Jouluspesiaali - The Dufftown Glenlivet "Over 8 years old" 46%

Joulu on tarinoiden aikaa. Tämä tarina alkoi vajaa kaksi vuotta sitten tammikuussa kun järjestin Dufftown-kotitastingin. Illan setin jälkeen suunnattiin nimeltämainitsemattomaan irlantilaishenkiseen anniskeluravintolaan jatkoille. Eräs kanssamaistelija sattui unohtamaan reppunsa ravintolaan kun vaimotaksi sattuikin saapumaan pihaan oletettua aikaisemmin. Kun baarimikot/mikottaret häätivät valomerkin tultua seuruettamme terävilllä kepeillä kohti ovea huomasin yksinäisen, tutun näköisen repun yksin pöydän alla. Koska yksinäiset reput on surullista katsottavaa, otin ressukan kotiin hoitoon. Seuraavana päivänä repun omistaja hakikin pojan kotiin ja toi kiitokseksi repun rescuttamisesta mielenkiintoisen minin.

Nyt kaksi vuotta tapahtumasta on hyvä aika polkea korkki lattiaan ja maistella pala viskihistoriaa kitusiin. Oletettavasti 70-luvulla pullotettu miniatyyri ainakin 8 vuotiasta Dufftown Glenlivetiä. Voltteja kaverissa se 46% ja hyvällä tuurilla vielä tislaamon oman mallastamon tuotoksia. 1968 laitettiin tislaamossa mallastamo jäihin ja alettiin ostamaan raaka-aineet ulkopuolelta. Näistä pulloista liikkuu sekä 70 että 80 proof versioita ja etiketeissäkin on pieniä eroja. Osassa on tislaamon silhuetti valkoisella ja osassa punaisella. Whiskybase ei tuntenut juuri tätä minua, mutta 95% varmuudella minissä on samaa tavaraa kuin tässä täyskokoisessa. Whiskybase tietää kertoa, että koko pulloa saa vielä ihan rahalla kaupasta edukkaaseen 272€:n hintaan. Minejä on pyörinyt auctioneissa vielä aivan järkevissä hinnoissa. Kannattaa pitää silmät auki!

The Dufftown Glenlivet "Over 8 years old" 46%

Tuoksu: Märkiä sanomalehtiä, rommikeksejä, tupakkaa, mausteita. Hieno nenä!

Maku: Likainen, kuin mukana olisi tuhkakupin pohjia. Tämä siis positiivisena huomiona. Tupakan keskeltä löytyy myös muita vihreitä nootteja: kasveja on makukaaressa viljalti. Ja on siinä sitä viljaakin. Loppumaku on hienostuneen maltainen ja mausteinen. Ja pitkä.

Noin 8-vuotiaaksi viskiksi todella kehokas ja tuhti tapaus. Äärimmäisen hieno speysideri, jota juodessa tuntee itsensä taas etuoikeutetuksi. Näiden helmien takia viskiä juodaan. On ilo saada sisuksiinsa ainetta ajalta, jolloin maailma oli vielä pieni, musiikki hyvää ja sisäpolitiikkaa tehtiin ulkopolitiikan ehdoilla. Noin 40 vuotta pullossa on jo aikamoinen aika viskille. Kiitokset minin lahjoittajalle ja hyvää joulua ja villiä uutta vuotta blogin lukijoille. Jatketaan ensi vuonna!

P.S. Alla vielä samat sepustukset videon muodossa. Ehkäpä ensi vuonna näitä jaksaa tehdä enemmän kuin kaksi.

van Wees Mortlach 1990/2012

van Wees, tuttavallisemmin The Ultimate, on suomalaisille tuttu pullottaja. Rakas hollanninserkku, "sejostaeipuhutakoskatulli", myy firman pullotteita edukkaaseen hintaan ja olenpa itsekin useita kertoja kyseisen pullottajan pulloja sortunut ostamaan. Ainakaan hinnalla ne eivät ole pilattuja.

Viskikaapin joulusiivous jatkui siis samplejen tuhoamisen muodossa. Tällä kertaa lasissa edellä mainitun pullottajan sherry buttissa kypsytelty Mortlach vuodelta 1990, joka on lyöty pulloon 2012 ja täysiä vuosia on kertynyt tynnyrissä 21. Kyseessä ilmeisen vaisu/useamman täyttökerran tynnyri, sillä väri on hämmentävän vaalea sherry buttiksi. Katsotaan, oliko nenä ja suu samaa mieltä.

van Wees Mortlach 1990/2012 21yo, cask n. 6077, 46%

Tuoksu: Voita, toffeeta, valkopippuria, kypsää vahattua punaista omenaa, mahonkia ja kaikki tämä makean maltaisen rungon ympäröimänä. Miellyttävä. Vaatii seurusteluaikaa.

Maku: Pehmeä, mausteinen, omenan lisäksi myös muuta hedelmää. Lopussa salmiakkia. Sherry todella piilossa. Tuntuu lähinnä mukavana mahonkisena tuhdikkuutena jälkimaussa. Lasiaika tuo pintaan jotain ruohomaisia nootteja.

Kaiken kaikkiaan tasapainoinen viski. Jälkimaku ei pituudellaan juhli, mutta ikä tuntuu kivasti viskissä. Ei mikään klassikko, mutta mielellään tätä juo. Tällaisia ei niin aktiivisia sherrykypsytyksiä pitäisi maistella enemmänkin. 21 vuotta tynnyrissä ei ole todellakaan jyrännyt viskiä vaan tukee mukavasti tisleen peruselementtejä.

Syvä kumarrus samplen lahjoittajalle.

Laiturinnostohommia - Bowmore 15yo Laimrig

Olen koettanut aktiivisesti vaihdella omia pullonpohjiani samplejen muodossa pois ja hankkia samalla itselleni uutta juotavaa. Aina ei tarjolla mitään uutta ole, mutta kyllähän noita kuuluisia glen whatsoevereitä mielellään jo kertaalleen maisteltuihinkin viinaksiin vaihtelee. Tällä kertaa narautin auki samplen Bowmoren 15-vuotiasta Laimrigia. 54,1% alkoholia paljastavat samplen neljännen batchin tavaraksi.

Lasissani on laituri.

Laimrig tarkoittaa gaeliksi laituria. En tiedä onko kyseessä juuri sama rakennelma, joka toimittaa laiturin virkaa nykyisin Bowmoren tislaamon edustalla vai onko siellä muitakin "muinaisia kivilaitureita". Joka tapauksessa samalla vanhalla kaavalla mennään nimeämisen suhteen: silmät kiinni sanakirjasta etäisesti viskiin tai sen tekoympäristöön liittyvä sana ja käännetään se gaelille. Monesti käy mielessä, että säästäisi itsensä paljolta, jos ei ottaisi nimen etymologiasta selvää vaan vain joisi viskiä.

Onko tämä se Laimrig?

Bowmore 15yo Laimrig 54,1%

Tuoksu: Hapan. Ylikypsiä hedelmiä, ruohoa, pippuria, savua ja maitosuklaata.

Maku: Hämmentävän suklainen. Tai enemmänkin kaakaoinen. Yhdessä mausteiden kanssa tuo todella jouluisen fiiliksen. Happamuus tulee maussa nenää enemmän esille tuoden mukanaan jopa pihlajanmarjaan viittaavia nootteja. Isommalla haukulla ruohoiset nootit nostavat päätään. Pienellä haukulla joulua, isolla syksyä. Savu tuo lähinnä mukavaa, hiukan likaista runkoa viskiin. Volteistaan huolimatta helposti juotavaa. En lisäisi vettä.

Ryhdikäs, tumma ja voimakas viski. Sherryviimeistely ei jää huomaamatta. Isommalla haukulla esille tulleet kuolleet lehdet/kasvit toivat mieleen jopa Tomatinin tuotannon. Tämä on usealle viskinjuojalle hälyttävä merkki, mutta itselleni maistuu. Hintaluokassaan toimivaa kamaa ja painii samassa sarjassa Uigeadailin ja Lagan 16yo:n kanssa. Pitää joskus maistella näitä tarkemmin vierekkäin.

Lapsuuden makumuistoja

Asuin lapsuuteni maalla. Kyläkaupassa oli täti tiskin takana, jolta pyydettiin mitä haluttiin. Bensa pumpattiin käsin ja lauantaimakkaraa siivutettuna juuri sen verran kuin halusi. 90-luvun puolivälissä kauppias siirtyi eläkkeelle ja kylän ruokahuolto siirtyi läheisestä taajamasta kaksi kertaa viikossa paikalle pyörähtäneen kauppa-auton harteille.

Lauantainen kauppa-autossa vierailu oli viikon kohokohta. Viikkorahojen sijoituskohteita oli useampia, mutta hintatietoisen lapsen valinta oli tietysti Pirkka. Tuotteiden kylkeen suoraan printatut hintalaput takasivat laadun ja suhteessa edukkaan tuotteen. Kauppa-auton setä ei siis päässyt riistäjä-porvari -unelmiaan katteidensa muodossa toteuttamaan.

Pirkka-tuoteperheen suosikkini olivat rommikeksit. Tietääkseni nämä juoppohulluuteen houkuttelevat keksit ovat jo aikoja sitten poistuneet valikoimista kukkahattutätien painostuksesta. Sinänsä asian ymmärtää, koska porttiteoria näyttää toimivan: rommikekseillä hampaansa lapsena syövyttänyt kaveri on päätynyt kirjoittamaan vapaa-ajallaan viskiblogia.

Aasin silta ja villakoiran ydin on se, että minulla on lasissani rommia. Itseasiassa hetken mielijohteesta tilasin saksasta 9 samplea single cask -rommeja ja tämän kuultuaan kaveri kiikutti minulle jonkin random pullon joka ei kuulema ole oikein maistunut. Tämä lahjapullo oli Appleton Estate 12yo ja se toi mieleeni lapsuuden, kauppa-auton ja Pirkan rommikeksit.

Kissoja ei vahingoitettu kuvauksissa.

Appleton Estate 12yo Jamaican Rum 43%

Tuoksu: Rommikeksejä, liköörikonvehteja, suklaahedelmäkakkua. Todella makea ja tumma nenään. Jopa hiukan esanssinen.

Maku: Ei niin tuhti suutuntuma kuin nenä antaisi olettaa. Silti pehmeä ja makea. Ylikypsien hedelmien ja suklaan yhteistyö jatkuu maussakin. Keksi ja sokeriruoko myös läsnä.

Lahjoittajan mukaan tämä on Alkosta muutama vuosi sitten hankittu. Appleton Estaten omilla sivuilla ei enää pulloa löydy. Veikkaan, että sivuilta löytyvä Rare Blend 12yo on ottanut tämän paikan portfoliossa? Viisaammat oikaiskoon.

En tiedä Appletonista kuinka ns. "oikeaa" rommia he valmistavat. Eli minkä verran tisleitä on maustettu ja kuinka paikkaansa pitäviä esimerkiksi ikämerkinnät ovat. Koska tätä löytyy ihan vakavasti otettavilta kauppiailta hyvillä käyttäjäarvosteluilla, oletan, että ihan rapaa tämä ei ole. Toki maistamiini single cask -rommeihin verrattuna aika siloiteltu versio tämä jamaikalaisesta rommista on. Mutta tärkeintä on se, että omaan suuhuni tämä on hyvää. Ei mikään Rothko, jonka kanssa pitäisi viettää tunteja aikaa vaan enemmänkin Warhol, josta nauttimiseen ei sen kummempia dosenttitason (Sipilälle terkkuja!) analyysejä tarvita. Otan pullon jämät tänään pikkujouluihin mukaan ja tuhoan pois. 

Terroir Matters

Perjantaina maisteltiin hyvässä seurassa Bruichladdichia. Tastingin pohjana toimi Terroir Matters -salkku sisältäen Scottish, Islay, Organic ja Bere Barley pullotteet. Perään napattiin kolmen suora erilaisia tynnyröintejä. Whisky Brokerin 9-vuotias CS börbbä ja saman firman 11-vuotias sherryhogi edustivat perinteisempää näkemystä Bruikasta. Tastingin viimeisenä nautittu olikin sitten jotain spesiaalia: 7-vuotias blood tub kypsytelty erikoisuus, joka oli tummaa kuin ikkunasta tuijottanut marraskuinen metsämaisema.

Bruichladdichin terroir matters -ajattelu on enemmän viini- kuin viskimaailmasta tuttu. Raaka-aineen merkki ja kasvuympäristö määrittävät viinimaailmassa tuotetta paljon enemmän kuin viskipuolella. Bruichladdich on lähtenyt tuomaan tätä ajattelua myös viskipuolella. Ohralajikkeet ja niiden kasvuympäristön merkitys on Bruichladdichilla otettu tosissaan.

Bruichladdichin ajatus on hieno. Markkinointipuolella ohralajikkeiden esittely houkuttelee varmasti ohralajikkeistaan tarkkojen olutihmisten mielenkiinnon. Kyyninen voisi kysyä, miksi tällaiset asiat nostetaan esille vasta nyt? Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu ja keino kasvattaa jo ennestään valtavaa Bruichladdichin portfoliota uuteen suuntaan? Ikuisena optimistina totean, että on hienoa, että maailman eniten säädellystä alkoholijuomasta löytyy vielä asioita, joita tislaamot eivät ole loppuun asti kolunneet. Kun kaikki mahdolliset tynnyviimeistelyt on jo kokeiltu niin paluu itse raaka-aineiden valintaan on itseasiassa mukavan juurekasta toimintaa.

En ole asiaa sen enempää tutkinut, mutta olen kuullut, että esimerkiksi maris otter -ohraa ei tislaamoissa suosita sen huonon hyötysuhteen vuoksi. Määrästä X ohraa pitää saada määrä Y alkoholia, jotta kassaan virtaa tarvittavat määrät kahisevaa. Korkeamman profiilin tislaamot ovat ilmeisesti pisteessä, jossa tästä skotlantilaisen piheyden ilmentymästä voidaan luopua. Nyt voimavarat voidaan suunnata parempien lopputuotteiden valmistamiseen hyötysuhteista välittämättä.

Bruichladdich Scottish Barley 50%

Tuoksu: Makea, maltainen ja raikas. Kanssa maistelijaa lainatakseni: "tuoksuu viskiltä."

Maku: Raikas, kivennäisvesimäinen, mallasta, vihreää omenaa. pontikkaa. Taittuu lopussa pieneen mausteisuuteen.

Bruichladdich Organic Barley 50%

Tuoksu: Hyvin samantyyppinen kuin edellisessä. Raikas ja maltainen.

Maku: Tuhti, tummempi ja huomattavasti jyväisempi kuin Scottish Barley. Hunajaa, vaniljaa ja omenen sijasta päärynää. Pontikka ja mausteisuus loistavat poissaolollaan.

Kaksi ensimmäistä uhria olivat nenään lähes samaa viskiä. Lasiajalla Organic taittui mielestäni hiukan maltaisemmaksi. Maku oli sen sijaan hyvinkin erilainen, vaikka koostui samoista peruselementeitä. Scottish Barley oli suussa raikas, kevyt ja kun Organic veteli samasta sävellajista, mutta oktaavia alempaa tarjoten syvempiä ja tummempia makuja.

Bruichladdich Islay Barley 50%

Tuoksu: Mansikoita, keksiä, hentoa savua ja vaniljaa.

Maku: Mallasrungon keskellä ripaus turvetta ja selkeä valkopippuri.

Bruichladdich Bere Barley 50%

Tuoksu: Nenään huomattavasti makeampi kuin muut kolme. Jotain liuotinmaista, jopa vahamaista havaittavissa.

Maku: Makea ja tuhti suutuntuma. Maltaat ja nenän antama makeus rakentuvat viinikumimaiseksi elämykseksi.

Kaksi viimeistä oli näistä parhaita. Islayn yllättävät savunootit olivat miellyttäviä, mutta Beren makeus vei tällä kertaa voiton. Tuli Glenmorangien peruskymppi mieleen. Toisaalta tässä voi olla kyseessä myös iänikuinen porukasta erottumisen dilemma: Bere erottui kaikista selkeimmin joksikin erilaiseksi muihin kolmeen verrattuna. Tämä sai varmasti huomion kiinnittymään Bereen muita viskejä enemmän. Kuuden hengen pöydästä kaksi piti tätä parhaana ja neljä huonoimpana. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että se erottui joukosta.

Sitten maisteltiinkin hiukan perinteisempää Bruichladdichia.

Bruichladdich 11yo, The Whisky Broker 46%

Tuoksu: Kumia, todella happamia hedelmiä, ripaus savua, mausteita ja punaisia marjoja. Hieno nenä!

Maku: Hapan, suolainen, voinen ja toi mieleen jopa hedelmätoffeen. Lopussa mukavaa mausteisuutta.

Bruichladdich 9yo, The Whisky Broker, 55,2%

Tuoksu: Puukäsityöluokkaa, keksiä, pippureita, suolaa. Silti yllättävän hento. Liekö kovat voltit tukkineet nenän?

Maku: Pippurin ja suolan lisäksi makupalettiin eksyy omenoita ja vaniljaa.

Bruichladdich 7yo, Private Cask Bottling, 2001/2009, cask no. 772, 46%

Tuoksu: Huh huh! Nyt on kumia. Ja on hilloa. Itseasiassa vähän ylikäynyttä mansikkahilloa. Hurjasti tammea ja ripaus lakritsia.

Maku: Ylihautunutta mustaa teetä, tanniineja, hilloa ja kaikkea muuta äärimmäista. Hurja viski!

Siinä missä sherry- ja börbbätynnyröinnit pysyivät niin sanotusti ruodussa, oli tämä 7-vuotias blood tub -elämys kyllä jotain ihan muuta. Eräs kanssamaistelija totesi viskin ottavan poskeen. Kukin tietysti peilaa makukokemuksia omaan elämysmaailmaansa, mutta itselleni tuli mieleen lähinnä pyöränkumin ja tammilastujen imeminen. Nyt oltiin siinä rajoilla, oliko tynnyri vienyt voiton viskistä. Äärimmäisyyksien miehenä tietysti peukuttelin, koska mitään kananmunaällötystä tästä ei oltu taiottu. Tarkkaa tietoa blood tubin materiaalista ei ollut tarjolla. mutta arvelimme sherrytynnyriksi.

Blood tubin jälkeen ihmeteltiin isännän viinakaappia, auottiin pulloja ja maisteltiin huikean hyvää brandyä. Alla kuvakollaasi.

Oudompaa viinaa. Oikeanpuoleinen todellista herkkua.

Vaisuhko Springeri. Pitää maistaa selvinpäin uudestaan.

Ratebeer: 99. Itse olen ilmeisesti vielä IPA-vaiheessa.

Sonnisaaren avoimet ovet

Lauantaina oululainen Sonnisaaren panimo vietti avoimien ovien päivää. Sinnehän oli kameran kanssa mentävä. Samalla saatiin tuoreet kuulumiset panimon pojilta. Ja tietysti kattava esittely nykyisestä toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Siellä se pöhisee.

Sonnisaaren historia lienee aika tavanomainen tarina suomalaisten pienpanimoiden kentällä. Joukko itseoppineita kotipanijoita laajentaa harrastustaan isompaan skaalaan. Ja hyvin on projekti Sonnisaarella käyntiin lähtenytkin. Tällä hetkellä noin parin tuhannen litran kapasiteetilla joudutaan jatkuvasti myymään ei-oota ja anniskeluravintoloiden hanoista uutuudet viedään käsistä. Syksyllä käyntiin lähtenyt osakeanti tulee siis tarpeeseen.

Jyväbuffet.

Humalat pääsi tyypittämään myös huolella.

Meille kippoja killuttimia esittellyt Harri Vaarala valoitti hiukan osakeannin satoa, Tarkoituksena on ensi vuoden puolella triplata kapasiteetti ja jossain vaiheessa on haaveissa hankkia myös pullotusvermeet. Lisäksi tarkoitus on saada yksi mies kokopäiväiseksi panomieheksi. Tällä hetkellä perustajaporukka panee olutta päivätöidensä päälle. Harrin mukaan yöunet eivät ole ihan sitä suositeltua kahdeksaa tuntia viime aikoina olleet. Just Peat It! toivottaa kaikkea hyvää Sonnisaarelle Suomen ja maailman valloitukseen.

Muovikegit ovat nykyaikaa.

Koska paikanpäällä oli kahvitarjoilu, piti tietysti jatkaa panimovierailun jälkeen oluelle. Roosterin alakerrasta löytyikin sopivasti molemmat Sonnisaaren uutuudet. Fruittari ja Tintti, hanasta. Fruittari maittoi näistä itselleni paremmin. Todella hedelmäinen pale ale, jossa ei humalaa oltu säästelty. Belgian Brown Ale Tintti ei puolestaan omaan suuhuni niin hyvin taipunut. Tätä oli jatkettu korianterin siemenillä, mutta ainakin itse en niitä puolikkaasta tuopistani löytänyt. Taittui hiukan tylsän puolelle.

Oulu, Bunnahabhain ja 203-vuotta viskihistoriaa

Oulun toinen vain Viskin Ystävien Seuran jäsenistölle suunnattu tasting-tilaisuus näki päivänvalon viime torstaina. Kattauksena oli Helsingistäkin tuttu iäkkäiden IB-Bunnien rivi, josta ei viskihistoriaa puuttunut. Tisleiden yhteenlaskettu ikä oli huikeat 203 vuotta.

Viime talven Islay-reissulla Bunnahabhain jäi harmittavasti sivuosaan. Ajelimme paikanpäälle ilman sen kummempia varauksia kyselemään jos jotain kierroksen tynkää olisi tarjolla. Saimme "tyytyä" vain muutamiin ilmaisiin drameihin ja hienoon valokuvaussessioon. Islayn tislaamot sijaitsevat aika makeilla paikoilla, mutta kyllähän Bunna maisemiltaan kärkisijasta kamppailee. Eikä se viskikään mitään huonoa ole. Pitkään turvesavuttomaan tisleeseen erikoistunut tislaamo ei vain välttämättä ole ollut niitä alueen mediaseksikkäimpiä tislaamoja. Naapurinsa Caol Ilan kanssa Bunna edustaa Islayn blendityöhevonen-kategoriaa.

Näkymiä tislaamon pihalta.

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen ottikin kopin tislaamon työhevosstatuksesta, koska skotlantilaisella viskillä ei tällä hetkellä mene kovin lujaa. Blendit eivät nimittäin maailmalla maistu. Bunnan kohdalla tämä on sekä onni että onnettomuus. Blenditilauksien ehtyessä kassavirta ei tietysti ole toivotunlainen, mutta toisaalta focusta voi nyt hyvillä mielin siirtää meitä viskinörttejä miellyttävämpään sektoriin - single maltteihin.

Takaisin torstaihin. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä. Mainittakoon, että maistelujärjestystä oli muutettu hiukan Helsingin kokemuksien perusteella.

Niin vanhoja pulloja etteivät suostuneet värikuvaan.

Lasissa pullojen mielipide ei enää vaikuttanut.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%
Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%
Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%
Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%
Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Ensimmäisenä siis lasiin 45-vuotias ikänestori. Vanhin koskaan juomani single malt. Tai näin ainakin muistelisin. Kypsytys refill hogissa, mitä ilmeisemmin ex-börbbä.

Bunnahabhain 1965/2010, The Whisky Agency, 40%

Tuoksu: Parfyyminen. Kaunista tammea. Trooppisia hedelmiä, ananasta ja kookosta. Mesimäistä hunajaa. Lasiajalla nousee mallas todella kauniisti esille.

Maku: Makea, pyöreä, pureksittava, jopa vahamainen. Niin pehmeä, että katoaa suusta melkein huomaamatta, jättäen kuitenkin miellyttävän pastillisen jälkimaun leikkimään kielen päällä. Isommalla haukulla myös trooppiset hedelmät pääsevät esiin tarjoten vaniljariisiä kera ananaksen. Pieni ripaus myös salmiakkia ja hunajaa.

Kova alku. Ajatus tämän siirtämisestä tastingin ensimmäiseksi oli varmasti oikea. Sen verta hentojen makujen kanssa tässä pelataan. Sitten lasiin lisää viskiä ajalta ennen ensimmäistä ihmistä kuussa.

Kotiloita etiketissä. Oikein vai väärin?

Bunnahabhain 1968/2012, The Whisky Agency, 47%

Tuoksu: Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä edellistä viskiä ärhäkkäämmässä sherrykuosissa. Happamat hedelmät ja marjat nousevat monipuolisesta nenästä parhaiten esille. Miellyttävä!

Maku: Mahonkia, jopa ripaus kumia. Kuivuu kirjaimellisesti kitalakeen kiinni, mikä antaa viitteitä hiukan yli menneestä tynnyröinnistä. Antaa silti vielä hienosti marjaisia nootteja ja isolla haukulla ne parfyymitkin löytyvät.

Sitten lisää saman vuoden tuotteita, mutta tällä kertaa sherry butissa kypsynyttä kamaa.

Bunnahabhain 1968/2011, Wilson & Morgan Barrel Selection, 44,1%

Tuoksu: Keksejä, maitokahvia, luumua, parfyymejä ja pastilleja. Tuoksussa myös jotain lakkamaista.

Maku: Paremmin tasapainossa kuin edellinen. Iästään huolimatta raikas ja mineraalinen suutuntuma, jossa pastillit, mausteet ja tammi muodostavat kauniin ja kompleksisen viskielämyksen.

Harvoin saa nenänsä eteen kattausta, jossa kaksi 70-luvun tuotetta ovat nuorimmat maisteltavat tuotteet. Tosin, jonkunhan ne nämä nuoremmatkin tisleet pitää tuhota. Vastuullisena aikuisena en tietysti voinut tehtävästä kieltäytyä.

Bunnahabhain 1973/ 2012, Wilson & Morgan Barrel Selection, 41,2%

Tuoksu: Tummaa ja makeaa sherryisyyttä. Kaakaota ja marjoja. Tässäkin iän tuomaa parfyymisyyttä.

Maku: Parfyyminen ja puinen, mutta viski ei kuivi ikeniin kiinni vaan säilyttää todella mielyttävän marjaisen makeuden makukaaren loppuun. Kaakao ja mokkaiset sävyt säestävät tätä sinfoniaa. Pitkän jälkimaun seasta nousee myös ripaus lakritsia.

Illan hienoin etiketti.

Bunnahabhain 35yo, The Whisky Agency, 50,1%

Tuoksu: Kitkerämpi kuin muu kattaus. Ruutia, vahvaa tammea, tummaa suklaata ja hunajalla maustettua vahvaa mustaa teetä.

Maku: Ruutia, suolaa, jopa pippurista mausteisuutta. Voltit antaa hienosti runkoa ja nostavat myös jälkimaus kattauksen parhaiksi. Voimakas, pitkä ja tyylikäs viski, josta ei kuitenkaan enää muiden viskien miellyttävää parfyymisyyttä omaan suuhun löytynyt.

Täytyy sanoa, että ainakin minä olin fiiliksissä tämän kattauksen jälkeen. Iäkkäämpien viskiä parfyymisyys on parhaimmillaan huikeaa maistettavaa. Vedin ensimmäisen kierroksen hiukan pienemmillä puraisuilla ja keskityin tuoksuttelemaan viskejä ja kokeilin toisella kierroksella isompaa haukkua. Tämä toi hienosti esiin erityisesti ikänestorin hiukan herkemmät makuvivahteet. Jos näitä pitäisi johonkin paremmuus järjestykseen laitella niin itselleni viskit 1 ja 4 maistuivat parhaiten. Ikänestorin huumaava trooppinen hedelmä oli mahtava ja 1973/2012 oli sherrykypsytetyistä se tasapainoisin ja herkullisin tapaus.

Tasapuoliset kiitokset kaikille tapahtuman järjestelyyn osallistuneille tahoille!