Kavalania jälkiruokayllärillä

Tämä viikko polkaistiin käyntiin ilouutisilla kun Diageo ilmoitti kahden tislaamon henkiin herättämisestä. Legendaariset Brora ja Port Ellen saavat uuden mahdollisuuden loistaa. Tärkeimmät speksit: 35 miljoonaa puntaa ja tuotannon pitäisi alkaa vuonna 2020. Diageon tiedotteen asiasta voi lukaista täältä. Samaan syssyyn myös Ian Macleod Distillers ilmoitti, että Rosebank seuraa Port Ellenin ja Broran esimerkkiä. Upeaa toimintaa!

Menneitten muistelu on mukavaa, mutta rajansa kaikella. Vaikka ennen tehtiin loistavaa viskiä, ei kaikki ollut ennen paremmin. Itse asiassa moni asia on juuri nyt paremmin kuin koskaan. Eipä ollut Port Ellenin ja Broran toimiessa nimittäin Kavalania saatavilla!

Kavalan on perustettu 2005, mutta on lyhyen olemassaolonsa aikana luonut itselleen valtavan fanipohjan, eikä syyttä. Taiwanin ihme tuottaa todella laadukasta viskiä, markkinointipuoli on kunnossa ja viski on vielä järkevissä hinnoissa. Lisäksi tislaamolla on saatu kaikki hyöty irti lämpimästä ilmanalasta. Viski nimittäin kypsyy merkittävästi nopeammin Taiwanissa kuin Skoteissa. Kätevää.

Oman Kavalan-tastingin kattaus näytti seuraavalta:

Kavalan King Car 46%
Kavalan  Ex-Bourbon Oak 46%
Kavalan Sherry 46%
Kavalan Solist Ex-Bourbon 57%
Kavalan Solist Sherry 57%
Kavalan Solist Moscatel 54%

Kavalan King Car 46%

Tuoksu: Merkittävän mausteinen. Pippuria ja hedelmäsalaattia. Hiukan liikaa liuotinta ja tiettyä tunkkaisuutta minun makuuni.

Maku: Pippuri hallitsee (tämä on hyvä asia) makua. Muuten makukaareltaan lyhyt, mutta ei häiritseviä sivunootteja.

Jotenkin nyt pippuri peitti kuitenkin ne muut sävyt alleen. Hauskasti tätä kuvailtiin tastingissa "harmaaksi speysideriksi", jollaiseksi varmaan moni ei-skottitislaamo haluaisi viskejään kutsuttavan. Kavalanin tapauksessa tämä on sitä tislaamon tuotannon heikompaa päätä.

Kavalan Ex-Bourbon Oak 46%

Tuoksu: Raikas tuoksu, jota dominoi vihreä omena. Ripaus vaniljaa, syksyn lehtiä ja toffeeta.

Maku: Tasapainoinen makukaari, jossa kaikki nenän lupaamat maut on löydettävissä. Silti jotenkin pieni pettymys. Odotin loistavan nenän perusteella jotain suurempaa.


Kavalan Sherry 46%

Tuoksu: Mahonkia ja rusinaa niin että silmiä kirvelee. Tästä joko tykkää tai ei.

Maku: Rommirusinaa, huonekalulakkaa, tanniineja. Hurja sherrypommi!

Nämä olivat jo luksusta. Molemmat ehkä hiukan yksioikoisia, mutta ainakin tekevät sen mitä etiketissä lupaavat. Sitten oli aika nostaa voltteja ylöspäin.

Kavalan Solist Ex-Bourbon 57%

Tuoksu: Samat elementit kuin pikkuveljessä. Vihreää omenaa, toffeeta, pippuria ja vaniljaa. Selkein ero 46-volttiseen on alleviivaavan makeuden puuttuminen tuoksusta.

Maku: Samat tuoksusta tutut elementit leikkivät mukavan pitkään kielellä. Suutuntumassa tuoksusta puuttunut makeus tulee taas esille.


Kavalan Solist Sherry 57%

Tuoksu: Rusinat ovat muuttunut ylikypsiksi luumuiksi ja saaneet kylkeensä mukavan pähkinäisen nootin. Monitahoisempi kuin pikkuveljensä.

Maku: Suolaa, menthoolia, luumua ja rusinaa. Hämmentävistä tanniinit ei jää tässä täysvolttisessa versiossa samalla tavalla ikeniin.

Jos 46-volttiset olivat hyviä, niin nämä olivat loistavia. Monitahoisempia ja haastavampia kavereita, joiden kanssa seurustelee mielellään.

Kavalan Solist Moscatel 54%

Tuoksu: Todella lämmin ja makea. Tupakkaa ja ylikypsiä hedelmiä. Valloittava!

Maku: Tupakkaa, pähkinää, suutuntuma kuin samettia. Erittäin makea!

Moscatel Solist oli hämmentävä kokemus. Harvoin on tullut noin makeaa viskiä maistettua. Silti ei alkanut makeus missään vaiheessa ällöttämään vaan tämä meni tastingin jälkiruokana mainiosti. Kaiken kaikkiaan Kavalan osoitti jälleen olevansa kaiken hypen veroinen tislaamo. Koko kattaus liikkui asteikolla hyvä-erinomainen, painottuen jälkimmäiseen. Tätä lisää!

Vaikka Moscatel Solist oli loistava jälkiruoka, illan todellinen jälkiruoka oli jotain aivan muuta. Jos vieraat kaivaa repusta Glenfiddichin 18-vuotiaan se ei yleensä aiheuta sen suurempia riemunkiljahduksia. Vaan tämän pullon kyljessä oli vanha ja epäselvä merkintä maalarinteippiin kirjoitettuna.

Tarjoiluehdotus: Sour Cream -ruissipsit ja pala viskihistoriaa.

Rare Malts St. Magdalene 19yo 1979/1998 63,8%

Tuoksu: Mausteinen, mehiläisvahaa, huumaavaa parfyymisyyttä, joka vedellä taittuu apilaksi. Huikea nenä!

Maku: Todellinen kameleonttiviski. Samaan aikaan makea että suolainen. Vahaa, keksiä, öljyä, erilaisia kukkia, parfyyminen, ripaus salmiakkia.

Tällaisinä hetkinä sitä aina muistaa miksi viski on niin hieno harrastus. Aivan uskomaton viski. St. Magdalenen aukaisua odotellessa!