Greisfwalder Gold - Tyrniviskilikööri Saksasta

Viskiliköörit ovat itselleni tuntematonta aluetta. Toki olen perinteiset Baileyssit teininä maistellut ja Southern Comfortiakin poskissa purskutellut. Päästyäni single maltin makuun en ole kuitenkaan suuremmalla pieteetillä kyseisten juomien suuntaan katsellut. Vuodenvaihteen Saksan vierailuni aikana päätin kuitenkin sivistää itseäni.


Saksa on hieno maa. Erityisesti kulinaristisia makunystyröitäni hemmotteli saksalaisten mieltymys paikallisiin juomiin ja ruokiin. Berliinissa istuskelin baarissa, joka myi ainoastaan omia viinoja ja oluita. Jokaisella bundeslandilla on omat sinappinsa, oluensa ja makkaransa. Vierailin myös Greifswaldin rannikkokaupungissa, josta löytyi sympaattinen viskikauppa - Greifswald Whisky Inseln. Kauppa ei viskivalikoimallaan hurmannut, mutta myös heillä oli oma paikallinen erikoisuutensa: tyrnimarjoilla höystetty viskilikööri.


Saksan pohjoiselle rannikolle tyrnimarjat ovat jonkinasteinen pakkomielle. Siinä missä meillä tyrnituotteita saa lähes ainoastaan luontaistuotekaupoista, tarjosi Greiswaldissa jokainen kauppa jotain tyrnituotetta. Itse tyrniliköörikin oli Greiswaldin naapurikaupungin Stralsundin 775. juhlavuoden kunniaksi tehty erikoispainos, jota oli tehty, tottakai, vain 775 pulloa! Kaupan omat sivut toteavat erittäin vapaasti suomentaen tuotteesta seuraavaa:


"Greifswlader Gold on miellyttävän makea tyrniviskilikööri. Hapan maku johtuu tyrnin suomasta runsaasta C-vitamiista. Tässä liköörissä olemme saavuttaneet hienon tasapainon viskin ja tyrnimarjan välille. Rajoitettu painos, 775 pulloa, 775 -vuotiaan Stralsundin kunniaksi. Sopii hyvin aperitiiviksi tai aveciksi."

Lapparin ystävät juovat liköörinsäkin vastuuntuntoisesti.

Greifswalder Gold 


Tuoksu: Käyneitä marjoja, yhtäaikaa sekä erittäin hapan että makea. Tulee mieleen pihlajanmarjat ja sherry. Marmeladimainen.


Maku: Siirappisen makea, melkein liiaksikin. Maku on jotain rusinoiden ja pihjalanmarjojen välimaastosta. Tosin pihjalanmarja ja tyrnimarja ovat maultaan hyvin lähellä toisiaan. Maku ei ole erityisen pitkä, mutta makeus tuntuu hampaissa vielä pitkään juoman kadottua suusta.


Parempaa tämä on kuin tyrnimehut, joita hädintuskin pystyn juomaan.  Siirappisen suutuntuman ja makeuden vuoksi ei mitään kevyttä kamaa. Sopisi hyvin pimenevien syysiltojen lämmikkeeksi. Paras maistamani viskilikööri, joka on pieninä annoksina erinomaista. Paljoa tätä ei makeutensa vuoksi pysty kerralla nauttimaan. Happamuus voi myös jakaa mielipiteitä, itseäni se miellytti.


Pääsin maistamaan viime viikolla myös toista viskilikööriä. Fireball Cinnamon Whisky oli jännittävä kokemus. Itse en litkusta hirveänä perustanut, mutta hameväelle näytti maittavan. Ei kuulema maistunut yhtään viskiltä. Tilaisuuden luonteen vuoksi en alkanut juomaa enemmälti analysoimaan. Kerrottakoon kuitenkin, että kaneli, chili ja muut jouluiset mausteet olivat vahvasti läsnä. Kuvan sentään sain otettua. 

Itse otin keskimmäisen lasin.

 

Loppuun vielä pieni pala historiaa. World Whisky (2009) tietää kertoa, että varhaisimmat viskin nauttimistavat muistuttivat juuri nykyisiä viskiliköörejä. Viskiin lisättiin hunajaa ja yrttejä ja näitä seoksia käytettiin muun muassa lääkinnällisiin tarkoituksiin. Varhaisimmat todisteet tämänkaltaisesta toiminnasta löytyvät jo 1300-luvulta. Eräs kuuluisimmista viskilikööreistä kantoi nimeä Hippocras Aquavitae, joka kelpasi aina Skotlannin kuningaidenkin juhliin. Mistään uudesta villityksestä ei siis todellakaan ole kyse.

Perusmakuja osa 1: Caol Ila 12yo

Monimuotoisuus on viskiharrastuksen kaksiteräinen miekka. Erilaisia vaihtoehtoja löytyy mielin määrin, ja usein niin sanotut peruspullotteet tuntuvat laimeilta ja yllätyksettömiltä vaihtoehdoilta, vaikka näin ei olisikaan. Jos esimerkiksi lentokentän viskihyllystä voi perinteisen perusviski X:n sijaan napata vaikka juuri lentomatkustajia varten suunnitellun erikoisuuden, tai jotain muuta lähi-Alkon hyllylle tuntematonta tavaraa, on kiusaus peruspullotteiden syrjintään suuri.

Itse olen toiminut viskiharrastuksessani yllä kuvatulla tavalla. Esimerkiksi Skotlannin myydyimmältä tislaamolta, Glenmorangielta, en perusmakuja ole maistanut, vaikka firman tuotteita on lasissa vieraillut useita. Kevään kunniaksi olen yrittänyt ottaa peruspullotteiden osalta vahinkoa takaisin. Ensimmäisenä lasiin uusintakierrokselle pääsi viskitaipaleeni alkupään suosikki: Caol Ilan 12-vuotias OB.

Pitkästä historiastaan huolimatta Caol Ila on single malt -markkinoilla suhteellisen tuore tapaus. Sen core range näki päivänvalonsa vasta vuonna 2002. Tuolloin tislaamo pykäisi markkinoille 12- ja 18-vuotiaat perusmallit sekä yhden kappaleen tynnyrinvahvuista. Nykyään OB-pullotteita löytyy jo reilummalla kädellä, sillä Diageo on aktiivisesti rakentanut Caol Ilan brändiä laadukkaana Islay-viskinä. Silti tislaamon tuotteista suurin osa menee edelleen raaka-aineeksi Diageon blendeihin, lähinnä Johnnie Walkeriin. Jotain Diageon Caol Ilan tarpeesta kertoo tuotantomäärät: Caol Ila tislaa kaikista Islayn tislaamoista eniten viskiä vuodessa, lähes neljä miljoonaa litraa.

Erittäin kattavan esittelyn tislaamosta löytää Malt Maniacsin sivuilta.

Älä anna kalpean ulkokuoren hämätä

Caol Ila 12yo OB

Tuoksu: Tasapainoinen savun ja turpeen yhdistelmä. Vaniljaa ja perhonsidontalakkaa muistuttava liuottimen tuoksu, hyvässä mielessä.

Maku: Turve ja savu pysyvät hallitsevina elementteinä, kuitenkaan rikkomatta juoman tasapainoisuutta. Vaniljan mukaan sekoittuu hento sikarimainen makuvivahde. Lopussa hiukan makeita, sokerisia elementtejä.

Kaiken kaikkiaan tämä "Islayn ääni" toimii oivana airuena saaren tuotteisiin. Hinta-laatusuhde on mainio ja saatavuus hyvä: jopa täällä puurajalla kyseistä tuotetta A-kaupan valikoimista löytyy. En lähde tässä vertailemaan Caol Ilan 12-vuotiasta saaren muiden tislaamojen peruspullotteisiin, mutta kyllä tämä sieltä paremmasta päästä löytyy. Mainio viski mainiolta tislaamolta.

Hyvä, parempi, Old Pulteney 21?

Maailman paras viski vuonna 2011. Näin veistelee yksi viskimaailman kiistellyimmistä ja arvostetuimmista auktoriteeteistä, Jim Murray, The Whisky Bible 2012 -teoksessaan. Kuten aina, päätös aiheutti suurta keskustelua. Mitkä olivat Murrayn motiivit? Oliko kyseessä oikeasti hänen mielestään vuoden paras viski vai oliko tarkoitus nostaa suurelle yleisölle tuntematon Old Pulteney tuotteineen viskimaailman valokeilaan? Samanlainen keskustelu velloi myös Murrayn julistettua Ballantinesin 17-vuotiaan vuotta aiemmin, jolloin arveltiin Murrayn haluavan nostaa esille skottiblendejä. Jotain Murrayn asemasta kertoo jo vellova keskustelu: miehen sana painaa ja herättää keskustelua. Jokainen muodostakoon herrasta oman mielipiteensä, puhutaan mieluummin hetki viskistä.

Skotlannin ylämailla, verrattain syrjässä muista tislaamoista, sijaitsee Old Pulteneyn tislaamo. Vuodesta 1826 toiminnassa ollut tislaamo on saanut nimensä skottilegenda Sir William Pulteneyn mukaan. Tislaamo on Skotlannin mantereella sijaitsevista tislaamoista pohjoisin ja oli pitkään saavutettavissa pelkästään meritse. Erittäin upeissa pulloissa ei siis turhaan komeile kalastusalus: suuri osa Old Pulteneyn työntekijöistä oli pitkään myös kalastajia. Oman mausteensa Old Pulteneyn makuprofiiliin antaa erikoislaatuiset tislauspannut. Legendan mukaan pannut piti katkaista, jotta ne mahtuisivat tislaamon tiloihin. Old Pulteneyn ja Wickin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua kätevästi Old Pulteneyn nettisivuilla.

Old Pulteney valmistaa neljää peruspullotetta. 12-, 17-, 21- sekä 30-vuotiaat viskit ovat saaneet seuraakseen myös mielenkiintoisen 28-volttisen viskiliköörin. Indiepullottajista ainakin Gordon & MacPhail tarjoavat peruspullotteista eroavia makuelämyksiä. Tällä hetkellä ainakin 21-vuotiaan saatavuus voi olla niin ja näin, koska Jim Murray. Omassa lasissa ovat käyneet 12- sekä 17-vuotiaat pullotteet, joita voi kyllä hyvillä mielin suositella.

Old Pulteney 21yo

Tuoksu: Hunajaisen makea tuoksu sekoittuu todella merelliseen suolaisuuteen. Ripaus mallasta ja tammea jossain taka-alalla.

Maku: Miellyttävän tekstuurin kruunaa viskin tasapainoisuus. Viski antaa alkupuraisusta viimeisiin höyryihin uusia kompleksisia makuvivahteita ihmeteltäväksi. Samat hunajaiset, maltaiset ja suolaiset nuotit säestävät makujen tanssia. Todella miellyttävä kokemus!

Maailman paras viski? Mielestäni ei, mutta ehdottomasti yksi parhaita maistamiani viskejä. En näe syytä miksi tätä ei sopuhintaan kaappiinsa ostaisi? Sopuhinta tässä tapauksessa siellä jossain satasen tietämillä.

Clynelishit kilpasilla

Taisin Es-Label häröilyjen seassa mainita lempitislaamokseni Clynelishin. Vaikka tällainen "meidän isi on parempi kuin teidän isi" -tyylinen venkoilu kuuluu vahvasti anaalivaiheeseen ja on usein hedelmätöntä, niin kyllä kyseinen tislaamo vaan hyvää viskiä tekee. Paras tapa lähestyä Clynelishin herkkuja on kääntää katse kohti indiepullottajia, sillä variaatio tislaamon OB-pullotteissa ei ole kehuttava.

Indiefirman perusidea on yksinkertainen. Firma hankkii tislaamoilta tynnyreitä ja pullottaa niitä joko sellaisenaan tai heittää sekaan omia mausteitaan, kuten erilaisia tynnyriviimeistelyjä. Usein indiepullottajat suosivat värjäämättömiä ja kylmäsuodattamattomia pullotuksia. Myös single caskit ja tynnyrinvahvuisena myyntiin tulevat cask strenghtit kuuluvat indiepullottajien repertuaariin. Näin indiepullottajat tuovat oman variaationsa viskitarjontaan antaen viskin nauttijoille enemmän varaa valita. Vahva käsityön leima ja rajattu saatavuus tuovat indieskeneen vielä oman tuulahduksensa.

Indiefirma Duncan Taylorin Mark Watt selvensi indiepullotajien merkitystä viskiteollisuudelle Uisge 2012 master classillaan. Pääpiirteissään kuvio menee näin: Tislaamo tislaa viskiä ja lyö sen kypsymään. Kuluja tulisi peittää, sillä oletettu tuotto tulee kassaan vasta pullotteiden myynnistä. Suurin osa menestyneestä single malt OB:stä myydään vähintään 10 vuoden ikäisinä. Myös blendeihin menevät tisleet lilluvat tynnyreissä hyvän aikaa ennen myyntiä. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat indiepullottajat. Heille voidaan myydä tynnyrillisiä new makea tai muita tynnyreitä, joille tislaamolla ei suunnitelmia ole. Indiepullottajat pitävät siis osaltaan viskiteollisuutta pyörimässä ja pienentävät tislaamojen taloudellisia riskejä. Heitä on myös kiitettävä toimintansa lopettaneiden tislaamojen viskien tuomisesta markkinoille. Mark Watt kehuu indieviskien omaavan myös erinomaisen hinta-laatu-suhteen.

Tällä kertaa maistelussa on siis kaksi indie-Clynelishiä. Toinen on The Creative Whisky Companyltä ja toinen Murray McDavidilta.

Murray McDavid 12yo Clynelish

Tuoksu: Tuoksu raikas. Mallasta, hedelmää, hunajaa ja kermaa havaittu.
Maku: Kermainen tekstuuri. Olisiko tämä sitä Clynelishin vahamaisuutta josta isot pojat puhuvat? Maussa hedelmät saavat ystävikseen tulitikkuja ja salmiakkia. Myös ripaus mustaherukkaa nousee jostain makupaletin keskeltä. Tähän voi tosin vaikuttaa myös etiketin tasting notet.

Kertakaikkiaan mainio Clyne! 14-vuotiaaseen OB:hen verrattuna löytyy luonnetta vaikka muille jakaa. Tätä on pakko saada oma pullo tai varastaa kaverin pullo, mistä notet on tehty.

The Creative Whisky Company Exclusive Casks: Clynelish 15 yo. Cask no. 4625

Tuoksu: Sherryä, tammea, mausteita ja ripaus pähkinää.
Maku: Maku jatkaa sherryn ja mausteiden tanssia. Hiukan viinimäisyyttä ja rusinaa havaittavissa. Jälkimaku pitkä ja makeus kuivuu loppua kohden.

Vaihdan tästä viskistä mielipidettäni päivittäin. Välillä pidän sitä huonona ostoksena, välillä se maistuu mansikoilta. 12-vuotias oli enemmän minun makuuni, mutta sherryviimeistellyllä Clynellä on myös puolensa. Mielenkiintoinen viski, joka vaatii vielä syvempää tarkestelua sen todellisen luonteen selvittämiseksi.

Loppuun vielä pieni mainospala. 15-vuotiaan Clynen nappasin Berliinin reissulta omiin silmiin erinomaisesta viskikaupasta. Itä-Berliinistä löytyvä Whisky & Cigars tarjosi todella asiantuntevaa palvelua ja viskivalikoima on huumaava. Reissun luonteen vuoksi en voinut raidata kauppaa tyhjäksi, vaan jouduin tyytymään yhteen pulloon. Intuition ja asiansa tuntevan myyjän avustuksella päädyin nyt maisteltuun sherryviimeisteltyyn Clyneen. Suosittelen kauppaan tutustumista, jos Berliinissä päin liikutte. Perisaksalaiseen tyyliin myös viskin maistelu onnistuu paikanpäällä. Tarkat osoitetiedot voi napata vaikkapa heidän omilta sivuiltaan.

P.S. Tulevan pääsiäisen kunniaksi tuli maistettua Laitilan Mämmiolut. Erinomaisen Laitilan Retalen jälkeen hirveä pettymys. Ei jatkoon.