Kuusi eurooppalaista viskikummajaista

Viskiä tislataan ympäri maailmaa. Isot otsikot menevät yleensä Skotlannin ohella Japanille, Yhdysvalloille, Irlannille ja Kanadalle. Myös Skandivaniasta löytyy todellisia viskihelmiä. Minkälaisia helmiä muualta maailmasta löytyy?  Pari viikkoa sitten oli tarjolla jotain oikeasti jännittävää, nimittäin kuusi kappaletta keskieurooppalaisia viskejä.

Ensimmäisenä lasiin pääsi saksalainen jyväviski Owen Single Single Grain Whisky. Berghof Rabelin tislaamolta tuleva viski pitää sisällään 85% vehnää ja 15% mallastettua ohraa. Olin ymmärtävinäni, että viski on majaillut keskipaahdetuissa ensimmäisen täytön saksalaislähtöisissä tynnyreissä. Minun saksankielentaitoni perustuu b-luokan aikuisviihteeseen ja natsidokkareihin, joten kannattaa tarkat speksit käydä tarkastamassa täältä.

Owen Single Grain Whisky

Owen Single Grain Whisky, 40%

Tuoksu: Aivan karmea paloviinan, voin ja kaurakeksien yhdistelmä. 

Maku: Hapan, raaka, viinainen. Ripaus kaurakeksiä erottaa lamppuöljystä.

Aivan kauhea viski. Älä osta, älä juo. 

Seuraavana vuorossa oli ikämerkitsemätön Aureum 1865. Juomaa valmistava Zieglerin tislaamo omaa pitkän historian, mutta viskiä tislaamon ensimmäinen viski julkaistiin vasta 2008. Maistossa ollut 2011 julkaistu nasu ei siis mikään iäkäs tapaus voi olla. Tislaamon omia sivuja voi käydä ihmettelemässä tästä. 

Aureum 1865

Aureum 1865, 43%

Tuoksu: Banaania, weetabixiä, hedelmäsmoothieta.

Maku: Hämmentävän yksioikoinen banaanitykittely. Ei muistuta oikein edes viskiä vaan tuo mieleen banaaniliköörin.

Jos tykkää banaanista niin tämä on varmasti hyvää. En oikein tiedä onko tällä viskin kanssa mitään tekemistä. Todella outo, mutta toisin kuin Owenin Single Grain, tämän maistoi mielellään jo kuriositeettina.

Seppo Rädyllä oli aikoinaan mielipiteensä Saksasta, ja viskin suhteen hänen kommentteihinsa on tämän maistelun perusteella helppo yhtyä. Onneksi seuraavaksi suunnattiin Belgiaan.

Ensimmäisenä belginä lasiin lyötiin Belgian Owl -tislaamon 3 vuotta kypsynyt ensimmäisen täytön  bourbontynnyrissä kypsytetty single malt. Tislaamon sivut toimivat ihan englanniksi. Suosittelen tutustumaan.

Belgian Owl, First Fill Bourbon Cask

The Belgian Owl, First fill Bourbon Cask, 36 months, 46%

Tuoksu: Tämän tunnistaa jo viskiksi. Tuttuja bourbontynnyröinnin nootteja: vaniljaa, toffeeta ja kevyttä mausteisuuttaa.

Maku: Vaniljaa, mausteita, hunajaa. Vahamainen suutuntuma, mutta kyllähän tämä tynnyriä vielä kaipaisi. Jää turhan nuoren oloiseksi.

Tämä oli jo viski. Toisena belginä maisteltiin perään Stokerij de Molenbergin 2nd Anniversary edition Fado Vivo. Tislaamon taakse kätkeytyy mielenkiintoinen tarina. Sen omistaa Het Anker, joka sattuu tekemään myös olutta. Heidän Gouden Carolus on myös suomalaisille tuttu tuotemerkki. Tarinan mukaan koko tislaamon idea lähti liikkeelle halusta tislata Gouden Caroluksen Trippeliä. Tältä pohjalta on päätynyt myyntiin jo useampi viski.

Fado Vivo on saanut osakseen 3 vuotta bourbontynnyriä, jonka jälkeen se on viimeistelty portviinitynnyreissä. Tarkat speksit näkee kätevästi tästä.

Stokerij de Molenberg 2nd Anniversary Edition Fado Vivo

Stokerij de Molenberg 2nd Anniversary Edition Fado Vivo, 46%

Tuoksu: Nyt on marjaa! Punaista sellaista. Mansikkaa, vadelmaa, kirsikoita.

Maku: Hapan. Marjat tuovat mieleen jopa kotiviinin mäskin happamuudessaan. Nuori. Jotain tuoretta yrttisyyttä on myös mukana. Suutuntuma mielenkiintoinen - kuin viskillä olisi päällyste.

Nuori, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen. Pisti miettimään tislaamon muiden tuotteiden hankkimista.

Belgiasta makumatka vei Ranskaan ja Distillerie des Menhirsille. Lasiin siis tislaamon Eddu Grey Rock. Kyseessän 1998 perustetun tislaamon blendi, johon on käytetty yhtenä ainesosana tattarista tislattua viskiä. Varsinainen kummajainen, jonka statseja kannattaa käydä ihailemassa täältä. 

Eddu Grey Rock

Eddu Grey Rock, 40%

Tuoksu: Liimaa ja keltaisia hedelmiä. Rehellisesti ällöttävä!

Maku: Makea, likainen, banaaninen. Tinneriä ja muita liuottimia. 

En ole varma onko tämä pahempaa kuin Owenin Single Grain, mutta kumpaakaan ei mielellään suuhunsa laita. Onneksi ranskalaisten mainetta oli pelastamassa herkullinen Michel Couvreur Overaged Malt Whisky. Pullo oli eurooppalaisten viskien tastingissa hiukan huijausta. Kyseessä on skottliviskeistä sekoitettu blended malt, joka on kypsytelty burgunditynnyreissä Ranskassa.

Michel Couvreur Overaged Malt Whisky

Michel Couvreur Overaged Malt Whisky, 43%

Tuoksu: Rikkiä, hapanta marjaa, rommikeksejä, jotain sienimäistä maanläheisyyttä.

Maku: Puu tulee suutuntumassa hyvin esille ja pyöristää nenän lupaamia makuja. Tasapainoinen ja hienostunut viski, jolta kaipaisi hiukan pidempää jälkimakua. Katoaa suusta turhan nopeaa.

Illan paras, mutta ei mielenkiintoisin. Se palkinto menee Vado Vivolle. Muuten illan kattauksesta jäi mieleen se, että ainakaan sokkona en ole Keski-Euroopan tuotoksia ostamassa. Aikamoista tärpättiä oli osaan pulloista laitettu.

Bruichladdich Black Art 4.1

Bruichladdichin Black Art on pullotesarja, jonka jokainen osa on melkein tuplasti edellistä kalliimpi. Ja miksipä tislaamo ei omiaan ottaisi pois, jos kerta maistuu. Maistelussa oleva Black Artin versio on viimeinen itsensä Jim McEwanin sekoittelema Black Art ja on maailmalla saanut hyviä arvioita. Niinpä keskiviikkoilta ja Sevilla - Manchester United kuullosti juuri oikealta paikalta kaataa tämä kaapissa aivan liian pitkään lojunut sample lasiin.

Mitään tarkkoja speksejä viskistä ei ole olemassa, vaan kyseessä on nimensä mukaisesti tislaamomestarin harjoittama maaginen riitti, jossa jämätynnyreistä sekoitellaan varsin mielenkiintoinen pullote. Valistuneet arvaaukset sisällöstä liikkuvat lähinnä viinitynnyreiden maailmassa, joka on helppo allekirjoittaa. Tislaamolta kerrotaa sen verran, että ainakin amerikkalaista että eurooppalaista tammea tuotteesta löytyy.

Bruichladdich Black Art 4.1, 23yo 49,2%

Tuoksu: Lakkamaista puuta, suklaakakkua, mausteita, punaista marjaa. Monitahoinen ja kutsuva.

Maku: Merkittävän mausteinen. Tammi maistuu, mutta mitään merkittävän suurta tanniinisuutta tästä ei löydy. Suklaakakku ja mausteet soivat kivasti yhteen. Ei lässähdä lopussa vaan maku jaksaa kantaa loppuun asti. Yhdellä sanalla: liköörikonvehti.

Mausta huomaa, että tähän on blendattu sekä eurooppalaista että amerikkalaista tammea. Ja yhdistelmä kyllä toimii. Hieno ja monitahoinen viski, jota tuoksuttelee ja maistelee pitkän aikaa.

Okkultismin kanssa flirttailevalle viskille sopii taustamusiikiksi okkultistinen musiikki. Oululainen The Aeon perustettiin Oulun Ylioppilasteatterin Aleister Crowleyn elämästä kertovan "Suuri Peto" -näytelmän taustabändiksi. Sen jälkeen on keikkailtu Kaustisia myöten ja kyllä tätä kuunnellessa on hyvä saatanaa palvoa ja viskiä siemailla.

Olutta, viskiä ja ruokaa Roosterissa

Tiistaina nautittiin oululaisessa Cafe Roosterissa erikoisherkkuja. Paikalle oli, tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa,  rakennettu varta vasten oluen, viskin ja ruoan yhdistävä kokonaisuus. Idean takaa löytyi tuttuja nimiä: Jarkko Nikkanen Edringtonilta ja Joni Harju Maistilan panimolta.

Kaava noudatteli Nikkasen edellisiä oluen ja viskin yhdistäneitä tastingejä. Maistilan oluille oli etsitty Edringtonin portfoliosta viski kylkeen ja tarkoituksena oli ihmetellä näiden makuparien toimintaa kielen päällä. Nyt soppaan lisättiin kolmanneksi pyöräksi Roosterin keittiön loihtimat naposteltavat.

Ruokia ei tietenkään vetopari ollut päässyt etukäteen maistamaan. Onneksi asiaa ihmeteltyäni opin uuden hupaisan termin: kuivamaistelu. Kuulema esimerkiksi drinkkikilpailuissa on normaalia, että tuomaristo kuivamaistelee drinkit etukäteen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että luetaan resepti ja mietitään, miltä juoma voisi maistua. En ole ihan varma, ostanko tätä ajatusta, mutta sen verta hauska idea, että haluan siihen uskoa. Google ei termiä ennen tätä blogipostausta tuntenut.

Ensimmäinen ruokalaji oli lohiceviche avokadolla ja ripauksella chiliä. Olueksi oli valikoitunut Maistilan uusi jenkkihumalilla ryyditetty saison nimeltään Ryhä, joka huuhdottiin alas Macallanin 12-vuotiaalla Fine Oakilla.

Tämä trio oli itselleni pettymys. Lohiceviche oli itsessään herkullista, mutta chili sekoitti sekä oluen että viskin makumaailmaa. Ryhän mahtava raikkaus katosi viskin ja ruoan myötä kokonaan ja toi suuhun lähes epämiellyttävän voimakkaan maisteisuuden. Fine Oak ei sinänsä huonontunut ja yhdistelmä teki Fine Oakista marjaisan hedelmäistä. Olisin juonut/syönyt kaikki mieluummin erikseen.

Onneksi toinen trio toimi jo paremmin. Ruokana toimi ulkofileepihvi pippurikastikkeella, kirsikkatomaateilla ja ranskalaisilla. Oluen virkaa toimitti Maistilan Leiskaus, "belgityylinen ruisolut" kuten he itse tuotetta kutsuvat. Viskinä Laphroaigin 10-vuotias.

Ennen tuomiota on kerrottava vaiettu salaisuus: en hirveästi pidä Laphroaigin kympistä. Minusta se on heikoimpia Islayn peruspullotteita. Vetistä vaniljasavuvettä, josta puuttuu runko. Tässä kombinaatiossa se toimi kuitenkin loistavasti. Leiskauksen ruispohja häivytti Lapparin vetisyyden ja toi tilalle rukiisen maltaan ja mausteisuuden. Tämä yhdistettynä päälle jäävään erittäin miellyttävään savuun ja jodiin toimi yhdistelmä todella hyvin pihvin kanssa. Ihan kuin liha olisi savustettu. Oluen mausteisuus komppasi myös pippurikastiketta. Vahva suositus tälle kolmikolle!

Illan paras kolmikko oli kuitenkin vasta edessä. Vadelmaisen marenkileivoksen kylkeen Nikkanen ja Harju olivat valinneet "ammattilaisten parin": Kalex Luthor sour alen ja Laphroaigin Loren.

Tämä oli illan paras olut-viski-pari ja leivos täydensi juomia loistavasti. Loren merellisyys ja savu saivat Hiiden kanssa yhteistyössä toteutetun, mustaherukalla ja kirsikalla maustetun, oluen laulamaan ihan omia laulujaan. Hapan merellisyys, mustaherukka ja savu toivat parhaimmillaan mieleen vanhemmat Bowmoret. Leivoksen makeus taittui oluen ja viskin myötä ällömakeasta optimaaliseen ja marjainen savuisuus sopi yhdistelmään loistavasti.

Valitettavasti illan viimeinen yhdistelmä ei ollut kahden edellisen veroinen. Tämä on sinänsä outoa, koska ainakin kuivamaisteltuna kolmikon pitäisi toimia loistavasti. CoolHeadin ja Maistilan yhteistyössä tekemä oatmeal stout, Other Side O.F. the Moon, sai kylkeen lasin Maker's Markia ja suklaaleivoksen.

Tässä kolmikossa pisimmän korren veti suklaaleivos, jonka tummasuklaa oli mielestäni jopa dominoiva. Olisin kaivannut oluen suhteen hiukan makeampaa otetta, eli suomeksi jotain imperial stoutin tapaista. Nyt outmeal stoutin hiukan kevyempi suutuntuma tuntui valjulta suklaan hallitessa makumaailmaa. Viskistä en saanut olueen enkä ruokaan oikein mitään lisää. Bourbonin vaniljapuuro pitäisi paperilla toimia näiden kanssa, mutta ei se nyt oikein lähtenyt. Ehkä odotusarvot olivat kahden edellisen parin kohdalla nousseet liian korkealle?

Yhteenvetona illasta jäi mieleen kaksi loistavaa kolmikkoa, yksi ok ja yksi rehellisesti huono. Marjaisen sourin ja savuviskin yhdistäminen jäi kyllä kummittelemaan takaraivoon. Tätä kompoa pitää kokeilla uudestaan!

Panimokauppavahvuiset oluet ovat täällä!

Suomen alkoholaki ja sen historia on surullista luettavaa. Löysin kesällä kirpparilta Jorma Simpuran "Vapaan viinan aika - 50 vuotta suomalaista alkoholipolitiikkaa" -teoksen. Kirja maalasi kuvan alkoholipolitiikasta, jonka johtavana ajatuksena on ollut holhous. Ihmisen oma harkinta alkoholiasioissa ei ole ollut vaihtoehto, johon olisi uskottu saati luotettu.

Tästä huolimatta itsenäisyyden ajan Suomen alkoholihistoria on suurimmaksi osaksi kulkenut rajoituksista kohti vapautta. Enää alkoholin kanssa ei tarvi ottaa kaveriksi pakollista leivänkannikkaa tai pubin narikasta vuokrata kravattia, jotta pääsee sisälle oluselle. Silti perusajatus kokonaiskulutusta kyttäävästä ja kansainterveys edellä menevästä holhouksesta on säilynyt.

Muutama päivä ennen joulua Suomen eduskunta vihdoin päätti uudesta alkoholilaista. Päällimmäinen tunne minulla oli pelko. Yhteiskunnallisessa keskustelussa konservatiiviset äänensäävyt tuntuivat olevan voitolla ja jopa nuorekkaana ja edistyksellisenä puolueena pitämäni Vihreät oli uuden puheenjohtajansa Touko Aallon suulla pitäneet maitokaupan prosenttirajojen nostoa virheenä. Olutihmisenä itseään pitävän Toukon on syytä hävetä!

Pelkoni oli, että kaikki hyvät uudistukset vesittyisivät kokonaiskulutuksen ympärille kietoutuneeseen kansanterveydelliseen näkökulmaan ja puskat, aallot ja räsäset veisivät voiton. Kun äänestystulos vihdoin tuli julkisuuteen, muistan hihkaisseeni ääneen riemusta kun autoradio minulle asian tiedotti. Ensimmäinen päivä tammikuuta hakiessani saksalaista 5,2 prosenttista vehnää lähikaupasta päässäni oli vain yksi iloinen ajatus: Taantumuksen tuulet eivät puhaltaneetkaan sillä voimalla, mitä media oli antanut ymmärtää!

Alkoholiuudistuksen mielenkiintoisin pointti ei kuitenkaan ollut maitokaupparajan nosto vaan panimoiden ulosmyyntioikeus. Vaikka mediassa on liikkunut tietoa, että tätä prosessia on tahallisesti viranomaisen puolesta yritetty vaikeuttaa ovat ensimmäiset panimot kauppansa auki saaneet. Tämän myötä on syytä lanseerata uusi termi alkoholikeskusteluun limuviinojen rinnalle: panimokauppavahvuus. Tällä tarkoitetaan kaikkiea 0-12 prosenttisia alkoholeja, joita panimot voivat nyt myydä.

Oululainen panimo Maistila aukaisi kauppansa tänään. Tämä oli päivä, jota piti tietysti lähteä juhlistamaan.

Maistilan tyypit olivat rakentaneet mukavan pienen kioskin panimon kylkeen, jossa oli kaikki heidän käsiinsä saamat oman panimon tuotteet esillä. Hinnat mukailivat Alkon ja maitokaupan linjoja, mutta kymmenen kertaa kymmenestä annan katteen  panomiehille itselleen kuin S-mafian tai Alkon hyppysiin. Historiallinen hetki, mukava kauppa ja konkreettinen esimerkki siitä, että alkoholi- ja olutkulttuuri menee eteenpäin. Käykäähän asioimassa. Alla muutama fiilistelykuva.

Jonin ilme kertoo oleellisen.

Täältä sitä saa!

Valikoima ja hinnasto.

Saalis!

Puolan viski- ja olutmeiningit

Olen syksyn ja talven aikana päässyt tutustumaan puolalaiseen alkoholikulttuuriin hiukan pintaa syvemmältä. Parempi puoliskoni muutti Poznaniin töihin, ja Puolassa on tämän myötä tullut vietettyä paljon aikaa. Samalla myös puolalainen juomakulttuuri on tullut tutuksi. Maan tapoja on tullut tutkailtua lähinnä kahden minulle rakkaimman juoman eli viskin ja oluen kautta.

Poznan ja viski

Puhutaan ensin viskistä. Puola ei ole viskimaa. Poznanin baareissa ei suuremmin single maltteja näy. Keskusaukiolta löytyy yksi viskikauppa, Whisky Embassy, mutta sen hinnat huitelevat Suomen hinnoissa ja valikoima on hyvin tavanomaista. Eli isoimpien brändien peruspullotteita suolaisilla hinnoilla.

Kaupungin hienostoalueelta, Poznanin Casinon ja City Park Hotellin kupeesta löytyy Whisky Bar 88, joka oli haalinut hyllyihinsä huomattavan kokoelman hyviä mallasjuomia. Suomen hintoihin tottuneena viskit olivat edullisia, mutta paikalliseen tasoon nähden ökykalliita. Itse nappasin lasiin Taliskerin 175-vuotisjuhlapullotteen ja Mortlachin 16-vuotiaan Flora & Faunan. Vierestä löytyi myös viskikauppa Squad Whisky, jossa en valitettavasti kerennyt vierailla ennen sulkemisaikaa, mutta ikkunashoppailun perusteella kyseessä oli ihan lupaavan oloinen kauppa.

Silmät auki puolassa kannattaa silti kävellä. Viini- ja olutkauppoja on kadut täynnä ja näistä voi tehdä löytöjä. Esimerkiksi Diageon Special Release -sarjaa löytyi todella yllättävistä paikoista. Oma "löytöni" oli Longrown 14-vuotias, joka lojui erään viinikaupan alahyllyllä erittäin edulliseen 60€:n hintaan. Hyvän alkoholin ystävän kannattaa kuitenkin minun mielestäni keskittyä paikallisen käsityöläisolutbuumin hedelmistä nauttimiseen.


Poznanin ja Krakovan oluttarjonta

Poznanin oluttarjonnasta haluan nostaa esille kaksi erinomaista baaria. Minister Cafe tarjoaa yläkerrassa herkullisia burgereita ja alakerrassa puolalaista craftia ja ajattomia klassikoita. Reilu kymmenen hanaa, joista yksi on kuulema aina Deliriumia, ei jätä varmasti ketään janoiseksi. Täältä löytyi myös hyvin paikallisen Kingpinin tuotteita, jotka olivat kautta linjan laadukkaita. Pullopuolella muun muassa Omnipolloa löytyi useita eri laatuja. Vahva suositus, mutta erityisesti viikonloppuna kannattaa pöytävaraus tehdä etukäteen. Tämä pätee kaikkiin puolalaisiin juottoloihin, sillä paikalliset tykkäävät varata isolle porukalle pöydän baarista. Perjantaisin jokainen pöytä näytti olevan noin kello seitsemästä eteenpäin varattu.

Minister Cafen herkkuja.

Vielä Minister Cafea enemmän, minua miellytti Piwna Stopa -niminen baari. 16 hanaa ja yli 200 pulloa pitivät huolen viihtymisestäni. Täältä sai myös maistelulautasia ja herkullisen juustomakkaralautasen. Kivana yksityiskohtana baarista löytyi takka, jonka edessä oli erityisen mukava juoda laadukasta olutta ja lämmitellä kylmettyneitä jäseniä.

Tässä on ihmisen hyvä olla.

Krakova on Poznaniin verrattuna todellinen turistihelvetti, mutta olutravintolavalikoimaltaan runsaampi. Täältä löytyi useita puolalaisten pienpanimoiden omia baareja. Ensimmäisenä näistä on suositeltava T.E.A Time Brewpubia. Olin kerennyt hädin tuskin saada paikassa tuopin käteen kun olin jo alakerrassa ihmettelemässä panimolaitteita ja maistelemassa suoraan käymisastioista tulevia uutuuksia. Ystävällisin henkilökunta, mihin matkallani törmäsin, eivätkä heidän oluetkaan pahoja olleet.

Tilannekuva 5 minuuttia baariin astumisen jälkeen.

Puolan olutskenen ykkösnimi on omien havaintojeni mukaan tällä hetkellä Brokreacja. Tynnyrikypsytyksiä, milkshake ipoja ja kaikkea trendikästä tekevä panimo oli pykännyt pystyyn myös erinomaisen ravintolan Krakovan vanhan keskustan ja juutalaiskortteli Kazimierzkin välimaastoon. Burgerin kylkeen nappasin Big Boy -nimisen mango milkshake ipan. Muita erinomaisia oluita panimolta olivat Sweet Tempation (tynnyrikypsytetty barley wine) ja Deep Dark Sea (imperial Baltic porter), joista jälkimmäistä pääsi maistamaan hanasta tynnyrikypsytettynä.

Herkkua!

Viimeinen Krakovan olutkohde oli Pinta panimon pubi Viva la Pinta. Erinomainen hanavalikoima, lähinnä heidän omia tuotteitaan, ryyditettynä  BrewDogin pullovalikoimalla sai viihtymään. Erityisesti mieltä lämmitti myös Alkosta aikoinaan löytyneen Imperator Baltyckin oloroso kypsytelty versio, joka vei sekä kissan että kielen mennessään.

Pilssiä, appelsiinimehua ja joulumausteita.

Loppuun vielä muistutus puolalaisen olutkulttuurin hämmentävimmästä yksityiskohdasta. Paikalliset juovat nimittäin glögin sijaan maustettua lämmintä kaljaa. Yleensä pilsneriin tehty juoma sai ajatuksena aikaan kylmiä väreitä, mutta suosittelen kokeilemaan. Yllättävän hyviä ja sopivasti lämmittäviä juomia nämä!

Viskisanastoa: jutilaviski

Mitä maut ovat? Loppujen lopuksi kyseessä on tiettyjen molekyylien meille makuaistin tuottamista mielleyhtymistä. Nämä mielleyhtymät pitää sanallistaa, jotta voimme kommunikoida makuaistimuksista muiden kanssa.

Kieli on keino tuottaa todellisuutta. Molekyylien tuottamat aistiärsykkeet yhdistyvät päässämme mielikuviin tai johonkin kokemaamme. Nämä mielikuvat konstruoidaan kielen avulla todellisuudeksi. Molekyyliyhdistelmästä X tulee mieleen banaani, toisesta taas omena. Kanssamaistelija voi sanallistaa nämä aivan eri tavalla.

Näistä alakäsitteistä viskinmaistelijoilla on tapana kohota kohti laajempia yläkäsitteitä. Meillä on täyteläisiä, suuria, lyhyitä ja monitahoisia viskejä. Hurjimmat määrittelevät makujen kokonaisuuksia jopa väreillä.

Yksi tällainen yläkäsite on vähemmän tunnettu. Jutilaviskejä ei nimittäin tule joka päivä vastaan. Jutilaviski tuo mieleen kesäiset grillijuhlat, palavan rasvan, miedon savun ja ripauksen rikkiä. Viskiä maistaessa pitäisi tulla ensimmäisenä mieleen Timo Jutilan ylitsevuotavat grillibileet.

Ny rillataan!

Malliesimerkkinä jutilaviskistä voidaan pitää edellisessä postauksessani mainitsemaani Longrown 12-vuotiasta Society-pullotetta. Jutilaviskeillä on muutama yhteinen tekijä.

a. Yleensä kyseessä on raskaan sherrykypsytyksen osakseen saanut viski, jossa sherry lipsahtaa jo rikin puolelle.

b. Viskiin on käytetty savumallasta.

c. Kyseessä on tynnyrivahva tuote.

d. Perustisle sieltä öljyisemmästä päästä.

Jos vähintään kolme kohtaa löytyvät viskistäsi, on suuri todennäköisyys että käsissä on ihka aito jutilaviski.

Se on siinä!

Maistossa rivi Campbeltown-maltaita

Pari viikkoa sitten tuli maisteltua kotioloissa kaverin viskikaapin sisältöä. Minullehan "ilmainen" viina maittaa, joten kutsusta ei voinut kieltäytyä. Teemana oli Campbeltown-maltaat eli suomeksi Longrowia ja Springbankia yhden Glen Scotian kanssa. Koko illan kattaus näytti tältä:

Glen Scotia 12 yo 46%

Sprinbank 10 yo (vuodelta 2011) 46%

Springbank 1993/2009 46%, Berry's Own Selection

Springbank 18 yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Springbank "Sherrywood" 17 yo, 52,3%

Longrow 18 yo, 46%

Springbank 8yo, Springbank Society 2007/2016, 57,2%

Longrow 12 yo, Springbank Society 1996/2009, 57,6%

Ennen aina niin ihanan Springbankin viskejä oli illan isännällä heittää alkupalaksi Glen Scotian 12-vuotiasta. Glen Scotia on Campbeltownin vähemmän tunnettuja tislaamoja, jolla toki on pitkät perinteet. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo on noin 500 000 litran tuotannollaan kärpässarjalainen eikä se ole onnistunut luomaan ympärilleen samanlaista kulttimainetta kuin  naapurinsa Springbank. 

12-vuotias 46-prosentin pullote tuli ulos minun tietojeni mukaan 2014, mutta ei ole enää osa tislaamon perusvalikoimaa. Bourbontynskää ja muutenkin perusmeininkiä. Sivuhuomiona sanottakoon, että toivottavasti etiketin suunnittelijalle ei ole maksettu palkkaa. Ylämaankarjaa tukka silmillä viskipullon kyljessä herran vuonna 2014, oikeasti?

Glen Scotia 12 yo 46%

Tuoksu: Taikinaa, leivontamausteita, liuottimia, häivähdys Cokista.

Maku: Leivontamausteet saa kaverikseen ripauksen pippuria, vaniljaa ja banaania. 

Hämmentävästi kokonaisuudesta tuli mieleen vehnäolut. Sellainen hiivainen banaanisuus kuvaisi hyvin viskiä kokonaisuutena. Itselle vehnäoluen ystävänä tämä toki kelpasi ja pidän tätä oivana perusmaltaana.

Sitten päästinkin pääruoan kimppuun.

Sprinbank 10 yo (vuodelta 2011) 46%

Tuoksu: Todella mineraalinen. Niin kuin jotain hedelmävissyä haistelisi, josta on ravistettu hiilihapot pois. Kunnon hedelmäsalaattia.

Maku: Mausteinen, merkittävän mineraalinen ja mahtavasti keltaista hedelmää. Näin nuoreksi viskiksi myös jälkimaku jaksaa kantaa. 

Kyllähän se taas hyvää oli. Olisi ollut ilo ottaa nyky kymppi tuohon viereen. Sitten refill sherrytynnyrissä majailleen indien kimppuun.

Springbank 1993/2009 46%, Berry's Own Selection

Tuoksu: Yrttejä, kukkaa, mentholia, mehiläisvahaa

Maku: Tammisuus tukee kivasti tuoksun lupaamia hennompia vivahteita.

Tästä tuli jotenkin syksyinen fiilis. Kokonaisuus toi mieleen syksyisen metsän kuolleine lehtineen. Vaikka ainesosat olivat hyvät, jäi tämä vähän kattauksen jalkoihin. Varsinkin kun seuraava viski oli niin herkkua.

Springbank 18 yo 49,7%, "SMWS 18th Anniversary Bottling"

Tuoksu: Ruutia, rikkiä, toffeista makeutta ja maitosuklaata. Suuri ja kutsuva.

Maku: Suuri ja pitkä makukaari, joka kätkee sisäänsä pippuria, rikkiä, toffeeta ja jopa salmiakkia.

Olen kirjoittanut tästä nootit aiemminkin ja niihin verrattuna tällä kertaa pisti nenään ja kieleen viskin rikkisyys. Se on ominaisuus joka ei kaikkia miellytä, mutta minusta se sopi viskiin loistavasti. Mistä tällainen "virhenootti" sitten viskiin on ilmestynyt? Vuoden verran vajaassa pullossa tekee toki viskille jotain, joten syytämme vaikka sitä. Tätä saa muuten vieläkin Alkosta.

Springbank "Sherrywood" 17 yo, 52,3%

Tuoksu: Punaista marjaa, rikkiä, etanolia, tammea.

Maku: Tanniinit iskee ikeniin, rikkisyys säestää taustalla. Erilaisia punaisia marjoja hedelmäsalaatin seassa.

Maittava viski ja hauskasti nosti hedelmäkorista esiin jotain muutakin kuin keltaisia hedelmiä.

Longrow 18yo, 46%

Tuoksu: Yllättävän raikas Longrowiksi, eli jäteöljyä vain ripaus. Sisupastillia ja keltaisia hedelmiä.

Maku: Ripaus Longrowille tyypillistä likaisuutta, jota itse kutsun jäteöljyllä kyllästetyksi autotallinlattiaksi. Pitkä jälkimaku, jossa suolainen salmiakki taittaa likaisuutta erittäin tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

Longrowin savuisuuden rasvainen likaisuus on kyllä hämmentävää. Toki 18-vuotiaassa tämä on jo iän myötä tasoittunut ja esimerkiksi vanhan 14-vuotiaan OB:n tasoisiin sfääreihin ei päästä. Maukas ja tasapainoinen viski. Illan parhaat viskit oli kuitenkin vielä maistamatta.

Springbank 8yo, Springbank Society 2007/2016, 57,2%

Tuoksu: Alleviivaavan sulfiittinen. Vahaa, toffeeta, sitrushedelmiä ja suolaa. Intensiivinen ja lähes pelottavan hyvän tuoksuinen viski!

Maku: Nyt on isoa! Pitkä makukaari, jota hallitsee ruuti. Toffeeta, tammisuutta ja isolla kädellä tanniineja.

Longrow 12yo, Springbank Society 1996/2009, 57,6%

Tuoksu: Lihaisa. Tulee mieleen medium- sisäfilepihvi. Pippuria, öljyä, rasvaa, ruutia, sulfiittia, mahonkia. 

Maku: Ajatus sisäfileepihvistä säilyy myös maussa, mutta nyt päälle otetaan vielä huikka punaviiniä. Tanniinit jyräävät ikeeniin ja pihvin päälle poltetaan sikarit ja imeskellään pöydänjalkoja.

Voi herranjumala, mitä viskejä! Tykkään Springbankista/Longrowista noin muutenkin, mutta nämä Society-pullot olivat kyllä aivan käsittämättömiä. Jos perustisleistä on mahdollisuus saada tällaisia tynnyreitä jakoon, niin perusvalikoiman pullot kyllä sekoitellaan aika isolla kädellä konservatiivisemmiksi. Ja Springerin perusrange on minusta makuprofiililtaan sieltä rohkeimmasta päästä. 

Kiitos kaikille kanssamaistelijoille! Ja juokaa ihmiset Springeriä/Longrowia. Kaiken hypen keskelläkin vielä aliarvostettu tislaamo.