Viskinörtteily on eskapismia

Viskihifistelijä, -nörtti, -autisti, -hipsteri ja -harrastaja. Näillä nimiä minulla on kutsuttu.

Nappaan tällä kertaa kiinni sanasta ”nörtti”. Tuolla sanalla on ollut minulle aina positiivinen pohjavire, koska miellän itseni monella tapaa nörtiksi: pelaan tietokone-, lauta- ja korttipelejä. Olen lukenut scifiä ja fantasiaa ja Taru Sormusten Herrasta on eniten minuun vaikuttanut yksittäinen kirja/elokuva.

Viskinörtteilyssä ja ihan vaan ”nörtteilyssä” on paljon yhtymäkohtia. Yksi niistä eskapismi, todellisuuspako. Siinä missä tietokoneen ruudulla saan hetken olla Legolas ja ampua örkkejä otsalohkoon, myös viskiä juodessa pääsee hetkeksi todellisuutta pakoon. Tarpeeksi viskiä nautittuaan usein myös unohtaa mitä todellisuudessa tuli toilailtua.

Viskieskapismi on minulle asia, josta harrastuksessa nautin. Viski on portti pois arjesta. Viskin kaataminen lasiin on eräänlainen rituaali arjen ja oman ajan välissä. Viskikaappi on minulle Narnian vaatekaappi: kun ovi aukeaa, matka toiseen valtakuntaan voi alkaa.

Tätä viskieskapismia voi vahvistaa tarinoilla. Usein itselleni riittää kuitenkin pelkkä juoman ihastelu. Lasissa olevalla juomalla on aina historia ja juuret. Minun tapauksessani se on lähes aina vähintään kolme vuotta katsellut tammitynnyristä maailman menoa. Se on kiehtova ajatus.

Pari viikkoa sitten pääsin kokeilemaan eräänlaista viskinörtteilyn huipentuman. Olen pelannut Magic the Gathering keräilykorttipeliä vuodesta 2004. Sen pelaaminen on samanlainen osa identiteettiäni kuin viskin juominen. En usko, että tulen koskaan lopettamaan kumpaakaan. Jos nämä kaksi yhdistää, illan täytyy olla täynnä taikaa.

Karnin kanssa Port Elleniä <3.

Port Ellen 1983/2010, Douglas Laing ”Old Malt Cask”, Sherry Butt, 1/568, 50 %

Tuoksu: Lihaisa, lähes verisen metallinen tuoksu. Punaista marjaa ja BBQ-kastiketta. Makea.

Maku: Huh! Verta ja tervaleijonia. Makea, tanniininen ja savuisen likainen. Jopa chilinen. Grillattu sisäfileepihvi savuisella soosilla ja itämaisella twistillä.

Taikakortteja ja Port Elleniä. Keksitkö nörtinpää? Eskapismia parhaimmillaan. Aikamatka kadonneeseen ihmemaahan. Suosittelen – yhdessä tai erikseen.