Nuoruuden turpea Ardbeg Supernova

Ardbeg nauttii tislaamona kulttimainetta. Savuisen turpeisista viskeistään tunnetun tislaamon uutuudet viedään yleensä nopeasti käsistä, ja ne kiinnittävät ilmestyessään viskimaailman mielenkiinnon itseensä. Tislaamon suosio vetää puoleensa myös kaikenmaailman viskihipstereitä, mikä osaltaan nostaa hypen ja hinnat omaan galaksiinsa. Tällä kertaa testissä ei ole tislaamon uutuutta, Ardbeg Alligatoria, vaan muutaman vuoden vanhempi tuttavuus – Ardbeg Supernova. Maisteltu pullote on vuoden 2010 erää. Jos fläsh-helvetti ei aiheuta päänsärkyä, voi viskiin tutustua myös tislaamon omilta sivuilta.

Supernova mainostaa itseänsä erittäin turpeisena viskinä. Viskin turpeisuus määräytyy pitkälti mallastusvaiheessa käytetyn turvesavun määrästä. Turpeisia elementtejä voi viskiin eksyä myös esimerkiksi viskiin käytetystä vedestä. Turpeen määrää viskissä kuvaa mittayksikkö ppm eli parts per million. Tarkkaa ppm-arvoa ei Ardbeg tuotteelleen anna, mutta toteaa sen olevan ”yli 100”. On syytä olettaa, että lukemat pysyvät kuitenkin Bruichladdichin Octomorea pienempinä, sillä muuten mainoslause ”turpeisin Ardbeg koskaan” olisi varmasti muodossa ”turpeisin viski ikinä”.

Filtteröimätön ja värjäämätön Supernova (vas.)

Tuoksu: Savua, turvetta, sikaria ja vivahteita puhdistusaineista

Maku: Kuin tunkisi grillihiiltä suuhun. Sokeria, keksiä ja salmiakkia nousee pieninä juonteena jostain turpeen alta. Todella äärimmäinen kokemus!

Jälkimaku ei tunnu lähtevän suusta millään. Turve ikään kuin liimaantuu kitalakeen ja tunne ei meinaa lähteä vedelläkään. Vedestä puheen ollen tähän viskiin sitä voi lisäillä mielestäni ihan isän kädellä. Maku rauhoittuu huomattavasti, ja myös muita makuja on helpompi erottaa turpeen keskeltä. Vesi tekee viskistä myös paljon makeamman oloisen.

Supernova on hyvää, sitä en voi kieltää. Se on kuitenkin tynnyrivahvuutensa ja hillittömän turvemäärän vuoksi erittäin äärimmäinen tapaus. Tämän vuoksi suosittelen viskin maistamista ravintolasssa tai kaverilla ennen ostopäätöksen tekemistä. Hyvin samankaltaisen makuelämyksen tarjoaa tynnyrivahvuinen Lagavulinin 12-vuotias, jota pitäisin hinta-laatusuhteeltaan parempana viskinä. ”Nuoruuden turpeus” kuvaa terminä viskiä hyvin: Ideana mielenkiintoinen, mutta kerran maistettuaan tulee hiukan likainen olo.

Uisge 2012

Uisge 2012 -viskimessut on nyt takana ja allekirjoittaneella on samanlainen virne naamalla kuin viime vuoden jälkeen. Tapahtuma on loistava! Alla hiukan tunnelmointia perjantain vierailulta.

Tänä vuonna aikaa oli rajoitetummin johtuen matkaseurasta (naiset ovat pilanneet maailman). Ohjelmaan sisältyi yksi Master Class -maistelu sekä noin 3 tuntia hengailua itse messualueella. Tasting-tilaisuudeksi valikoitui aikataulusyistä Mark Wattin Duncan Taylor -setti. Sokkona valituksi tastingiksi seurueellamme kävi uskomaton tuuri. Mark Watt veti hienon tastingin erinomaisilla viskeillä. Itse messualueella en olisi ehkä jaksanut yhtä paljon keskittyä yksittäisiin juomiin, mikä olisi näiden tisleiden kohdalla ollut sääli. Duncan Taylor oli lyönyt Markin reppuun seuraavat toinen toistaan paremmat herkut:

Imperial Vintage 1995

Glen Moray Vintage 1986

Caol Ila Vintage 1981

Bunnahabhain Vintage 1979

Master Classin vaapukkamehun tarkemmat tiedot

Muistiinpanovälineet jätin tarkoituksella kotiin ja koetin nauttia tunnelmasta ja hyvästä viskistä. Muistikuvieni mukaan Glen Moray aiheutti suurimmat ”wau mikä liemi!” -reaktiot. Pitäydymme siis tässä mielipiteessä. Ensimmäiseksi Master Class -tastingiksi kokemus oli valtaisan positiivinen. Sääli, ettei aikaa liiennyt muihin tastingeihin osallistumiseen.

Itse messualueella viskejä oli tarjolla viime vuotiseen tapaan laajalla skaalalla. Aikataulun vuoksi tavoitteenani oli maistaa vähintään Thoria ja Alligatoria ja napata jotain erikoisempaa siihen väliin. Positiivisimpina uusina kokemuksina oli ensimmäinen new make -kokeilu Mackmyran Vit hundilla sekä ensikosketus japanilaiseen viskiin. Yamazaki 18yo jäikin päällimmäisenä mieleen koko messuista. Tätä tahtoo pullon kotiin ja äkkiä! Myös Yamazakia lasiin kaadellut japanilainen herrasmies osoittautui mukavaksi juttuseuraksi. Samoin ruotsalaisten ständillä tuli rupateltua niitä näitä ihan ajan kanssa. Muuten jutustelut tislaamojen väen kanssa jäi harmittavan vähäisiksi.

Pikavisiittinäkin Uisge 2012 saa minulta vähintään erinomaisen arvosanan! Jos jotain purinan aihetta pitäisi keksiä, niin näin hiukan selkävikaisena kaipaisi kunnon istumismahdollisuutta. Pilkkijakkara mukaan ensi kerralla? Alla listaus messualueella maistamistani viskeistä sekä kuvabonus:

Auchentoshan Vintage 1999 Wine Cask Matured 11yo

The Balvenie "port wood" 21yo

Ardbeg Alligator

Bruichladdich Sherry Classic Fusion

Highland Park Thor 16yo

Talisker 18 yo

Talisker 25 yo

Black Bull 12 yo

Yamazaki 18 yo

Mackmyra Brukswhisky

Mackmyra Vit Hund

Koetin Danielin Jaakolle lasillista yksimaltaista tarjota, mutta kaveri oli ihmeen jäyhällä päällä

P.S. Uisgen myötä jaksan ehkä näpytellä myös vanhoja tastingeja kuvineen blogiin ihmisten ihmeteltäväksi. Pysy viritettynä!

GlenDronach Allardice 18yo

Kerrotaan ensin ikävät uutiset: jatkoin viskin ja energiajuoman sekoittamista toisiinsa. Hyvänä uutisena kerrottakoon, että viski oli Highland Reserveä. Kyseistä litkua ei muuten sokkotestissä varmaan erottaisi edes viskiksi, sen verran kuraisesta aineesta on kyse. Positiiviset puolet löytyvät lähinnä hinnasta ja toisaalta, onhan se viskin väristä! ES:n ja Reserven yhdistelmä sai muuten nimekseen Highland Reverse. Nimen etymologian voi selvittää juomalla esimerkisi puolipulloa Reverseä ja muutaman saunaoluen.

Hyvät uutiset: Lasissani on erinomaista viskiä! Kyseessä on GlenDronachin ajokortti-ikäinen oloroso sherry-tynnyrissä varttunut Allardice. Highlandeillä sijaitseva tislaamo on erikoistunut sherryviskeihin ja koko heidän core rangensa on pelkkää sherrytynnyreillä skeneilyä. Jos hyvässä viskiravintolassa pyydät tarjoilijalta sherryviskiä on GlenDronach varmuudella ensimmäisten ehdotusten joukossa. Ja se ei ole huono asia!

Ennen varsinaisia maistelumuistiinapanoja on pakko hehkuttaa viskin sherryisyyttä. Useat maistamani sherrytynnyrillä viimeistellyt/kypsytetyt viskit ovat tarjonneet jollain tapaa päälle liimatun oloisen sherryn ja tammen maun. Esimerkkinä huonosta sherryllä leikkimisestä annettakoon Aberlourin 12 vuotias sherrykypsytelty versio. Alardicen sherryisyys on aivan toista maata. Siitä seuraavassa:

Kaunis viski - ruma kaakeli

GlenDronach Allardice 18yo

Tuoksu: Makea sherryinen. Ripaus aprikoosia?

Maku: Suutuntumaltaan siirappinen ja paksu. Makean ja täyteläisen sherryn alla makeita hedelmäisiä sävyjä sekä hennon mausteinen vivahdus. Lämmittää mukavasti syksyistä rapakeliä katsellessa.

Jälkimaussa viskin ainoa heikkous paljastuu. Vaikka takakansi mainostaa kovasti pitkää jälkimakua jää se minusta harmittavan lyhyeksi. Onneksi tätä herkkua voi ottaa uuden suullisen!

Kaiken kaikkiaan Allardice on loistava viski. Maistuu hyvältä, näyttää kauniilta ja ei ole hinnalla pilattu. Oman pulloni sain vajaaseen 60 euroon. Suosittelen lämpimästi kaikille. Myös sherrykammoiset voivat yllättyä positiivisesti. Järjestään sherrykypsytetyt viskit haukkuva ystäväni piti tätä mainiona nektarina.

Clyneslish 14yo ja ES-labelin tarina

Syksyllä parasta ajanvietettä on tietysti alkoholin juominen. Tätä rakasta harrastusta harjoiteltiin ystäväporukalla hiukan humalahakuisemmin ja tietysti emme malttaneet jättää viskiä juomavalikoimasta pois. Läträyspulloksi eksyi 0,35 litran "leka" Johnnie Walkerin Red Labelia. Juoman nauttimista ei edes mietitty raakana vaan saunaoluenhakureissulla mietimme mahdollisia lantrausvaihtoehtoja. Arvonnan voitti tietysti jumalten juoma ja jonnen parhain kuoma, euroshopper energiajuoma eli ES. Kaikista epäilyksistä ja yleisestä paheksunnasta huolimatta juomasekoitus niin sanotusti pärisi. Huomattavasti makoisampaa kuin kumpikaan juoma paljaaltaan. Suosittelen ehdottomasti, jos vaikka sukulaiset sattuvat epähuomiossa pullon Red Labelia lahjoittamaan. Noin vakavammalla naamalla voisi puhua viskidrinkeistä, mutta jätettäköön se toiseen kertaan. ES-label toimii myös baarissa hyvänä välipalana ja baarimikon hämmentäjänä: "ES-label ja Jalovenäläinen tuplana".

Seuraa aasinsilta. Clynelish on erinomainen tislaamo.  Clynelishin 26-vuotias on tarjonnut henkilökohtaisesti sen parhaan viskinjuontikokemuksen. Oulun St. Michelissä pääsin kyseistä herkkua maistamaan. Kateellisille sen verran suolaa haavoihin, että kyseinen tuote on baarista nyt jo loppunut. Johnnie Walkeriin Clynelish taas liittyy Johnnie Walker Gold Labelin  myötä. Wikipedian mukaan Clynelish olisi yksi tuon mystisen juoman pääraaka-aineista. Gold Labelia en valitettavasti ole päässyt maistamaan, mutta Clynelishiltä 26-vuotiaan lisäksi lasissa ovat käyneet The Creative Whisky Companyn 12-vuotias indie ja nyt esittelyssä olevan firman peruspullote - Clynelish 14yo.

Clynelishin historia kietoutuu läheisesti myös erääseen toiseen mallasjuomaan. Vuonna 1969 Clynelish aloitti tislaustoiminnan pienen tauon jälkeen uudestaan ja uusissa tiloissa. Vanhan Clynelishin tiloissa jatkui tislaamotoiminta. Sen tislauspannut syöttivät tuosta vuodesta eteenpäin Brora nimistä ainetta. Huhut kertovat, että muuton yhteydessä myös viski menetti jotain olennaista luonteestaan. Väitteen todenperäisyyden lupaan selvittää.

Viimeiset pisarat ennen pullon joutumista viskipullojen taivaaseen

Clynelish 14yo:

Tuoksu: Hedelmäinen, makea. Hedelmät ehkä lähempänä jotain tropiikkimeininkejä kuin esim. omenaa.

Maku: Tekstuuriltaan loistava aine. Maku yllättävän kompleksinen vaikka mielikuvat vievät hedelmäkorin ääreen. Ehkä hitunen turvetta? Jostain myös mystinen palaneiden tulitikkujen mielikuva pääsi mukaan kuvaukseen. Jälkimaultaan lyhyehkö.

Kokonaisuudessaa Clynelishin peruspullote hämmentää. Siinä on periaatteessa kaikki mitä hyvä viski vaatii: miellyttävä tekstuuri ja  kompleksinen makupaletti, joka huutaa ottamaan toisen lasillisen. Silti siitä puuttuu jotain. Maistamistani Clynelisheistä tämä jäisi ensimmäisenä ostamatta. Mystisiä ovat viskinmaistelun salat. Ottaisin silti tätä ennen kuin ES-labelin jäillä.

You just don't simply walk into Mordor

 Bunnahabhain Darach Ur,

Vanha sanonta kuuluu, että hoppuilemalla tulee vain kusipäisiä lapsia. Kusipäisyydestäni en tiedä, mutta hoppuiluun olen taipuvainen sortumaan. Viskiharrastuksessa tämä näkyy peruspullotteiden väheksymisenä. Tuntuu aina viskejä hankkiessa, että miksi ihmeessä ostella peruspullotteita, kun voi samantien maistella erikoisempia pullotteita. Tämä on johtanut siihen tilanteeseen, että olen kyllä maistanut kymmenien tislaamojen pullotteita, mutta niin sanotut peruspullotteet ovat aukko sivistyksessä. Näin on myös Bunnahabhainin kanssa. Ensimmäinen pullote, joten tislaamolta pääsin maistamaan oli Darach Ur, joka ilmeisesti eroaa melkoisesti tislaamon peruspullotteista.

Nimenä Darach Ur tuo mieleen J.R.R rauha hänen sielulleen Tolkienin Keskimaassa kohoavan Barad-Durin. Tässä joku vielä suurempi tolkienhippi voisi alkaa etsimään Gaelin kielen merkitystä Tolkienin haltiakielien kehitykseen. Itse tyydyn toteamaan, että yhtäläisyydet Barad-Durin kanssa jäävät lähinnä nimeen. Vaikka ”musta torni” voisi kuvata viskiä hyvin: lasissa viski on yksi kauneimmista. Tumman ruskea, näyttää lähes siirapilta. Sanatarkasti Darach Ur tarkoittaa uutta puuta. Tällä viitataan viskin kypsytyksessä käytettyyn käyttämättömään amerikanmmitynnyriin.

Tislaamona Bunnahabhain on Islayn äpärälapsi. Se käyttää viskeihinsä turvesavulla kuivattua mallasta hyvin vähän tai ei ollenkaan ja erottuu täten Islayn muista viskeistä lähentyen tyyliltään mantereen tislaamojen tuotteita. Syy saaren muista tislaamoista eroavaan tyyliin löytyy viskin historiasta. Aikoinaan sekoiteviskien hallitsemilla viskimarkkinoilla turpeella höystetyn viskin kysyntä oli rajoitettua. Sitä käytettiin lähinnä tuomaan vienoa savunmakua blendien makupalettiin. Bunnahabhain päätti iskeä tähän markkinarakoon tarjoamalla Islaysaaren viskin, joka oli maultaan kevyempi.

Hyvä viski sai hymyn allekirjoittaneen huulille

Bunnahabhain Darach Ur

Tuoksu: Makea, siirappimainen, rusinaa, sherryä. Näyttää siltä, että makupaletissa sherry ja tammi ovat tautologia.

Maku: Suutuntumaltaan täyteläinen. Samat aromit jatkavat dominointiaan. Sherryä, hedelmää (rusina), makea. Jälkimaultaan ei pisin mahdollinen, toisaalta viskinä sen verran miellyttävä tuttavuus, että lasi tulee kumottua pikavauhtia.

Edullisena litran pullotteena Darach Ur on yksi parhaita kauppoja, mitä budjettimaistelija voi tehdä.

Ei ehkä hirveän mielikuvituksellinen, mutta niin pirun hyvä ja maukas. Peukutan useiden dramien verran!

Sampo

Kuvista kiitos Ronkaiselle ja Mustoselle

Sekoiteviskien aatelinen

Olen sen lyhyen aikaa, jonka olen viskejä maistellut, inhonnut blendejä. Mikään ei pistä vihaksi enempää kuin ihminen, joka sanoo vihaavansa viskiä ja on maistanut ainoastaan Alkon viskiosaston alahyllyn helmiä, kuten Kolme Leijonaa, Highland Reserveä ja Johnnie Walkerin Red Labelia. Minäkin inhoan kyseisiä litkuja! Siksi ennakko-odotukset Ballantinesin 17-vuotiasta kohtaan olivat hyvin epäilevät. Tosin täytyy häpeäkseni myöntää, että Ballantinesin peruspullotetta en ole koskaan ”päässyt” maistamaan.

Aloitetaan siitä kauheimmasta tosiasiasta. Siinä on KIERREKORKKI! En ole ikinä maistanut yhtään hyvää viskiä, jossa olisi kierrekorkki. Kyseinen Ballantines liikkuu kuitenkin jo sellaisessa hintaluokassa, että korkkikorkkia olisi luullut olevan tarjolla. Muuten pullo ja pakkaus ovat oikein edustavia.

Miksi sitten yleensä sotkeutua blendeihin, jos kerta Ballantinesin hinnalla saa jo oivia yksimaltaisia? Yksi painava syy on se, että Ballantinesin 17-vuotiasta on kehuttu maasta taivaisiin. Milloin se on paras blendi maanpäällä, milloin eräs nimeltämainitsematon viskikriitikko kehuu sen vaikutuksia seksielämäänsä. Ja toisaalta, kun sitä tarjolla kerta oli, niin miksipä ei? Viski on kuitenkin aina viskiä ja oman yleissivistyksen laajentaminen myös blendien puolelle ei varmasti tee pahaa.

Ballantines 17yo

Väri: Joku luonnehtisi kultaiseksi. Minä sanon omppumehu!

Tuoksu: Vieno, hienostunut, vaniliaa

Maku: Suutuntunma uskomattoman pehmeä. Kuin untuva! Vahva vanilia, ripaus mallasta. Aavistus jotain hedelmäistä, olisiko banaanimörkö jälleen kummittelemassa? Takakannen mainostamaa turpeista vivahdetta en havainnut.

Sehän oli hyvää! Paras maistamani blendi. Jos hakisin kaupasta hieman kevyempää viskiä niin tämä olisi hintaluokassaan todella vahvoilla. Asteikolla 1-2... selkeä kakkonen.

P. Ronkaiselle kiitos ja kumarrus kuvasta.

-Sampo

P.S. Viskin mahdolliset vaikutukset seksielämään on tämän hetkisen kenttäkokemuksen perusteella todettu lähinnä kielteisiksi.

Pistetään, pistetään banaania poskeen: The Glenlivet 16yo Nadurra

Ystävieni kanssa viskiä maistellessa huomasimme, että Glenlivetin Nadurra vetelee viimeisiään. Tämä tarkoitti tietysti sitä, että oli aika kaivaa lasi ja kynä esille!

Glenlivet ei itselle se tutuin tai mieluisin tislaamo ole ollut. 18-vuotias oli ensin erittäin namia, mutta muuttui myöhemmin vähän tylsäksi. Perus 12-vuotiasta, eli niin sanottua ”tusinatavaraa”, ei ole tullut maisteltua. Vitsi oli muuten oma keksimä! Glenlivetillä on kuitenkin paikkansa jokaisen viskinharrastajan yleissivistyksessä. Kerrataanpa miksi:

Eletään 1800-luvun alkua. Ilkeä Iso-Britannian hallinto on kieltänyt viskin tislaamisen. Viskille persot skotit vähät välittivät kiellosta ja Speysiden maastoissa majaansa piti huhupuheiden mukaan noin 200 laitonta tislaamoa. Yksi näistä oli Upper Drumin maatilalla viskiä tislannut George Smith. Vuonna 1822 kuningas Yrjö IV:n vieraillessa Skotlannissa aikansa johtava intellektuelli Sir Walter Scott tarjosi kuninkaalle lasillisen elämän vettä. Tämä neste sattui olemaan George Smithin Glenlivettiä. Kuningas julisti sen parhaaksi maistamakseen viskiksi ”evö” ja vaati sen tarjoilemista kaikissa kuninkaallisissa kissanristiäisissä.

Vuotta myöhemmin parlamentin laillistettua viskin tislaamisen erillistä tislauslupaa vasten, oli George Smith ensimmäinen luvan hankkija. Alueen muut tislaamot olivat asiasta tietysti näreissään, sillä salapoltto oli kehittynyt skoteille jo kunnia-asiaksi. Smith joutui puolustamaan tislaamoaan vihamielisten kyläläisten hyökkäyksiltä. Huhu kertoo hänen kuljettaneen tämän vuoksi aina pistoolia vyöllään. Myöhemmin viskin saama hurja suosio ajoi useat tislaamot jäljittelemään Glenlivetin tyyliä aina nimeä myöten. Laskekaapa huviksenne kuinka monta Glen- alkuista viskiä Skotlannista tulee! (Laskelmassa on toki otettava huomioon Glenin tarkoittavan myös laakson kaltaista luonnonmuodostelmaa, joissa useat tislaamot sijaitsevat.)

Takaisin nykyhetkeen. Kyseessä oli siis edellä mainitun tislaamon Nadurra-pullote. Nadurra on jatkoa useiden tislaamojen gaelinkieliselle skeneilylle. Nadurra tarkoittaa yksinkertaisesti ”luonnollinen”. Glenlivetin tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että viski on ”non chill filtered”. Eli mitä?

Suurin osa markkinoilla olevista viskeistä jäähdytetään ennen pullotusta -10 – 0 celsiukseen, jonka jälkeen ne filtteröidään. Tämän avulla viski ei sameudu vaikka siihen lisättäisiin jäitä tai vettä. Skenepiireissä prosessin kuitenkin arvellaan tuhoavan viskin luonnollisia rasvoja ynnä muita herkullisia asioita, joita ilman viski ei ole viskiä. Tämän vuoksi useat tislaamot ovat ottaneet pullotteisiinsa mukaan ei-kylmäsuodatettuja pullotteita. Erityisesti yksityiset pullottajat ovat luopuneet suodatuksesta lähes kokonaan. Edellä mainitun lisäksi 16-vuotias Nadurra ei muita yllätyksiä sisällä. Ja miltä se maistui?

Lasillinen Nadurraa muiden harrastusvälineiden ympäröimänä.

Tuoksu: Missään viskissä en ole tavannut yhtä dominoivaa ja selkeää tuoksua, en edes Islayn turvesavupommeissa. BANAANI + kolme huutomerkkiä. Viski tuoksuu samalta kuin marketin baanaanilaatikko!

Maku: Maussa idea banaanista hajoaa kokonaiseksi hedelmäkoriksi. Makujen erottelu vaatisi itseltä vierailua kuivattujen irtohedelmien hyllylle. Vienon hedelmäisyyden alta nousee esille vaniljaa ja pieni palanutta tulitikkua muistuttava aromi. Lupaavan tuoksun jälkeen maku on pienoinen pettymys. Erityismaininta tekstuurille: 18-vuotiaan serkkunsa tavoin tässä viskissä on parasta sen suutuntuma. Ikään kuin viski pitäisi pureskella ennen kuin sen uskaltaa nielaista!

Nadurra on tuoksunsa vuoksi erityislaatuinen viski. Se ei nouse omien suosikkieni listalle, mutta on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus. Jos pidät banaanista, tämä on sinun viskisi!

-Sampo

Faktojen tarkistamisessa apua antoi:

David Wishart: Whisky Classified – Choosing single malts by flavour. 2006 Readme.fi

Word whisky. Toimittanut Charles MacLean. 2009Dorling Kindersley Limited.

Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Chill_filtering

Kuvan otti: Panu Ronkainen