Pikanootti: Kyrö Rye Single Malt No 5

Kyrö potkaisi markkinoille uuden viskin. No 5 on täysverinen ruismallasviski, voltteja on 47,2 ja siinä on innovatiivinen pakkaus. Viski myydään nimittäin desin pullossa.

Pakkaus on minusta koko julkaisun mielenkiintoisin osio. Tätä ennen suomalaiset tislaamot eivät ole kokeilleet pullotuskoon pienentämistä. 

Käydään ensin läpi positiiviset asiat:

1. Desin pullossa tavaraa riittää kaikille halukkaille eikä tarvitse roikkua yömyöhään Alkon verkkokaupassa.
2. Koko mahdollistaa pullon alhaisen hinnan. Nyt Kyröä saa kotiin Alkosta sinisellä setelillä (18,98 €).
3. Pullo on aika söpö.
4. Tyhjästä pullosta saa kätevän samplepullon tulevia jakopulloja varten.

Sitten ne huonot puolet:

1. Onhan tämä litrahinnaltaan aivan perkelellis-helvetillisen kallis!
2. Pullon juo illassa.

Joku voisi sanoa, että eihän se liian kallis ollut kun minäkin ostin sen. Tavaran litrahinta on 189 euroa. Tiedän, että vertailu on epäreilu, mutta esimerkiksi Ardbegin Uigeadailin litrahinta Alkossa on 132 euroa, ja se on sentään kaikilla mittareilla parempi viski.

Ymmärrän, että kyseessä on pieni erä, harvinainen tuote ja että sitä on haluttu saada mahdollisimman monen käsiin ja Kyröä ei voi verrata mitenkään Ardbegiin. Silti uskon, että tätä blogia lukee sellaisetkin ihmiset, joille viskissä tärkeintä on maku, eikä se, että pääsee maistamaan Suomi-tislaamon uutuuden. Heille tätä ei voi suositella.

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Kyrö Rye Single Malt No 5, 47,2 %

Tuoksu: Toffeeta, runsaasti puuta, pistävä rukiinen mausteisuus. Appelsiinimarmeladia ja rommirusinakeksiä

Maku: Ohut, paloviinamainen. Puukäsityöluokkaa. Alkoholisuus taittuu vedellä kivasti pois.

Hurjan hyvä nenä, hiukan tiukka ja nuorehko suutuntuma. Ei ole onneksi liian makea vaan rukiin mausteisuus taittaa pahimman ällömakeuden pois. Tästä on hyvä jatkaa.

Paras Kyrö tähän mennessä? Ehkä. Viskielämys? Kyllä. Tyhjiössä hintansa väärti? Ei missään nimessä?

Maisteluraportti: VYS ja Port Ellen

Keskiviikkona Oulussa juotiin viskihistoriaa. Viskin Ystävien Seuran maistelutilaisuudessa pöydässä komeili 4 Port Elleniä ja Old Guns blendi, joka suurella todennäköisyydellä pitää myös sisällään viljalti Port Elleniä.

Tilaisuus myytiin loppuun puolessa tunnissa ja 65 euron hinta oli vähintäänkin kilpailukykyinen. Nämä ovat viskejä, joita ei noin vain saa edes rahalla.

Illan isäntänä toimi Nikkasen Jarkko, joka oli tehnyt kotiläksynsä huolella. Port Ellenin historia punottiin Nikkasen turinoissa osaksi koko Islayn ja Skotlannin viskiteollisuuden historiaa. Tykkäsin ja nautin.

Illan kattaus oli kokonaisuudessaan seuraava:

Old Guns 40 %
Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %
Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %
Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %
Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %


Ensimmäisenä lasiin pääsi Old Guns. Blendin paikka kattauksen avaajana oli perusteltu. Port Ellenin 70-luvun alussa omistanut Low Robertson tuotti Italian markkinoille kyykkyblendiä ja ei ole mitään syytä olettaa, että hän ei olisi laittanut oman firman liemiä pullotteeseen.

Old Guns 40 %

Old Guns 40 %

Tuoksu: Salmiakkia, vahaa, suolaa, ylikypsiä keltaisia hedelmiä. Mätäneviä lehtiä.

Maku: Suola, pippuri. Vahaa, taikinaa, keltaista hedelmää ja kaurakeksiä.

Blendiksi käsittämättömän monitahoinen. Jyväkomponentit ilmenivät pienenä keksimäisyytenä jälkimaussa, mutta nekin olivat vain mukava lisä monipuoliseen makujen kirjoon. Hieno aloitus.

Port Ellen oli suljettuna 1929-1967. Nikkasen mukaan 70-luvun alun Port Elleneitä ei ole hirveämmin pullotettu, joten seuraavana päästiin maistamaan todellista outolintua. Esimerkiksi Annual Release -sarjan vanhin pullote on vuodelta 1978.

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Port Ellen 16 yo Connoisseurs Choice 1970, 40 %

Tuoksu: Parfyymiä, kukkia, erittäin voimakas tervaleijona pienellä ripauksella mustaherukkaa. Huh huh!

Maku: Tervaleijona jyrää. Mukana roikkuu kukkaisia nootteja, raikasta keltaista hedelmää ja tyylikästä savuisuutta.

Törkeän hyvä viski! Ajan kanssa muuttui nestemäiseksi tervaleijonaksi.

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Port Ellen 18 yo Wilson & Morgan 1976 95/1592, 46 %

Tuoksu: Pastillia, selkeästi edellistä mausteisempi. Hunajaa, sitruksia, mentholia ja ripaus pullataikinaa.

Maku: Lääkemäinen. Sitrusta, selkeän turpeinen. Dieseliä ja pippuria isolla kädellä.

Tämä toi likaisuudessaan mieleen vanhan Zetorin. Silti todella monitahoinen ja nautittava.

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Port Ellen 23 yo, Signatory 14.1.1975 #152 & 153, 43 %

Tuoksu: Kukkia, tuhkaa ja pastilleja.

Maku: Turvetta, tuhkaisuutta. Pastilleja. Jotenkin oudosti kuiva.

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Port Ellen 24 yo, Signatory 8.4.1975 #1763, 43 %

Tuoksu: Mukavaa mineraalisuutta. Pastilleja, salmiakkia, tuhkaa ja taikinaa.

Maku: Salmiakkia, tuhkaa, edellistä makeampi, ripaus tervaa.

Nämä kaksi kaveria juonnettiin sisään "perinteisinä" Port Elleneinä. Ja kyllähän näistä ne harvat maistamani Annual Release- pullot mieleen tuli. Erityisesti tietty turpeinen tuhkaisuus toi muistoja mieleen.

Itse pidin kahdesta ensimmäisestä Ellenistä enemmän, ja samaa mieltä olivat myös kaikki paikalla olleet. CC taisi viedä loppuäänestyksessä W&M -pullotetta äänin 15-2.

Hienoja viskejä kaikki. Tällaisten iltojen takia viskiä juodaan. Tätä lisää!

Kuukauden uusinta: Viski ja syvähenkinen elämä

Tämä juttu on uusinta kesäkuulta 2015. Juttu ja sen herättämät ajatukset tulivat uudestaan mieleeni kun kirjoitin viime torstaina Port Ellenistä ja lentävistä laseista. Tekstiin on lisätty väliotsikot lukukokemuksen helpottamiseksi ja korjattu muutama typo. Koetan tästä lähdin kerran kuukaudessa kaivella arkistoista mielestäni uusimisen arvoisia tekstejä luettavaksi.

Lueskelin Mikko Salmelan Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata -teosta ja törmäsin kaveriin nimeltä Eino Kaila. Suomen 1900-luvun yksi merkittävimmistä kulttuurivaikuttajista jätti jälkeensä paljon, mutta yksi on ylitse muiden; käsite syvähenkisyydestä. Kyseinen termi toi siinä määrin mieleen oman viskiharrastukseni, että päätin kirjoittaa muutaman mieleen juolahtaneen asian ihan paperille. Seuraavan tekstin Kailaa koskevat osat ovat Salmelan teoksesta ja viskijutut omia mietteitäni asian tiimoilta.

***

Syvähenkisyys liittyy Kailan filosofiassa tarvehierarkiaan. Hän jakaa ihmisen tarpeet animaalisiin eli ihmisen biologiasta kumpuaviin ja henkisiin tarpeisiin. Syvähenkisyys on henkisten tarpeiden ylin luokka. Sen erottaa muista henkisistä tarpeista syvyysulottuvuus. Mitä monitahoisempi, vivahteikkaampi ja "syvempi" saatava elämys on, sitä syvähenkisemmästä tuntemuksesta on kyse. Syvänehenkisyyttä määrittelevät myös tunteen aitous ja henkilökohtaisuus.

Esimerkkeinä syvähenkisyydestä Kaila esittää uskonnolliset kokemukset, taide-elämykset, kuten musiikin, sekä luonnon ja sen kokemisen. Syvähenkisten nautintojen kokeminen edellyttää Kailan mukaan pitkäjänteisyyttä ja pidättäymistä animaalisten tarpeiden lyhytkestoisesta nautinnosta. Syvähenkisyys on Kailan mukaan suurten kokonaisuuksien ymmärtämistä, josta saatu tunteen syvyysulottuvuuden kokemus on kaiken vaivan arvoista.

Viskin syvähenkinen luonne

Ja miten ihmeessä tämä liittyy viskiin? Minä väitän, että viskin juominen ja viskiharrastus vastaa hyvin Kailan käsitystä syvähenkisestä elämyksestä. Varsinkin Kailan esimerkit musiikin ja luonnon tuottamista elämyksistä, joissa ihminen kokee itsensä pieneksi tai jollain tapaa osaksi suurempaa kokonaisuutta, herättivät huomioni. Siinä, missä Kailalle syvähenkistä elämystä edustaa Beethovenin Kuutamosonaatti, on viskinjuonti minulle syvähenkisten elämysten lähde.

Viskinjuonti kestää syvähenkisen tarkastelun myös lähemmin. Jokainen viskiä harrastava tietää, että viski ei ole pelkkä juoma. Sitä ei juoda sen sisältämän alkoholin eikä edes (pelkästään) sen maun vuoksi. Tässä nousee esille syvähenkisyyden kaksi periaatetta: pitkäjänteisyyden tuoma kokonaisuuksien ymmärtäminen sekä elämyksen tasojen syvyys.

Historia avain syvähenkiseen juomiseen

Pitkäjänteisyydellä viskin suhteen tarkoitan sen ympärillä olevaa kulttuuria ja tietoa. Esimerkiksi jonkun legendaarisen viskin maistamisen hienous ei tule pelkästään juomasta itsestään, vaan siihen kietoutuneesta historiasta ja tarinoista. Arvostus viskiä kohtaa syntyy sen valmistusprosessien tuntemisesta, sen kypsymiseen vaaditusta ajasta ja monista muista itse viskin maun ulkopuolisista asioista.

Itseni vetää hiljaiseksi esimerkiksi jokainen viski, joka on minua vanhempi. Uskon, että vaikkapa "historian juomisesta" syntyviä syvähenkisiä elämyksiä on ollut viljalti tarjolla Helsingin pre-war -tastingeissa. Ihmiselle, joka ei ole pitkäjänteisesti syventynyt viskin maailmaan, viski on vain alkoholia, joka maistuu hyvältä tai huonolta. Mitään syvähenkistä hän tuskin voi viskistä irti saada.

Syvähenkisyyden vaarat

Kaila varoittaa myös hyvin viskiharrastukseen sopivasti syvähenkisyyden vaaroista. Koska syvähenkisyyden tärkeimpiä ominaisuuksia on aitous, ei syvähenkistä nautintoa voi saada epäaidosta teosta. Esimerkkinä Kaila heittää kulttuuriharrastuneisuuden, jonka perimmäisenä tarkoituksena on näyttäytyä oikeassa seurassa tietyn statuksen saavuttamiseksi (tämä tarkoittaa nykyaikana Savonlinnan oopperajuhlia ja Porin Jazzia).

Aitouden vaatimuksesta mieleeni juolahti useitakin viskiin liittyviä asioita, kuten markkinointi. Kuinka paljon koetusta syvähenkisyydestä syntyy markkinointikoneiston luomista mielikuvista? Esimerkkinä vaikkapa MacKinlay'sin Shackleton replica tai lähes kaikki Ardbegit.

Itse olen pohdiskellut Perpetuumin kohdalla, miksi ostaisin kyseisen viskin? Itse tuote ei ole saanut mairittelevia arvosteluja, se maksaa rahaa ja on jälleen yks nasu lisää puolen hehtaarin metsään. Jos ainoa järkevä peruste on se, että olen viskibloggari ja viskibloggarin täytyy Perpetuumista kirjoittaa, ei kyse ole ainakaan syvähenkisten elämysten metsästyksestä. Toisaalta Perpetuumin maistaminen on juuri sitä pitkäjänteisyyttä ja syvyysulottovuuden ylläpitoa/luomista, mitä syvähenkinen viskiharrastus vaatii. Aika näyttää, miten tässä jaakobinpainissa käy.

Lentävä lasi ja mitä se voi meille opettaa?

Viskisanastoa käsittelevät jutut saavat jatkoa kun käsittelyvuoroon tulee lentävä lasi.

Luonnosta napatun lentävän lasin voi yrittää kesyttää.

Lentävä lasi: Maistelutilaisuudessa kiertävä lasi, jonka sisältöä ei yleensä kerrota maistelijoille. Sisällöllä usein jokin löyhä yhteys muun kattauksen teemaan. Laseja voi olla useampi kuin yksi.

Lentävän lasin konsepti on ajankohtaista esitellä, sillä kahdessa edellisessä postauksessani hehkuttamassa Springbank-tastingissa kiersi melkoinen lentävä lasi.

Illan isäntä siis nappasi virallisen osuuden jälkeen yhden lasin ja kävi takahuoneessa hakemassa siihen täyttettä. Sitten porukalla ihmeteltiin ja arvailtiin lasin sisältöä. Kaikki arvelivat lasin olevan jotain Islayn viskiä, mutta yleinen konsensus oli, että lasissa ollut tavara ei kummoista ollut. Itse veikkasin Ardbegin indiepullotteeksi.

Port Ellen 1982/2008, Douglas Laing, The Platinum Selection, 57,7%. 

Lasissa kierteli pöytää legendaarista Port Ellenin viskiä. Illan isännän idea oli loistava. Hän halusi osoittaa, että nimi pullon kyljessä ei tee viskistä hyvää. Olen tästä samaa mieltä. Hieno opetus. Harmittaisi pirusti, jos nykyhinnoilla tämän kaappiin hankkisi.

Tarinan opetus?

Tarinassa on myös toinen opetus, jota haluan avata hiukan enemmän. Se liittyy viskin ulkopuolisten seikkojen tärkeyteen maistelukokemuksessa. Otetaan esimerkki.

Seuraan intohimoisesti brittijalkapalloa. Ennen jokaista Tottenhamin peliä pyrin olemaan striimin äärellä vähintään puolituntia ennen pelin alkua. Kuuntelen tarkalla korvalla hyvin tuotettua brittistudiota ja koetan päästä näin tunnelmaan.

Pelaajien hehkutukset, perusteellinen kokoonpanojen läpikäynti ja muu itse pelin ulkopuolinen toiminta on osa elämystä. Pelipäivä tuntuu aina tyngältä jos en kerkeä alkustudiota katsomaan.

Väitän, sama pätee myös viskinjuontiin. Esimerkiksi juomien huolellinen taustoittaminen auttaa pääsemään maistelutunnelmaan. Tämän vuoksi moni "keskinkertainen" viski on maistunut vedetyssä maistelutilausuudessa itseasiassa aika hyvälle.

Parin viikon päästä maistellaan Oulussa Vyssin toimesta Port Elleneitä. Ehkä hypeä kannattaa alkaa rakentamaan jo nyt, jotta elämys ei jää puolitiehen?

Jos jäi mietittymään mitä ennen Elleniä juotiin:

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-wood.html

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-ja.html

Maisteluraportti: Springbank Wood Expressions

Viikon takaisen Springbank-iltaman muistelot jatkuvat. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin tantrajuomiseen ja juotiin kaksi äärimmäisen hyvää viskiä. Alunperin suunnitellun maistelujärjestyksen mukaisesti loppuun oli säästetty kolme Springbankin Wood Expression -sarjan pullotetta.

Springbank 1997/2010 Claret Wood, 54,4%

Springbank 1997/2010 Claret Wood, 54,4%

Tuoksu: Tumma. Taikinaa, punaviiniä. Tuntuu nenään mattapintaiselta, jopa vähän pölyiseltä.

Maku: Tupakkaa, raikasta punaista marjaa, tanniineja. Roteva. Lämmittää kivasti.

Springbank 1996/2006 Marsala Wood, 58 %

Springbank 1996/2006 Marsala Wood, 58 %

Tuoksu: Kukkainen. Marjaa ja rommikeksiä. Mukavan makea.

Maku: Tumma. Huonekalulakkaa, jännää happamuutta. Ripaus hedelmätoffeeta ja rusinaa.

Springbank 1989/2004, Port Wood, 52,8 %

Springbank 1989/2004, Port Wood, 52,8 %

Tuoksu: Yllättävän jyväinen. Erinäisiä punaisia marjoja, vanhaa nahkaa.

Maku: Ripaus ruutia, yllättävän kuiva. Venelakkaa löytyy täältäkin. Kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

Kaikki kolme olivat hyviä viskejä. Yksikään näistä ei ollut lähellekään niin hyvä kuin ensimmäisen setin 1996 pullotetut herkut. Vaikka kyseessä on "wood series" niin tynnyrivaikutus ei näissä ollut yhtä vahva. Myöskään tynnyreiden erot eivät nousseet odotetusti esille. 

Parhaana jäi mieleen marsala, jonka mukava kukkaisuus yhdistettynä hauskaan keksimäisyyteen oli jotain hiukan erilaista kahteen muuhun verrattuna. En silti sano, että näissä rahansa kaivoon heittäisi, jos onnistuisi jostain löytämään. Päin vastoin! Tällä kertaa pullotteet olivat vain liian kovassa seurassa.

Nootit tastingin ensimmäisestä osasta löytyvät täältä:

https://justpeatit.blogspot.com/2018/08/maisteluraportti-springbank-ja.html

Maisteluraportti: Springbank ja tantrajuominen

Viime lauantaina sain kunnian maistaa muutaman Springbankin hyvässä seurassa. Samalla lanseerattiin lisää viskisanastoa. Koulujen alkamisen kunniaksi kanssamaistelijain iloksi ja opiksi kerrottakoon:

Tantrajuominen: Oletusarvoisesti parhaan juoman jättäminen nautinnon pidentämiseksi tastingin viimeiseksi.

Historioitsijat tietävät kertoa, että jo muinaiset intialaiset tunsivat Springbankin tantrajuomispotentiaalin.

Joimme illan aikana seitsemän Springbankkia ja eräs kanssamaistelija kertoi jättävänsä yhden viskin nenän perusteella viimeiseksi. Näin saa pitkitettyä nautintoa. Yleensähän idea tai haave asiasta on nautinnollisempaa kuin itse asian saavuttaminen. Pitää nauttia matkasta ja muita latteuksia.

Springbank CV

Springbank CV, 46 %

Tuoksu: Yllättävän parfyyminen, vinopino keltaisia hedelmiä ja reilulla kädellä erilaisia mausteita.

Maku: Hedelmiä, kivasti tammea. Hyvä, roteva suutuntuma. Hiukan kääntyy makujen sillisalatiiksi.

Yllättävän hyvää. Toki täytyy myöntää, että oli viskikin niin sanotusti "maullaan". Hyvä aloitus tastingille.

Seuraavaksi sitten 18-vuotiaan Springerin kimppuun. Kyseessä siis 2009 pullotettu ensimmäinen batchi. Odotukset olivat korkealla.

Springbank 18 yo

Springbank 18 yo, 46 %

Tuoksu: Kakkua, kukkaisuutta ja hyvin selkeä maitosuklaa.

Maku: Punaisia marjoja, aivan aavistus ruutia. Isolla haukulla suoranainen suklaapommi.

Tätä viskiä kuvaavat kaksi sanaa: tasapainoinen ja hienostunut. Raadin konsensus oli, että loistava viski, mutta väärässä tastingissa. Niin robustia tykittelyä oli nimittäin luvassa että oksat pois.

Oddbinsille pullotettu manzanillakypsytelty 1996 vintage ei ollut mikä tahansa viski.

Springbank 1996 Vintage for Oddbins.

Springbank  1996/2009, Vintage for Oddbins, 55,6 %

Tuoksu: Todella tymäkkä ylikypsien hedelmien ja kuolleiden lehtien tuoksu. Rikkiä ja venelakkaa.

Maku: Ylikypsät hedelmät ja lehdet melkein mätänevät suuhun. Kuin kompostia joisi. Hiukan ipamaista happamuuttaa myös jälkimaussa. Suolaa.

Jos viskiä kuvailee sanalla "mätä" voisi luulla kyseessä olevan juomakelvottoman tuotteen. Tämä viski oli paras tänä vuonna juomani viski. Aivan helvetin hyvä. Hankkikaa, juokaa, nauttikaa.

Tämän viskin suurimmaksi ansioksi on kuitenkin luettava sen antama opetus. Ensimmäistä kertaa sain tämän tyylisten viskien makumaailman happamuuden yhdistettyä tuplaipojen happamaan katkeroon. Molempia on tullut juotua, mutta tämä yhtäläisyys on jäänyt huomaamatta. Ja parasta on se, että kyseessä on todella miellyttävä maku.

Manzanillan jälkeen maistoon viskiä samalta vuodelta, mutta fino sherry-kypsytyksellä. Milanon viskifestivaaleille vuonna 2009 pullotettu herkku siis kyseessä.

Springbank 1996 Vintage for Milano Whisky Festival

Springbank 1996/2009, Vintage for Milano Whisky Festival, 57,1 %

Tuoksu: Hiukan edellistä kevyempi, mutta samalla sivulla ollaan. Hedelmät ripauksen kuivempia ja suolaisuus enemmän esillä. Huippu nenä!

Maku: Tammisuus puskee hienosti esille, joskaan ei niin äärimmäisenä kuin manzanillakypsytyksessä. Reilusti tanniineja, eli ottaa poskeen. Kaakaota ja muita suklaanootteja.

Hieno viski, mutta jäi nyt manzanillan jalkoihin.

Näiden jälkeen siirryimme kolmen Springbankin Wood Series -pullotteen kimppuun, mutta niistä lisää maanantaina. Tätä kutsutaan tantrabloggaamiseksi.

Alkoholipolitiikka ja mojitomehujää

Vuodenvaihteessa voimaan astunut uusi alkoholilaki toi suomalaisiin päivittäistavarakauppoihin erinäisiä alkoholituotteita, joita niissä ei ollut ennen nähty. Suomen mittaushistorian lämpimimmän heinäkuun kunniaksi piti tällainen ihmeellisyys toki ottaa testiin.

Syy, miksi haluan viskiblogissa keskustella mehujäistä, ei liity mehujäihin. Alkoholijäätelö oli nimittäin yksi olkiukko, jolla alkoholilain uudistusta yritettiin viime syksynä kaataa.

Helsingin Sanomien mukaan ainakin kaksi kansanedustajaa käytti alkoholijäätelöitä argumenttina lakialoitetta vastaan. Perussuomalaisten Mika Niikko ja kristillisdemokraattien Sari Tanus saivat osakseen tämän kyseenalaisen kunnian. Pankaapa nimet korvantaakse!

Historiattomuus on tyhmyyttä

Alkoholijäätelöistä keskustelu risoo minua useastakin syystä. Yksi on se, että ihminen ei näytä oppivan historiasta mitään. Elokuvat, musiikki ja uusimpana tietokonepelit ovat käyneet saman argumenttimyllyn läpi.

Tietokonepelit ovat näistä ehkä paras esimerkki. Jostain syystä asiasta tietämättömillä on tietokonepelien että jäätelöiden suhteen ennakkoluulo, että ne ovat ainoastaan lapsille tarkoitettuja asioita. Muun muassa Australiassa ja Saksassa tietokonepelien sensurointia perusteltiin nimenomaan lasten suojelemisella, koska ajatus pelaavasta aikuisesta ei mahtunut päättäjien kalloon.

Nykyään pelit ovat valtavirtaa. Onneksemme kaupoista löytyy aikuisille kuluttajille suunnattuja pelejä, jotka ovat alle 18-vuotiailta kiellettyjä. Alkoholijäätelöiden kohdalla tullaan käymään samanlainen moraalinen vääntö, kunnes ihmiset pikku hiljaa ymmärtävät, että kyllä, kaikki jäätelöt eivät ole lapsille.

Tähän liittyy toinen harmituksen aihe Niikkon ja Tanuksen argumentoinissa. Alkoholijäätelöt, kuten kaikki alkoholituotteet, ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Tätä valvotaan, se on hyvä asia ja näin kuuluukin olla. Kyseessä ei ole porttihuume keskiketterään eikä kukaan täysjärkinen lapsi edes halua yli kahden euron hintaista mojitomehujäätä, jos samalla rahalla saa paketin amppareita.

Sitten sen jätskin kimppuun!

Sodoma ja...

...Gomorra.

Ice Kitchen Mojito Poptail, 1,8 %

Yhteenveto: Yllättävän paljon maistuu mojitolta. Hiukan liian makea. Väitän myös rakenteen perusteella, että kylmäketju oli jossain vaiheessa päässyt katkeamaan. Sisältä löytyi siivu limeä, joka oli mukava yllätys.

Kova homma näillä ois kännätä. Konseptina kuitenkin kehittämisen arvoinen. Premium mehujäitä ei liiemmin markkinoilla ole. Ehkä pitää itse kokeilla jotain viskimehujään tapaista?