Tukinheittoa ja Glenmorangie 10

Viikko takaperin tuli oltua viikonloppu metsässä. Telttailun lomassa kokeiltiin porukalla myös Skotlantilaista perinnepeliä: tukinheittoa.

Tukinheitto on osa Ylämaan kisoja, joissa kisataan miehisissä lajeissa maineesta ja kunniasta. Tukinheiton lisäksi muun muassa painonheitto ja kiven työntö kuuluvat ohjelmaan. Testosteronin voi haistaa tänne asti. 1000-luvulta asti pidettyjä kisoja järjestetään muuten edelleen. Ei muuta kuin reenaamaan.

Tukinheiton idea on yksinkertainen. Otetaan aivan liian iso tukki, nostetaan se syliin ja heitetään akselinsa ympäri. Jos tukki pysähtyy heittäjästä nähden kello kahteentoista on heitto täydellinen. Pituudella tai korkeudella ei ole väliä vaan ainoastaan tukin loppuasento merkitsee. Tämän vuoksi tukin on oltava mahdollisimman pitkä ja painava, mutta kuitenkin sen kokoinen, että kilpailijat pystyvät sitä käsittelemään. Ainakin meidän porukassa tukin oikea mitta tuotti vaikeuksia ja kilpavälinettä jouduttiin lyhentämään useita kertoja. Valitettavasti en saanut omia suorituksia nauhalle, mutta alta voi tarkistaa ammattilaisen tyylinäytteen.

Tukinheiton lomassa on tietysti hyvä juoda viskiä. Metsään en ollut viskiä raahannut, mutta jälkimuistelojen kyytipoikana toimikoon Highlandin jättitislaamon peruspullote, Glenmorangie 10. Omaan pullooni liittyy vieläpä hauska tarina. Kävin ostamasta Ikeasta viskikaapin tuossa talvella ja Haaparannan Systembolagetista piti käydä hakemassa pullo viskiä kun preferenssiloota kaappia varten "unohtui" kotiin. Pullon valintakriteerinä oli mahdollisimman korkea laatikko ja tämän kisan Glenmorangien kymppi voitti ylivoimaisesti.

Niin korkeaa pulloa.

Glenmorangie 10yo

Tuoksu: Keltaisia hedelmiä, kevyttä vaniljaisuutta, parfyymiä ja mallasta. Raikkaan oloinen, mutta silti lämmin. Ministi puskee alkoholi läpi.

Maku: Kevyt, kukkainen, puhdas. Aluksi vaniljaa joka taittuu jälkimaussa vähän ärhäkämmäksi mausteisuudeksi. Mallas selkeästi läsnä. Alkoholinen, mutta ei häiritsevästi.

Glenmorangien kymppi on minusta toimiva peruspullo. Toki se koostuu "tavanomaisista" osista, mutta aika tyylikkäällä tavalla. Pullote ei tipahda samalla tavalla siihen kuuluisaan harmaaseen massaan, johon esimerkiksi viimeksi maisteltu Strathisla tipahtaa. Hintansa väärti ja hyvä kaatopullo tukinheitonlomaan. Ei muuta kuin pöllimetsään ja kisailemaan perinteisten Ylämaan pelien hengessä.

Kaunis mieli - Strathisla 12yo

Strathisla jäi aikoinaan ensimmäisen kerran mieleeni kun näin kuvan tislaamosta. Kauniit pagoda-katot ja mielenkiintoinen "pyörä" julkisivussa, jonka käyttötarkoitus on jäänyt minulle epäselväksi, tekevät Strathislasta postikorttikamaa. Suuri kiitos tislaamon kauniista ulkoasusta kuuluu Chivas Brotherssille, joka on entisöinyt tislaamon vanhat, 1870-luvulla rakennetut rakennukset nykyiseen loistoonsa ostaessaan tislaamon vuonna 1950.

Strathisla ei ole single malttina mikään maailman kuuluisin, mutta sen tietäminen kuuluu viski-ihmisen yleissivistykseen. Tislaamon tisle sattuu olemaan yhden maailman myydyimmän blendin perus raaka-aine: Strathisla toimii pohjana Chivas Regal -blendeille. Maistossa on kuitenkin tällä kertaa 12-vuotias OB, joka on lanseerattu 2004. Muuten OB pullotteita on nähty tislaamolta todella vähän, vaikkakin IB-pullotteita näyttäisi markkinoilla olevan paljonkin liikkeellä. Ikinä en ole tältäkään tislaamolta mitään maistanut, joten nyt hiukan jänskättää!

"Scotland Strathisla distillery". Licensed under Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 via Wikimedia Commons

Kaunis viski kauniilta tislaamolta.

Strathisla 12yo

Tuoksu: Makeaa maltaisuutta, kevyttä vaniljaa ja jotain vihreää ruohon tapaista. Tuoksuu kyllä niin perus speysideriltä.

Maku: Kevyt, helppo, alkoholinen, maltaisuutta, jälkimaussa ruohoa ja kevyttä mausteisuutta.

Tuo kokonaisuutena mieleen Dufftownin 12yo:n eli ei mitään herkkua. Tai ei siinä mitään vikaa ole, mutta tämä kyllä menee siihen Speysiden harmaaseen massaan, johon "ihan ok" viskit kyllä hukkuvat ja unohtuvat. Ei tästä nyt oikein mitään kehuttavaa keksi sanoa. Semi-ok viski, jonka juo mielellään pois ja unohtaa huomenna sen juoneensa.

Meni muuten kolmen vuoden rajapyykki bloggausta rikki. Slainte mukana roikkujille!

Meitä on kaksi, kammottavaksi - Talisker 25yo ja Talisker 10yo

Erikoiset tilanteet vaativat erikoiset viskit. Hyvän ystäväni mennessä viime viikonloppuna naimisiin, oli viskihullu ystäväni päättänyt tempaista Taliskerin 25:en auki. Bestmanin ominaisuudessa pääsin ns. hyville ja nektaria kaadetiin reilulla kädellä minunkin mukiini. Rinnalle napattiin vielä normi kymppi antamaan preferenssiä ja hieno minitasting oli pystyssä. Polttareissa anniskeluravintolassa nautittu Ardbeg Single Cask 1975 takasi sen, että itse juhlakalu ei viskien suhteen parempaa viikkoa voisi toivoa. Ja tämä kaikki hienon RoPS - Asteras pelin jälkimainingeissa!

Pari sanaa Taliskerista. Skyen saarelta tulee paljon jänniä juttuja, kuten viskilikööri Drambuie, sympaattinen koirarotu Skyenterrieri ja yksi lempitislaamoistani - Talisker. Viimevuosina lähinnä NAS-markkinoilla kunnostaunut (Storm, Dark Storm) tislaamo omaa erinomaisen perusrangen. 10-vuotias Talisker on mielestäni yksi parhaita "peruspullotteita". Lähteineni mukaan 25-vuotias otettiin mukaan 2004 ja sen "vuosikerrat" näyttävät ainakin internetin mukaan eroavan kovastikin toisistaan. Maistoon päässyt versio on lyöty pulloon 2005. Otetaan kuitenkin ensin käsittelyyn se peruskymppi.

On totuus ja rakkaus raukkoja varten, vaan tähdet ja galaksit kuningatarten.

Talisker 10yo

Tuoksu: Pihkaa, suolaa, mausteita, mietoa turvetta ja banaanilaatikkoa.

Maku: Pippuria, suolaa, toffeeta, makeaa hedelmäisyyttä ja kevyttä turpeisuutta. Loppumaultaan ärhäkkä ja lyhyt.

Taliskerin kymppi on hintaluokassaan huippuviski. Siitä löytyvä turpeeseen ja suolaan kiedottu pippurisuus on yksi miellyttävimpiä viskimaailmasta löytyviä makuyhdistelmiä. Siinä on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen vika: se tuntuu suussa "väärältä". Vetinen, lyhyt ja ohut ovat adjektiiveja, joilla voisi kuvata tuntemuksiani kympin suutuntumasta. Maistuu oikealta, tuntuu vasemmalta.

Talisker 25yo (pullotettu 2005)

Tuoksu: Kuivempi kuin kymppi. Nahkaa, mausteita, kahvia. Lisäksi hento savuisuus, joka tuo mieleen reilulla vedellä sammutetun nuotion. Kompleksinen.

Maku: Reilusti pippuria ja mausteita. Suklaakahvi (Latte Macchiato tms.). Ilman vettä viski tuntuu itseasiassa aika tukkoiselta, eikä tuoksun lupaamaa kompleksisuutta näy missään. Jälkimaku on pitkä, mutta tylsä. Pippuria, pippuria ja pippuria.

Talisker 25yo vesilisällä: Teelusikallinen vettä näyttäisi avaavan tätä viskiä hurjasti. Tuoksuun tulee selkeää kukkaisuutta, joka mieleen apilan. Maussa avautuu Springbankmaisia vuoristoratoja, jotka leikittelevät keltaisten hedelmien, salmiakin, suolan ja pippurisuuden eri vivahteilla. Suutuntuma ei vedestä kärsi vaan viski tuntuu edelleen erittäin kehokkaalta ja pureksittavalta. Nam!

Olipas vaikea viski tämä 25yo. Ilman vettä ehkä suurimpia pettymyksiä, joita olen kohdannut. Odotukset olivat niin suuret. Vesilisällä huomattavasti parempi, mutta hiukan hämmentynyt olo tästä jäi. Kyseinen pullo on hankittu reilulla 100€:llä kolmisen vuotta sitten. Siihen hintaan tämä olisi nykyhinnoilla ryöstö. Nykyään tätä pulloa ei alle 300€:n löydä mistään. En kyllä tämän perusteella lähtisi moisia maksamaan vaan hakisin vaikka Alkosta 6 pulloa peruskymppiä. 

Huomenna sitten näissä tunnelmissa:

Viskikirjallisuutta: The Science and Commerce of Whisky

Etsitkö kepeää kesälukemista? Jos vastaus on kyllä, voit lopettaa lukemisen tähän; The Science and Commerce of Whisky ei ole sinulle. Jos haluat taas viettää helteisen kesäpäivän yhden parhaimman lukemani viskikirjan kanssa, kannattaa lukaista vielä muutama rivi.

Ian Buxtonin ja Paul S. Hughesin tämän vuoden alussa ilmestynyt teos on viskikirja, jota olen odottanut. Hughes toimii "viskiprofessorina" Heriot-Watt yliopistossa Edinburghissa ja Buxton puoleestaan on pitkän linjan viskiasiantuntija. Kirja lähestyy aihetta tieteellisesti, eri näkökulmista ja on silti suhteellisen helposti lähestyttävissä.

Parhautta.

Kirjan parhaus ilmenee sen perusteellisuudessa. Joka osa-alue käydään läpi tarkasti, ajan kanssa ja lähdeviitteitä säästämättä. Itselle rakkain osio, historia, on yksi parhaita, ellei paras viskinhistoriasta kirjoitettu tiivistelmä. Historiaosion lisäksi myös markkinointia ja viskin nykytilaa käsittelevät luvut olivat sellaista karkkia, että juurihoitoajan voi varata jo etukäteen.

Toki kirjassa on myös ongelmansa. Ongelma piilee siinä, että kirja on periaatteessa yliopiston oppikirja ja jos ei ole tottunut lukemaan englanniksi tieteellistä tekstiä, voi kirja olla rankka kahlata kannesta kanteen. Tämä siitä huolimatta, että mielestäni kirja on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu. Erityisesti kemian kanssa vahvasti flirttailevat viskin valmistusta koskevat luvut voivat pelkällä peruskoulukemialla olla aika hebreaa. Ainakin minulle ne olivat, mutta opinpahan paljon uutta ja ihmeellistä viskin valmistuksesta.

Kirjan sisältämä tietomäärä on niin valtava, että kirjaa voi olla järkevin käyttää ikään kuin hakuteoksena. Jos jokin viskiin liittyvä osa-alue tuntuu olevan hämärän peitossa, voi kirjasta helposti virkistää muistiaan asioiden oikean laidan suhteen. Hieno, hieno teos, jonka kaltaisia tulee toivottavasti tulevaisuudessa vastaan useita. Nauttikaa, ihmiset!

VYS Old Buck 53,7%

Viskinystävien seura päätti tempaista ja julkaisi 2-vuotisjuhlapullotteenaan porilaisen Panimoravintola Beer Hunter'sin tislaamaan Old Buck -single caskin. Viski on tehty turpeistetusta maltaasta ja kypsynyt vanhassa Jack Daniels -tynnyrissä. Mistään normitynskästä ei ole kuitenkaan kyse, sillä tynnyri on viettänyt 8 ensimmäistä kuukautta Suomen vierailustaan Plevnan panimolla, jossa siinä on säilytetty panimon Siperia stouttia. Itse olutkaan ei mitä tahansa simaa ole, ainakaan Plevnan omien mainospuheiden perusteella.

4-vuotias suomalainen savuviski, single cask ja hintaa Alkossa 281€. Hinta on karmaisevan kova, mutta olen jäävännyt itseni tästä jeesustelusta, koska minullahan on kyseistä nektaria lasissa edessäni. Erittäin uniikista tuoteesta on joka tapauksessa kyse, sillä huhujen mukaan turvesavulla mallastetusta ohrasta ei Old Buckilla ole muita tynnyreitä kypsymässä. Suomi, väkevät alkoholit ja kysynnän ja tarjonnan laki eivät mahdu samaan lauseeseen, mutta kyllähän tässä jo niukkuus-periaatteen mukaisesti on, ainakin keräilymielessä, arvokas viski kyseessä.

Itsehän en keräilyä harrasta ja oma 1/7 kimppapullosta on jo melkein juotu. Tätä mieltä minä olen tästä paljon puhetta herättäneestä tuotteesta:

Aapelille kiitos kuvasta.

Old Buck VYS 53,7%

T: Todella uniikki tuoksu. Kookosta, vähän saippuamaisessa muodossa (käsivoiteet tulee mieleen), jotain raikasta hedelmää, ehkä raaka aprikoosi. Ananasta. Hedelmät sekoittuvat makeaksi yhdistelmäksi, joka tuo mieleen Skittles-karamellit. Taustalla ripaus öljyisää, likaista turvetta.

M: Mielikuva Skittleseistä jatkaa maussa kuivuen lopussa todella sokerisen makeaksi turpeisuudeksi. Maku ei mikään vuoristorata ja marathon ole, mutta elementit ovat mielenkiintoisia. Jotain IPA-maista hapokkuutta/greippisyyttä on myös havaittavissa. Maun kehittymistä voisi yrittää kuvailla vaikka näin: Skittles -> IPA -> Makea turve -> Kuiva turve.

Todella mielenkiintoinen viski. Vastaavaan makupalettiin en ole vielä törmännyt. Tietty nuoruushan viskistä toki läpi paistaa. Se on tekstuuriltaan ohuehko ja maultaan ei maailman pisimpiä. Silti olen iloinen, että pääsin tätä maistamaan. Juomistarkoituksessa en koko pulloa ostaisi, mutta jos tähän törmää vaikkapa anniskeluravintolassa tai ostaa kimpassa, kannattaa VYSsin pukki ehdottomasti lasissa käyttää. Lopuksi pukin juontiin sopivaa saatanallista mäiskettä.

Finaaliin asti - Ardbeg Auriverdes

Tänään se alkaa. Nimittäin jalkapallon mm-kisat. Itse olen kisoissa Italian bändivaunussa, mutta enemmän kisat ovat itselle ylistys joukkuelajeista hiennoimmalle. Mahtavat pari viikkoa siis luvassa!

Jalkapallon kanssa flirttailee myös uusin Ardbeg. Pakkaus on täytetty jalkapalloon liittyvillä mukahassutteluilla ja Ardbegin sivuillakin uutukaisesta puhutaan kuin joukkueen tuoreesta hankinnasta. Myös pullotteen nimi Auri (kulta) verdes (vihreä) on suora viittaus mm-kisaisäntä Brasilian väreihin. Jalkapallohulluun viskifanatikkoon tämä tietysti iskee. Tislaamon omat jorinat tuotteesta voi tarkastaa painamalla tästä.

Uutukainen saapui Oulun Alkoihin eilen ja oma pullo piti heti käydä poistamassa. Pieni pelko oli, että pulloa en edes olisi saanut, sillä ennakkotilausmäärät olivat Oulun olosuhteissa valtaisat. Syväkurkkuni puhui jopa yli 30 ennakkotilauksesta melkein 100 rahan viskille. Hienoa Oulu, viskikulttuuri voi ainakin Ardbegin kohdalla hyvin.

Niin, yleensä näillä Ardbegin erikoispullotteilla on jokin kikka takataskussaan. Tällä kertaa se on ns. "toasted oak". Kypsytyksessä käytetyn tynnyrin päät on paahdettu. Muuten ilmeisesti perus bourbon-tynskällä mennään. Mitenhän se nyt normaalisti sitten menee? Liekitelläänkö nuo päätkin yleensä vai onko ne normisti new oakkia, kun kuitenkin suurin osa tynnyreistä rakennetaan Skoteissa hogeiksi, jolloin päät on tehtävä kuitenkin uudestaan?

Team Photo.

Ardbeg Auriverdes 49.9%

T: Turvetta, kevyttä savua. Tuo mieleen kesäisen saunanlämmityksen. Liekö tästä mielleyhtymästä johtuen selkeät vihreät nootit taipuvat tällä kertaa muistuttamaan koivunlehteä. Paljon mainostettua kahvia en tästä löydä, mutta viskin hiukan avautuessa, nousee liemestä selkeitä kaakaoon viittaavia tuoksuja.

M: Fisherman Friends -pastilleja, tervaa, merilevää. Merilevä muistuttaa hiukan Tormoren ruohoisuutta, mutta hiukan suolaisemmassa muodossa. Miellyttävä. Muutenkin viski tuntuu olevan hyvin tasapainossa loppuun asti, eikä vesitilkkaa kaipaa sekuntiakaan.

Hyvä, tasapainoinen Ardbeg, jota ottaa mielellään toisenkin mukillisen. En näe mitään syytä, miksi tätä ei tissuttelisi samalla kun laulaa televisiolle seuraavat pari viikkoa. Forza Azzurri!

Määrämittainen Speysiden helmeen

Perjantaina tuli aloitettua pitkä ja kuuma viskikesä Tormore kotitastingin merkeissä. Tislaamo ei kenellekkään paikalla olleista ollut mitenkään tutun puoleinen, sillä kuuden viskihörhön joukosta löytyi peräti kaksi maistettua Tormorea. Kerrankin pöytään saatiin siis jotain oikeasti uutta ja yllättävää.

Tormore on tislaamona siinä mielessä jännä, että kaikki tuntuvat tietävän tislaamon, mutta harva on tislaamon viskejä maistanut. Syy tähän on selkeä: leijonanosa tislaamon viskeistä menee blendeihin, lähinnä Long Johniin ja Ballantinesiin. Mutta miksi niin moni viskinystävä tislaamon silti tunnistaa?

Vastaus piilee tislaamon arkkitehtuurissa. Jos teollisuusrakennus voi olla kaunis niin Tormore on sitä. Tämän lisäksi Tormore on jokaiselle Speysidellä vierailleelle viskituristille tuttu, sillä tislaamoa ei voi olla automatkalla huomaamatta. Tislaamon estetiikka voi ihastella vaikkapa alla olevista kuvista, jotka allekirjoittanut napsi tislaamon pihalta talvella 2013. Melkein kuin Toppila.

Uusgotiikan kanssa flirttaileva päätyikkuna.

Myös muut tislaamoalueen rakennukset noudattavat samaa tyyliä.

Fasadi eli julkisivu eli pääovi.

Tislaamopannun muotoon leikattu pensas ja se kuuluisa allas.

Merkittävää Tormoressa on myös sen rakennusvuosi. Se on ensimmäisiä Speysidelle 1900-luvulla rakennettuja tislaamoja (1960) ja siten eräänlainen suunnannäyttäjä toisen maailmansodan jälkeiselle tislaamoarkkitehtuurille. Hauskin fakta tislaamosta on kuitenkin viimeisessä kuvassa etualalla näkyvä allas. Se rakennettiin nimittäin alunperin curling-kentäksi. Valitettavasti arkkitehti Sir Albert Richardson ei ottanut huomioon, että tislaamo lämmittää maaperää niin paljon, että Skotlannin talvet eivät jaksa jäädyttää allasta kurlauskuntoon. Mahtava idea ja on sääli, että työntekijöiden virkistystoimintaan ei curling kuulu. Tämänkin faktan tarjosi Malt Madnessin tislaamoprofiili, josta kannattaa oma Tormore-tietous jokaisen ajantasalle päivittää.

Kattaus ennen tuliaisia.

Illan kattaukseksi olin suunnitellut neljää kaappeihin eksynyttä Tormore. 12-vuotiaan OB:n lisäksi tarjolla oli Signatoryn, Gordon & MacPhailin sekä BBR:n tulkinnat tästä "Speysiden helmestä", kuten he itseään haluavat tituleerattavan. Uusia 14- ja 16-vuotiaita OB:tä en tähän hätään saanut/halunnut käsiini. Mukavana yllätyksenä myös vieraat kantoivat kortensa kekoon ja kattaus paisui Malts of Scotlandin 1988/2012 sherry butt herkulla sekä mystisellä OB italo-importilla 1980-luvulta. Viimeksi mainittu pääsikin lasiin heti suorilta perus OB 12-vuotiaan kanssa.

Uutta ja vanhaa.

Tormore 12yo 40%

T: Tupakkaa, yrttejä, vastaleikattua ruohoa ja makeaa maltaisuutta. Puhtas ja raikas.

M: Tupakkaa taittuu enemmän teen suuntaan, vihreät elementit taas hiukan kitkeröityvät. Jälkimaussa greippiä ja muita happamia sitruksia.

Tormore 10yo "Pure Speyside Malt" 43%

T: Samoilla linjoilla jatketaan kuin 12-vuotiaan kanssa. Yrttejä, mallasta, teetä, raikkaita hedelmiä. Valitettavasti tuoksussa on kuitenkin jokin todella häiritsevä elementti. Ikään kuin vanha tiskirätti.

M: Maltaisempi kuin 12yo. Pehmeä ja lähes kermainen tekstuuri eikä tiskirättiä näy missään. Greippinen ja yrttinen jälkimaku on pitkä ja hapan, mutta hyvällä tavalla.

Mielenkiintoinen kaksikko. Jos uuden OB:n tuoksun saisi yhdistettyä vanhan OB:n suutuntumaan, puhuttaisiin loistavasta viskistä. Valitettavasti nyt 12yo:n tekstuuri jää reilusti vanhan varjoon kun taas tuoksussa uudempi versio vie vanhaa kuin märkää rättiä. Joka tapauksessa positiivinen yllätys. 12yo OB ei mitään kehuttavia arvosanoja ole maailmalla saanut, mutta minun suuhun oikeinkin sopivaa. Vanhasta OB:stä ei taas internetistä löydy oikein mitään. Kyseessä on kuitenkin ainakin vuotta 1993 vanhempi pullote, koska myös Italia siirtyi tulloin 0,7l pulloihin. Pienellä Whiskybasen tutkimisella pullote lienee tämä.

Signatory Vintage Tormore 1995/2013 43%

T: Yhä mennään maltaisempaan suuntaan, mutta peruselementit ovat samat. Ruohoa, yrttejä ja raikasta/kitkerää hedelmää.

M: Puhdas, maltainen. Ruohoa ja yrttejä. Jälkimaussa suuhun jää pieniä metallisia vivahteita. Muuten hyvin paljon 12yo:n kaltainen.

Gordon & MacPhail Tormore 1998/2013 "The Whisky Mercenary" 50%

T: Samalla kaavalla mennään. Yrttejä ja ruohoa. Korkeampi alkoholiprosentti taittaa maltaisuutta vähemmäksi ja antaa jotain vahamaista nenään.

M: Yrttejä, metallia. Jotenkin mineraalinen. Tulee mieleen vissy, josta on sekoiteltu hapot pois. Kitkerät yrtit kruunaavat greippisen jälkimaun.

Signatoryn pullotteen jatkaessa kahden ensimmäisen kanssa samoilla linjoilla, antoi Gordon & MacPhailin pullote palettiin jo jotain uutta. Mineraalisuus maistui ainakin minulle mainiosti. Tässä vaiheessa maisteluseurueessa huomautettiin, että Tormoren perusvivahde on todella lähellä Tomatinia. Vaikka takana on peräti yksi maistettu Tomatin, niin ainakin sen kokemuksen perusteella allekirjoitan väitteen täysin. Hauska huomio oli myös yrttisen happamuuden vertaaminen IPAan, joka pitää myös paikkansa. Tormore ja vahvasti humaloitu IPA jättävät hyvin samantyylisen metallisen ja hedelmäisen tunnelman suuhun.

MoS oli niin hyvää, että meni koko pullo.

Berrys Bros. & Rudd Tormore 1992/2012

T: Makeampi. Silti ruohot ja yrtit läsnä. Todella voimakas kahvi.

M: Kahvia! Salmiakkia ja sitä leikattua ruohoa. Kuivuu mukavasti suuhun.

Malts of Scotland Tormore 1988/2012

T: Sherryä, punaisia marjoja, luumua ja kahvia.

M: Todella paksu ja täyteläinen sherrypommi. Herukkaa, teetä ja kahvia. Nom nom!

Jopas sopii sherry tähän tisleeseen! Tosin BBR on selkeästi vielä Tormore, missä MoS:in pullotteesta on muissa viskeistä tuttuja ruohoa ja yrttejä hiukan hankalampi löytää. Kuvaus "erittäin laadukas sherrypommi tislaamolta X" on aika osuva. Sokkona olisin MoS:ia veikannut varmaan GlenDronachiksi. Myös BBR:n kahvimaisuutta on pakko kommentoida. Mikään viski missään ei ole maistunut näin selkeästi kahvilta. Greippi/hapokkuus yhdistettynä sherryyn muistuttaa todella vahvasti hyvän kahvin hapokasta suutuntumaa. Ehkä juuri tästä syystä BBR:n pullote oli kattauksesta se eniten omia makunystyröitä kutkuttava. Näin, vaikka en kahvia normaalitilanteessa suuhuni laita!

Loppuun sanottakoon, että Tormore oli todella positiivinen yllätys. Arvostelut eivät antaneet odottaa ihmeitä. Kaiken kukkuraksi tisle taipui hyvin sekä bourbon- että sherry-tynnyriin. Hyvä muistutus siitä, että oman mielipiteen muodostaminen tuotteesta on ainoa keino saada varmuus viskin hyvyydestä. Ehkä uusi viskikotini sijaitseekin Speysiden yrttisen maltaisissa viskeissä, kuten Tomatinissa ja Tormoressa?