Perusmakuja osa 1: Caol Ila 12yo

Monimuotoisuus on viskiharrastuksen kaksiteräinen miekka. Erilaisia vaihtoehtoja löytyy mielin määrin, ja usein niin sanotut peruspullotteet tuntuvat laimeilta ja yllätyksettömiltä vaihtoehdoilta, vaikka näin ei olisikaan. Jos esimerkiksi lentokentän viskihyllystä voi perinteisen perusviski X:n sijaan napata vaikka juuri lentomatkustajia varten suunnitellun erikoisuuden, tai jotain muuta lähi-Alkon hyllylle tuntematonta tavaraa, on kiusaus peruspullotteiden syrjintään suuri.

Itse olen toiminut viskiharrastuksessani yllä kuvatulla tavalla. Esimerkiksi Skotlannin myydyimmältä tislaamolta, Glenmorangielta, en perusmakuja ole maistanut, vaikka firman tuotteita on lasissa vieraillut useita. Kevään kunniaksi olen yrittänyt ottaa peruspullotteiden osalta vahinkoa takaisin. Ensimmäisenä lasiin uusintakierrokselle pääsi viskitaipaleeni alkupään suosikki: Caol Ilan 12-vuotias OB.

Pitkästä historiastaan huolimatta Caol Ila on single malt -markkinoilla suhteellisen tuore tapaus. Sen core range näki päivänvalonsa vasta vuonna 2002. Tuolloin tislaamo pykäisi markkinoille 12- ja 18-vuotiaat perusmallit sekä yhden kappaleen tynnyrinvahvuista. Nykyään OB-pullotteita löytyy jo reilummalla kädellä, sillä Diageo on aktiivisesti rakentanut Caol Ilan brändiä laadukkaana Islay-viskinä. Silti tislaamon tuotteista suurin osa menee edelleen raaka-aineeksi Diageon blendeihin, lähinnä Johnnie Walkeriin. Jotain Diageon Caol Ilan tarpeesta kertoo tuotantomäärät: Caol Ila tislaa kaikista Islayn tislaamoista eniten viskiä vuodessa, lähes neljä miljoonaa litraa.

Erittäin kattavan esittelyn tislaamosta löytää Malt Maniacsin sivuilta.

Älä anna kalpean ulkokuoren hämätä

Caol Ila 12yo OB

Tuoksu: Tasapainoinen savun ja turpeen yhdistelmä. Vaniljaa ja perhonsidontalakkaa muistuttava liuottimen tuoksu, hyvässä mielessä.

Maku: Turve ja savu pysyvät hallitsevina elementteinä, kuitenkaan rikkomatta juoman tasapainoisuutta. Vaniljan mukaan sekoittuu hento sikarimainen makuvivahde. Lopussa hiukan makeita, sokerisia elementtejä.

Kaiken kaikkiaan tämä "Islayn ääni" toimii oivana airuena saaren tuotteisiin. Hinta-laatusuhde on mainio ja saatavuus hyvä: jopa täällä puurajalla kyseistä tuotetta A-kaupan valikoimista löytyy. En lähde tässä vertailemaan Caol Ilan 12-vuotiasta saaren muiden tislaamojen peruspullotteisiin, mutta kyllä tämä sieltä paremmasta päästä löytyy. Mainio viski mainiolta tislaamolta.

Hyvä, parempi, Old Pulteney 21?

Maailman paras viski vuonna 2011. Näin veistelee yksi viskimaailman kiistellyimmistä ja arvostetuimmista auktoriteeteistä, Jim Murray, The Whisky Bible 2012 -teoksessaan. Kuten aina, päätös aiheutti suurta keskustelua. Mitkä olivat Murrayn motiivit? Oliko kyseessä oikeasti hänen mielestään vuoden paras viski vai oliko tarkoitus nostaa suurelle yleisölle tuntematon Old Pulteney tuotteineen viskimaailman valokeilaan? Samanlainen keskustelu velloi myös Murrayn julistettua Ballantinesin 17-vuotiaan vuotta aiemmin, jolloin arveltiin Murrayn haluavan nostaa esille skottiblendejä. Jotain Murrayn asemasta kertoo jo vellova keskustelu: miehen sana painaa ja herättää keskustelua. Jokainen muodostakoon herrasta oman mielipiteensä, puhutaan mieluummin hetki viskistä.

Skotlannin ylämailla, verrattain syrjässä muista tislaamoista, sijaitsee Old Pulteneyn tislaamo. Vuodesta 1826 toiminnassa ollut tislaamo on saanut nimensä skottilegenda Sir William Pulteneyn mukaan. Tislaamo on Skotlannin mantereella sijaitsevista tislaamoista pohjoisin ja oli pitkään saavutettavissa pelkästään meritse. Erittäin upeissa pulloissa ei siis turhaan komeile kalastusalus: suuri osa Old Pulteneyn työntekijöistä oli pitkään myös kalastajia. Oman mausteensa Old Pulteneyn makuprofiiliin antaa erikoislaatuiset tislauspannut. Legendan mukaan pannut piti katkaista, jotta ne mahtuisivat tislaamon tiloihin. Old Pulteneyn ja Wickin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua kätevästi Old Pulteneyn nettisivuilla.

Old Pulteney valmistaa neljää peruspullotetta. 12-, 17-, 21- sekä 30-vuotiaat viskit ovat saaneet seuraakseen myös mielenkiintoisen 28-volttisen viskiliköörin. Indiepullottajista ainakin Gordon & MacPhail tarjoavat peruspullotteista eroavia makuelämyksiä. Tällä hetkellä ainakin 21-vuotiaan saatavuus voi olla niin ja näin, koska Jim Murray. Omassa lasissa ovat käyneet 12- sekä 17-vuotiaat pullotteet, joita voi kyllä hyvillä mielin suositella.

Old Pulteney 21yo

Tuoksu: Hunajaisen makea tuoksu sekoittuu todella merelliseen suolaisuuteen. Ripaus mallasta ja tammea jossain taka-alalla.

Maku: Miellyttävän tekstuurin kruunaa viskin tasapainoisuus. Viski antaa alkupuraisusta viimeisiin höyryihin uusia kompleksisia makuvivahteita ihmeteltäväksi. Samat hunajaiset, maltaiset ja suolaiset nuotit säestävät makujen tanssia. Todella miellyttävä kokemus!

Maailman paras viski? Mielestäni ei, mutta ehdottomasti yksi parhaita maistamiani viskejä. En näe syytä miksi tätä ei sopuhintaan kaappiinsa ostaisi? Sopuhinta tässä tapauksessa siellä jossain satasen tietämillä.

Clynelishit kilpasilla

Taisin Es-Label häröilyjen seassa mainita lempitislaamokseni Clynelishin. Vaikka tällainen "meidän isi on parempi kuin teidän isi" -tyylinen venkoilu kuuluu vahvasti anaalivaiheeseen ja on usein hedelmätöntä, niin kyllä kyseinen tislaamo vaan hyvää viskiä tekee. Paras tapa lähestyä Clynelishin herkkuja on kääntää katse kohti indiepullottajia, sillä variaatio tislaamon OB-pullotteissa ei ole kehuttava.

Indiefirman perusidea on yksinkertainen. Firma hankkii tislaamoilta tynnyreitä ja pullottaa niitä joko sellaisenaan tai heittää sekaan omia mausteitaan, kuten erilaisia tynnyriviimeistelyjä. Usein indiepullottajat suosivat värjäämättömiä ja kylmäsuodattamattomia pullotuksia. Myös single caskit ja tynnyrinvahvuisena myyntiin tulevat cask strenghtit kuuluvat indiepullottajien repertuaariin. Näin indiepullottajat tuovat oman variaationsa viskitarjontaan antaen viskin nauttijoille enemmän varaa valita. Vahva käsityön leima ja rajattu saatavuus tuovat indieskeneen vielä oman tuulahduksensa.

Indiefirma Duncan Taylorin Mark Watt selvensi indiepullotajien merkitystä viskiteollisuudelle Uisge 2012 master classillaan. Pääpiirteissään kuvio menee näin: Tislaamo tislaa viskiä ja lyö sen kypsymään. Kuluja tulisi peittää, sillä oletettu tuotto tulee kassaan vasta pullotteiden myynnistä. Suurin osa menestyneestä single malt OB:stä myydään vähintään 10 vuoden ikäisinä. Myös blendeihin menevät tisleet lilluvat tynnyreissä hyvän aikaa ennen myyntiä. Tässä vaiheessa kuvioon astuvat indiepullottajat. Heille voidaan myydä tynnyrillisiä new makea tai muita tynnyreitä, joille tislaamolla ei suunnitelmia ole. Indiepullottajat pitävät siis osaltaan viskiteollisuutta pyörimässä ja pienentävät tislaamojen taloudellisia riskejä. Heitä on myös kiitettävä toimintansa lopettaneiden tislaamojen viskien tuomisesta markkinoille. Mark Watt kehuu indieviskien omaavan myös erinomaisen hinta-laatu-suhteen.

Tällä kertaa maistelussa on siis kaksi indie-Clynelishiä. Toinen on The Creative Whisky Companyltä ja toinen Murray McDavidilta.

Murray McDavid 12yo Clynelish

Tuoksu: Tuoksu raikas. Mallasta, hedelmää, hunajaa ja kermaa havaittu.
Maku: Kermainen tekstuuri. Olisiko tämä sitä Clynelishin vahamaisuutta josta isot pojat puhuvat? Maussa hedelmät saavat ystävikseen tulitikkuja ja salmiakkia. Myös ripaus mustaherukkaa nousee jostain makupaletin keskeltä. Tähän voi tosin vaikuttaa myös etiketin tasting notet.

Kertakaikkiaan mainio Clyne! 14-vuotiaaseen OB:hen verrattuna löytyy luonnetta vaikka muille jakaa. Tätä on pakko saada oma pullo tai varastaa kaverin pullo, mistä notet on tehty.

The Creative Whisky Company Exclusive Casks: Clynelish 15 yo. Cask no. 4625

Tuoksu: Sherryä, tammea, mausteita ja ripaus pähkinää.
Maku: Maku jatkaa sherryn ja mausteiden tanssia. Hiukan viinimäisyyttä ja rusinaa havaittavissa. Jälkimaku pitkä ja makeus kuivuu loppua kohden.

Vaihdan tästä viskistä mielipidettäni päivittäin. Välillä pidän sitä huonona ostoksena, välillä se maistuu mansikoilta. 12-vuotias oli enemmän minun makuuni, mutta sherryviimeistellyllä Clynellä on myös puolensa. Mielenkiintoinen viski, joka vaatii vielä syvempää tarkestelua sen todellisen luonteen selvittämiseksi.

Loppuun vielä pieni mainospala. 15-vuotiaan Clynen nappasin Berliinin reissulta omiin silmiin erinomaisesta viskikaupasta. Itä-Berliinistä löytyvä Whisky & Cigars tarjosi todella asiantuntevaa palvelua ja viskivalikoima on huumaava. Reissun luonteen vuoksi en voinut raidata kauppaa tyhjäksi, vaan jouduin tyytymään yhteen pulloon. Intuition ja asiansa tuntevan myyjän avustuksella päädyin nyt maisteltuun sherryviimeisteltyyn Clyneen. Suosittelen kauppaan tutustumista, jos Berliinissä päin liikutte. Perisaksalaiseen tyyliin myös viskin maistelu onnistuu paikanpäällä. Tarkat osoitetiedot voi napata vaikkapa heidän omilta sivuiltaan.

P.S. Tulevan pääsiäisen kunniaksi tuli maistettua Laitilan Mämmiolut. Erinomaisen Laitilan Retalen jälkeen hirveä pettymys. Ei jatkoon.

Kahden tähden Jaloviina - Konjakki mallia Cajander

Suomalaisessa juomakulttuurissa ei ole äkkiseltään muuta omaperäistä kuin vahva humalahakuisuus. Bulkkilaakerit ja Koskenkorva ovat suomalaisinta mitä perussaunaillan menusta löytyy. Poikkeuksiakin on. Yksi näistä on Jaloviina, jonka uusin inkarnaatio saapui viime keskiviikkona rakkaan alkoholimonopoliliikkeemme hyllyille. Minkä tähden? No kahden tähden!

Jaloviina on kuin suomalaisen mielenlaadun peili. Se on eräänlainen väkiviinojen pettuleipä. Herrojen herkkua, konjakkia, jatketaan kirkkaalla viinalla. Konjakin määrää juomassa kuvaamaan kehitetään asteikko, jonka merkistöön kuuluvat tähdet, jotka nimetään nopeasti sotilasarvoilla. Koska herrojen juomatavat olivat rahvaalle liian tyyriitä, keksittiin prolelle oma juoma konjakin himoa tyydyttämään. Jallu on jäänne ajalta, jolloin jauhoja jatkettiin petulla, kahvi oli ylellisyyttä ja konjakki mallia Cajander.

Parhaimmillaan Alkon hyllyt notkuivat viidestä erilaisesta jaloviinalaadusta. Yhden, kahden ja kolmen tähden versioiden rinnalla oli lähinnä konjakin värinen tähdetön Jaloviina sekä lähes konjakista mennyt Jaloviina Ekstra. Kaiken tämän lisäksi Väinö Linna tarjoaa tuntemattomille sotilailleen leikattua konjakkia Mannerheimin 75-vuotispäivien kunniaksi. Ulkomailla tuntematon Jaloviina on suomea isolla ässällä.

Kahden tähden jaloviinan valmistus lopetettiin vuonna 1947. Altian 80-vuotispäivien kunniaksi tämä osa suomalaista alkoholikulttuuria palaa Alkon hyllyille. Samalla kuluttajat pääsevät maistelemaan myös pieniä eriä suomalaisten pienpanimoiden erikoisoluita. Jallunmetsästysreissulla nappasin saunaolueksi Stallhagenin IPAn. Oluet ja jallut kannattaa rajallisen saatavuuden vuoksi hakea lähikaupasta mitä pikimmiten. Itse en olutta osaa maistella, niin siunaan teitä pelkällä kuvalla.

Tasting notet: tätä kissa ostaisi.

Jaloviina on Pöytäviinan ohella ainoita kieltolain kumoamisesta asti myynnissä olleita nimikkeitä. Ensi vuonna 80 vuotta Altian mehuista täyttää Kolme Leijonaa, Hehkuviini ja Gambina. Mikäli nyt oikein muistan, niin ainakin Kolmesta Leijonasta suunnitellaan jotain kahden ** jallun kaltaista erikoispullotetta. Jäämme odottamaan pelonsekaisin tuntein.

Jallun kunniaksi piti tietysti järjestää erikoistilaisuus. Suomeksi tämä tarkoitti hyvää seuraa, pullo kaikkia jalluja ja Star Warssia. Nuoremmalle polvelle jallulla läträäminen on synnyttänyt ihan oman alakulttuurinsa, kuten Tähtien Sota -drinkin. Tämän kunniaksi päätimmä katsoa aitoa ja alkuperäistä Tähtien Sota -trilogiaa kera jallun. Jallujen tähtimäärä antoi ohjeistuksen, minkä elokuvan aikana mikäkin pullo piti tyhjentää. Varmuuden vuoksi aloitimme Imperiumin vastaiskusta, jotta aistit olisivat mahdollisimman terävinä jaloviinauutuutta maistellessa.

Tähtiensota        

4cl Yhden tähden jaloviinaa
4cl Kolmen tähden jaloviinaa

Riviin järjesty!

Pakastelämmintä kahden tähden jallua Glencairneista.

 Kahden tähden Jaloviina

Tuoksu: Tammeen viittaavaa havaittavissa. Mukavan rypälemäinen.
Maku: Viina siinä maistuu! Tuoksussa viipyilleet hedelmäiset nuotit katoavat taka-alalle. Jälkimaku miellyttävä, tulee mieleen toffee. Tämä voi tosin johtua ennen maistelua nauttimastani viskifudgesta.

Kaikenkaikkiaan kahden tähden jallu on maittavaa. Se kamppailee yhden tähden version kanssa lempijalluni tittelistä. Ei maistu läheskään niin vahvasti huonolta konjakilta kuin kolme tähteä ja on kuitenkin tukevamman oloinen kuin yksitähtinen versio. Jos tämä jää tuotantoon niin voisin väliaikaisesti ottaa tämän ykkösryyppyviinaksi yhden tähden version sijaan.

Jaloviinaa voi nauttia myös useiden eri miksereiden kanssa. Jallukola on kaikille tuttu, mutta suosittelen kokeilemaan myös Jallugingeralea sekä Jalovenäläistä (Russian Sweppes + 4cl 1*Jallu). Jalludrinkkien perinteitä kunnioittaa myös uusin jalluinnovaatio - Jallulintu!

Allekirjoittanut suosittelee juomaan jallut illalla ja mikserit aamulla.

Lähteet:
http://www.kolumbus.fi/juomanlaskija/arkisto/1999-2/cocktailbaari.html
http://www.taloussanomat.fi/myynti/2012/02/03/sota-ajan-jallu-palaa-takaisin/201222435/135

Orfeus manalassa

Joskus viskien ihmeellinen maailma pääsee yllättämään iloisesti. Juhlien, joihin minun ei pitänyt mennä, jatkojen jatkoilla, joita ei pitänyt olla, vastaan käveli viski, jota minun ei pitänyt enää koskaan maistaa. Kuin kohtalon oikusta, viski olikin vallan mainiota. Toisin kuin tarinamme päähenkilön, taakseen kannatti katsoa - Octomore 2.2 Orpheus.

Ensikosketukseni Octomoreen ei ollut positiivinen. Uisge 2011 -festivaaleilla pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan kyseistä viskiä. Tuolloin tuhka ja turve toivat mieleen lähinnä Auschwitzin. Tämän jälkeen festivaali meni miettiessä, miten maun saisi pois suusta. Versionumeroa en nyt saanut kaivettua esille, mutta muistelisin kyseessä olleen Octomore 3/152ppm. Jos joku muistaa paremmin niin korjatkaa ihmeessä, ettei tule väärää puuta haukuttua!

Orpheus on eri maata. Vahvan turpeen, 140ppm, alta on saatu turvemöröstä kaivettua esiin todella miellyttäviä elementtejä. Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti viskin yllättävälle tynnyrivalinnalle. Liemi on levännyt koko 5 vuoden kypsytysaikansa luksuspunaviini Chateau Petrus -tynnyreissä. Tynnyrivalinta ei todellakaan ole niitä yleisimpiä, ja Orpheus onkin ensimmäinen punaviinitynnyrissä kypsytelty tuotos mitä olen päässyt nauttimaan. Kokemus oli voimauttava.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jälleen on tislaamo napannut mytologioita mukaan markkinointiin. Innolla odotan oman Kreikan mytologioiden lempimyyttini, Prometheuksen, ilmestymistä joltain tislaamolta. Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka vahvasti Bruichladdich saa Orpheuksella Kreikan mytologian omittua itselleen.

Sen minkä viskin laadussa voitti, kuvanlaadussa hävisi.

Bruichladdich Octomore 2.2 Orpheus

Tuoksu: Turvesuccubukseksi tarjoaa yllättävän monimuotoisen elämyksen. Hedelmää, mausteisuutta, ehkä ripaus jopa kukkaisuutta väijyy turpeen alla. Kompleksinen!

Maku: Alussa tuoksusta tutut hennot maut valtaavat suun ennen turpeen iskeytymistä makupaletin hallitsevaksi elementiksi. Mausteisuus tarkentui maussa chiliksi. Erittäin korkean turvepitoisuuden huomaa erityisesti jälkimaussa. Turve jää asumaan suun limakalvojen joka kolkkaan. Äärimmäistä, mutta miellyttävää!

Tuliliemen omistajan suosituksia uhmaten kokeilin myös viskiä myös vedellä, jolloin ainakin minä pystyin viskistä paremmin nauttimaan. Juoman luonne muuttui kuitenkin niin merkittävästi, että suosittelen kokeilemaan juomaa sekä vedellä että ilman. Ihanan monimuotoinen, äärimmäinen ja haastava viski.

Orpheus osoitti jälleen avarakatseisuuden merkityksen viskinmaistelussa. Makumieltymykset ja viskit muuttuvat. Näin rasisminvastaisen viikon kunniaksi kehotan kaikkia lopettamaan myös viskirasismin ja maistamaan eri alueiden ja tislaamojen viskejä ilman ennakkoluuloja.

Loppuun vielä linkkivinkki. Octomoresta puhuttaessa ei voi välttyä mainitsemasta turvetta. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi keksiä pyörää uudestaan ja sepustaa omaa turveartikkelia. Whisky Science -blogi tarjoaa oivan tietoiskun turpeesta. Muutenkin blogi tarjoaa todella mielenkiintoista tietoa viskistä ja sen valmistuksesta. Suosittelen lämpimästi!

P.S. Eilen kauppoihin saapui kahden tähden jallu. Oma pullo on jo hankittu, ja ehkä jo ensiviikon alkuun juttua tästä nektarista.

Juran Ennustus ja kelttiristien arvoitus

Jura ei ole tislaamona suuria intohimoja minussa herättänyt. Superstition ja kymppivuotias olivat aikoinaan pettymyksiä ja luotettavilta tahoilta saadut tiedot 16 vuotiaasta OB:stä eivät myöskään olleet mairittelevia. Kiinnostus kuitenkin heräsi tislaamon Prophecy-pullotteen pärjättyä loistavasti sekä vuoden 2011 että vuoden 2012 Uisge-festivaalien tastingeissa. Niinpä, kun eräs kanssaharrastaja tätä pullon hankki, en kieltäytynyt testisessiosta.

Viskien markkinoinnissa erilaiset kansantarut ja paikalliset legendat ovat suuressa suosiossa. Myös Prophecy noudattaa tätä kaavaa. Tislaamon sivuilta löytyvän tarinan mukaan 1700-luvun alussa olisi paikallinen ennustajaeukko ennustanut viimeisen Campbellin (tislaamon perustajasuku) lähtevän saarelta yksisilmäisenä, valkean hevosen vetäessä hänen tavaroitaan kärryillä. Legenda toteutui ensimmäisessä maailmansodassa silmänsä menettäneen Charles Campbellin kuoltua vuonna 1938. Hänen muistonsa kunniaksi Jura toi markkinoille Prophecyn.

Kelteistä markkinointiinsa paljon aiheita ammentava tislaamo innoitti myös lueskelemaan hiukan kelteistä. Pientä kertausta historiaan voi hakea vaikkapa täältä.

Taas se paha silmä tuijottaa

Jura Prophecy

Tuoksu: Maltainen vanilja sekoittuu savuun, turpeeseen ja mausteisiin. Miellyttävä ja monipuolinen.

Maku: Maussa vanilja ja mallas väistyvät mausteiden ja turpeen leikin tieltä. Voimakkaat maut taittuvat miellyttävän pehmeäksi jälkimauksi.

Viskinä Prophecy on haastava. Sen ymmärtäminen vaatisi tiukemman saarten viskien tuntemuksien. Ripaus Islayta, ripaus mantereen meininkejä ja kokonaisuus jotain aivan omalaatuista. Jura saa minulta Prophecyn myötä ehdottomasti uuden mahdollisuuden ja ansaitseen ehdottomasti paikan ostoslistallani. Ehkä myös firman muut peruspullotteet pääsevät uudelle kierrokselle lasissani?

Salaliittoteoria BONUS: Edellisellä kerralla puhuttiin Dalmoresta. Dalmore hyödyntää aggressiivisesti hirvilegendaansa viskien markkinoinnissa. Juran peruspullotteet pyörivät kelttisymbolien ja Prophecyn kaltaisen legendojen ympärillä. Kummatkin tislaamot omistaa White&Mackay, jolle Jura siirtyi 1994. Voisiko samantyyppinen markkinointi ja brändäys olla White&Mackayn peruja? Kurkistus tislaamojen pullotehistoriaan voisi avata asiaa. Jatkan googlailua!

Dalmore 15 - Se makoisampi hirvilimu

"Mul on jano, anna hirvilimuu" veistelee Petri Nygård kappaleessaan Selvä päivä. Hirvilimulla Petri viittasi Jägermaister-nimiseen yrttilikööriin. Esittelyssä ei tällä kertaa ole kuitenkaan saksalaisen alkoholiteollisuuden lippulaiva vaan viskinystävien aito oikea (tm) hirvilimu: Dalmore ja sen 15-vuotias OB.

Hirvilimu-nimityksen alkuperä selviää jo pullon ulkonäöstä. 12-piikkinen hirvieläin komeilee pullon kyljessä isännän ottein. Kyseessä ei ole mikä tahansa sorkkaeläin vaan tislaamon 1886 ostaneen MacKenzien perheen klaanitunnus. Legendan mukaan Colin MacKenzie pelasti vuonna 1263 itsensä Skotlannin kuningas Aleksanteri kolmannen hirven hyökkäykseltä. Palkkioksi kuningas antoi MacKenzien käyttää kuninkaallista hirveä klaaninsa symbolina. Nykyään tämä sama hirvilogo löytyy lähes jokaisesta Dalmoren pullotteesta. Legendan ja Dalmoren historiikin löytää kätevänä aikajanana Dalmoren sivuilta. Mainitsemisen arvoisena triviana kerrottakoon Dalmoren olleen ensimmäinen viskiä Australian markkinoille vienyt tislaamo.

Tislaamona Dalmore ei ole allekirjoittaneelle niitä tutuimpia. Kirjallisuuden ja päättömän surffailun perusteella syntynyt mielikuva sisältää maininnat sherryisistä peruspullotteista ja hienoista pulloista. 12-, 15- ja 18-vuotiaiden peruspullotteiden rinnalla tislaamo tarjoaa 40-vuotiaan Astrumin, tislaamon historiaa nimeämisessä hyödyntävän King Alexander III:n sekä vailla ikämerkintää kulkevan Gran Reservan. Näiden lisäksi tislaamo tarjoaa erilaisia erikoispullotteita, kuten neljä eri tislettä sisältävän, Skotlannin lohijokien mukaan nimetyn Rivers Collectionin.

Otan hörppyy, Irwin imuu. Mul on jano, anna hirvilimuu!

Tuoksu: Rusinaa, makeaa sherryä, hiukan viinimäinen

Maku: Rusinan ja sherryn riemuvoitto jatkuu. Viinimäisyys tekee viskistä hiukan tunkkaisen oloisen. Tekstuuriltaan huippukamaa. Samaan aikaan sekä vahva että helposti lähestyttävä. Jälkimaku pitkä ja miellyttävä. Tätä ottaa mielellään lisää!

Dalmoren 15 -vuotias maistuu! Hento viinimäisyys häiritsee hiukan muuten niin herkullista makupalettia. Hirvilimu saa serkkuineen tulevaisuudessa allekirjoittaneelta ehdottomasti lisää huomiota. Ei täydellinen, mutta niin herkullinen liemi.