Glenfarclas The Potstill Reserve 50%

Potstill-festivaalit ovat Hollannissa vuosittain järjestettävät kekkerit, joissa juodaan tislattuja alkoholijuomia grappasta yksimaltaiseen. Erään kotitastingin jälkeen ystävällinen sielu jätti kaappiini pohjalimat Glenfarclasin kyseiselle festarille pullottamaa kymppivuotiasta. Viskikaapin siivouksen yhteydessä otin tämän ristikseni juoda pois happanemasta.

Kyseessä on refill- ja first fill -sherryhogeista yhteen kyhätty viski, joka on lantrattu 50-prosenttiseksi. Takaetiketin mukaan itse George Grant on juuri nämä tynnyrit viskiä varten valinnut. Glenfarclas teki myös vuoden 2012 festareille pullotteen samaa kaavaa noudattaen.

"Latz on parempaa!"

Glenfarclas 2003/2013 "The Potstill Reserve" (for Potstill Festival 2013) 50%

Tuoksu: Mahonkia, luumua, suklaata. Vedellä hiukan märkiä sanomalehtiä. Nuorekkaan ärhäkkä, mutta silti tummaa ja tuhtia.

Maku: Kuin lakattua tuolinjalkaa imeskelisi. Lakattua puuta ja nahkaa, suklaakakkua, tummia ylikypsiä hedelmiä (onko nämä nyt yhdessä se kuuluisa Christmass Cake?). Hiukan yksioikoinen, mutta tuhdin suutuntumansa ansiosta yksioikoisuus ei häiritse. Jossain kaiken taustalla jotain raikasta, kuin mentholia. Lopussa häiritsevää happamuutta.

Lopun happamuutta lukuunottamatta oiva nuorehko Glenfarclas.

Panimoyhtiö Hiisi / Arcubeer - New Blood Wee Heavy

Suomessa eletään pienpanimobuumia. Tämän ei pitäisi olla kenellekään skeneä seuraavalle yllätys. Asiasta on seurannut mielenkiintoisia ilmiöitä. Esimerkiksi Oulussa on jo usealla ravintolalla oma olut. Ja kyseessä ei ole mitkään ketjut vaan oikeasti pienet yritykset, jotka ovat halunneet profiloida itseänsä oluen avustuksella. Näistä mainittakoon Hiisi Panimon Cafe Roosterille tekemä Rooster Lager joka on aivan jumalainen olut.

Hiisi onkin tämän postauksen avainsana. Hiisi on nimittäin tehnyt muillekin oululaisille ravintoloille oman oluen. Ja yrityksille, kuten tulemme kohta huomaamaan. Tämä on yksi pienpanimobuumin positiivisista lopputulemista. Pienpanimot tekevät PK-yrityksille yksilöllisiä oluita. On hankala kuvitella parin henkilön pyörittämää hampurilaisbaaria tilaamassa Olvilta tai Sinebrychoffilta erikoisolutta omien speksien mukaan. Sopiva kapasiteetti yhdistettynä pieneen ja siten joustavaan yritysrakenteeseen on avannut pienpanimoille ovet näille markkinoille.

Yksi ei ravintola-alan yritys, joka on päättänyt hankkia itselleen oman oluen on ohjelmistoyritys Arcusys. Koska minulla sattuu kavereita kyseisessä firmassa olemaan töissä, eksyi käsiini pullollinen tätä lientä. Kyseessä 6,9% Wee Heavy nimeltään New Blood.

Miksi yritys haluaisi itselleen oluen? No ainakin olut on tällä hetkellä pop. Jos oluesta pitäviä nuoria ihmisiä pääsee päättämään näistä asioista, pääsee firman logo käsityöläisoluen kylkeen. Itseäni tässä lämmittää asennemuutos. Tässä tapauksessa olut ei ole humaltumista varten vaan se nähdään arvokkaana käsityöläistuotteena, jonka status kestää esittelyn. Suomalainen mallasjuoma voi korvata vaikkapa väsyneet kellot ja kynät yrityslahjoina. Tämä on askel kohti terveempää alkoholikulttuuria. Arcusyksen omat mietteet ja esimerkin oluen käyttämisestä yritysidentiteetin rakentajan voi tarkistaa klikkaamalla tästä.

Loppuun vielä lyhyt kuvaus siitä, minkälaisia makujälkiä New Blood mielenperukoille jätti:

Etiketissä Akira kohtaa vanhat honkkarit. Tykkään.

Panimoyhtiö Hiisi / Arcubeer - New Blood 6,9%

Tyylikäs vaahto. Tuhti suutuntuma. Humalointi tuo mieleen (hyvällä tavalla) kupariputken. Sinänsä hauska, koska ihan kuparin väristähän tämä on. Paahteinen, jopa pähkinäinen. Pieni ripaus tupakkaa. Wee Heavy ei oluttyyppinä ole ihan minun suosikkejani, sillä hedelmäisyys loistaa poissaolollaan. Idealle ja trendille vahvaa peukutusta!

Taistelutoverit ilman Vat 69:ää

Jo antiikin olympialaisissa tärkeimpiin lajeihin kuului paini. Voimainmittelöt eri keinoja käyttäen ovatkin kulttuurimme peruspilareita. Koska Fight Clubin ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua, pitää voimia koetella muilla osa-alueilla. Kuusi viskiä ja kaksi viskidrinkkiä pääsivätkin mittelemään toisiaan vastaan viiden arvovaltaisen tuomarin läsnäollessa. 1, 2, 3 FIGHT!

Ensimmäisenä kehään nousivat Leif Eerikin poeka Orkneyltä ja etelän vetelä Speysideltä: Longmorn 16yo. Sarjana travel retail -pullotteet.

Highland Park Leif Eriksson 40%

Tuoksu: Omenia ja päärynöitä parfyymiseen maltaaseen kiedottuna. Itseasiassa todella miellyttävä. Aivan pieni ripaus turvetta jossain kaiken takana.

Maku: Mallas ja tietty parfyymisyys jaksaa makuunkin asti, mutta onhan tämä ohut ja jotenkin laimea kielenpäällä.

Longmorn 16yo 48%

Tuoksu: Ehdottomasti tummempi meno. Hedelmiä ja suklaata, jotka tuovat mieleen sen kuuluisan Julia-karamellin. Mallasta ja puuta.

Maku: Makeita trooppisia hedelmiä, jos pitäisi jotain sanoa niin ananas. Puuta. Taittuu lopussa kivoiksi mausteiksi. Ainakin vanilja on selkeästi esillä.

Tämä oli paha. Longmorn oli ehdottomasti tasapainoisempi ja nenä vastasi suumeininkiä paremmin. Tällä kertaa kuitenkin Leiffin kukkaiset nootit vetivät voiton kotiin pelkällä nenällä. Tästä voisi päätellä, että nautin viskeistäni enemmän nenällä kuin kielellä. Leif itseasiassa positiivinen esitys sillä näitä HP:n travel retail -pulloja ei ole maailmalla mitenkään hirveästi kehuttu. Tuomariäänet menivät 3-2 Leifille.

Sitten hypättiinkin asian ytimeen ja Islaylle. Toisessa kulmassa hanskojaan heilutteli viski, jolle on lähes jokaisella suomalaisella viskiharrastajalla eriskoispaikka sydämessä: Lagavulin 16yo. Haastajan virkaa toimitti Laphroaigin 18-vuotias, eli painoluokatkin osuivat sopivasti kohdilleen.

Laphroaig 18yo 48%

Tuoksu: Mallasta, vaniljaa, vahva mentholi ja jotain kukkaista on täälläkin. Kuivaa savua ja keltaisia hedelmiä. Todella tyylikäs!

Maku: Ah, se tervaleijona! Ja mallasta. Jollain tavalla "likaisen puhdas": löytyy hiukan öljyä ja autotallin lattiaa, mutta maut on järjestyksessä ja tasapainossa.

Lagavulin 16yo 43%

Tuoksu: Nyt on jotenkin kiinni tämä viski. Happamia marjoja, ja paljon. Maatuneita lehtiä. Puuta. Syksyinen fiilis!

Maku: Nenä hiukan pelotti, mutta suu on tuttu ja turvallinen. Ripaus suolaa, hyvin maanläheistä turvetta ja mausteita. Tuhti!

Niin siinä kävi, että Laphroaig 18yo vei nykyistä Lagan 16-vuotiasta kuin märkää rättiä. Vielä selvittiin loppuun asti ilman pyyhkeen heittämistä kehiin, mutta tuomariäänet kertovat tylyä kieltään: 4-1 Lapparille. Teknistä ylivoimaa, kuin Mayweather vs. Pacquiao.

Tässä vaiheessa lavalle asteli kutsumaton vieras. Repusta kaivettiin minin verran vanhaa Lagavulinin 16-vuotiasta. Tarkkaa pullotusikää tälle minille ei saatu kaivettua, mutta kyseessä kuitenkin ns. White Horse kamaa. Malt Madnessin avustuksella ajoitin minin pullotuksen välille 1991-1999. Saa korjata.

Lagavulin 16yo (pullotettu 1990-luvulla) 43%

Tuoksu: Taivas. Todella moniulotteinen kypsien hedelmien, salmiakin, nahkan, maltaan ja mausteiden yhteenliittymä. 6/5

Maku: Tuhti ja pureksittava suutuntuma. Tyylikästä tammea, turvekin nousee esille. Koko maustekaappi on koolla. Luumua.

Nyt on pakko sanoa se valitettava fraasi: ennen oli kunnollista. Illan paras viski, vaikka 5cl ministä ei viidelle miehelle hirveästi irronnut. Mini oli kuulema lähtenyt reilulla kympillä auctionista. Pitäkää silmät auki!

Kun mestari oli käynyt areenalla hakemassa omansa pois, oli aika palata taas normaaliin päiväjärjestykseen ja marssittaa raskassarjalaiset lavalle. Ardbeg "Uikutus" Uigeadail ja Laphroaig 10yo CS Batch 6. Artun lempinimi tulee muuten siitä äänestä, joka ihmisestä aamulla pääsee kun on Uigeadailia liikaa nauttinut.

Ardbeg Uigeadail 54,2%

Tuoksu: Makeita luumuja. jopa sokeria. Vedellä aukeaa myös maltainen puoli, turve nousee paremmin esille ja kaiken keskellä on ripaus jotain maustekakkuakin. Ei paha.

Maku: Hmm, nyt ei oikein. Sekametelisoppa, josta juuri ja juuri saa poimittua luumut ja turpeen. Lopussa miellyttävää mausteisuutta.

Laphroaig 10yo CS batch 6 58%

Tuoksu: Salmiakkia, sokeria, mallasta. Vedellä aukeaa kivasti vegetaaleja.

Maku: Salmiakki ja sokeri kietoutuu tervaleijoniksi, joita kyydittää savustettu kala, mallas ja kuiva turve,

Tässä erässä lensi jo pyyhe kehään. Lappari vei kuin Rocky Ivan Dragoa. Tuomariäänet 5-0 ja tämän pienen otannan perusteella Islayn viskivaltikka on tällä hetkellä Laphroaigilla.

Sitten siirryttiin ikään kuin nyrkkeilystä show-painiin ja otettiin kehään kaksi viskidrinkkiä. Ensimmäisenä kehään asteli legendaarinen Whisky Sour. Illan isännän resepti oli seuraava:

Whisky Sour Höyhtyä-tyyliin

4cl Jim Beamiä
4cl Sitruunamehua (huom. pitää puristaa kuulema itse sitruunoista)
2cl Sokerilientä
Puolikas kananmunan valkuainen
Tarvittava määrä Angostuuraa

Jäiden kanssa shakeriin ja ravistellaan se 30 sekuntia. Pari jäätä myös tarjoilulasiin ja juomaan!

Tottunut munankäsittelijä.

Whisky Souria pääsi haastamaan Kentucky Mule, joka on perinteinen inkivääriolutpohjainen limudrinkki. Helppo tehdä, helppo juoda:

Kentucky Mule

4cl Jim Beamiä
1/4 Lime
Inkivääriolutta

Limen viipale puristetaan lasiin, sotketaan sillä lasin reunat ja heitetään lasinpohjalle jäiden kanssa. Jimppaa perään ja päälle maun mukaan inkivääriolutta.Tähänkin voi kuulema heittää Angostuuraa perään.

Näistä kahdesta itselle maistui paremmin Whisky Sour, jossa viskin ainesosana vielä sentään erotti. Ja rakenne on todella miellyttävä (tähän vapaavalintainen vitsi siitä, kuinka mukavalta muna tuntuu suussa). Muuli maistui limellä maustetulta limpparilta. Yhtäkaikki, hyviä olivat molemmat ja menevät päähän kuin Lidlin muovipussi. Illan isäntä oli tilannut lavan inkivääriolutta ja 10 litraa Jim Beamia ettei lopu drinkkitarpeet kesken. Teen ehkä itse saman. Tuomariäänet 3-2 Kentucky Mulelle.

***

Loppuun pieni mainospätkä. Facebookkiin on perustettu Oulun Seudun Viskiharrastajat -sivu, jonka tarkoituksena on tiedottaa Oulun viskitapahtumista, jakaa kokemuksia ja verkostoitua muiden viskinjuojien kanssa. Jos olet a) Oulun seudulta b) juot viskiä, niin mene heti liittymään. Samalla voit muuten tykätä myös Just Peat It! -sivustosta. Kätevää!

Caol Ila -kotitasting ja (vihdoin) Perpetuum

Caol Ila (lausutaan: Kullila) on Islayn tislaamoista se vähiten seksikkäin. Sen erikoisjulkaisut eivät katoa nettikaupoista sekunneissa eikä uutta Caol Ilaa jonoteta Alkosta. Caol Ilan omistaa iso paha Diageo, jonka Islay-lippulaiva on selkeästi Lagavulin. Caol Ila on hiukan unohdettu työhevonen, joka pitää Diageon blendit islayviskissä ja tunkee suuren kapasiteettinsa turvin suuret määrät tavaraa myös indie-pullottajille.

Perjantaina kuusi iloista veikkoa kokoontui nauttimaan juuri näistä indiepullottajien Caol Iloista. Illan isäntä kertoi Caol Ila fetisismin alkaneen siitä, kun hän oli viskiharrastuksensa alkuhämärissä halunnut maistaa 70-luvun Islayviskiä ja Caol Ila oli ollut ainoa lompakolle sopiva vaihtoehto. Nykyään tilanne lienee vielä kärjistetympi.

Illan kattaus oli maistelujärjestyksessä seuraava:

Demijohn Caol Ila 2001/2009 46%
Demijohn Caol Ila 2000/2011 46%
Duthies Caol Ila 15yo 46%
Cadenheads Caol Ila 22yo 46%
OMC Caol Ila 1998/2009 50%
SMWS 53.213 56,2%
Duncan Taylor "The Octave" Caol Ila 1981/2012 52,9%
MacKillop's Choice Caol Ila 1979/2010 58%

Ensimmäisenä lasiin siis pääsivät Demijohnin pullotteet. Kyseinen kauppa sijaitsee kuulema Edinburghissa The Bow Baria vastapäätä. Siinähän taitaa olla myös The Whisky Shopin myymälä ihan vieressä? En ole itse kaupassa käynyt, mutta sijainti pitäisi olla kaikille viskituristeille edellämainituista syistä tuttu. Kaupalla on muutama tynnyri joista voi trendikkääseen lasipulloon nektarit mukaan ostaa. Ei irtokaramelliä vaan irtoviskiä.

Demijohn Caol Ila 2001/2009 46%

Tuoksu: New makea, taikinaa, lasiajalla omenoita. Kaikki tämä nuorehkon turvefiltterin läpi.

Maku: Nuorehkoa ärhäkkyyttä, liimaa, palaneita asioita. Loppuun kuivuu turpeeksi.

Kuulostaa pahemmalta kuin oli. Nuorta, tässä tapauksessa vielä ripauksen liian nuorta, Islay-viskiä. Näillekin on aikansa ja paikkansa.

Demijohn Caol Ila 2000/2011 46%

Tuoksu: Huomattavasti pikkuveljeään raikkaampi. Sitruksia, turvetta, vaniljaa. Miellyttävän selkeä.

Maku: Tulitikkuja, keltaisia hedelmiä, jotenkin kuiva. Lähempi tarkastelu antaa jopa jotain vegetaalisia sävyjä. Leikattua ruohoa. Caol Ilalle tyypillistä "kovaa" turvetta.

Pöytäseurueessa nousi konsensus, että tämä on juuri sitä, miltä he kuvittelevat Caol Ilan maistuvan. Ja kyllähän tästä OB-12 tuli mieleen. Kahdesti Demijohnista ehdottomasti parempi esitys.

Seuraavaksi otettiin haltuun Cadenheadsin pullotteita. Duthies sattuu näet olemaan Cadenheadsin "halpis" pullotesarja.

Duthies Caol Ila 15yo 46%

Tuoksu: Turpeen seassa tällä kertaa happamia marjoja ja kumia. Tynnyröintiä ei kerrota, mutta onneksi nenä kertoo, että ex-sherryhän tässä on kyseessä.

Maku: Yllättävän tamminen, marjat menevät lähes viinimäisiksi. Kuivuu miellyttäväksi turpeeksi.

Cadenheads Caol Ila 22yo 46%

Tuoksu: Turve on iän myötä selkeästi tasoittunut ja viski on huomattavasti moniulotteisempi jo nenään. Mineraalisesta yleisilmeestä nousee parfyymejä, suolaa ja jopa ripaus pippuria.

Maku: Yllättävän pirteä. Turve on kivasti taka-alalla tuomassa ryhtiä, mutta päästää muutkin maut esille. Suutuntumaltaan jopa hieman, hyvällä tavalla, öljyinen ja likainen,

Cadenheads oli saanut Caol Iloihin jo kivasti ilmettä. Duthies oli hiukan päälleliimattua sherryä, mutta ainoana sherry-meininkinä sopi tastingiin oikein hyvin. 22-vuotias olikin jo sitten oikeasti hyvää. Tähän asti setin monipuolisin ja paras viski.

Indie-iloittelu jatkui näidenkin jälkeen. Duncan Taylor, OMC, MacKillop's ja SMWS tarjoilivat Kullilansa normaalia suuremmilla volteilla, joten ne saivat kunnian päättää tastingin. Ensiksi Alkosta aikoinaan löytyneen OMC:n pikkupullon kimppuun.

OMC Caol Ila 1998/2009 50%

Tuoksu: Todella kuivaa turvetta ja silti samaan aikaan jotain sokerista. Ilman vettä tuntuu olevan aika kiinni.

Maku: Ilman vettä tymäkkää turvealkoholi tykitystä, joka onneksi vedellä taittuu huomattavasti paremmaksi menoksi: vegetaaleja, salmiakkia jopa sitruksia tuhdilla rungolla.

SMWS 53.213 56,2%

Tuoksu: Tämäkin ilman vettä kiinni. Vedellä vaniljaa, savustettua kalaa ja muuta iltanuotion pohjalta löytyvää.

Maku: Tässäkin vegetaaleja, tarkemmin sanottua leikattua ruohoa. Jollain tapaa likainen meininki: öljyä, autotallia ja suolaa. Pitkä ja miellyttävä suutuntuma.

Duncan Taylorin Octave pelotti etukäteen eniten. Miksi noin vanha viski on pitänyt viimeistellä? Oliko siinä jotain vikaa?

Duncan Taylor "The Octave" Caol Ila 1981/2012 52,9%

Tuoksu: Ikä on rauhoittanut turvetta huomattavasti ja se on enää kaiku taustalla. Esiin on tullut mallas, parfyymejä ja sherryä. Miellyttävä!

Maku: Loppuu hienosti turpeeseen, jota edeltävät laventelin, valkopippurin ja jopa kumin eri vivahteet. Pitkä ja suutuntumaltaan hyvä.

Pelot olivat turhia. Kattauksen paras viski.

MacKillop's Choice Caol Ila 1979/2010 58%

Tuoksu: Elengantisti mausteinen ja ripaus sitä laventelia. Vesi tippa aukaisee.

Maku: Vegetaalinen, makea, pippurinen ja lopussa tiukka turve. Ei uskoisi millään näin iäkkääksi.

Muutamia huomioita koko kattauksesta. Vissiin viskipäivä oli sellainen, että vettä tarvitsi lähes jokaiseen viskiin lisäillä. Vai johtuiko lie Caol Ilasta? Itse tislaamo oli aikalailla sitä mitä odotinkin: hyvää, mutta pikkuisen yllätyksetöntä Islay-laatua. En sinänsä ihmettele, miksei Caol Ilan erikoispullojen perässä juosta samalla tavalla kuin esimerkiksi Ardbegin tai Bowmoren. Toki tämä on osaltaan myös Diageon markkinointikoneiston päätös.Yhtä kaikki: viskin juonti hyvässä seurassa on parasta.

***

Syksyyn kuuluu myös rapujuhlat. Rapujuhliin kuuluu ystävät ja ystäviin kuuluu yllätykset. Ja yllätyksiin kuuluu hyvä viski! Näin pääsi käymään kun rapujuhlilla vieraat toivat pullon Perpetuumia maisteltavaksi. Ironista kyllä, olin juuri kinunnut kaverilta tästä samplen. No, ei sekään hukkaan mene vaan on lasissa nyt tätä kirjoittaessa.

Otettiin siis kohuttu, osin jopa haukuttu Perpetuum lasiin ja viereen viime vuoden vastaavaa litkua eli Auriverdesiä. 

Ardbeg Perpetuum 47,4%

Tuoksu: Miellyttävä suolan, maltaan, sitruksen ja savun yhteenliittymä. Ardbegiähän tämä.

Maku: Antaa sitä, mitä tuoksu lupaakin. Suola, mallas ja kevyet sitrukset sekoittuvat savuun ja turpeeseen. Jotain makeaa tunkee myös kielelle. Yllättävänkin merellinen meno.

Paljon on tästä juomasta ollut puhetta. En oikein tiedä mitä mieltä tästä pitäisi olla. Muistuttaa kyllä paljon kymppiä, mutta ainakin antaa sitä mitä nenä lupaa. Vieressä maisteltu Auri maistui sekametelisopalta, vaikka mokkamaisuus oli edelleen pop. Yksinkertainen, selkeä Ardbeg. Caol Ila tastingissa puhuimme asiasta. Yksi parhaista argumenteista oli se, että 200-vuotis juhlapullotteen tuleekin edustaa Ardbegin nykyistä linjaa hyvällä peruspullotteella. Se, että oikeuttaako kympin uusintapainos 100 euron hintalappua, jätän jokaisen itsensä päätettäväksi.

Katsaus Viron viskitilanteeseen - kesä 2015 edition

Viro on ollut viinaturismin suhteen viimeisen vuoden otsikoissa normaalia enemmän. Viinaralli ja sen hillitseminen viranomaistaholta ovat ainakin keltaisen lehdistön sivuilla lähes jokapäiväinen aihe. Kesälomamatka vei auton kanssa lahden vihreämmälle puolelle, joten oli hyvä aika tarkastaa Viro viskituristin näkökulmasta.

Lähdetään anglosaksiseen tapaan loppupäätelmästä: Viroon ei kannata viskin perässä matkustaa. Halvemmalla ja paremmasta valikoimasta pääsee nauttimaan virtuaalista viinarallia harrastamalla. Valikoimat ovat suurimmaksi osaksi aivan perusbulkkia ja hintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Osa liikkeistä myy yksimaltaisia jopa Alkoa kalliimmalla.

Lahden ylitys tapahtui molempiin suuntiin Eckerö Linellä. M/S Finlandian Eckerö Shop ei mitään erikoisuuksia tarjonnut, vaikka laivalla oli panostettu ihan omaan single malt -osastoon, josta löytyi mm. info-tauluja Skotlannista. Edistystä toki tämäkin. Perus travel retail -nasujen seassa oli myös tislaamojen peruspulloja. Hintataso vaihteli pullottain. Esimerkiksi Uigeadail kannattaa ostaa laivalta, mutta Glenlivetin ja Glenfiddichin peruspullot Viron puolelta. Mielenkiintoisena kuriositeettina todettakoon, että vitriinissä majaillut Lagan 30-vuotias oli reissun aikana kadonnut! Syyllinen ilmoittautukoon ja lähettäköön samplea tänne päin.

Ostopaikalla on Virossa väliä. Monopolimaasta tulleena usein unohtaa, että vapaassa markkinataloudessa hinnat eivät ole joka kaupassa samat. Härskeimmät ylilyönnit löytyivät Tarttolaisesta viinikaupasta: Lagavulin 16yo 176€ ja Monkey Shoulder 88€. Teki tiukkaa olla nauramatta. Esimerkkejä myös toiseen suuntaa löytyi. Paikallisesta peltomarketista Pärnun ulkopuolelta löytyi The Glenlivetin 12-vuotiasta alle 30 euron.

Vaikka mitään erikoisuuksia Virosta ei reilun viikon road tripin aikana löytynyt, voi maasta löytää tietynlaisia löytöjä. Hyllyissä on paljon jo lopetettuja pullotteita ja yleensä edullisesti. Mieleen jäi kolme esimerkkiä. Macallanin 12yo Fine Oakkia oli monessa paikassa hyllyt pullollaan. Hinta yleensä 50 euron tietämillä. Hollannin serkku haluaa tästä jo lähes 20€ enemmän. Myös vanhaa Black Bottlea oli monessa paikassa tarjolla alle kahden kympin. Kolmas esimerkki löytyy blendien puolelta. Johnnie Walkerin ikämerkittyä Gold Labelia löytyi vajaalla 60 eurolla. Kyseessä on ainakin minun suuhuni kelpo blendi. Pesee monet saman hintaluokan single maltit.

Parhaan valikoiman koko maassa tarjosi Tallinnan Stockmannin viinakauppa. Kyseisessä kaupassa oli myös muutamia budjettipelaajille sopivia erikoisuuksia. Hyllystä löytyi legendaarisen Samarolin indiepullotteita jopa viisi erilaista. Kaupan hintataso oli tosin muuta Viroa selkeästi kalliimpi. Peruspulloissa oli noin 10€ enemmän katetta. Tosin, maksaa ne postitkin ja se hyllyn edessä keikailu ja pullojen hypistely on sen verta kivaa, että täältä tarttuikin yksi tuliainen mukaan. Suosittelen piipahtamista, jos olet ns. "hoodeilla". Erikseen tuonne ei välttämättä kannata pyhiinvaellusta tehdä. Sataman kaupoista ei erikoisuuksia kannata metsästää, mutta peruspulloja saa suhteellisen kilpailukykyiseen hintaan. Eli, samalla kun lataa peräkontin bulkkikaljaa ja 3 euron kuohareita täyteen voi lekan tai kaksi mukaan napata.

***

Jos Viro ei ole vielä juomista jaloimman saloja ymmärtänyt, niin oluen päälle he ymmärtävät. Juttelin Pärnulaisen olutkaupanpitäjän (kyllä, pelkkiin pienpanimo-oluisiin erikoistunut kauppa) kanssa ja hän kertoi, että viimeisen parin vuoden aikana virolaisten mikropanimoiden määrä on noussut noin nollasta yli kymmeneen. Ja hyviähän ne olivat! Pöide, Vormsi, PÕhjala ja Ollenaut pääsivät ainakin matkalla testiin. Muitakin panimoita kauppojen hyllyiltä löytyi, mutta aika ja innostus ei riittänyt kaikkeen. Mainittakoon vielä Tartosta löytyvä loistava olutbaari J.R. Schramm'i Keller. Vahva suositus. Alla kuvakollaasi heinäkuisen roadtripin antimista.

Kissakahvila Nurri ja japanilaista kissaolutta.

Ollenauttia Tartossa.

"Kellerissä".

Paikallisen marketin oluthyllyn antimia.

Pärnussa pihvien alas huuhtomiseen tarvittavat ainesosat.

Päiväkaljalla.

Pullo Pöideä Pöiden kunnassa Saarenmaalla.

Kesämatkailua Teerenpelille

Tie vei Lahteen sukuloimaan. On vienyt jo useana kesänä. Kertaakaan en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi käydä Teerenpeliä pällistelemässä. Nyt koetin asian korjata.

Pettymys oli suuri, kun Taivaanrannan ravintolan sivut ilmoittivat ihmisten olevan lomalla. Sähköpostilla yhteydenottokin palkittiin vain automaattisella vastauksella: "lomilla ollaan". Onneksi kysyvä ei tieltä eksy ja otin yhteyttä suoraan tislaamolle. Viskimestari Jaakko Joki lähettikin helpottavan vastauksen kyselyihini ja Teerenpelin tislaamokierros saatiin onnistumaan. Mahtavaa!

Skotlannin reissujen jälkeen en oikein tiennyt, mitä odottaa vierailulta. Ainakin huomattavasti pienempää tislaamorakennusta. Tätä ennakko-oletusta vasten olin itseasiassa yllättynyt Taivaanrannan kellaritilojen laajuudesta. Toki tislaamo koostuu vain kolmesta huoneesta ja varastotilaakin on vain "näytiksi", mutta kyseessä on mukavan kompakti ja näppärä laitos.

Takaovesta sisään astuessa eteen aukeaa mäskäysastia, washbackit ja tarvittavat tekniset vempaimet viskin valmistamiseen. Joki kiinnittää huomiomme seinällä komeilevaan sertifikaattiin - oppia on haettu aina Kilchomanilta asti. Samalla käydään läpi viskin valmistuksen perusteita. Joki kertoo Teerenpelin tekevän tällä hetkellä noin 40 000 litraa viskiä tynnyröitäväksi vuodessa. Laajennusta on kuitenkin tulossa ja tulevaisuudessa volyymi on tarkoitus nostaa kuusinumeroiseksi. Tämä jos mikä on miellyttävä uutinen!

Pannut.

Wash backit rivissä.

Joki käy perusteellisesti viskin valmistuksen vaiheet läpi, mikä onkin hyvä, sillä seurueeseemme kuului kaksi ensikertalaista. Mielenkiintoinen fakta on Teerenpelin paikallisulottuvuus. Suomen ykkösmallastamo Viking Malt sijaitsee samassa kaupungissa ja kaikki Teerenpelin käyttämät raaka-aineet löytyvät noin 100 kilometrin säteeltä Lahdesta. Erityismaininta menköön Lahden muotoiluinstituutin suunnittelemalle pakkaukselle, joka on lajissaan uniikki. Paikallisen osaamisen hyödyntämiselle täytyy antaa aina peukkua.

Seuraavaksi siirryimme ihmettelemään sitä pyhintä, eli pannuja. Forsythsiltä tilattu yhden wash stillin ja yhden spirit stillin yhdistelmä on niin pieni, että se olisi Skotlannissa laiton. Joki kertoikin, että Teerenpeli oli ensimmäinen tällaisen järjestelmän Forsythsiltä tilannut firma, ja he tulivat tilauksellaan luoneeksi Forsythsille aivan uuden tuotteen. Kyseisten pannujen innoittamina on syntynyt mikrotislaamoja ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Kysyessäni leikkauksista Joki kertoo Teerenpelin pyrkivän hyvin raskaaseen ja öljyiseen tisleeseen. Tämän vuoksi myös tulevaan laajennukseen on tilattu samanlainen spirit still. Tisleen öljyisyyden pääsimme myös itse todistamaan new maken muodossa. Hyvää oli!

Viimeinen rasti oli varastotilat, joissa pääsimme ihmettelemään asiakastynnyreitä. Oli PX:ää, börbbää, sherryä ja jopa quarter caskeja. Myös pieniä 50 litran tynnyreitä on Joen mukaan asiakkaille myyty. Hinta riippuu tynnyrin koosta, mutta veroja tulee päälle joka tapauksessa suurinpiirtein saman verran kuin mitä itse tisle maksaa.Varastoinnin suhteen mielenkiintoisin fakta oli Teerenpelin kokeilut merikonttien kanssa. Viskin varastoimisessa merikontteihin on kuulema useita hyviä puolia, kuten lämpötilan ja kosteuden helppo säätely. Ja kaiken järjen mukaan merikontti on myös suhteellisen edullinen ratkaisu säilytykseen. 

Jonkun onnekkaan QC.

Asiakastynnyrit.

Kaiken kaikkiaan vierailu oli miellyttävä. Jaakko Joelle vielä hatun nosto, että otti meidät vierailulle. Itse viskejä emme päässeet maistamaan, mutta tämä korjattiin Teerenrannassa sitten illemmalla. Itse kokeilin Tallink Silja Linelle pullotettua port-viimeisteltyä uutuutta. Myös 8-vuotias ja Kaski saivat seurueelta huomiota. Mukava kesäilta ja hanaoluet veivät sen verran mielenkiintoa, että mitään syväanalyysiä ei viskeistä ylös saatu. Todettakoon kuitenkin, että Kaski oli edelleen minun suuhuni se paras Teerenpelin tuote. Valitettavasti Hosa oli ravintelista päässyt loppumaan. Mukavan illan kruunasi vielä viereiseltä patiolta tilattu tuopillinen Lammin Sahtia, joka sai kunnian olla ensimmäinen maistamani sahti. Ensimmäinen kerta suomalaisella tislaamolla ja sahtineitsyyden menetys - ei huono päivä!

Muokattu 15.7. 21:17: Korjattu Suomen ja Skotlannin verojärjestelyä koskevaa tietoa.

Kavalan Peaty Cask 53,2%

Viskin ystävien seuran vuotuinen juhlapullote on täällä. Tälläkään kertaa ei säästytty kommelluksilta, sillä viski saapui Alkoon reilusti aikataulusta myöhässä. Onneksi kuitenkin korkit olivat paikallaan ja pullossa oikeaa tislettä. Mutta hyvä, että saapui! Ensimaiston perusteella kyseessä on oiva viski.

Kavalanin Peaty Cask on saanut nimensä, yllätys yllätys, tynnyröinnistä. Viskiin on käytetty toisen täyttökerran bourbon-tynnyriä, jossa on ennen Kavalania majaillut "nimeltämainitsematonta Islay-viskiä". Idea ei ole mikään mullistava ja äkkiseltään tuli ainakin Balvenien vastaavat kokeilut mieleen. Yhtään tällaisen kypsytyksen osakseen saanutta viskiä en ole vielä ennen tätä maistanut.

Kavalan Peaty Cask 53,2%

Tuoksu: Vahvaa tammea, hunajaa, keltaisia hedelmiä valkopippuripedillä. Aivan kevyt aavistus savua jossain alkoholin takana. Kypsän ja tuhdin oloinen. Lasiaika paljastaa myös ripauksen voita.

Maku: Turve hyökkää lupaavasti suuhun heti, mutta ei todellakaan ole hallitseva elementti. Lopussa turpeisuus leikittelee kivasti kitalaessa, mutta hunajaisen hedelmäiset nootit hallitsevat myös maussa. Tammisuus ja pippurisuus myös vahvasti läsnä. Pienellä vesilisällä antaa myös Longrowmaisia öljyisen likaisia nootteja. Hyvä ja kompleksinen viski.

Viime vuoden Old Buckin jatkoksi on taiottu mahtava jatko-osa. Hintakin on tällä kertaa inhimillisempi, edukkaat 149,90€. Nasusta hurja hinta, mutta onhan tämä hyvää. En lähde haukkumaan edes hinta-laatu -suhdetta. Jos on 150€ ylimääräistä ja Alkosta pitää viskiä ostaa, on tämä SE viski juuri tällä hetkellä. Arvostukseni tätä itämaan ihmetislaamoa kohtaan nousee drami dramilta. Hienoa VYS! Hienoa Kavalan!