Siitä on kymmenen vuotta. Hyppäsin kaverin autoon perjantaiaamuna Oulun Syynimaalla ja lähdimme köröttämään kohti isoa kirkkoa. Matka-aika noin 8 tuntia, matkaa reilu 600 kilometriä.
Auton takapenkillä luin joululahjaksi saamaani World of Whisky –teosta ja tankkasin tislaamoiden nimiä ja pullojen etikettejä päähäni. Maisemat vaihtuivat matka ja sujui mukavasti viskistä ja elämästä keskustellessa.
Määränpäänä oli Espoo ja Gallow Birds –niminen anniskeluravintola. Muistaakseni Virtuaalisen viskiforumin kautta korvanappiini oli kiirinyt tieto, että Suomessa järjestettäisiin ensimmäiset viskimessut. Nimi oli mukavan mystinen Uisge. Sinne oli päästävä!
Noita harrastuksen alkuaikoja muistelee kaiholla. Itselle uusia pulloja ja jopa tislaamoita tuntui olevan loputtomasti. Kaikki oli uutta ja hienoa. Jim Murray oli valinnut Ballantinesin 17-vuotias maailman parhaaksi viskiksi ja minulla ei ollut mitään syytä olla uskomatta.
Itse tapahtumassa oli uudelle harrastajalle enemmän juotavaa kuin opiskelijabudjetilla oli tuolloin mahdollista maistaa. Mieleen jäi ainakin Glenfarclasin 21-vuotias ja kaverin lasista maistettu Highland Parkin 30-vuotias. Maistoin Gallow Birdsissä myös elämäni ensimmäisen real alen. Ikimuistoinen ilta.
Ilman 10 vuoden takaisia tapahtumia olisin tuskin sukeltanut niin syvälle viskin maailmaan kuin sukelsin. Olen blogannut, matkustanut ja ennen kaikkea saanut uusia ystäviä – kiitos viskin.
Itse Uisge on kasvanut, muuttanut arvolleen sopivaan paikkaan ja mukaan on tullut myös muita juomia. Kiitos järjestävälle taholle tästä. Tapahtuman arvoa Suomen viskikulttuurille ei voi liikaa korostaa.
En jaksa asiaa tarkistaa, mutta kävin muistaakseni kuudessa ensimmäisessä Uisgeessa. Se oli vuoden kohokohta. Vaikka tapahtuma on kehittynyt joka vuosi, on oma viskiharrastus kokenut tietynlaisen taitekohdan. Kuuden vuoden putkea seurasi kolmen vuoden tauko.
Aikoinaan viskibloggari Eläväpullo puhui viskiharrastuksen saturaatiopisteestä. Tällä viittaasi hetkeen, kun uusien makuelämysten löytäminen viskistä käy liian hankalaksi, työlääksi tai kalliiksi. En tuolloin ymmärtänyt ajatusta, mutta samanlaiset ajatukset ovat hiipineet viime aikoina takaraivoon.
Avaan vielä hiukan ajatusta. Kun niin sanottuja peruspullotteita on saanut tarpeeksi juotua, pitää uusia makuelämyksiä etsiä ylemmistä hintaluokista. Tämä hidastaa ja vaikeuttaa harrastamista.
Itsellä harrastaminen on noudattanut tuttua halvat ob:t- > halvat ib:t -> kalliit ob:t -> kalliit ib:t –kaavaa, josta seuraava askel on siirtyä huutokauppoihin kärkkymään menneiden vuosikymmenten herkkuja. Tätä askelta en ole vielä ottanut, enkä ole varma haluanko edes. Tietty saturaatiopiste viskiharrastuksessa on saavutettu.
Tämä ei ole blogin muistokirjoitus. Blogin hiljaiselo johtuu harrastuksen hiljaiselosta. Kun sanottavaa ei ole, on vaiettava.
Kirjoitan tätä tekstiä junassa matkalla Uisgeen. Ehkä Vanhan lattialta löytyy taas kipinä juomista jaloimpaan. Lippuni on lauantaille. Nähdään siellä!
