Finlaggan Old Reserve ja Islay-saaren mysteeri

Finlaggan Old Reserve on mielenkiintoinen pullote. Se on erittäin edullinen, single malt ja vielä Islayn saarelta. Kuulostaa täydelliseltä viskiltä, vaan mikä on totuus?

Finlagganin mysteeri kietoutuu sen nimen ympärille. Sen nimistä tislaamoa ei Skotlannissa saati Islayn saarella ole olemassa. Finlagganilla viitataan nykyisin raunioutuneeseen Finlagganin linnaan, joka oli aikoinaan Lord of the Islesin komentopaikka. Lord of the Isles on historiallinen arvonimi Skotlannin läntisten saarien hallitsijalle. Paikan historiaan voi tutustua täältä.

Käytännössä Finlaggan on indiepullote. Sitä pullottaa The Vintage Malt Whisky Company, joka pullottaa myös muita viskejä. Finlaggan eroaa normaalista indieviskistä siinä, että siinä ei kerrota, mitä viskiä pullote sisältää. Ainoastaan tisleen alkuperä, Islayn saari, annetaan maistelijan ihmeteltäväksi. Loput viskin alkuperästä jää mielikuvituksen ja salapoliisityön varaan. Mielenkiintoista spekulaatiota viskin alkuperästä on kerätty muun muassa tänne. Nopealla googlauksella en saanut selville, miksi Finlagganin alkuperä pidetään mysteerinä. Onko kyseessä pelkkä markkinointitemppu?

Taka-alalla Springbank odottaa vuoroaan päästä lasiin ja blogiin.

Finlaggan Old Reserve

Tuoksu: Perus Islay-elementit savu ja turve vahvasti läsnä. Muita saaren tuotteita vahvempi mallasmainen vanilja puskee myös läpi. Erittäin miellyttävä.

Maku: Samoja elementtejä kuin tuoksussa, mutta hämmentävän mietoina. Ihan kuin viskiä olisi jatkettu runsaasti vedellä. Tuoksun antamiin odotuksiin nähden pettymys.

Jos oletetaan, että kyseessä on suhteellisen nuori viski, on Finlaggan hämmentävä kokemus. Siinä ei ole nuorille viskeille tyypillistä ärhäkkyyttä, vaan maku on vallan pehmeä. Sen sijaan mielikuva vedellä jatketusta Islay-viskistä on todella vahva. Omat kokemukset Finlagganista puoltavat internetin huhumyllyn teoriaa siitä, että Finlagganiin tungettaisiin saatavuuden mukaan eri single maltteja. On vaikea uskoa, että esimerkiksi Jim Murray olisi antanut minun lasissani käyneelle Finlaggan Old Reservelle huippupisteitä, niin vetisen laimea mielikuva siitä jäi. Yhtä kaikki, suosittelen kokeilemaan ja muodostamaan oma, ja siten oikea, mielipide.

"Mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun omasi." -Timo Soini

Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010

Mainitsin indie-Clynelishien ohessa Duncan Taylorin ja Mark Wattin. Miehen innostamana hankin Clynelishien lisäksi lasiini muitakin indieviskejä.Tällä kertaa tarkastelun alla on Duncan Taylorin 18-vuotias Cragganmore.

John Smithin vuonna 1869 perustama Cragganmoren tislaamo oli ensimmäinen tislaamo, joka ymmärsi logistiikan tärkeyden. Sijainti lähellä viljantuottajia, rautatietä sekä yhtä Skotlannin suurimmista joista, takasi Cragganmorelle logistisen etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden: raaka-aineet olivat helposti ja saatavilla ja viski liikkui vaivatta myös tislaamolta kauppiaiden suuntaan.

Cragganmore on tunnettu erittäin monivivahteisesta ja kompleksisesta maustaan. Yksi syy tähän on erikoislaatuiset, ikäänkuin katkaistut tislauspannut. Tätä ns. T-mallia käyttää Cragganmoren lisäksi ainoastaan Pulteney ja Mortlach. Samanlaista legendaa kuin Pulteneyn tapauksessa ei tislauspannujen muodolle Cragganmorelta löydy. Dave Broomin kirjoittamassa ja Juhani Tolvasen suomentamassa Viskiä, viskiä (2001) -teoksessa tislaamonjohtaja Stuart Robertson toteaa tislauspannujen muodosta seuraavaa: "Me pakotamme höyryn tekemään kovemmin töitä päästäkseen ulos tislauskattilasta. Tietty osa kiertää takaisin ja tislataan uudelleen ja toisen on ponnisteltava päästäkseen täältä kohti jäähdyttäjää." Kirva-arvio kyseisestä teoksesta on mietintämyssyssä hautumassa.
 

Tarkat tiedot pullosta

 

 Duncan Taylor Cragganmore 1992/2010

Tuoksu: Todella raikas tuoksu. Katajaa, hunajaa, hedelmiä.

Maku:  Hedelmät tarkentuvat karpaloksi! Hunajaa, mallasta. Jälkimaku pitkä ja mausteinen. Herkullinen viski!

Kylmäsuodattamaton, single cask ja tynnyrivahvuinen laatuviski. Karpalo yllätti allerkirjoittaneen. Katajan ja karpalon vuoksi tuo mieleen suomalaisen metsän loppusyksystä tai alkukeväästä. Harvoin mikään viski antaa näin vahvaa mielikuvaa jostain paikasta tai tilasta. Cragganmorelta olen 12-vuotiasta OB:tä tämän herkun lisäksi maistellut ja täytyy todeta, että lisää tisleitä on tislaamolta lasiin saatava.

Auchentoshan Three Wood: Papan ohjeilla kohti optimaalista viskielämystä

Auchentoshanin Three wood oli Uisge 2011 -festivaalien yllättäjä. Hinnaltaan edullinen ja maultaan maittava viski pesi koko muun porukan ja valittiin maisteluraadin toimesta festivaalien parhaaksi viskiksi. Pääsin vihdoin maistamaan kyseistä juomaa uudelleen ystävän hankittua pullon sitä baarikaappiinsa. Tarjoutui tilaisuus tarkistaa, kuinka aika oli muistoja kullannut.

Viskinsä kolmeen kertaan tislaava Auchentoshan ponnistaa Skotlannin Lowlandseiltä. Tislaamon core rangea komistaa Three woodin lisäksi ilman ikämerkintää kulkeva Classic sekä 12-, 18- ja 21-vuotiaat herkut. Tislaamo on tuonut markkinoille myös erilaisia erikoispullotteita erilaisine tynnyriviimeistelyineen ja muine erikoisuuksineen. Niihin kannattaa lähemmin tutustua täältä. Vuonna 1969 uudelleen rakennetun tislaamon omistaa nykyisin Morrison Bowmore.

Three wood on kypsynyt kolmessa erilaisessa tynnyrissä. Bourbon-tynnyrin jälkeen liemi on lillunut sekä Oloroso- että Pedro Ximenes -sherrytynnyreissä. Kolmen tislauskerran voisi ajatella puhtaamman tisleen myötä antavan tynnyreille vielä normaalia suuremman panoksen viskin makuun. Seuraavia nootteja sain juomasta paperille rustattua.

Ritari valvoo juoman oikeaoppista juomista.

Auchentoshan Three wood

Tuoksu:  Tuoksu on kuin joulusuklaa! Mystinen sekoitus luumua, rusinaa, suklaata ja makeaa sherryä. Miellyttävä!

Maku: Maku ei ole tuoksun tasolla. Hedelmäisen sherryiset vivahteet tuntuvat hiukan päälleliimatulta. Lisäksi makupalettia rikkoo läpi puskeva viinamaisuus.

Jo pelkän tuoksunsa vuoksi ostamisen arvoinen viski. Maku on hiukan pettymys mahtavan tuoksun jälkeen. Viskin kohdalla voi toteuttaa pappani vanhaa neuvoa konjakin juonnin suhteen: "Pyörittelet ja haistelet niin kauan lasissa, että juoma katoaa."

Redbreast 15yo - Erithacus Rubecula natus esse quindecim

"Punarinta (Erithacus rubecula) on Euroopassa yleinen pieni varpuslintu, joka luokiteltiin ennen rastaisiin, mutta nyttemmin on siirretty sieppojen heimoon. Punarinta ääntelee tikitystä muistuttavalla äänellä ”tik-tik-tik…”. Punarinnan laulu on kaunista, vienoa ja voidaan kuulla erityisesti hämärän aikoihin."

Näin veistelee Wikipedia punarinnasta. Sieppojen heimon ala-laji, viskisiepot, tunnistavat punarinnan paremmin Irlannin viskiylpeydestä, Redbreastista. Viskinä Punarinta ei ole kulkenut niitä perinteisimpiä polkuja. Alunperin Redbreast oli Jamesonin indiebrändi, jota Gilbey's pullotti. Yhteistyön hiivuttua Redbreast vaipui unholaan, kunnes vuonna 1991 se herätettiin henkiin. Tällä kertaa viski tehtiin itse, Skotlannin suurimmalla tislaamolla Middletonissa. 2005 julkaistun 15-vuotiaan lisäksi Redbreast tarjoaa 12-vuotiaan sekä tynnyrinvahvuisen viskinystävien iloksi. Tislaamon historiaan ja pure pot still -teknologiaan kannattaa tutustua tislaamon omilta sivuilta.

Yleensä irlantilaiset elämän vedet näkevät päivän valon modernin jatkuvan tislauksen ansiosta perinteisemmän erissä tapahtuvan tislauksen sijaan. Redbreast on pure pot still -viski. Kyseisessä tislaustavassa sekoitetaan mallastettua ohraa mallastamattomaan ja tislataan sen jälkeen single malteista tutulla kaavalla, mutta irlantilaiseen tyyliin kolmeen kertaan. Pure pot still -viskit ovatkin irlantilainen erikoisuus, eikä niitä minun tietojeni mukaan muualla valmisteta. Itselläni ei tule heti mieleen muita pure pot still -viskejä Redbreastin ja Green Spotin lisäksi.

Punarinnat liikkuvat yleensä pariskuntina. Uroksen tunnistaa pidemmästä jalasta.

Tuoksu: Vaniljaa, tammea, kukkaa ja hunajaa. Vasta leikattua ruohoa?

Maku: Kompleksinen, hankala erotella eri makuja. Ikään kuin tuoksusta tunnistetut maut sekoittuisivat joksikin ihan muuksi. Jälkimaussa hentoa makeutta.

Tämä viski vaatisi ehdottomasti uuden kierroksen lasissa. Mausta oli todella hankala saada kiinni. Sinänsä miellyttävä viski,  mutta ei lukeudu henkiläkohtaisiin suosikkeihini. Erikoisuudessaan sai kuitenkin harkitsemaan myös Green Spotin maistamista.

Vihreämpi Deanston Virgin Oak

Deanston oli tislaamona minulle täysin uusi tuttavuus. Osa tästä menee tietysti oman tietämyksen piikkiin, mutta lieventävänä asianhaarana voidaan pitää sitä, että suurin osa Deanstonin tuotannosta menee blendeihin. Noin 15% tislaamon tuotannosta päätyy single maltteihin ja loput antavat makua muun muassa Scottis Leaderille ja muille sekoiteviskeille. Täysin vesivoimalla pyörivä tislaamo on nykymuodossaan tuottanut viskiä vuodesta 1966 (osa lähteistä kertoo vuoden olleen 1965) ja sen vuosikapasiteetti pyörii 3 miljoonan litran hujakoilla. Viralliset sivut ovat olleet kuluvan vuoden "työn alla" ja parhaiten infoa tislaamosta saakin tällä hetkellä toisen käden lähteistä, esimerkiksi täältä.

Deanstonin Virgin Oak on ikämerkitsemätön ja kylmäsuodattamaton new oak -viski. Hintahaitarilla Deanston jamittelee bassotaajuuksilla. Pullon tätä mehua saattaa löytää jopa kahdellakympillä. Kuten aina, hinnan ei saa antaa hämätä - kyseessä ei todellakaan ole mikään bulkkikama, vaan täysiverinen skottilainen single malt. Tähän hintaan se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ostos. Jos maku ei miellytä, niin tietääpä ainakin tehneensä ekoteon ostettuaan vesivoimalla tuotettua elämän vettä.

Virg-Gin Oak -kypsytys "näkyy" myös värissä.

Deanston Virgin Oak

Tuoksu: Marmeladia, vahva mallas. Kynsilakanpoistoaine tms. lakka/liuotin. Kevyen hedelmäinen.

Maku: Mietoa hedelmää ja mallasta. Alkoholi puskee jonkin verran läpi. Vedellä antoi hiukan suolaisia vivahteita. Kaveri löysi jotain bensiiniin viittaavaa. Jälkimaultaan lyhyehkö.

Kokonaisuudessaan kevyt viski, joka on hinta-laatusuhteeltaan mainio. Mitään sen suurempia makuelämyksiä se ei tarjoa, mutta pesee monet jopa hiukan kalliimmat kilpailijansa. En näe syytä, miksi en tulevaisuudessa tutustuisi myös tislaamon muihin viskeihin.

Viskikirjallisuutta: Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story

Kävin kirjastossa. Suosittelen tätä vierailua jokaiselle viskiharrastajalle. Ainakin Rovaniemen kirjaston viskikirjavalikoima oli yllättävän laaja. Perus Viskiraamattujen ja erilaisten yleisteosten ohella hyllystä löytyi myös hiukan erilaisella otteella viskiä lähestyvä Sir Robert Bruce Lockhartin (1887-1970) Scotch: The Whisky of Scotland in Fact and Story. Kirja on seitsemäs painos ja sisältää hänen poikansa korjauksia ja esipuheen.

Kirjaston helmi.

Kirjoittaja ei ole kuka tahansa kaduntallaaja. Lockhart toimi brittien diplomaattina ja agenttina useissa eri maissa. Erityisesti hänen Venäjän komennuksensa on jäänyt historiankirjoihin. Hänet vangittiin hänen oltuaan mukana Leninin salamurhaamiseen tähtäävässä salajuonessa, mutta britit saivat neuvoteltua hänet vapaaksi hiukan ennen kuolemantuomiota. Lockhart lyötiin ritariksi 1943.

Mitä entisellä agentilla ja diplomaatilla on sanottavaa viskistä? Paljon. Balmenachin tislaamolla kasvanut Lockhart ei yritä kirjassaan luoda historiankirjoitusta lähdeviitteineen, vaan maalaa lukijan eteen yhden miehen ja juoman välisen rakkaustarinan. Henkeen ja vereen skottilaiselle Lockhartille viski on skottilaisuuden symboli ja skottilaisen mielenlaadun kuvastin. Juuri tämä pyyteetön rakkaus viskiä kohtaan saa kirjan elämään viskinystävän käsissä.

Itseäni ei Lockhartin lapsuuden muistelot hirveästi sytyttäneet, vaikka mielenkiinnolla ne luinkin. Kirjan suurin ansio on skottilaisen sekoiteviskin nousun ja vaiheiden kuvaaminen. Mielenkiintoiset kuvaukset ajalta, jolloin viskiteollisuuden onnensoturit ensi kertaa kokeilivat siipiään Skotlannin ulkopuolella, maistuivat ainakin allekirjoittaneelle. Samalla voi sivistää itseään mielenkiintoisilla viskifaktoilla. Vai tiesitkö sinä, mikä viski otti ensimmäisenä käyttöön kierrekorkin tai miksi viskiä pitää Skotlannissa kypsyttää vähintään kolme vuotta, että sitä voidaan kutsua viskiksi?

Lockhartin teos on erilaisuudessaan loistava. Mielellään lukisin enemmänkin tämän tyyppisiä kirjoja viskistä ainaisten "1987630 viskiä joista sinun tulee maistaa ennen kuolemaasi" -listausten sijaan. Otan mielelläni kirjallisuusvinkkejä vastaan. Tulevaisuudessa ehkä juttua myös muusta viskikirjallisuudesta.

Greisfwalder Gold - Tyrniviskilikööri Saksasta

Viskiliköörit ovat itselleni tuntematonta aluetta. Toki olen perinteiset Baileyssit teininä maistellut ja Southern Comfortiakin poskissa purskutellut. Päästyäni single maltin makuun en ole kuitenkaan suuremmalla pieteetillä kyseisten juomien suuntaan katsellut. Vuodenvaihteen Saksan vierailuni aikana päätin kuitenkin sivistää itseäni.


Saksa on hieno maa. Erityisesti kulinaristisia makunystyröitäni hemmotteli saksalaisten mieltymys paikallisiin juomiin ja ruokiin. Berliinissa istuskelin baarissa, joka myi ainoastaan omia viinoja ja oluita. Jokaisella bundeslandilla on omat sinappinsa, oluensa ja makkaransa. Vierailin myös Greifswaldin rannikkokaupungissa, josta löytyi sympaattinen viskikauppa - Greifswald Whisky Inseln. Kauppa ei viskivalikoimallaan hurmannut, mutta myös heillä oli oma paikallinen erikoisuutensa: tyrnimarjoilla höystetty viskilikööri.


Saksan pohjoiselle rannikolle tyrnimarjat ovat jonkinasteinen pakkomielle. Siinä missä meillä tyrnituotteita saa lähes ainoastaan luontaistuotekaupoista, tarjosi Greiswaldissa jokainen kauppa jotain tyrnituotetta. Itse tyrniliköörikin oli Greiswaldin naapurikaupungin Stralsundin 775. juhlavuoden kunniaksi tehty erikoispainos, jota oli tehty, tottakai, vain 775 pulloa! Kaupan omat sivut toteavat erittäin vapaasti suomentaen tuotteesta seuraavaa:


"Greifswlader Gold on miellyttävän makea tyrniviskilikööri. Hapan maku johtuu tyrnin suomasta runsaasta C-vitamiista. Tässä liköörissä olemme saavuttaneet hienon tasapainon viskin ja tyrnimarjan välille. Rajoitettu painos, 775 pulloa, 775 -vuotiaan Stralsundin kunniaksi. Sopii hyvin aperitiiviksi tai aveciksi."

Lapparin ystävät juovat liköörinsäkin vastuuntuntoisesti.

Greifswalder Gold 


Tuoksu: Käyneitä marjoja, yhtäaikaa sekä erittäin hapan että makea. Tulee mieleen pihlajanmarjat ja sherry. Marmeladimainen.


Maku: Siirappisen makea, melkein liiaksikin. Maku on jotain rusinoiden ja pihjalanmarjojen välimaastosta. Tosin pihjalanmarja ja tyrnimarja ovat maultaan hyvin lähellä toisiaan. Maku ei ole erityisen pitkä, mutta makeus tuntuu hampaissa vielä pitkään juoman kadottua suusta.


Parempaa tämä on kuin tyrnimehut, joita hädintuskin pystyn juomaan.  Siirappisen suutuntuman ja makeuden vuoksi ei mitään kevyttä kamaa. Sopisi hyvin pimenevien syysiltojen lämmikkeeksi. Paras maistamani viskilikööri, joka on pieninä annoksina erinomaista. Paljoa tätä ei makeutensa vuoksi pysty kerralla nauttimaan. Happamuus voi myös jakaa mielipiteitä, itseäni se miellytti.


Pääsin maistamaan viime viikolla myös toista viskilikööriä. Fireball Cinnamon Whisky oli jännittävä kokemus. Itse en litkusta hirveänä perustanut, mutta hameväelle näytti maittavan. Ei kuulema maistunut yhtään viskiltä. Tilaisuuden luonteen vuoksi en alkanut juomaa enemmälti analysoimaan. Kerrottakoon kuitenkin, että kaneli, chili ja muut jouluiset mausteet olivat vahvasti läsnä. Kuvan sentään sain otettua. 

Itse otin keskimmäisen lasin.

 

Loppuun vielä pieni pala historiaa. World Whisky (2009) tietää kertoa, että varhaisimmat viskin nauttimistavat muistuttivat juuri nykyisiä viskiliköörejä. Viskiin lisättiin hunajaa ja yrttejä ja näitä seoksia käytettiin muun muassa lääkinnällisiin tarkoituksiin. Varhaisimmat todisteet tämänkaltaisesta toiminnasta löytyvät jo 1300-luvulta. Eräs kuuluisimmista viskilikööreistä kantoi nimeä Hippocras Aquavitae, joka kelpasi aina Skotlannin kuningaidenkin juhliin. Mistään uudesta villityksestä ei siis todellakaan ole kyse.