Helsinki Distilling Company ja 100 prosenttia ruista

Vajaa vuosi sitten Helsinki Distilling Company julkaisi ensimmäisen viskinsä. Kolmen vuoden ja yhden päivän ikäinen viski keräsi tuolloin hyvin mediahuomiota ja hankin itsekin kimppapullosta osuuden. Mikään hinku näitä nuorukaisia ei aina ole maistamaan, joten samplepullo korkattiin auki vasta tänään.

Viski on 100 prosenttinen ruisviski ja se on pullotettu 47,5 prosenttisena. Viski on tislaamon tiedotteen mukaan kypsynyt uusissa 28-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eli eurooppalaisessa tammessa on tämä kaveri saanut osakseen, ellei tässä ole kyseessä kaikkien aikojen sanakikkailu.

Viskiä kiinnostavampi juttu on kuitenkin itse tislaamon tarina. 2013 perustettu ja tislaamisen vuotta myöhemmin aloittanut puulaaki on kerännyt jos jonkinmoista mitalia ja ollut myös mediassa hyvin esillä.

Kesällä saatiin hieman yllättäviä uutisia, kun Olvi ilmoitti ostaneensa enemmistön tislaamosta. Olvin kannalta kauppa näyttäytyi todella suopeassa valossa. Tätä ennen yritykset olivat tehneet yhteystyötä lonkeropuolella. Olvin Iisalmi Gin Lonkeron gininä nimittäin käytetään HDC:n valmistamaa tislettä.

Hieman aiemmin Olvi osti myös maahantuontiyritys Servaalin, joten panostus bulkkikaljamarkkinoiden ulkopuolelle on yhtiön strategiassa isosti ja mielestäni järkevästi esillä. HDC:n ostolla Olvi saa varmistettua ginin virtaamiseen lonkeroon ja pääsee mukavasti jo vakiintuneen brändin kautta näyttämään kyntensä tisleiden parissa.

HDC:n kannalta kauppa herättää kysymyksiä. Viskin valmistus vaatii niin sanotusti "pinkkaa", sillä tuotetta saa viskin nimellä kauppoihin vasta kolme vuotta tislaamisesta. Tässä välissä on kuitenkin juoksevia kuluja, jotka tulisi pystyä hoitamaan.

Ulkopuolisen silmin HDC on hoitanut tämän siirtymävaiheen erinomaisesti. On applejackia, tyrnipontikkaa, oma lonkero, giniä ja yhteistyötä isompien toimijoiden kanssa. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa.

Tätä taustaa vasten mieleen herää kysymys "miksi"? Onko kauppojen taustalla HDC:n puolelta rahakas "exit" vai taloudellisten reaaliteettien sanelema pakko? Joka tapauksessa kauppa on mielenkiintoinen ja on jännä nähdä, onko tämä trendi myös muiden alan yrittäjien kohdalla.

Näihin kysymyksiin oikean vastauksen saa varmasti vain tislaamon tyypeiltä itseltään. Pitänee joskus olla yhteydessä ja kysäistä. Jännää!

Tässä oli joku viski maisteltavana?

Helsinki Whiskey 100 % Rye Malt, 47,5 %

Tuoksu: Marsipaania, mäntysuopaa ja mattolaituria. Liköörikonvehteja. Häivähdys toffeeta. Makea ja mausteinen.

Maku: Vahvaa rukiista mausteisuutta, ajatus liköörikonvehteista pysyy vahvasti läsnä ja mattolaituri siirtyy taka-alalle. Jotain havuisuutta tässä vielä kielen päällä on.

Verrattuna Kyrön tuotoksiin, niin huomattavasti vähemmän ärhäkän viskin ovat HDC:n tyypit saaneet aikaiseksi. Hauskahan näitä on maistaa, juomisesta en niin tiiä.

Koetin miettiä, tulisiko viskistä jokin kappale mieleen, mutta jostain syytä lasin jälkeen jäin miettimään erästä klassista maalausta.

Viski toi nimittäin mieleen Tyko Sallisen Pyykkärit vuodelta 1911. Se on moderni, karikatyyrimäinen, jopa hiukan naiivi. Pyykkäreistä tuli alkuihmetyksen jälkeen ajaton klassikko, aika näyttää miten käy HDC:n viskeille. Taulua voi ihastella painamalla tästä, viskiä voi vielä etsiä hyvin varustteluista anniskeluravintoloista. Alkosta se katosi hetkessä.

Pikanootti: SMWS 3.251 Bowmore 1997, 55,4 %

Viikon pikanoottiin seuloutui samplebingosta tällä kertaa SMWS:n Bowmore. 17-vuotias refill sherrytynskässä majaillut kaunokainen kantaa nimeä "Engineer's work-bench in a boatyard". SMWS numero pullolla on 3.251.

Tynnyvahvan tuotteen pullotusvahvuus on kepeät 55,4 %. Liemi on tislattu 1997 ja lyöty pulloon 2015. Huipputislaamo, huippupullottaja. Tämänhän on pakko olla herkkua?

Eihän siitä kauaa ole kun käytiin tislaamoa pällistelemässä.

SMWS 3.251 Bowmore 1997/2015, 55,4 %

Tuoksu: Maltainen, makea tuoksu. Toffeeta. Tuo mieleen jonkun makean lihasoosin. Vesi aukaisee nenään ripauksen savua ja tuo tuoksuun tiettyä lakkamaisuutta. Myös toffee muuttuu selkeän kermaiseksi.

Maku: Kiva puinen/huonekalulakkainen alkusysäys, joka muuttuu elegantiksi turpeeksi, ja tervaleijonaksi pienellä marjatwistillä. Lopussa palanutta sokeria. Aika ärhäkkä. Tekee mieli lisätä vettä. Vesi tuo pintaan suolaa ja turvetta ja nostaa esiin mausteisia nootteja.

Mielenkiintoinen ja keskivertoa maukkaampi Bowmore. Ei mikään "pakko maistaa ja saada kaappiin" -viski, mutta positiiviset fiilikset tästä jäi. Pullo on liikkunut huutokaupoissa alle satasella. Tuolla hinnalla kelpo kauppa.

Pikanootti: Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Springbank ulosti alkuvuodesta uuden tynnyrivahvan 12-vuotiaan. Alkoonkin eksynyt herkku oli sarjassaan jo kuudestoista. Uusin sarjan tulokas julkaistiin viime kuussa, mutta sitä en ole vielä käsiini saanut.

Springbankin tynnyrivahvat 12-vuotiaat ovat itselle edustaneet sitä viskien a-kategoriaa, jossa hinta ja laatu kohtaavat. Siksi myös tämä pullote herätti toiveita ja odotuksia. Alkosta pulloa saa edelleen suhteellisen kilpailukykyiseen 79 euron hintaan. Euroopasta pulloa löytää ongelmitta reilulla 60 eurolla.

Tällä kertaa tynnyröinnissä on menty perinteisillä linjoilla, sillä viski on 70 prosenttisesti sherrytynnyriä ja loput börbbää. Alkoholia kepeät 56,3.

Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Tuoksu: Hapanta omenaa, ripaus huonekalulakkaa, hedelmätoffeeta. Syksyinen fiilis. Vesilisä avaa enemmän mausteisen makumaailman.

Maku: Ilman vesilisää yllättävän hyökkäävää alkoholia, ipamaista katkeruutta ja syksyn lehtiä. Vesilisällä irtoaa toffeeta, mukavaa maltaisuutta ja ripaus suolaa ja mustapippuria.

Omaan suuhun tarvitsi vettä todella isolla kädellä. Vesilisän jälkeen tarjosi juuri sitä mitä halusin: hiukan hapanta, hedelmäistä ja mausteita syksyistä makumaailmaa. Sopii alkavaan syksyyn ja sadonkorjuujuhliin. Hinta-laatusuhde edelleen hyvä.

Metallica, musta melu ja rokkiviskit

Rokkibändin nimellä brändätty alkoholituote ei ole mikään kummajainen tänä päivänä. Maailman suurimman rokkibändin oma viski sen sijaan on blogipostauksen arvoinen.

Metallica tuo markkinoille Blackened American Whiskey -nimisen sekoiteviskin. Viskiä on kypsytelty uutisten mukaan Metallican musiikin avulla.

Ääniaaltojen avulla kypsyttely ei ole sekään uusi juttu alkoholimaailmassa. Basson tynnyrivaikutusta parantavaa vaikutusta on aiemmin kokeiltu muun muassa viinien kypsytyksessä. 

Metallican viskin kohdalla pisti mietityttämään kuitenkin yksi asia: nimessä on sana blackened, joka sattuu olemaan myös And Justice for All -albumin avausraita. Tästä seuraa paradoksi, sillä tuota levyä viskille ei olla voitu soittaa. Levy on nimittäin surullisen kuuluisa siitä, että Lars Ulrich suutuspäissään pakotti miksaajan laittamaan basson minimiin ja levyn äänimaisema tuli merkittävän diskanttivoittoinen. 

Musta melu

Huoli kypstytyksen onnistumisesta pisti googlaamaan asioita. Kypsytykseen on Harvester of Sorrown luukuttamisen sijaan käytetty menetelmää nimeltään Black Noise:

"The convergence of these ambitions have resulted in a sonic-enhancement method that utilizes a variation of the band’s song-determined frequencies to disrupt the whiskey inside the barrel, causing increased wood interaction that kicks up the wood-flavor characteristics in the whiskey. We call this proprietary sonic-enhancement process BLACK NOISE."

Eli subbarin avulla jotain Metallican suuntaista mölyä viskiin on tungettu. Viski ei kuitenkaan synny soittamalla viinalle heviä.

Projektin takaa löytyy tislaamomestari Dave Pickerell, joka on työskennellyt muun muassa Maker's Markin ja Whistle Pigin viskien parissa.

Metallican viskin Pickerell on sekoitellut bourbonista, ruisviskistä ja muista jenkkiviskeistä. Projektin kotisivujen mukaan erityisesti ruista on viljalti mukana. Viski on viimeistelty vanhoissa brändytynnyreissä, joissa liemi saa myös mystisen blackened-käsittelyn.

Mielenkiinnolla odota tuotetta. Metallicalla on kuitenkin erityinen paikka minun sydämessäni. Projektin kotisivuilta löytyy myös viskin nauttimista varten tehty soittolista, mistä aina plussaa. Pitää vain rukoilla, että pullon hinta pysyy järkevissä summissa. 

Metallica ei ole ensimmäinen hevibändi, joka lanseeraa oman viskinsä. Jos pitäisi se todellinen viskibändi nimetä niin se olisi ehdottomasti In Flames. Glenfarclas on tuonut markkinoille ainakin bändin nimellä varustetetun single caskin sekä bändin logolla varustetun version 105 prooffista. Tämän lisäksi ruotsalaiselta Boxilta on tullut oma In Flames -viski. Tällaista toimintaa soisi näkevän enemmän.

Linkkejä:

Projektin kotisivut

Lista In Flamesin viskeistä Whiskybasessa

Pikanootti: Kyrö Rye Single Malt No 5

Kyrö potkaisi markkinoille uuden viskin. No 5 on täysverinen ruismallasviski, voltteja on 47,2 ja siinä on innovatiivinen pakkaus. Viski myydään nimittäin desin pullossa.

Pakkaus on minusta koko julkaisun mielenkiintoisin osio. Tätä ennen suomalaiset tislaamot eivät ole kokeilleet pullotuskoon pienentämistä. 

Käydään ensin läpi positiiviset asiat:

1. Desin pullossa tavaraa riittää kaikille halukkaille eikä tarvitse roikkua yömyöhään Alkon verkkokaupassa.
2. Koko mahdollistaa pullon alhaisen hinnan. Nyt Kyröä saa kotiin Alkosta sinisellä setelillä (18,98 €).
3. Pullo on aika söpö.
4. Tyhjästä pullosta saa kätevän samplepullon tulevia jakopulloja varten.

Sitten ne huonot puolet:

1. Onhan tämä litrahinnaltaan aivan perkelellis-helvetillisen kallis!
2. Pullon juo illassa.

Joku voisi sanoa, että eihän se liian kallis ollut kun minäkin ostin sen. Tavaran litrahinta on 189 euroa. Tiedän, että vertailu on epäreilu, mutta esimerkiksi Ardbegin Uigeadailin litrahinta Alkossa on 132 euroa, ja se on sentään kaikilla mittareilla parempi viski.

Ymmärrän, että kyseessä on pieni erä, harvinainen tuote ja että sitä on haluttu saada mahdollisimman monen käsiin ja Kyröä ei voi verrata mitenkään Ardbegiin. Silti uskon, että tätä blogia lukee sellaisetkin ihmiset, joille viskissä tärkeintä on maku, eikä se, että pääsee maistamaan Suomi-tislaamon uutuuden. Heille tätä ei voi suositella.

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Tuoksu: Toffeeta, runsaasti puuta, pistävä rukiinen mausteisuus. Appelsiinimarmeladia ja rommirusinakeksiä

Maku: Ohut, paloviinamainen. Puukäsityöluokkaa. Alkoholisuus taittuu vedellä kivasti pois.

Hurjan hyvä nenä, hiukan tiukka ja nuorehko suutuntuma. Ei ole onneksi liian makea vaan rukiin mausteisuus taittaa pahimman ällömakeuden pois. Tästä on hyvä jatkaa.

Paras Kyrö tähän mennessä? Ehkä. Viskielämys? Kyllä. Tyhjiössä hintansa väärti? Ei missään nimessä?

Maisteluraportti: VYS ja Port Ellen

Keskiviikkona Oulussa juotiin viskihistoriaa. Viskin Ystävien Seuran maistelutilaisuudessa pöydässä komeili 4 Port Elleniä ja Old Guns blendi, joka suurella todennäköisyydellä pitää myös sisällään viljalti Port Elleniä.

Tilaisuus myytiin loppuun puolessa tunnissa ja 65 euron hinta oli vähintäänkin kilpailukykyinen. Nämä ovat viskejä, joita ei noin vain saa edes rahalla.

Illan isäntänä toimi Nikkasen Jarkko, joka oli tehnyt kotiläksynsä huolella. Port Ellenin historia punottiin Nikkasen turinoissa osaksi koko Islayn ja Skotlannin viskiteollisuuden historiaa. Tykkäsin ja nautin.

Illan kattaus oli kokonaisuudessaan seuraava:

Old Guns 40 %
Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %
Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %
Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %
Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %


Ensimmäisenä lasiin pääsi Old Guns. Blendin paikka kattauksen avaajana oli perusteltu. Port Ellenin 70-luvun alussa omistanut Low Robertson tuotti Italian markkinoille kyykkyblendiä ja ei ole mitään syytä olettaa, että hän ei olisi laittanut oman firman liemiä pullotteeseen.

Old Guns 40 %

Old Guns 40 %

Tuoksu: Salmiakkia, vahaa, suolaa, ylikypsiä keltaisia hedelmiä. Mätäneviä lehtiä.

Maku: Suola, pippuri. Vahaa, taikinaa, keltaista hedelmää ja kaurakeksiä.

Blendiksi käsittämättömän monitahoinen. Jyväkomponentit ilmenivät pienenä keksimäisyytenä jälkimaussa, mutta nekin olivat vain mukava lisä monipuoliseen makujen kirjoon. Hieno aloitus.

Port Ellen oli suljettuna 1929-1967. Nikkasen mukaan 70-luvun alun Port Elleneitä ei ole hirveämmin pullotettu, joten seuraavana päästiin maistamaan todellista outolintua. Esimerkiksi Annual Release -sarjan vanhin pullote on vuodelta 1978.

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Tuoksu: Parfyymiä, kukkia, erittäin voimakas tervaleijona pienellä ripauksella mustaherukkaa. Huh huh!

Maku: Tervaleijona jyrää. Mukana roikkuu kukkaisia nootteja, raikasta keltaista hedelmää ja tyylikästä savuisuutta.

Törkeän hyvä viski! Ajan kanssa muuttui nestemäiseksi tervaleijonaksi.

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Tuoksu: Pastillia, selkeästi edellistä mausteisempi. Hunajaa, sitruksia, mentholia ja ripaus pullataikinaa.

Maku: Lääkemäinen. Sitrusta, selkeän turpeinen. Dieseliä ja pippuria isolla kädellä.

Tämä toi likaisuudessaan mieleen vanhan Zetorin. Silti todella monitahoinen ja nautittava.

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Tuoksu: Kukkia, tuhkaa ja pastilleja.

Maku: Turvetta, tuhkaisuutta. Pastilleja. Jotenkin oudosti kuiva.

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Tuoksu: Mukavaa mineraalisuutta. Pastilleja, salmiakkia, tuhkaa ja taikinaa.

Maku: Salmiakkia, tuhkaa, edellistä makeampi, ripaus tervaa.

Nämä kaksi kaveria juonnettiin sisään "perinteisinä" Port Elleneinä. Ja kyllähän näistä ne harvat maistamani Annual Release- pullot mieleen tuli. Erityisesti tietty turpeinen tuhkaisuus toi muistoja mieleen.

Itse pidin kahdesta ensimmäisestä Ellenistä enemmän, ja samaa mieltä olivat myös kaikki paikalla olleet. CC taisi viedä loppuäänestyksessä W&M -pullotetta äänin 15-2.

Hienoja viskejä kaikki. Tällaisten iltojen takia viskiä juodaan. Tätä lisää!

Kuukauden uusinta: Viski ja syvähenkinen elämä

Tämä juttu on uusinta kesäkuulta 2015. Juttu ja sen herättämät ajatukset tulivat uudestaan mieleeni kun kirjoitin viime torstaina Port Ellenistä ja lentävistä laseista. Tekstiin on lisätty väliotsikot lukukokemuksen helpottamiseksi ja korjattu muutama typo. Koetan tästä lähdin kerran kuukaudessa kaivella arkistoista mielestäni uusimisen arvoisia tekstejä luettavaksi.

Lueskelin Mikko Salmelan Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata -teosta ja törmäsin kaveriin nimeltä Eino Kaila. Suomen 1900-luvun yksi merkittävimmistä kulttuurivaikuttajista jätti jälkeensä paljon, mutta yksi on ylitse muiden; käsite syvähenkisyydestä. Kyseinen termi toi siinä määrin mieleen oman viskiharrastukseni, että päätin kirjoittaa muutaman mieleen juolahtaneen asian ihan paperille. Seuraavan tekstin Kailaa koskevat osat ovat Salmelan teoksesta ja viskijutut omia mietteitäni asian tiimoilta.

***

Syvähenkisyys liittyy Kailan filosofiassa tarvehierarkiaan. Hän jakaa ihmisen tarpeet animaalisiin eli ihmisen biologiasta kumpuaviin ja henkisiin tarpeisiin. Syvähenkisyys on henkisten tarpeiden ylin luokka. Sen erottaa muista henkisistä tarpeista syvyysulottuvuus. Mitä monitahoisempi, vivahteikkaampi ja "syvempi" saatava elämys on, sitä syvähenkisemmästä tuntemuksesta on kyse. Syvänehenkisyyttä määrittelevät myös tunteen aitous ja henkilökohtaisuus.

Esimerkkeinä syvähenkisyydestä Kaila esittää uskonnolliset kokemukset, taide-elämykset, kuten musiikin, sekä luonnon ja sen kokemisen. Syvähenkisten nautintojen kokeminen edellyttää Kailan mukaan pitkäjänteisyyttä ja pidättäymistä animaalisten tarpeiden lyhytkestoisesta nautinnosta. Syvähenkisyys on Kailan mukaan suurten kokonaisuuksien ymmärtämistä, josta saatu tunteen syvyysulottuvuuden kokemus on kaiken vaivan arvoista.

Viskin syvähenkinen luonne

Ja miten ihmeessä tämä liittyy viskiin? Minä väitän, että viskin juominen ja viskiharrastus vastaa hyvin Kailan käsitystä syvähenkisestä elämyksestä. Varsinkin Kailan esimerkit musiikin ja luonnon tuottamista elämyksistä, joissa ihminen kokee itsensä pieneksi tai jollain tapaa osaksi suurempaa kokonaisuutta, herättivät huomioni. Siinä, missä Kailalle syvähenkistä elämystä edustaa Beethovenin Kuutamosonaatti, on viskinjuonti minulle syvähenkisten elämysten lähde.

Viskinjuonti kestää syvähenkisen tarkastelun myös lähemmin. Jokainen viskiä harrastava tietää, että viski ei ole pelkkä juoma. Sitä ei juoda sen sisältämän alkoholin eikä edes (pelkästään) sen maun vuoksi. Tässä nousee esille syvähenkisyyden kaksi periaatetta: pitkäjänteisyyden tuoma kokonaisuuksien ymmärtäminen sekä elämyksen tasojen syvyys.

Historia avain syvähenkiseen juomiseen

Pitkäjänteisyydellä viskin suhteen tarkoitan sen ympärillä olevaa kulttuuria ja tietoa. Esimerkiksi jonkun legendaarisen viskin maistamisen hienous ei tule pelkästään juomasta itsestään, vaan siihen kietoutuneesta historiasta ja tarinoista. Arvostus viskiä kohtaa syntyy sen valmistusprosessien tuntemisesta, sen kypsymiseen vaaditusta ajasta ja monista muista itse viskin maun ulkopuolisista asioista.

Itseni vetää hiljaiseksi esimerkiksi jokainen viski, joka on minua vanhempi. Uskon, että vaikkapa "historian juomisesta" syntyviä syvähenkisiä elämyksiä on ollut viljalti tarjolla Helsingin pre-war -tastingeissa. Ihmiselle, joka ei ole pitkäjänteisesti syventynyt viskin maailmaan, viski on vain alkoholia, joka maistuu hyvältä tai huonolta. Mitään syvähenkistä hän tuskin voi viskistä irti saada.

Syvähenkisyyden vaarat

Kaila varoittaa myös hyvin viskiharrastukseen sopivasti syvähenkisyyden vaaroista. Koska syvähenkisyyden tärkeimpiä ominaisuuksia on aitous, ei syvähenkistä nautintoa voi saada epäaidosta teosta. Esimerkkinä Kaila heittää kulttuuriharrastuneisuuden, jonka perimmäisenä tarkoituksena on näyttäytyä oikeassa seurassa tietyn statuksen saavuttamiseksi (tämä tarkoittaa nykyaikana Savonlinnan oopperajuhlia ja Porin Jazzia).

Aitouden vaatimuksesta mieleeni juolahti useitakin viskiin liittyviä asioita, kuten markkinointi. Kuinka paljon koetusta syvähenkisyydestä syntyy markkinointikoneiston luomista mielikuvista? Esimerkkinä vaikkapa MacKinlay'sin Shackleton replica tai lähes kaikki Ardbegit.

Itse olen pohdiskellut Perpetuumin kohdalla, miksi ostaisin kyseisen viskin? Itse tuote ei ole saanut mairittelevia arvosteluja, se maksaa rahaa ja on jälleen yks nasu lisää puolen hehtaarin metsään. Jos ainoa järkevä peruste on se, että olen viskibloggari ja viskibloggarin täytyy Perpetuumista kirjoittaa, ei kyse ole ainakaan syvähenkisten elämysten metsästyksestä. Toisaalta Perpetuumin maistaminen on juuri sitä pitkäjänteisyyttä ja syvyysulottovuuden ylläpitoa/luomista, mitä syvähenkinen viskiharrastus vaatii. Aika näyttää, miten tässä jaakobinpainissa käy.