Uisge 2017

Viime lauantaina päästiin nauttimaan Vanhalla Ylioppilastalolla Suomen hauskimmasta alkoholitapahtumasta. Uisge 2017 oli jälleen ylistyslaulu hyvällä tislatulle viinalle. Ja ennen kaikkea viskille. Tänä vuonna erityisesti suomalaiset tuottajat olivat tuoneet paikalle paljon muutakin nautittavaa, mutta niistä tuonnempana.

Oma Uisgeni alkoi perinteisillä lentokonesekoiluilla. Onnistuin jälleen nappaamaan ainoan myöhässä olevan lennon Oulusta Helsinkiin. Onneksi perjantai oli matkustuspäivä, eikä suurta vahinkoa tapahtunut. Majapaikan isännän tarjoamat belgioluet olivat maukasta nautittavaa samalla kun tarkisti Uisgen ohjelmalehtisestä, mitä tänä vuonna olikaan tarjolla.

Tastingiksi valikoitui tänä vuonna Arran. Tislaamo on itseltäni jäänyt paitsioon, mutta ne harvat pullot mitä olen maistanut ovat olleet maukkaita. Nyt oli mahdollisuus ottaa koko range haltuun hyvässä ohjauksessa, joten miksipä ei. Koska tastingin oli määrä alkaa heti ovien auettua, suuntasin jonottamaan noin puoli kolme, mikä oli jälleen viisasta. 14:50 jono kiemurteli jo kaukana Kolmen sepän patsaan takana. 

Minä ja Louisa.

Tastingia oli tislaamolta vetämässä Louisa Young. Asiantuntevan tastingin seitsemästä viskistä mieleen jäivät sekä perusrangen 18-vuotias että amaronetynnyrissä viimeistelty versio. Viimeiseksi jätetty "yllätysherkku" veti kuitenkin potin kotiin. Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden kunniaksi pullotettu single cask Arran oli todella maukas. Sain tastingissa käsityksen, että tynnyrin olivat valinneet Suomen Mallaswhiskyseuran jäsenet vierraillessaan tislaamolla. Korjatkaa toki jos sain väärän käsityksen.  16-vuotias sherry single cask tulee alkoihin tornihuhujen mukaan alle satasen hintalapulla, mikä ei ole tämmöisestä viskistä kyllä paha hinta. Vanha Ylioppilastalo tarjosi muutenkin parastaan, sillä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi pullotettu viski on ilo juoda kun edessä seinän peittää Ekmanin Väinämöisen soitto ja takana pälyilee Gallen-Gallelan Kullervon sotaanlähtö. 

Tahtoo pullon!

Tastingin jälkeen oli suunta salin puolelle. Tänä vuonna järjestävä taho oli vihdoin päässyt eroon paperilapuista ja maksupolitiikka hoitui kätevästi ladattavalla kortilla. Systeemi oli kuulema perjantaina hiukan yskinyt, mutta lauantaina se toimi moitteetta. Tämän myötä mielestäni Uisgen isoin ongelma on korjattu, enkä keksi äkkiseltään mitään isompaa valitettavaa festareista. Hienoa, että palautetta on kuunneltu ja tapahtumaa kehitetty.

Tiskeistä suuntasin Suomi 100 -huumassa ensimmäisenä HP:n ständille. SMWS <3 VYS -kollaboraatio ja uusi HP:n Suomi 100 -pullote oli päästävä maistamaan. Tämä oli näin jälkikäteen katsottuna virhe. Molemmat olivat todella isoja sherryjyriä, joissa tanniinit ja alkoholi tekivät selväksi, mistä on hommassa kyse. Eli kuten meillä Oulussa sanotaan, poskeen ottivat. Festarit alkoivat siis kuin aikuisviihde-elokuva. En keksi tähän nyt enää kolmatta mautonta läppää, joten kerrottakoon, että omaan suuhuni tämä Suomi 100 oli näistä parempi, lähinnä kuivemman ja ei niin hyökkäävän sherryisyytensä ansiosta.

Loppulimat vol 1

Loppulimat vol 2

Tämän jälkeen maistelin muutamia skotteja läpi ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Huomioitavaa oli se, että monelta tiskiltä pääsin/jouduin juomaan pullon loppuun tai sain vastaukseksi "ei oota". Esimerkiksi Fettercairnin 30 yo:n ja Springerin 16 yo Local Barleyn pullonpohjat katosivat lasiini ja Ardbegin OB 17, Compass Boxin 3yo Deluxe ja Glengoynen CS jäivät maistamatta. Toki kahden ensimmäisen kohdalla asian ymmärtää, sillä ensimmäisen tapauksessa myyjä ei ollut maahantuoja (vaan Pikkulintu) ja toisen tapauksessa pullo oli tuotu festareille tasting-extraksi. Joka tapauksessa, jos tiskinalusia haluaa näissä bileissä maistella, kannattaa tulla paikalle jo perjantaina. Ja kaikille ei aina riitä ihan niitä tiskin päällä olevia juomiakaan.

Mukavan rikkinen tuttavuus.

Parhaat etiketit ja hyvä viski.

Kuriositeettaja.

Skottikierroksen jälkeen siirryin festareiden mielenkiintoisimpaan osioon, eli suomalaisten tuottajien uutuuksiin. Kyrö, Valamo, Teerenpeli, Ägräs, Helsinki Distilling Company tarjosivat tiskeillään monia tuotteita, joita en ollut päässyt maistamaan. Tässä tullaan festareiden ongelmaan näin omalta kohdalta: pää ei kestä ja aika ei riitä kaikkeen. Suomikierroksen jälkeen oli rehellisesti aika tuiterissa ja esimerkiksi näiden jälkeen maistetut HP:n Fire ja Ice menivät kyllä nyt ihan hukkaan.

En suosittele juotavaksi tyrnipontikan jälkeen.

Silti juuri tämä suomikierros oli itselle se antoisin. Valamon ensimmäinen virallinen viski, Ägräsin herkullinen akvaviitti tai vaikkapa Teerenpelin uutuudet nostivat uskoa siihen, että suomalaiset mikrotislaamot ovat oikealla polulla. Hyvä te, hyvä Uisge-tiimi ja hyvä me festarikävijät. Nähdään ensivuonna uudestaan.

Oikeasti halusin kuvata vain tuon hienon ranteen.

Tämä oli todella hyvää.

No nyt!

P.S. Loppuun vielä hauska kuriositeetti sunnuntailta. Jaffan, Rennien ja Buranan ohella päätin nauttia myös taidetta. Kiasman tarjoaman Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin "Pahan jälkeen" -näyttely olikin omiaan poistamaan krapulahuuruja. Olin ennen näyttelyä sitä mieltä, että sopisin näyttelyesineeksi kyseiseen näyttelyyn, mutta siinä happoiskujen myötä kasvonsa menettäneiden kuvia katsellessa kävi mielessä, että asiat voisivat olla huonomminkin. Luksusalkoholeilla hankittu pääkipu ja siitä valittaminen on todellinen ensimmäisen maailman ongelma.

Raw Spirit

Hyvä kirja ovat kuin ystävä: sitä ei haluaisi lopettaa. Vai miten tämä sanonta nyt oikein menikään? Nyt jo edesmenneen Iain Banksin (1954-2013) viskimatkakirja Raw Spirit on tällainen kirja. Löysin teoksen sattumalta kirjastosta ja pakkohan se oli kotiin kantaa. Kirja on siinä mielessä hauska, että kirjoittaja ei todellakaan ole mikään viskiammattilainen. Teoksen tarkoitus on enemmänkin maalata yhden skotlantilaisen älykön kuva kotimaastaan ja sen tunnetuimmasta vientituotteesta: viskistä.

Kirjan idea on yksinkertainen. Banks lähtee etsimään synnyinseuduilleen Skotlantiin täydellistä viskiä. Raw Spirit on viskikirja, jossa ei juuri puhuta viskistä. Ja ehkäpä siksi se iski minuun niin lujaa. Banksin matkakertomus on eräänlainen ylistys Skotlannille, sen maisemille ja ihmisille. Ja tällä miehellä riittää outoja sattumuksia, ystäviä ja kommelluksia, joita liittää road trippailun ja ryyppäämisen kuvailun oheen. Esimerkiksi jokaista kirjan kirjoittamisen aikana käytettyä autoa kuvaillaan sivutolkulla. Ja vaikka en itse ole todellakaan mikään autoihminen, niin kirja herätti silti mielihaluja päästä ajamaan Skotlannin nummille Jaguaarilla.

Raw Spiritissä viski on pääosassa vaikka siitä ei juuri puhuta. Ihmiset, tarinat ja Banskin oma vaiheikas elämä ryydittää tarinaa eteenpäin tislaamolta toiselle. Tarinaa lukiessa alkaa tehdä mieli kahta asiaa: viskiä ja lentolippua Skotlantiin. Kirja onnistuu vangitsemaan jotain siitä taiasta, jota itse olen Skotlannissa käydessäni kokenut. Se on eräänlainen nojatuolimatka maailman hienoimman alkoholijuoman synnyinseudulle. Ja mikä tärkeintä, Banks pukee tämän kaiken mielestäni hauskaan ja helposti luettavaan pakettiin. Tällaisia "viskikirjoja" pitäisi tehdä enemmän!

Skotlannin parasta viskiä ei ole vielä löytynyt sillä kirjaa on vielä sopivasti n. 50 sivua jäljellä. Ne on hyvä lukea tänään lentokoneessa. Kyllä, Uisge 2017 starttaa osaltani huomenna lauantaina Arranin tastingilla, jonka jälkeen on tarkoitus palloilla messualueella ihan iltaan asti. Ainakin HP:n suomipullot on tarkoitus käydä tyyppaamassa ja maistella suomitislaamojen uutuudet. Nähdään siellä!

Bowmore-kotiolut

Olen nyt reilun vuoden verran harrastanut kotioluiden panemista. Aloitin homman, niin kuin niin moni muukin, Reittausblogin loistavilla ohjeistuksilla. Pikku hiljaa kokemusta oluen teosta on kertynyt sen verran, että omiakin reseptejä on uskaltanut kehitellä ja toteuttaa. Ja tämä oluen teossa kiehtookin: itsensä toteuttaminen ja käsillä tekeminen. Toisen intohimoni, teen, olen jo oluen kanssa sekoittanut ja pu erh -teellä ja luo han quo -hedelmällä maustettu imperial stout oli ihan lupaavan oloinen kokeilu. Tämä postaus kertoo siitä toisesta intohimosta, eli viskistä, ja sen yhdistämisestä oluentekoon. Miksikään kotiolutblogiksi en ajatellut tätä palstaa kuitenkaan muuttaa. Loistavia olutblogeja on Suomessa useita enkä koe, että minulla olisi (vielä) mitään uutta annettavaa sille skenelle.

Tavoitteena oli siis tehdä viskiolut. Tarkemmin olut, jonka makumaailma tavoittaisi jotain siitä taiasta, jota löytyy 80-luvun alun Bowmoresta. Alla resepti.

Lastut marinadiin.

Just Peat It! - Bowmore-olut

Mallasrunko:

53% Viking Maltin Peated Malt
32% Pale Ale Malt
5% Carapale
5% Suklaamallas
5% Sokeri

OG: 1,079
FG: 1018
ABV: 8%
IBU: 53

Mäskäys tunnin verran yksivaiheisena 68-asteessa. Huuhtelu ja perään tunnin keitto.

Humalointi ja mausteet:

Challenger 3 g/L 60min
East Kent Golding 1,5 g/L 10min
Fuggles 1,5/L 10min

Tämän lisäksi löin viimeisen humalalisäyksen kanssa pataan 3 ruokalusikallista (oma eräkokoni oli 10 litraa) kuivattuja laventelin kukkia. Hiivana Danstarin Nottingham. Noin kahden viikon käymisen jälkeen sekondääriastiaan ja 100 grammaa medium toasted ranskantammilastuja, jotka upotin käymisen ajaksi Bowmoren 15 yo Darkestiin ottamaan makua ja desinfioitumaan. Lastujen kanssa kypsytystä noin 3-4 viikkoa. Pullotus ja sitten katsellaan uudestaan.

***

Mäskäys.

Avataan hiukan reseptiä ja ajatuksia sen takana. Pohjana tietysti savumallas, jotta Bowmoren kepeä savuisuus saadaan vangittua olueen. En ole ennen käyttänyt näin paljon peated malttia, joten en uskaltanut koko pohjamallasrunkoa siitä tehdä vaan löin nössönä sekaan pale alea ja sokeria. Sokerin tarkoituksena on keventää koko mallasrunkoa, jotta se ei jyräisi keitossa lisättävää laventelia. Suklaamaltaalla olen saanut stoutteihin mukavaa hillomaista hedelmäisyyttä, joten sitäkin piti tunkea mukaan. Carapalen tarkoituksena on puolestaan tuoda ripaus toffeista makeutta mallasrunkoon. 

Mallaspeti odottaa huuhtelua.

Huuhtelu käynnissä.

Humalointi oli hankala päättää. Humalien profiilit vaihtelevat valtavasti riippuen siitä, mistä haet tietoa. Niinpä päätin mennä perinteisillä brittihumalilla. Niitä sattui sopivasti löytymään vielä kaapistakin. Katkerot Challengerilla ja keiton lopussa lisätty East Kent Golding pitäisi tuoda kukkaisia aromeja, jotka toivottavasti rokkaavat kivasti laventelin kanssa. Fugglesia puolestaan käytetään usein EKG:n kaverina, joten löin sitäkin mukaan. Samaan aikaan aromihumalien lisäyksen kanssa pataan katosi kolme ruokalusikallista kuivattuja laventelin kukintoja. Näiden määrä oli kaikista hankalin päätettävä. Halusin olueen sitä kuuluisaa "ranskalaisen huoran parfyymiä", mutta toisaalta ei ollut aikeita pilata hyvää olutta liialla laventelilla.

Keittohommia.

Melkein tavoitteessa.

Laventelin määrän ongelmallisuus summaa oikeastaan koko oluen. Tämä on versio 1.0, josta on hyvä lähteä kehittelemään olutta eteenpäin. Ainakin muutamia asioita kävi mielessä, joita voisi tehdä paremmin. Pitäisi kysäistä Viking Maltilta heidän savumaltaansa ppm-lukemat. Bowmorellahan käytetään n. 25 ppm:n maltaita. Lisäksi Bowmore käyttää pääasiallisen ohralajikkeenaan Opticia, jota olisi hyvä saada keittoon mukaan. Myös tammilastujen määrä ja kypsytysaika ovat puhtaita arvauksia. Samoin hiivan kanssa voisi tehdä salapoliisityötä. Nottingham valikoitui hiivaksi, koska sitä oli kaapissa valmiina ja pussi oli menossa vanhaksi. Kaiken tämän lisäksi sekä mäskäystä että keittoaikaa voi olla syytä tarkistella.

Jos panee, saa keksiä. Mäskäyksen jälkeen maltaat hyötykäyttöön.

Joka tapauksessa hauskaa värkkäämistä ja itsensä toteuttamista. Olut on nyt puksutellut pari päivää iloisesti, ja valmista tuotetta päästään maistelemaan vajaan kahden kuukauden kuluttua. Palataan asiaan, kun olut on lasissa.

Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski

Suomi täyttää tänä vuonna hehkeät 100-vuotta. Olen juhlavuodesta professori Matti Klingen kanssa samoilla linjoilla. Klingen mietteitä voi tarkastella klikkaamalla tästä. Noin muutenkin nationalistinen hörhöily ei saa siunaustani.

Jätetään politiikka ja keskitytään olennaiseen. Suomi 100 -tuotteet ovat saaneet paljon palstatilaa. Ensin oli liköörikohu kun Alko valitsi juhlalikööriksi Vana Tallinnin ohi usean kotimaisen vaihtoehdon. Viime viikolla saimme kuulla suomalaislähtöisen viinituottaja Chateu Carsinin itkuja kuinka alkoholilain mahdolliset uudistukset haittaavat myyntiä. Viinitalolla oltiin Ylen mukaan huolissaan, jäävätkö Suomi 100 -viinit nyt myymättä kun alkoholilakiin oli vaivihkaa eksynyt etämyyntiä haittaavia pykäliä. No, ainakaan Suomi 100 -viinit eivät jää myymättä, sillä niin hitaasti on alkoholilain uudistus nytkähdellyt eteenäin.

Mutta se tärkein. Suomi 100 -viski on Teerenpelin Suomi 100 Juhlaviski. Savumaltaita osakseen saanut herkku, 5000 pulloa, 43 prosenttia, sekoitus bourbon- ja sherrytynskiä ja koko komeus viimeistelty PX-sherrytynnyreissä. Kuulostaa hyvältä. Maistetaanpas!

Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski, 43%

Tuoksu: Likainen, tulee mieleen autotalli. Nuorekas, makea maltaisuus. Raikkaan hedelmäinen. Jopa hiukan kynttilävahaa. Alleviivaavan toffeinen. Lämmin.

Maku: Alkuun tervaisen savuinen, mutta taittuu loppuun raikkaaksi hedelmällisyydeksi jota mallas ja toffee kivasti säestävät. Tasapainoinen jälkimaku antaa vielä pihauksen mausteisuutta kielen päälle.

Nyt pitää nostaa Teerenpelille hattua. Suomalainen tislaamo onnistui siinä, missä niin moni tislaamo on epäonnistunut: tekemään oikeasti juotavan, luonteikkaan ja ryhdikkään savuviskin. Minulla on viskikaapissa äkkiseltään laskien ainakin 10 huonompaa ympäri Skotlantia valmistettua savuviskiä. Nyt voin rehellisesti sanoa, että Teerenpelillä on kaksi erinomaista viskiä valikoimissaan: Kaski ja Suomi 100 Juhlaviski.

Onnea Teerenpeli, onnea Suomi. Pasila, Porilaisten marssi!

SMWS 18yo juhla-Springbank

Uusi vuosi, uudet kujeet. Joulukuu tuli pidettyä taukoa bloggaamisesta itsestä riippumattomista syistä. Olin Alkolla joulukuun töissä ja viskiblogin pitäminen ei ollut kuulema sopivaa toimintaa Alkon työntekijälle. Yhtä kaikki, takaisin sorvin ääressä.

Vuodenvaihde saa aina miettimään edellisen vuoden tapahtumia. Viime vuodesta jäi viskin suhteen mieleen useita asioita. Lagavulinin 200-vuotisjuhlat (tai siis ne pullotteet), ensimmäinen suomalainen 10-vuotias viski ja Uisge 2016 noin muutamia mainitakseni. Eniten keskustelua kuitenkin saatiin aikaiseksi erilaisista suomipullotteista. Highland Parkin suomipullosta ja Alkon verkkokauppatoilailuista en viitsi edes aloittaa, niistä on kirjoitettu jo ihan tarpeeksi. Sen sijaan SMWS:n 18yo Springbank jäi yllättävänkin vähäiselle huomiolle ainakin minun somekanavissani.

18-vuotiaan Suomen Mallaswhisky Seuran kunniaksi pullotetun tynnyrivahvan Springbankin saa Alkosta edulliseen 189 €:n hintaan. Puhutaan niin edullisesta tuotteesta, että ostin kokonaisen 5 cl osuuden tätä itselleni. Ja pelko pois, tämä tulee ihan juontiin, enkä ole myymässä osuuttani huutokaupassa. Vitsailut sikseen. Uniikki tuote, hienoa että näitä saadaan Suomeen. Ja vain yhdellä asialla on väliä: maistuuko se hyvältä vai ei?

Tätä ei liiemmin kaappiin jäänyt happanemaan.

Springbank 18yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Tuoksu: Rusinaa, huonekalulakkaa. Lämpimän mausteinen. Maitosuklaata ja toffeeta. Suorastaan kutsuu maistamaan.

Maku: Mausteita, suolaa, tuoksuun nähden yllättävänkin "ei-sherryinen". Makeus enemmän toffeemaista kuin hedelmää ja rusinaa. Vedellä jälkimakuun aukeaa pieni ripaus savua mausteisuuden ollessa vieläkin enemmän läsnä.

Todella hyvä viski! Vierellä preferenssinä maisteltu 12yo CS tuntui hämmentävän nuorelta tämän rinnalla. First fill sherry ei jyrää vaan tynnyri on antanut viskille tyylikkäitä vivahteita jyräämättä Springbankin perusolemusta alleen. Toisin kuin HP:tä, tätä saa vielä Alkosta ilman pelkoa tuotteen muuttumisesta lahjakortiksi. Jos kokee, että on vajaa 200 € ylimääräistä laittaa viskiin ja haluaa viskinsä vielä pitkäripaisesta hakea, niin en näe syytä, miksei tätä ostaisi. Huippu viski ja hatunnosto SMWS:lle ja Springbankille tämän toteuttamisesta!

Meriharakkaviskiä

Viime perjantaina maisteltiin porukalla Inchgoweria. Jälleen yksi Speysiden työhevonen, joka tekee valtavat määrät viskiä ja kukaan ei ole koskaan kuullutkaan tislaamosta. Vajaan kolmen miljoonan kapasiteetista menee suurin osa Bellsin ja Johnnie Walkerin blendeihin. Lähteideni mukaan vain prosentti tuotannosta pääsee yksimaltaisena markkinoille. Flora&Fauna -pullotteen lisäksi viime aikoina ei ole OB pullotteita Inchgowerilta tullut vastaan. Helpoin tapa tutustua tislaamoon ovat siis indiepullotteet.

Perjantain kattauksen perusteella Inchgowerin indiepullotteet eivät ole samanlainen arpa kuin monen muun tislaamon kohdalla. Ainakin kaikista illan viskeistä nimittäin löytyi se mystinen "distillery character". Rinnakkain maisteltuna oli helppoa sanoa juomien tulevan samasta tislaamosta.
Koko kattaus oli seuraavan näköinen:

- Inchgower 14yo "Flora & Fauna", 43%
- Inchgower 12yo 43%
- Inchgower 1985/2013  28yo "The Whisky Agency", 53,8%
- Inchgower 1980/2005 24yo, 46%

Se on sitten meriharakka.

Inchgower 14yo "Flora & Fauna", 43%

Tuoksu: Yrttinen, jopa parfyminen. ananasta, kookosta ja hentoa mausteisuutta.

Maku: Maltainen, yrttinen. Keltaisia hedelmiä. Suutuntuma jopa hieman kermaisen oloinen. Loppumaussa ripaus salmiakkia ja mausteita.

Ei pöllömpi aloitus. Yrttisyys on viskissä aina poikaa ja olennaisen osa Inchgowerin ominaismakua. Tätä saa muuten Euroopasta vielä hyvinkin edullisesti.

Inchgower 12yo, 43%

Tuoksu: Todella tumma, mahonkinen. Yrttejä ja keksejä. Kahvia, suklaata ja ylikypsiä hedelmiä.

Maku: Tumma, tyylikäs, alleviivaavan yrttinen. Luumua, palanutta sokeria ja rommikeksejä.

Herkku! Ministi yksioikoinen jyrä, josta puuttuu tietty syvyys, mutta palaset ovat niin hienoja ja laadukkaita, että ei paljoa haittaa. Tykkään, ostaisin ja joisin. Tässäkin Inchgowereille nähtävästi tyypillinen yrttisyys hienosti läsnä. Pullohan on OB pullote menneiltä vuosikymmeniltä. Whiskybase löytää pullon, mutta tarkempaa ajoitusta pullolle en pikaisella googlettelulla löytänyt. 1970-1980 -lukujen taite lienee suht valistunut arvaus.

Inchgower 1985/2013  28yo "The Whisky Agency", 53,8%

Tuoksu: Keksejä, yrttejä, kukkia, mallasta. Hiukan tukossa. Vaatisi aikaa ja vettä.

Maku: Maussa jälleen ripaus jotain mokkamaista. Yrttejä ja salmiakkia. Yllätävän vähän mitään hedelmiin viittaavaa, enemmänkin maltaisen yrttinen ja mausteinen.

Alkoholi toi tähän kivasti runkoa, mutta tällä kertaa tämä jäi minun suussani kattauksen heikoimmaksi viskiksi. Ja ei tämäkään huono ole. Vaatisi vain aikaa ja huomiota enemmän osakseen. Ja sitähän ei ollut nyt tarjota, koska tastingin jälkeen oli luvassa viskidrinkkejä.

Inchgower 1980/2005 24yo, 46%

Tuoksu: Ruutia, pähkinöitä ja mahonkia. Korillinen happamia hedelmiä. Jopa chiliin viittaavaa tulisuutta.

Maku: Mahonki muuttuu luumuiksi ja rusinoiksi. Maitosuklaata, tammea ja tanniineja. Ottaa poskeen ja täyttää suun. Paksu, iso ja hieno viski. Ja jossain kaiken takana lymyilee vielä se Inchgowerin yrttinen sivuvivahde.

Tästä sai eniten kaivaa "inchgoweria" esille, mutta kyllä se siellä oli. Ja olihan tämä uskomaton viski. Todellinen sherrymörkö, mutta ei silti lähelläkään kananmunahommia. Tämän jälkeen oli hyvä laskeutua takaisin tähän maailmaan ja tehdä muutama Whiskey Sour ja jutella mukavia. Ja juotiin sitä vielä muutama viskikin, josta yhdestä haluan pari sanaa sanoa.

Tämä, minun ymmärrykseni mukaan kasarilla, pullotettu Dufftown tarjosi sellaisen makuelämyksen, joka on itselleni tuttu olutmaailmasta. Tämä nimittäin maistui aivan sour alelta. Niin hapan, että irvistys tuli naamalle. Vierustoveri totesi, että viski maistui leikatun ruohon ja lehtiroskiksen yhdistelmältä. Hauska kokemus, vaikka en nyt ole ihan varma, onko tämä nyt kovin hyvää.

Hieno ilta ja jälleen osoitus siitä, että viski ei koskaan lakkaa yllättämästä makukirjollaan.

Bruichladdichia St. Michaelissa

Bruichladdich. Tislaamo, joka on jollain tavalla kulkenut minun tutkani alapuolella. Tähän tunteeseen toki voi vaikuttaa kymmenet ja kymmenet pullotteet, jotka tislaamo on vuosien saatossa markkinoille puskenut. Toinen asiaan vaikuttava seikka on se, että Octomore ei ole koskaan herättänyt minussa erityistä kiimaa.

Virallinen totuus pullotteiden hurjasta määrästä on se, että kädestä suuhun elänyt tislaamo tarvitsi kassavirtaa. Nyt kun tislaamo on myyty ja täten taloudellinen puoli saatu kuntoon, voidaan keskittyä oikeasti kolmen (Bruichladdich, Port Charlotte, Octomore) perusrangen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Niin sanotusti järki ja maku, ei talous, edellä. Tämä ja paljon muita totuuksia saatiin kuulla St. Michaelissa keskiviikkona, kun Timo Laurila oli kertomassa Bruichladdichista Oulun janoisemmalle kansanosalle.

Olin ensin skippaamassa koko tapahtuman, koska Bruichladdich, mutta tastingilmoituksessa oli eräs taikasana, joka nosti odotukset tappiin: "tarjolla myös tynnyrinäytteitä". Tynnyrinäytteet on jotain, jonka vuoksi paikalle kannattaa raahautua vaikka väkisin. Yleensä nämä ovat asioita, joita ei aina edes rahalla saa nenänsä eteen. Tilaisuus aloitettiinkin maistelemalla Bruichladdichin new makea. Hieno aloitus kattaukselle! Kokonaisuudessaan kattaus näytti seuraavalta:

-Bruichladdich Classic Laddie, 50%
-Bruichladdich Islay Barley, 50%
-Port Charlotte Scottish Barley, 50%
-Port Charlotte 12, 58,7%
-Octomore 7.1, 59,5%

Bruichladdich Classic Laddie, 50%

Tuoksu: Puhdaspiirteinen, maltainen. Vaniljaa ja muita makeita ajatuksia tuovia mausteita.

Maku: Mallasrungon reunoilla leikkii leivontamausteita ja merellisiä nootteja. Hedelmäistä makeutta, mutta makukaareltaan ikävän lyhyt.

Bruichladdich Islay Barley (Rockside Farm 2007), 50%

Tuoksu: Mallasta, marjoja, keksiä, suolaa. Ryhdikäs, mutta silti puhdas.

Maku: Alkuun maltaisen makea, loppuun merellisen suolainen. Suutuntumaltaan Laddieta paksumman oloinen.

Aloituskaksikko oli sitä itseään: laadukasta skottilaista mallasviskiä. Sinänsä en näistä mitään wau-efektiä saanut, mutta molempien puhdaspiirteisyydelle pitää nostaa hattua. Hetken ihmeteltyämme aloituskaksikkoa pääsimme tynnynäytteiden pariin.

Laurilan ajatuksena oli tutkailla eri tynnyreiden ja iän vaikutusta viskiin. Koska tavaraa oli rajoitetusti, saatiin pöytäseuruetta kohden yksi yhteinen lasi ihmeteltäväksi. Tästä johtuen en laatinut näytteistä mitään tarkempia nootteja.

Ensin näytteistä kaivettiin esille kolme kappaletta 1st fill bourbontynnyreissä kypsyneitä Bruichladdicheja. 7-, 9- ja 10-vuotias erosivatkin toisistaan melkoisesti, vaikka kaikkien makuprofiili leikkikin samoilla komponenteilla. 7-vuotias oli täyttä vaniljapuuroa, 9-vuotiaan antaessa puuroon myös tymäkän pippurin töräytyksen. 10-vuotias oli taas pyöreämpi, rauhallisempi ja selkeästi iäkkäämmän oloinen. Näistä 9-vuotias maittoi itselleni parhaiten. Pitää joskus koettaa ohrapuuroa mustapippurilla.

Tämän jälkeen kokeiltiin eri tynnyreiden vaikutusta viskiin. Tarjolla oli 8-vuotias burgundiviinitynnyrissä kypsynyt näyte ja viinitynnyrissä kypsynyt, mutta bourbontynnyrissä viimeistelty, niin ikään 8-vuotias tuotos. Näistä molemmat olisivat sellaisenaan myytynä varmoja hittejä. Burdundiversio tarjosi hämmentävän happamia hedelmiä ja mahtavan öljyistä tekstuuria kun taas viinitynnyrihässäkkä toi mieleen hedelmätoffeen, vaniljan ja suklaan. Todella kovaa kamaa molemmat. Näitä olisi ilo päästä maistamaan ajan kanssa ja omasta lasista, mutta en valita .

Kun tynnyrinäytteet oli nautittu, oli aika siirtyä turruttamaan maku- ja hajuaisti savuviskeillä.

Port Charlotte Scottish Barley, 50%

Tuoksu: Savukalaa, suolaa, nuotion pohjia ja maltaista makeutta.

Maku: Tuhkaa, suolaa, nuotiota, pippuria. Vedellä jopa ripaus tervaa.

Port Charlotte 12 "Oileanach Furachail", 58,7%

Tuoksu: Popcornia, voita, kumia, mallasta, ylikypsiä hedelmiä. Todella monipuolinen ja hieno!

Maku: Lihaa, kumia, ruutia, mausteita. Erittäin hapan. Tanniinit jäävät leikkimään ikeniin.

PC Scottish Barley kuullostaa noottien perusteella huippuviskiltä, mutta jokin nuoruuden ja tietyn yksioikoisuuden aura jäi häiritsemään. Ei jatkoon. PC12 yllätti taas aivan puun takaa. Miksei minulle ole kerrottu tämmöisestä herkusta? Aivan huippu kamaa! Vieruskaveri kertoi, että laivalta on joskus saanut pullon noin 80 eurolla. Tämän hetkinen hollanninserkun hinta huitelee 120:ssa eurossa, mutta sekään ei kuullosta ihan mahdottomalta nykymarkkinoilla. Taidan kirjoittaa joulupukille asiasta. Tämän jälkeen oli hankala asennoitus viimeiseksi jätettyyn Octomoreen.

Octomore 7.1, 59,5%

Tuoksu: Lihaisa, makea, enemmän savuinen kuin turpeinen. Itseasiassa nenään yllättävän mieto.

Maku: Toi mieleen muurinpohjapannun muikkufestivaalien jälkeisenä aamuna. Nuotionpohjaa, palaneita asioita, grillattua kalaa. Vedellä tuhkaisuus oikein puskee naamalle ja antaa ripauksen suolaista salmiakkia makuun.

Ei se nyt oikein. Varsinkin loistavan PC12:en jälkeen. Onneksi Laurilalla oli vielä jotain tumman ja herkullisen näköistä lasissa meitä varten. Vielä yksi tynnyrinäyte! Tumma viski ei alkuun antanut mitään ihmeellisyyksiä nenään ja onneksi en kerennyt alkaa mitään analyysejä tästä heittämään, sillä virne Timon naamalla paljasti, että nyt ei ollut enää puhtaat jauhot pussissa. Kyllä, karamellivärillä värjättyä Classic Laddieta. Hauska jekku, hauska tilaisuus, hauska vetäjä, hauskaa seuraa ja hauskat viskit. Ensi viikolla samassa paikassa muuten Glenmorangieta. Menkää sinne.

Loppuun vielä vakavampaa asiaa. Leonard Cohen on tänään siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Cohenin musiikki on täydellistä meditaatiohälyä vaikkapa hyvän viskin kaveriksi. Kun tänään täytän lasini, olkoon se kunnianosoitus suurelle mestarille.