Viskimatkailua: Squad Whisky Poznan

Vietin reilun viikon ihmetellen Poznania. Käsityöläisoluen litkimisen ohella päätin vierailla viskikaupassa. Tähän asti puolalaiset viskikaupat ovat olleet pettymyksiä, mutta päätin antaa Squad Whiskylle mahdollisuuden.

Kauppa sijaitsee Poznanin kasinon läheisyydessä. Vanha kasarmialue on paikallisen ylemmän keskiluokan ja turistien leikkikenttä, jossa kaikki on puolet kalliimpaa kuin vanhassa kaupungissa. Toki palvelua saa lähes fluentilla englannilla ja alueella myydään paljon sellaisia tuontitavaroita, joita ei muualta kaupungista saa. Esimerkiksi Squad Whiskyn vierestä sai ranskalaisia laatuviinejä laatikkotavarana.

Squad Whiskyn hintataso oli Keski-Euroopan nettikauppoihin verrattuna hintava. Useat pullot olivat samanhintaisia kuin Alkossa yleisen hintatason ollessa hiukan kotoista monopolia huokeampi. Valikoima oli laaja, mutta koostui pääosin peruspulloista.

Mukaan tarttui Aberlourin uutuus, Casg Annamh, josta maksoin käytännössä saman, mitä pullo kustantaa Alkossa. Miksi ihmeessä ostin Puolasta perusviskin, jonka olisin voinut hakea Oulun keskustan Alkosta samaan hintaan?

Avainsanat ovat palvelu ja kokemus. Kun astuin kauppaan, avulias myyjä tarttui hihasta ja kyseli kuulumiset. Juteltiin viskistä ja lempiviskeistämme. Kerroin, että tykkään Clynelishistä ja Springbankista. Kaveri talutti kaupasta löytyvälle baaritiskille ja löi eteeni erittäin avokätisellä kaadolla mukin Ben Nevisin uutta kymppiä. Parempi puoliskoni sai lasiinsa mukaan tarttunutta Aberlouria.

Aberlour Casg Annamh

Maistelimme ja haistelimme viskejä ja juttelimme pullotteista myyjän kanssa. Tämän jälkeen ihastelimme vielä kauppaa. Suuri määrä viskipulloja on yksinkertaisesti ympäristö, jossa on mukava vain olla möllöttää. Omaan suuhuni Aberlour maistui edulliseksi nassiksi yllättävän hyvältä, ja koska kaupassa ei mitään erikoista ollut, nappasin pullon mukaani erittäin tyytyväisenä asiakkaana.

Oli siellä jotain erikoisempaakin, mutta oon köyhä.

Kaupasta poistuttua jäi vaivaamaan mieltäni ajatus, että miksi alkoholikauppa ei voisi toimia näin myös Suomessa? Mitenkään Alkoa väheksymättä, en ole koskaan tavannut siellä myyjää, joka ymmärtäisi viskeistä tai oluista alkeita enempää. Monopolin purkua odotellessa koetan ostaa viskinä myös jatkossa sieltä, missä koen hinnan, helppouden ja palvelun kohtaavan minua miellyttävällä tavalla. Hyvin usein tämä paikka ei valitettavasti ole Alko.

Linkkejä ja lisäluettavaa:

http://squadwhisky.pl/

Mietteitä edelliseltä Poznanin vierailulta

Helsinki-Vantaan viskitarjonta

Kun viskinystävä suuntaa ulkomaille, on usein mielessä mahdolliset kohdemaan halvat viinakaupat ja lentokentältä saatavat litran travel retail -pullotteet. Yleensä suomalainen suuntaa ulkomaille Helsinki-Vantaan kautta ja ensimmäiset viskiostoksethan kannattaa tehdä jo kohdemaahan matkustaessa. Vai kannattaako?

Lensin viime perjantaina Helsinki-Vantaalta Puolaan ja ajattelin tehdä pienen katsauksen lentokentän tarjontaan. Liian usein matkustaessa tuudittautuu ajatukseen, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ehkä kotipesästä löytyy jotain mielenkiintoista juotavaa talvi-iltoja piristämään?

Olen ostanut Helsinki-Vantaalta viskiä muutaman kerran ja ikkunashoppaillut terminaalien kaupat kymmeniä kertoja. Tähän asti olen pitänyt tarjontaa tyydyttävänä. Toki se kalpenee monelle Keski-Euroopan kentälle, mutta viskiä on tarjolla useista hintaluokista ja useampaa sorttia.

Nopean vilkaisun perusteella minun täytyy hiukan korjata näkemyksiäni Helsinki-Vantaasta. Tällä kertaa viskitarjonta oli suorastaan surkea. Esimerkiksi Helsinki Duty Freessä oli nolla Ardbegiä ja nolla Bowmorea. Tämä oli järkytys siksi, että molempien tislaamojen 10-vuotiaat litran pullot ovat olleet niitä henkilökohtaisia talousviskejä joita olen kentiltä kantanut, jos en ole muuta ostettavaa jaksanut etsiä.

Joudun/pääsen lähiviikkoina lentämään hiukan enemmän ja ajattelin aloittaa Helsinki-Vantaalta hintaseurannan muutaman peruspullon pohjalta. Valitettavasti järkytyin tarjonnan heikkoudesta niin paljon, että ainoa pullo, jonka hinnan otin lopulta ylös, oli Taliskerin Dark Storm. Ja sitä en kyllä suosittele kenelläkään ellei omaa jotain sairasta fiksaatiota kyseiseen tislaamoon.

Alla pieni kuvareportaasi ja sanallinen yhteenveto.

Minun suositukseni Helsinki-Vantaalle on, että ostakaa suomalaista giniä ja suomalaista viskiä. Sitä ei liiemmin muualta saa ja ainakin gineissä laatu on kohdillaan. Muuten valikoima on mitäänsanomaton.

Helsinki-Vantaalta muuten puuttuivat myös överikalliit viskit, joita on aina kiva ihastella vitriinistä. Tätä "high endiä" edusti Ballantinesin 30-vuotias. Muistaakseni Helsinki Duty Freellä oli joskus Dalmoren Constellations -sarjaa hyllyssä ainakin yksi kappale. Vai muistanko omiani?

Ihanan halpaa - 1,1 miljoonaa dollaria Macallannista

Tällä viikolla viskimaailmaa järkytti jälleen yksi maailmanennätys. Macallanin 60-vuotias vuonna 1926 tislattu, ja erihienolla Valerio Adamin etiketillä varustettu, pullo myytiin hulppeaan 1,1 miljoonan dollarin hintaan.

Sosiaalinen media täyttyi huutokaupan jälkeen järkyttyneiden viskiharrastajien huokailuista. Ymmärrän yskän, mutta hetken mietittyäni päädyin siihen, että uskallan heittää ilmoille hiukan provosoivan mielipiteen: tämä pullo oli itseasiassa edullinen.

Kerrataan ensiksi muutama seikka itse pullosta. Se on järkyttävän vanha ja merkittävän harvinainen. Tällä etiketillä olevia pulloja on tietojeni mukaan tehty tasan 12 kappaletta. Tämän lisäksi etikettitaide lisää pullon arvoa, sillä Valerio Adamin kubistisen sarjakuvamaisella pop-taiteella on ihailijansa.

Kävinhän määki joskus tuolla tiluksia mittaamassa.

Ja kyllä, pulloa ei 99 prosentin varmuudella ostettu juotavaksi. Tällaiset viskipullot ovat keräilyesineitä, ja niitä tulee verrata muihin keräilyesineisiin. Esimerkiksi maailman kallein baseball-kortti on myyty 2,6 miljoonalla dollarilla, ja niitä oli tehty sentään 200 kappaletta. Kallein koskaan myyty Pokemon-kortti maksoi sekin reilu 100 000 dollaria. Ja viskikeräilijöillä on lähtökohtaisesti hiukan enemmän pinkkaa kuin Pokemon-korttien keräilijöillä.

Argumenttini on, että keräilyesineet tulee erottaa käyttöesineistä. Keräilyesineeksi nyt myyty Macallan on edelleen erittäin hintava, mutta mistään järjettömistä summista ei keräilyesineiden kontekstissa puhuta. Itseasiassa sijoituksena pullo voi olla jopa erinomainen, enkä usko että sen arvo tulee ainakaan tippumaan. Lähtökohtaisesti löysä raha kannattaa aina sitoa johonkin, joka kestää käteistä paremmin inflaatiota. Jos on reilu miljoona pankkitilillä ylimääräistä pyörimässä niin vanhojen Macallanien ostaminen ei ole ideana tyhmimmästä päästä.

Itse pullosta tuli näin loppukevennyksenä mieleen, että myös suomalaiset tislaamot voisivat ottaa Macallanista mallia ja yhdistää taidetta ja viskiä. Esimerkiksi Jukka Tilsa voisi tehdä etiketin seuraavaan Teerenpeliin!

Lähteitä ja lisälukemista:

https://justpeatit.blogspot.com/2013/02/skotlannin-matkapaivakirja-luku-4.html
https://www.nytimes.com/2018/10/03/world/europe/scotch-whisky-auction-record.html
https://blog.fromjapan.co.jp/en/anime/top-10-rarest-and-most-expensive-pokemon-cards-of-all-time.html
https://sports.gunaxin.com/most-valueable-baseball-cards/195571

Helsinki Distilling Company ja 100 prosenttia ruista

Vajaa vuosi sitten Helsinki Distilling Company julkaisi ensimmäisen viskinsä. Kolmen vuoden ja yhden päivän ikäinen viski keräsi tuolloin hyvin mediahuomiota ja hankin itsekin kimppapullosta osuuden. Mikään hinku näitä nuorukaisia ei aina ole maistamaan, joten samplepullo korkattiin auki vasta tänään.

Viski on 100 prosenttinen ruisviski ja se on pullotettu 47,5 prosenttisena. Viski on tislaamon tiedotteen mukaan kypsynyt uusissa 28-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Eli eurooppalaisessa tammessa on tämä kaveri saanut osakseen, ellei tässä ole kyseessä kaikkien aikojen sanakikkailu.

Viskiä kiinnostavampi juttu on kuitenkin itse tislaamon tarina. 2013 perustettu ja tislaamisen vuotta myöhemmin aloittanut puulaaki on kerännyt jos jonkinmoista mitalia ja ollut myös mediassa hyvin esillä.

Kesällä saatiin hieman yllättäviä uutisia, kun Olvi ilmoitti ostaneensa enemmistön tislaamosta. Olvin kannalta kauppa näyttäytyi todella suopeassa valossa. Tätä ennen yritykset olivat tehneet yhteystyötä lonkeropuolella. Olvin Iisalmi Gin Lonkeron gininä nimittäin käytetään HDC:n valmistamaa tislettä.

Hieman aiemmin Olvi osti myös maahantuontiyritys Servaalin, joten panostus bulkkikaljamarkkinoiden ulkopuolelle on yhtiön strategiassa isosti ja mielestäni järkevästi esillä. HDC:n ostolla Olvi saa varmistettua ginin virtaamiseen lonkeroon ja pääsee mukavasti jo vakiintuneen brändin kautta näyttämään kyntensä tisleiden parissa.

HDC:n kannalta kauppa herättää kysymyksiä. Viskin valmistus vaatii niin sanotusti "pinkkaa", sillä tuotetta saa viskin nimellä kauppoihin vasta kolme vuotta tislaamisesta. Tässä välissä on kuitenkin juoksevia kuluja, jotka tulisi pystyä hoitamaan.

Ulkopuolisen silmin HDC on hoitanut tämän siirtymävaiheen erinomaisesti. On applejackia, tyrnipontikkaa, oma lonkero, giniä ja yhteistyötä isompien toimijoiden kanssa. Kaiken pitäisi siis olla kunnossa.

Tätä taustaa vasten mieleen herää kysymys "miksi"? Onko kauppojen taustalla HDC:n puolelta rahakas "exit" vai taloudellisten reaaliteettien sanelema pakko? Joka tapauksessa kauppa on mielenkiintoinen ja on jännä nähdä, onko tämä trendi myös muiden alan yrittäjien kohdalla.

Näihin kysymyksiin oikean vastauksen saa varmasti vain tislaamon tyypeiltä itseltään. Pitänee joskus olla yhteydessä ja kysäistä. Jännää!

Tässä oli joku viski maisteltavana?

Helsinki Whiskey 100 % Rye Malt, 47,5 %

Tuoksu: Marsipaania, mäntysuopaa ja mattolaituria. Liköörikonvehteja. Häivähdys toffeeta. Makea ja mausteinen.

Maku: Vahvaa rukiista mausteisuutta, ajatus liköörikonvehteista pysyy vahvasti läsnä ja mattolaituri siirtyy taka-alalle. Jotain havuisuutta tässä vielä kielen päällä on.

Verrattuna Kyrön tuotoksiin, niin huomattavasti vähemmän ärhäkän viskin ovat HDC:n tyypit saaneet aikaiseksi. Hauskahan näitä on maistaa, juomisesta en niin tiiä.

Koetin miettiä, tulisiko viskistä jokin kappale mieleen, mutta jostain syytä lasin jälkeen jäin miettimään erästä klassista maalausta.

Viski toi nimittäin mieleen Tyko Sallisen Pyykkärit vuodelta 1911. Se on moderni, karikatyyrimäinen, jopa hiukan naiivi. Pyykkäreistä tuli alkuihmetyksen jälkeen ajaton klassikko, aika näyttää miten käy HDC:n viskeille. Taulua voi ihastella painamalla tästä, viskiä voi vielä etsiä hyvin varustteluista anniskeluravintoloista. Alkosta se katosi hetkessä.

Pikanootti: SMWS 3.251 Bowmore 1997, 55,4 %

Viikon pikanoottiin seuloutui samplebingosta tällä kertaa SMWS:n Bowmore. 17-vuotias refill sherrytynskässä majaillut kaunokainen kantaa nimeä "Engineer's work-bench in a boatyard". SMWS numero pullolla on 3.251.

Tynnyvahvan tuotteen pullotusvahvuus on kepeät 55,4 %. Liemi on tislattu 1997 ja lyöty pulloon 2015. Huipputislaamo, huippupullottaja. Tämänhän on pakko olla herkkua?

Eihän siitä kauaa ole kun käytiin tislaamoa pällistelemässä.

SMWS 3.251 Bowmore 1997/2015, 55,4 %

Tuoksu: Maltainen, makea tuoksu. Toffeeta. Tuo mieleen jonkun makean lihasoosin. Vesi aukaisee nenään ripauksen savua ja tuo tuoksuun tiettyä lakkamaisuutta. Myös toffee muuttuu selkeän kermaiseksi.

Maku: Kiva puinen/huonekalulakkainen alkusysäys, joka muuttuu elegantiksi turpeeksi, ja tervaleijonaksi pienellä marjatwistillä. Lopussa palanutta sokeria. Aika ärhäkkä. Tekee mieli lisätä vettä. Vesi tuo pintaan suolaa ja turvetta ja nostaa esiin mausteisia nootteja.

Mielenkiintoinen ja keskivertoa maukkaampi Bowmore. Ei mikään "pakko maistaa ja saada kaappiin" -viski, mutta positiiviset fiilikset tästä jäi. Pullo on liikkunut huutokaupoissa alle satasella. Tuolla hinnalla kelpo kauppa.

Pikanootti: Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Springbank ulosti alkuvuodesta uuden tynnyrivahvan 12-vuotiaan. Alkoonkin eksynyt herkku oli sarjassaan jo kuudestoista. Uusin sarjan tulokas julkaistiin viime kuussa, mutta sitä en ole vielä käsiini saanut.

Springbankin tynnyrivahvat 12-vuotiaat ovat itselle edustaneet sitä viskien a-kategoriaa, jossa hinta ja laatu kohtaavat. Siksi myös tämä pullote herätti toiveita ja odotuksia. Alkosta pulloa saa edelleen suhteellisen kilpailukykyiseen 79 euron hintaan. Euroopasta pulloa löytää ongelmitta reilulla 60 eurolla.

Tällä kertaa tynnyröinnissä on menty perinteisillä linjoilla, sillä viski on 70 prosenttisesti sherrytynnyriä ja loput börbbää. Alkoholia kepeät 56,3.

Springbank 12 yo Cask Strenght (batch 16), 56,3 %

Tuoksu: Hapanta omenaa, ripaus huonekalulakkaa, hedelmätoffeeta. Syksyinen fiilis. Vesilisä avaa enemmän mausteisen makumaailman.

Maku: Ilman vesilisää yllättävän hyökkäävää alkoholia, ipamaista katkeruutta ja syksyn lehtiä. Vesilisällä irtoaa toffeeta, mukavaa maltaisuutta ja ripaus suolaa ja mustapippuria.

Omaan suuhun tarvitsi vettä todella isolla kädellä. Vesilisän jälkeen tarjosi juuri sitä mitä halusin: hiukan hapanta, hedelmäistä ja mausteita syksyistä makumaailmaa. Sopii alkavaan syksyyn ja sadonkorjuujuhliin. Hinta-laatusuhde edelleen hyvä.

Metallica, musta melu ja rokkiviskit

Rokkibändin nimellä brändätty alkoholituote ei ole mikään kummajainen tänä päivänä. Maailman suurimman rokkibändin oma viski sen sijaan on blogipostauksen arvoinen.

Metallica tuo markkinoille Blackened American Whiskey -nimisen sekoiteviskin. Viskiä on kypsytelty uutisten mukaan Metallican musiikin avulla.

Ääniaaltojen avulla kypsyttely ei ole sekään uusi juttu alkoholimaailmassa. Basson tynnyrivaikutusta parantavaa vaikutusta on aiemmin kokeiltu muun muassa viinien kypsytyksessä. 

Metallican viskin kohdalla pisti mietityttämään kuitenkin yksi asia: nimessä on sana blackened, joka sattuu olemaan myös And Justice for All -albumin avausraita. Tästä seuraa paradoksi, sillä tuota levyä viskille ei olla voitu soittaa. Levy on nimittäin surullisen kuuluisa siitä, että Lars Ulrich suutuspäissään pakotti miksaajan laittamaan basson minimiin ja levyn äänimaisema tuli merkittävän diskanttivoittoinen. 

Musta melu

Huoli kypstytyksen onnistumisesta pisti googlaamaan asioita. Kypsytykseen on Harvester of Sorrown luukuttamisen sijaan käytetty menetelmää nimeltään Black Noise:

"The convergence of these ambitions have resulted in a sonic-enhancement method that utilizes a variation of the band’s song-determined frequencies to disrupt the whiskey inside the barrel, causing increased wood interaction that kicks up the wood-flavor characteristics in the whiskey. We call this proprietary sonic-enhancement process BLACK NOISE."

Eli subbarin avulla jotain Metallican suuntaista mölyä viskiin on tungettu. Viski ei kuitenkaan synny soittamalla viinalle heviä.

Projektin takaa löytyy tislaamomestari Dave Pickerell, joka on työskennellyt muun muassa Maker's Markin ja Whistle Pigin viskien parissa.

Metallican viskin Pickerell on sekoitellut bourbonista, ruisviskistä ja muista jenkkiviskeistä. Projektin kotisivujen mukaan erityisesti ruista on viljalti mukana. Viski on viimeistelty vanhoissa brändytynnyreissä, joissa liemi saa myös mystisen blackened-käsittelyn.

Mielenkiinnolla odota tuotetta. Metallicalla on kuitenkin erityinen paikka minun sydämessäni. Projektin kotisivuilta löytyy myös viskin nauttimista varten tehty soittolista, mistä aina plussaa. Pitää vain rukoilla, että pullon hinta pysyy järkevissä summissa. 

Metallica ei ole ensimmäinen hevibändi, joka lanseeraa oman viskinsä. Jos pitäisi se todellinen viskibändi nimetä niin se olisi ehdottomasti In Flames. Glenfarclas on tuonut markkinoille ainakin bändin nimellä varustetetun single caskin sekä bändin logolla varustetun version 105 prooffista. Tämän lisäksi ruotsalaiselta Boxilta on tullut oma In Flames -viski. Tällaista toimintaa soisi näkevän enemmän.

Linkkejä:

Projektin kotisivut

Lista In Flamesin viskeistä Whiskybasessa