Maisteluraportti: Kymmenen Mortlachia

” Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta. Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliitonjumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa. Nuoret miehet kokoontuivat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.”

Näin kertoo ystävänpäivästä Wikipedia. Koska vuohien ja koirien uhraaminen olisi turhan arkista, kerron tarinan ystävyksistä, jotka joivat 10 Mortlachia.

Mortlach on Dufftownin vanhin tislaamo. Vuonna 1823 perustettu tislaamo on jäänyt isossa kuvassa kaupungin todellisten jättiläisten, Glenfiddichin ja Balvenien, varjoon. Lähes 3 miljoonaa litraa vuodessa tuottava tislaamo oli pitkään tuntematon työhevonen, jonka ainoa tehtävä oli puskea viinaa sekoiteviskien tarpeisiin.

Suuren ja mahtavan Diageon siipien suojasta on Mortlachia valunut kuluttajien laseihin myös single malttina. Tarina on monelle viskinharrastajalle tuttu. Vinkkinä kerrottakoon, että siihen liittyy kasveja ja eläimiä. Ja se nimi ei muuten ole Diageon keksintö vaan erään viskikirjailijan, jolla sattuu olemaan sama nimi kuin yhdysvaltalaisella pop-laulajalle, jonka hitistä tämän blogin nimi on väännetty.

Flora ja Fauna -sarjan historiaan voi tutustua alta löytyvän erinomaisen videon avustuksella.

Mortlach on tislaamo, jonka maine on pitkälti erinomaisen Flora ja Fauna -sarjan pullotteen ansiota. Siksi oikeaoppinen Mortlach-tasting potkaistaan käyntiin tällä pullotteella.

Mortlach Flora and Fauna, 43 %

Mortlach 16 yo, Flora & Fauna, 43 % (2012)

Tuoksu: Lämmintä puuta, suklaakeksejä, pähkinöitä, nutellaa ja ripaus mentholia. Melkoisen hieno nenä!

Maku: Öljyisen raskas suutuntuma. Kivasti puuta ja tanniinia. Kielellä leikkivät samat elementit kuin nenässä, mutta jälkimaku on yllättävän lyhyt. Onneksi viskiä voi ottaa aina lisää.

Klassikko on klassikko. Vähän olin pettynyt jälkimaun pituuteen, mutta erinomainen viski joka tapauksessa.

Seuraavat kaksi viskiä edustivat taas sitä kaikkea pahaa, mitä viskimaailma nykyään on. Pari vuotta sitten julkaistut Mortlachin OB-pullotteet muistuttavat lähinnä konjakki- tai hajuvesipulloja. Kaiken lisäksi niistä on vaikea ottaa kännykällä hyvää kuvaa. Kyllä pullot pitäisi suunnitella Instagram edellä! Nimetkin tuovat mieleen lähinnä Alkon alahyllyn brändyt.

Ei siitä saa edes kuvaa!

Mortlach Rare Old, 43,4 %

Tuoksu: Viinainen. Tulee mieleen kossulla jatkettu rusinavelli.

Maku: Mallas kutittelee kivasti kielenpäällä. Ohut, hämmentävän ”blendimäinen”. Yksinkertaisesti surkea.

Maistelupaikka ei tällä viskillä ollut paras mahdollinen, mutta tuossa hetkessä oma subjektiivinen näkemykseni viskistä oli hyvin negatiivinen. En osta, en suosittele.

Mortlach Special Strenght, 49 %

Tuoksu: Edelliseen verrattuna jykevämpi. Rusinaa, pippuria, mukavia suklaavivahteita.

Maku: Tuoksu lupasi jo enemmän, mutta heikoksi jää makuelämys. Ohut on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen. Sinänsä makumaailma tuo miellyttävällä tavalla mieleen liköörikonvehdit.

Tässä oli jo paremmin yritystä, mutta jos näitä kolmea OB-pullotetta keskenään vertailee, niin tulee taas paha mieli. Mainitsinko jo, että nämä uudet pullot näyttävät ihan kauheilta? Jos asiasta etsii positiivisia puolia, niin Diageokin oli samaa mieltä ja lopetti näiden tekemisen ja löi uusien Mortlachien kylkeen takaisin rehelliset ikämerkinnät.

Uusia OB-pulloja voikäydä ihailemassa täältä.

Sitten siirryttiin tastingin hämmentävään osioon. Mortlach on profiloitunut sherryviskiksi. Mielikuva on lähes yhtä vahva kuin Macallanin tai GlenDronachin tapauksissa. Tästä huolimatta tastingiin oli isäntä kaivanut pöytään kolme kappaletta bourbontynnyrissä kypsyneitä Mortlacheja.

Mortlach 14 yo, 1998/2013, The Maltman, 46 %.

Mortlach 14 yo, 1998/2013, The Maltman, C.No 10998, 46 %

Tuoksu: Raikas tuoksu, jossa todella paljon päärynää. Vaniljanoottien kanssa tuo mieleen Ville Vallaton -jäätelön. 

Ripaus karamellista makeutta. Olisiko se sitten toffeeta?

Maku: Öljyinen suutuntuma. Jäätelömielikuvaan sekoittuu vahva maltaan maku. Päärynä-vanilja -jäätelö ja keksinmuruja!

Mortlach 18 yo, Sansibar, 51,2 %

Tuoksu: Suorastaan hyökkää nenään. Salmiakkia ja vihreitä hedelmiä. Ajan ja veden kanssa muuttuu trooppiseksi hedelmäsalaatiksi: kookosta, ananasta ja vaniljaa.

Maku: Vaatii ärhäkkyydessään vettä, mutta maku lunastaa nenän odotukset kiitettävästi. Trooppinen hedelmäcocktail pienellä likaisella rosoisuudella.

Mortlach 16 yo, 1994/2011, Cadenhead’s, 54,2 %

Tuoksu: Yrttisempi kuin kaksi edeltävää. Silti löytyy ananasta, mutta tällä kertaa käynyttä sellaista. Syksynlehtiä ja muuta käynyttä ja imelää (hyvässä mielessä). Muskottipähkinää.

Maku: Iso viski. Jälleen maun maltaisuus muuttaa hiukan mielikuvaa leivonnaisten suuntaan: syksyisen haravointiurakan jälkeen nautittu ylihaudutettu kuppi musta teetä kera ananaspullan.

Mielenkiintoinen kolmikko. Tynnyrit toki dominoivat makumaailmaa, mutta väitän että bourbonkypsytyksen seasta on helpompi poimia tislaamolle tyypillisiä makuelementtejä. Mortlachin tapauksessa yksi tällainen on tisleen öljyisyys, joka tuntui löytyvän kaikista kolmesta bourbonkypsytetystä kokelaasta.

Sitten niiden sherrymörköjen kimppuun. Loppuun oli säästety neljä IB-Mortlachia. Jo viskien väri toi veden kielelle.

Mortlach 1990/2012, van Wees, 46 %

Tuoksu: Lakritsia, toffeeta, ananasta, tiettyä taikinamaisuutta. Pölyinen.

Maku: Öljyinen suutuntuma, joka toi mieleen kastikkeet. Ettei olisi Maizenaa tipahtanut pulloon? Kuin lapsuuden irtokarkkihylly.

Hämmentävä viski siinä mielessä, että makukuvauksen perusteella viski kuuluisi bourbonkypsyteltyjen joukkoon. Ei huono viski, mutta odotin hiukan erilaista tykittelyä.

Mortlach 1990/1998, The Vintage Malt Whisky Co, 50 %.

Mortlach 1990/1998, The Vintage Malt Whisky Co, 50 %

Tuoksu: Pyörän sisäkumia, tammea, venelakkaa, kuolleita lehtiä, lakritsia. Ylikypsiä hedelmiä, jotka tuovat mieleen kotiviinimäskin.

Maku: Todella kovat tanniinit. Ottaa poskeen lähes väkivaltaisesti, #metooviski, mutta ei se haittaa. Kypsän hedelmäinen, jota tasoittaa raikas mentholi.

Mitenkäs tämän nyt kuvailisi. Kahdeksan vuotta tynnyrissä ja lasiin on saatu aivan saatanan hyvä viski. Iso, vahva ja monitahoinen.

SWMS:n etikettejä ei voi kuin rakastaa.

Mortlach 18 yo, 1995/2014, SMWS, 76.119, 56,7 %

Tuoksu: Tasapainoinen nenä, jossa hedelmäsalaattia ja joulumausteita. Yleisilme hiukan imelän käynyt. Vedellä avautuu ja esiin tulee omenoita, pähkinöitä ja manteleita.

Maku: Jälleen öljyinen ja paksu suutuntuma. Etiketin lupaamaan jouluaamun fiiliksiin tällä ei pääse, mutta tasapainoinen esitys, jota juo mielellään.

Jälleen hämmentävä sherrybutt, jota voisi luulla helposti bourbonkypsytetyksi viskiksi. Silti makoisa tapaus.

Mortlach 1989/2012, MacKillop’s Choice, 54,9 %

Tuoksu: Keltaista luumua (kyllä, semmoisia on olemassa), maltaisen lämmin. Hyppysellinen palanutta sokeria/toffeeta. Tuoksu on yksinkertainen, mutta jotenkin syvä. Tykkään.

Maku: Syvän maltainen ja pitkä. Toffee ja keltainen luumu pysyy myös maussa mukana. Kesäinen piknik-retki puistoon (ei pidä sekoittaa brunssiviskiin, joka on ihan eri asia).

Lopussa olo oli hämmentynyt. Sherrykypsytykset tarjosivat tällä kertaa normaalista poikkeavia makuelämyksiä ja ero bourbonkypsytykseen oli merkillisin pieni. Mahdollisesti velttoja tynnyreitä? Samapa tuo, kaikki neljä viimeistä olivat hyviä viskejä.

Rikkoutuneen korkin ansiosta viskiä tarjoiltiin myös elegantista dekantterista.

Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. I’m a Simple Man: överisherryt ovat minun suuhuni taivaallista herkkua.