia hedelmiä. Lasiaika aukaisee sherryviimeistelyt pintaan ja nenän täyttää rusina ja tumma puu.

Maku: Selkeä, mutta ikävän lyhyt makupaletti sisältää rusinaa ja myös toffee kantaa kielelle asti. Jotenkin ikävästi palaa loppuun ja alun miellyttävät nootit katoavat jonkin epämääräisen ja epämiellyttävän alle.

Lasantan jälkeen jatkeltiin outojen viimeistelyjen linjaa Nectar D'Orin seurassa, joka on saanut viimeisen silauksensa sauternes-tynnyreistä.

Glenmorangie Nectar D'Or 46%

Tuoksu: Tämäkin tuhdin makea nenään. Ananasta ja vaniljaa. Mineraalinen.

Maku: Kevyt runko jaksaa Lasantaa pidemmälle taittuen lopussa miellyttävään mausteisuuteen. Hedelmät pysytät hyvin kyydissä mukana.

Mielestäni Nectar D'Or pysyi Lasantaa paremmin kasassa. Viimeistelyistä huolimatta viskit tarjosivat enemmän samaa kuin makukuvauksen perusteella voisi olettaa. Samalla linjalla jatkoi myös Dornoch, joka on saanut viimeisen silauksensa amontillado-tynnyreistä.

Glenmorangie Dornoch 43%

Tuoksu: Jotenkin hillomaisemman oloinen kuin kaksi edellistä. Vihreitä omenia ja ananasta ja toffeeta.

Maku: Rehellisesti en sokkona erottaisi tätä Nectarista tai Lasantasta. Toffeeta, kevyttä mausteisuutta, trooppista hedelmää ja omena/päärynä -akselia.

Glenmorangien oudoissa viimeistelyissä on paljon hyvää. Viimeistelyt eivät jyrää viskiä, mutta jotenkin tuntui siltä, että olisko pitänyt hakea vielä jotain pientä twistiä/pidempää kypsytystä tai jotain. Nyt näitä kolmea oli todella hankala enää suussa toisistaan erottaa.

Onneksi outoja viimeistelyjä oli vielä useampi jäljellä. Seuraavana lasiin napattiin Burgundin alueen punaviinitynnyreissä ja Rasteau-tynnyreissä viimeistelty Companta. Se kuuluu Glenmorangien private edition -sarjaan.

Glenmorangie Companta 46%

Tuoksu: Hapan ja ruutinen. Luumua ja kahvia. Aivan hyvä!

Maku: Hapan ja kuminen, mutta silti tasapainoinen. Tuhti suutuntumaltaan. Jopa öljyinen. Taittuu loppuun miellyttäväksi pippuriksi.

Nyt oltiin jo paremman äärellä. Todella oudosta viimeistelystä huolimatta ei mene sekametelisopaksi vaan pysyy kasassa ja antaa aivan jotain muuta kuin kolme ensimmäistä viskiä. Vieressä maisteltu manzanilla-sherrytynnyreissä viimeistelty The Taghta veti silti pidemmän korren.

Glenmorangie The Taghta 46%

Tuoksu: Hienostunuttu puuta. Makeaa ja mausteinen. Ministi ylikypsiä hedelmää.

Maku: Pitkä ja mausteinen. Salmiakki leikkii kivasti kielellä. Hunajaa. Ja kaikki tämä kivan puisen suutuntuman peittelemänä. Hyvää!

Näissä kahdessa oli jo yritystä. Taghta jäi ehkä tällä kertaa mieleen parempana. Vielä parempaa oli kuitenkin luvassa kun ilta kääntyi kohti loppuaan. Glenmorangien prestige rangesta oli pöytään saatu Signet, 18yo ja 25yo. Aloitimme Signetillä, johon on kuulema tungettu mukaan paahdettua mallasta ja osa sekoituksesta on viimeistelty new oakissa.

Glenmorangie Signet 46%

Tuoksu: Todella monipuolinen mausteiden, hunajan, trooppisten hedelmien ja vaniljan yhdistelmä. Taas hiipi mieleen Julia-karamellit, eli jotain suklaakonvehtiin viittaavaa myös mukana. Huikea nokka!

Maku: Mausteinen, öljyinen ja pitkä viski ja silti suuhun silkkisen pehmeä. Mukana on pakko olla jotain vanhempaakin kamaa. Suklainen/hedelmäinen makeus kantaa koko makukaaren loppuun asti.

Signet on huippu viski. Piste. Kahdeksantoistavuotiaalle jäi paljon tekemistä, jos aikoo parempi olla.

Glenmorangie 18yo 43%

Tuoksu: Raikkaan hunajainen. Mallasta ja valkopippuria. Hedelmätoffeeta. Pähkinöitä.

Maku: Pehmeä ja makea mausteiden ja maltaan sekamelska, joka taittuu lopussa mausteiksi ja salmiakiksi. Tuntuu suussa kivalta. Tekee mieli pureskella.

18yo on hyvä viski, mutta sen maistelupaikka oli täysin väärä. Kattauksen kolmanneksi paras viski, mutta kärkikaksikon ja tämän välissä oli nyt vain liikaa tilaa. 25yo oli nimittäin aikamoinen elämys!

Glenmorangie 25yo 43%

Tuoksu: Vaniljaa, valkopippuria, kookosta ja ananasta. Selkeä ja hienostunut!

Maku: Mesimäinen suutuntuma. Perustuntumaltana jopa hiukan hapan. Nestemäistä hedelmäsalaattia vaniljakastikkeella ja ripauksella pippuria. Pirun hyvää.

25yo:n pieni happamuus nosti Signetin omissa kirjoissani illan ykköseksi. Nämä kaksi olivat kuitenkin aivan omassa kastissaan. Hienoja, hienoja viskejä. Muuten Glenmorangie jätti hiukan kaksijakoiset fiilikset. Hyviä viskejä, innovatiivisia kokeiluja, mutta ehkä jäin kaipaamaan jotain distillery charachterin tapaista näinkin kattavasta läpileikkauksesta. Kysymykseen, mikä tekee Glenmorangiesta Glenmorangien, en saanut vastausta.

Jäin myös kaipaamaan hiukan voltikkaampaa versiota Glenmorangiesta. Valitettavasti tislaamon rangesta loistavat CS-kokeilut poissaolollaan. Glenmorangien suosion vuoksi myöskään indiepullottajille ei Glenmorangieta ole hirveästi valunut. Whiskybasen mukaan SMWS on ainoa tislettä käsiinsä saanut indiepullottaja. Pitänee lähteä käymään tislaamolla ottamassa tynnyrisamplet, jotta asiaan saadaan selvyys.

Loppuun ei-maksettuja mainoksia: St. Michael tarjoaa Oulussa ensi viikolla keskiviikkona ja torstaina ohjattuja tastingeja. Keskiviikkona Jarkko Nikkanen juottaa Glenmorangieta ja Ardbegiä ja torstaina Joanne Brown juotattaa Bruichladdichin uutuuksia. Kaikki paikkalle mars!