Viime viikolla maisteltiin St. Michaelissa Jarkko Nikkasen johdolla The Famous Grouse -blendejä. Meno oli kuin Pate Mustajärven keikalla ja illan kattaus oli seuraavanlainen:
Famous Grouse
Naked Grouse
Black Grouse
Famous Grouse 16yo
Famous 40yo
Alkuun Nikkanen kävi läpi hiukan blendien historiaa ja niiden tärkeyttä viskiteollisuudelle. Itse kanalintuviskistäkin riitti tarinaa. Famous Grouse on Edrington Groupin blendiperhe ja todellinen työhevonen, vaikka lintu onkin. Mallasviskikomponenttien kanssa ei siis hirveää salapoliisityötä tarvitse tehdä, toisin kuin vaikkapa Diageon blendeissä. Yhtiöllä on omistuksessaan neljä mallasviskitislaamoa, Highland Park, Macallan, Glenrothes ja Glenturret. Viimeisimmän tiloista löytyy myös brändin "The Famous Grouse Experience" -nimellä kulkeva vierailukeskushässäkkä. Tämä tietysti kissaihmisenä syö miestä, sillä riekon sijaan Glenturretin pihalla pitäisi keskittyä kissoihin. I support Towser!
Ensimmäisenä maisteltiin sitä ihan perinteistä riekkoviskiä.
The Famous Grouse
Tuoksu: New makea, liimaa, taikinaa, toffeista makeutta.
Maku: Makeaa, palanutta sokeria. Viinaa. Tulee jallu mieleen. Vetinen ja laiha.
Ei se Famous Grouse nyt oikein. Särmikäs ja viinainen blendi. Seuraavana maisteltu Naked Grouse herätti hiukan enemmän innostusta, sillä se oli kuuleman mukaan marinoitu 1st fill sherry-tynskässä.
The Naked Grouse
Tuoksu: Rusinaa ja punaisia marjoja. Alkoholi puskee läpi tästäkin. Yksiulotteinen, mutta yllättävän tasapainoisen oloinen.
Maku: Nahkaa, viinimäistä makeutta, marjoja. Lopussa pääsee viina pintaan, mutta paljon Famous Grousea miellyttävämpi kokemus,
Seuraavana lasiin pääsi 2007 pohjoismaiden markkinoita silmälläpitäen lanseerattu Black Grouse. Edringtonilla ei varsinaista turveviskiä tislaavaa tislaamoa portfoliosta löydy, joten pikkulinnut ovat kertoneet, että savukomponentit on ostettu Islaylta ja jatkettu omilla jyvä- ja mallasviskeillä. Nikkasen mukaan asiaan on tulossa muutos ja Glenturretilla on pannut pöhisseet jo muutaman vuoden ulos turveviskiä juuri Black Grousea varten. Toivottavasti näitä päätyy yksimaltaisenakin pulloon!
The Black Grouse
Tuoksu: Turvesavua, new makea ja grillihiiltä. Aika liuotinta tämäkin on.
Maku: Terävä, vetinen ja jotenkin nahkainen. Vetiseen runkoon liimattu turvesavu ei ole minun juttu. Ei jatkoon.
Sitten päästiin jännän äärelle. Ikämerkityt 16- ja 40-vuotiaat toivat tastingin päätökseen. 16-vuotias on niin sanottu double matured blend ja on saanut osakseen rakkautta niin ensitäytön sherry- kuin bourbon-tynnyreiltä. 40-vuotias on puolestaan brändin lippulaivapullote. Nelinumeroinen hintalappu pitää huolen siitä, että tällaista blended malttia ei joka päivään vastaan kävele.
The Famous Grouse 16yo
Tuoksu: Tamminen ja mineraalinen. Viljalti mausteita. Silti jotenkin nuoren ja raa'an oloinen.
Maku: Keltaisia hedelmiä, mukavasti puuta, tässäkin nahkaa. Silti rungoltaan ärsyttävän vetinen vaikak sinänsä paketti on tasapainossa.
The Famous Grouse 40yo
Tuoksu: Nyt ollaan aivan eri aineiden kanssa tekemisissä. Todella huumaavan monipuolinen ja miellyttävä tuoksu. Mansikkajäätelöä, mentholia, ripaus tammea, yrttejä, kukkia (se kanerva) ja reippaan parfyyminen. Nyt vetää hiljaiseksi. Eihän tätä uskalla maistaa?
Maku: Sama tykitys jatkuu. Maku lunastaa todella hyvin nenän antamia lupauksia. Lopussa taittuu hiukan happamen puolelle. Ehkä kuitenkin enemmän tuoksutteluviski?
Huh, olipa se päätös tastingille. Tämän takia viskiä harrastetaan. Muusta kattauksesta näin jälkeen päin jäi parhaiten mieleen Naked Grouse, jonka kepeä sherryisyys oli miellyttävää.
Viskiseikkailut jatkuvat ensi lauantaina kun suuntaan Islayn saarelle kera kameran ja läppärin. Liverapoa siis luvassa!
maanantai 23. helmikuuta 2015
Riekkoviskejä St. Michaelissa
Tunnisteet:
Glenrothes,
Glenturret,
Highland Park,
Macallan,
The Famous Grouse
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Meitä on moneen junaan - maistossa hiukan erilaisia turveviskejä
Joskus mieleen tulee typeriä ideoita ja niitä pitää sitten päästä toteuttamaan. Yksi tällainen kuningasajatus oli tutkailla turpeella höystettyjä viskejä mantereen puolelta. Aina kun näitä on tullut lasissa käytettyä niin on tullut mieleen, että miksi näillä kiusaa itseänsä kun Saarella kaikki on vain paremmin. Nyt on kuitenkin markkinoille parin viime vuoden aikana putkahtanut useampi turveviski mantereen puolelta ja pakkohan niitä on ollut kaappiin hankkia.
Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.
Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.
Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:
BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof
Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.
BenRiach 10yo "Curiositas"
Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.
Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.
Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!
Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin. Tällä kertaan punaviinimarinadissa.
Longrow Peated
Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.
Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!
Longrow Red "Australian Shiraz"
Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!
Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.
Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.
Glenglassaugh Torfa
Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.
Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?
Tomatin Cu Bocan
Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.
Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.
Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.
Ballechin 10yo
Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.
Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.
Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!
Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.
Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.
Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.
Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.
Asiaan liittyy myös mielenkiintoinen historiallinen aspekti. Miksi turvemallas ei ole edelleen mantereen viskien pääasiallinen raaka-aine ja miksi taas Islaylla ei ole hiileen siirrytty? Vastaus löytyy rautateistä. Skottilaiseen mielenlaatuun tuntuu kuuluvan armoton piheys ja tämä pätee myös viskiin. Kun rautatieverkko 1800-luvun mittaan saavutti myös Ylämaan, siirtyivät myös tislaamot pikku hiljaa turpeesta hiileen. Syy on siis yksinkertainen: kustannustehokkuus. Hiili on yksinkertaisesti vain halvempaa kuin turve.
Ja miksi Islaylla ei sitten hiileen olla siirrytty? No, sinne ei mene rautateitä. Toisaalta myös 1800-luvun lopussa blendien aloittaessa maailmanvalloituksensa myös turpeistetulle tisleelle oli, vaikkakin minimaalista, kysyntää. Väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että blendien perusraaka-aineena toimivat jyväviskin ohella Highlandin ja Speysiden tisleet.
Takaisin tähän päivään. Illan kattaus näytti maistelujärjestyksessä tältä:
BenRiach 10yo "Curiositas"
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Longrow Peated
Longrow Red "Australian Shiraz"
Glenglassaugh Torfa
Tomatin Cu Bocan
Ballechin 10yo
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Ben Nevis McDonald's Traditional
Benromach 10yo 100 Proof
Kepeät kymmenen viskiä. Ensin lyötiin lasiin pari Benkkua. Tislaamolta on tipahdellut Alkon hyllyille ihan Suomi-pullotteitakin, joista päästiin vuoden 2009 versiota nauttimaan. Suomi-Benkkua pääsi kirittämään 10-vuotias Curiositas.
BenRiach 10yo "Curiositas"
Tuoksu: Vihreitä omenia (toim. huom. ei Golden Delicious vaan Granny Smith). Grillihiiliä, mallasta ja jotain savukalankin tapaista löysin.
Maku: Yksioikoinen ja yllättävän makea. Semmoinen sokerinen. Kaipaisi runkoa lisää. Nyt kivat omenat ei jaksa nenästä kielelle asti.
BenRiach 1994/2009 Peated Pedro Ximenez for Finland
Tuoksu: Ylikypsiä hedelmiä, jopa pihlajanmarjamainen. Todella happamen ja ylikypsän oloinen. Hyvällä tavalla.
Maku: Mausteiden vuoristorata. Maussa hedelmät ovat enemmänkin marjamaisia, mutta tuoksuun suhteutettuna yllättävän ei-hedelmäinen vaan enemmänkin tammisen kuiva. Lopussa turve pääsee kivasti kielen päätä kutittelemaan. Tykkäsin!
Seuraavaksi päästettiin Campbeltownin kaksikko kehään. Uusi nassukka nimeltään Peated sai viereensä 11-vuotiaan Redin. Tällä kertaan punaviinimarinadissa.
Longrow Peated
Tuoksu: "Autotallia": Likaista öljyä, jopa jotain metallista. Myös jotain hunajaista makeutta. Tuo mieleen jopa maissin. Sellaisen karrelle grillatun voisulan kanssa.
Maku: Ei niin likainen, mitä nenä antaa olettaa. Hunajaista makeutta on viljalti ja lopussa todella reilusti turvetta. Ei paha!
Longrow Red "Australian Shiraz"
Tuoksu: Äsken mainittu autotalli toistuu. Tätä pitäisin jopa Longrowin jonkinlaisena "tislaamo karäkteerinä". Jäteöljyn seassa lilluu erilaisia punaisia marjoja. Miellyttävä!
Maku: Makeita marjoja, jotka pienellä vesilisällä pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Vesi toi esiin oikein hedelmäsalaatin. Marjojen lisäksi myös keltaisia hedelmiä. Tämä kaikki marjaisuus/hedelmäisyys on kääritty öljyiseen ja turpeiseen runkoon, jota vahvat prosentit vielä alleviivaavat. Sanoisin, että vaikea, mutta todella hyvä viski.
Sitten olikin vuorossa todelliset outolinnut. Speysiden turpeistetut nasut antoivat hyvinkin mielenkiintoisia elämyksiä.
Glenglassaugh Torfa
Tuoksu: Mäntysuopaa! Saippuaa, katajanoksia, havuja ja metsää noin yleensäkin. Selkeästi todella nuori tapaus. New make tuoksuu läpi. Vahvan vaniljainen ja raikas.
Maku: Raikkaan ja erilaisen nenän jälkeen hirvittävä pettymys. Kaikki metsäiset nootit loistavat poissaolollaan ja tilalla raa'an ja yksioikoisen oloinen perusviski. Lopun turvesavut antavat hiukan salmiakkia pettymystä lieventämään. 10-vuotta lisää tynnyrissä ja voitolla yöhön?
Tomatin Cu Bocan
Tuoksu: Happamia ja ylikypsiä hedelmiä. Silti samaan aikaan "vihreä", eli jotain kasviksia on mukana. Takakannen lupaamaa korianteria en tästä kyllä löydä suurennuslasillakaan.
Maku: Oletettavan nuoreksi tapaukseksi yllättävän pitkä. Erilaisia ruohoja ja ylikypsiä hedelmiä. Ripaus pähkinää. Jotenkin pliisu ja tylsä, vaikka periaatteessa kaikki on ok. Pitää maistaa uudestaan.
Edradourin Ballechin-sarja pääsy vihdoin toiselle vuosikymmenelle ja valikoimiin ilmestyi se kuuluisa "peruskymppi". Sen kanssa maistoon pääsi hiukan oudompaa tavaraa. The Whiskybroker -nettikaupalle pullotettu savustettu Ardmore.
Ballechin 10yo
Tuoksu: Tähän astisista turpeisin tuoksu. Jopa tuhkaa havaittavissa. Mausteita ja karamellejä. Skittlesit tulee mieleen.
Maku: Suolaista savua, jotenkin jopa rasvainen. Sitruksia. Sellainen hiukan tunkkaisen maanläheinen meininki.
Ardmore 2001/2014 13yo Whiskybroker
Tuoksu: Mausteinen ja makea. Pippuria, salmiakkia, vaniljaa ja hedelmiä.
Maku: Ilman vettä todella pistävän hyökkäävä. Vesilisällä aukeaa aivan eri viski. Järkyttävän toffeinen maku kätkee alleen niin valkopippuria kuin turvettakin. Toffeisuudessaan mainio!
Viimeinen pari kärsi jo maistelupaikasta. Kymmenen viskiä on näyttää olevan jopa harrastelijalle aikamoinen vuori kiivettäväksi. Jos siis jotain aikoo jälkeen päin viskeistä yleisesti kertoa. Benromachille ja Ben Nevisille suotakoon siis toinen mahdollisuus tässä kevään mittaan. Alla kuitenkin muutama pointti, mitä jäi mieleen.
Ben Nevis McDonald's Traditional tarjosi saippuan ja mentholin sekaisia tunnelmia kera sitrushedelmien. Jopa ripaus tupakkaa. Savu muistutti märkien lehtien polttamista. Benromach 10 yo 100 Proof oli puolestaan merkittävän ärhäkkää kamaa. Mustapippuria ja jopa sherrytynnyrien tuomaa kumisuutta oli havaittavissa. Tätä pitää sample onkia vielä uudelleen maistoa varten. Potentiaalisen oloinen viski.
Koko kattauksesta jäi kivat fiilikset. Mitään todellista löytöä ei kohdalle osunut, mutta tasaisen laadukkaita viskejä yhtä kaikki. Ja myös suhteellisen edullisia. Tasavahvasta joukosta suosikkini olivat Longrow Red ja Ardmore. Myös Suomi-Benkku maittoi. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin Torfa ja sen lapsuuden mattopyykkäystalkoot mieleen tuova makupaletti.
Loppuun vielä kuvabonus, kun sellaista tastingin osallistujat vaatimalla vaativat.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Brugalin rommeja St. Michaelissa 11.2.2015
Keskiviikkona kaadettiin raja-aitoja kun perinteisten viskimaistelujen tilalta olikin St. Michaelissa tarjolla rommia. Eipä ole rommiakaan tullut ohjatusti maistettua, joten paikalle oli mentävä. Illan isäntä toimi Edrington Finlandin Veli Salonen ja tällä kertaa esittelyssä oli heidän maahantuomansa Brugalin rommitalon tuotteet. Dominikaanisen tasavallan rommiylpeyden tuotannosta oli sohjoiseen pohjoiseen yksynyt seuraava kattaus:
- Brugal Anejo
- Brugal XV Ron Reserva
- Brugal 1888
- Brugal Siglo de Oro
Alkuun Salonen veti hyvän perussetin rommin historiasta ja valmistuksesta. Muun muassa rommin imago merimiesten juomana sai selityksen: Euroopan valtioiden taistellessa Karibianmeren herruudesta Englannin laivasto ryösti järjestelmällisesti ranskalaisia aluksia. Näistä saaliiksi saadut alkoholit, lähinnä erilaisia brändy-johdannaisia, jaettiin sitten miehistölle palkkioksi. Kun merirosvousta alettiin pikkuhiljaa kitkemään alueelta, oli laivastossa jo totuttu tissutteluun. Sotasaaliksi saadut juomat korvattiin paikallisella sokeriruo'osta tislatulla rommilla. Sotilaan päiväannokseen kuului puolikas pintti sokeriruokopirtua. Myöhemmin alkoholin haittavaikutuksia kitkettiin laimentamalla pirtu vedellä. Vielä 1970-luvulla Englannin laivastossa nautittiin tätä perinnettä kunnioittaen päivittäinen grogi-annos. Mielenkiintoinen tarina, jota kuunteli mielellään.
Myös muita rommifaktoja käytiin läpi. Itselle tuli yllätyksenä, että myös rommiteollisuus repii tynnyrinsä bourbon-tuottajilta. Suurin osa rommista kypsyy hiukan hogsheadia isommassa ex-bourbon tynnyrissä. Myös sherrytynnyrit ovat Salosen mukaan kasvattaneet suosiotaan. Viskitislaamojen perään kuuluttama tynnyripula on siis hyvin monitahoinen kysymys, sillä rommibisnes ei mitään nappikauppaa ole.
Ilahduttavin osuus tastingissa oli Salosen mukanaan tuomat yllätykset. Rommin perusraaka-aine, melassi, tuli kaikille tutuksi ja sitä pääsi jopa maistamaan. Ja ah, se oli hyvää! Kuin suklaata ja lakritsia olisi sekoittanut toisiina. Maku muistutti todella paljon Snören lakritsinauhaa. Tämän makiaisen lisäksi oli tarjolla Brugalin "new makea". Reilu 90-volttinen sokeriruokopirtu kihahti kielellä kivasti. Vedellä jatkettuna liuottimen makeus pääsi mukavasti esille ja antoi hyvän pohjan rommien maistelulle. Näitä toivoisi näkevän maisteluissa enemmänkin.
Sitten itse ne rommit. Mitään erillisiä nootteja en uskalla lähteä suoltamaan, sillä maistami rommit voidaan laskea kahden käden sormilla. Muuta huomioita tuli kuitenkin tehtyä.
Vaikka Brugalin rommeihin ei heidän omien sanojensa mukaan sokeri lisätä, on rommin peruspaletti silti viskinjuojan suuhun todella makea. Kaikkia neljää rommia alleviivasi myös vahva tammisuus, sokerinen makeus ja mukava mausteisuus. Aloitusrommina toiminut ex-bourbonissa kypsytetty Anejo ei tuohon oikein mitään uutta tuonut, mutta hinnaltaan hyvinkin kilpailukykyisenä juomana toimi minusta todella hyvin. Ei potkinut eikä purrut, vaikka kyllähän sieltä se pontikka vähän läpi maistui.
XV ja 1888 olivat saaneet osakseen hiukan sherryviimeistelyä. XV:tä on viimeistely PX-tynnyrissä kun taas 1888 on saanut osakseen rakkautta vanhalta Oloroso-tynnyriltä. Sherrytynnyrit olivat tuoneet molempiin hiukan enemmän syvyyttä ja alkoholin pistävyys loisti poissaolollaan. 1888, joka monen paikalla olijan suussa tuntui se kattauksen paras juoma olevan, oli selkeitä vivahteita myös lakritsin ja kaakaon suuntaan. Erittäin maistuvaa kamaa molemmat.
Kattauksen kruunasi Siglo de Oro, joka on kypsynyt noin 15-16 vuotta kahdessa erilaisessa bourbon tynnyrissä. Tämä oli jo todella suunmyötäistä kamaa. Aivan nauratti kuinka pehmeää voi alkoholi olla. Bourbontynnyristä oli jäänyt myös ripaus vaniljaa kruunaamaan tämä hieno juoma. Rommiksi hämmentävän hyvää!
Kokonaisuudessaan kattaus oli täynnä miellyttäviä yllätyksiä. Ainoa, mikä häiritsi oli makujen tietty yksioikoisuus. Kaikki neljä maistuivat lähtökohtaisesti hyvin samalta. Tottumattomalle maistelijalle saman rommitalon tisleiden eri nyanssit eivät oikein auenneet. Tämä ei toki ole rommien vika. Tätä lisää!
- Brugal Anejo
- Brugal XV Ron Reserva
- Brugal 1888
- Brugal Siglo de Oro
Alkuun Salonen veti hyvän perussetin rommin historiasta ja valmistuksesta. Muun muassa rommin imago merimiesten juomana sai selityksen: Euroopan valtioiden taistellessa Karibianmeren herruudesta Englannin laivasto ryösti järjestelmällisesti ranskalaisia aluksia. Näistä saaliiksi saadut alkoholit, lähinnä erilaisia brändy-johdannaisia, jaettiin sitten miehistölle palkkioksi. Kun merirosvousta alettiin pikkuhiljaa kitkemään alueelta, oli laivastossa jo totuttu tissutteluun. Sotasaaliksi saadut juomat korvattiin paikallisella sokeriruo'osta tislatulla rommilla. Sotilaan päiväannokseen kuului puolikas pintti sokeriruokopirtua. Myöhemmin alkoholin haittavaikutuksia kitkettiin laimentamalla pirtu vedellä. Vielä 1970-luvulla Englannin laivastossa nautittiin tätä perinnettä kunnioittaen päivittäinen grogi-annos. Mielenkiintoinen tarina, jota kuunteli mielellään.
Myös muita rommifaktoja käytiin läpi. Itselle tuli yllätyksenä, että myös rommiteollisuus repii tynnyrinsä bourbon-tuottajilta. Suurin osa rommista kypsyy hiukan hogsheadia isommassa ex-bourbon tynnyrissä. Myös sherrytynnyrit ovat Salosen mukaan kasvattaneet suosiotaan. Viskitislaamojen perään kuuluttama tynnyripula on siis hyvin monitahoinen kysymys, sillä rommibisnes ei mitään nappikauppaa ole.
![]() |
| Melassia |
Ilahduttavin osuus tastingissa oli Salosen mukanaan tuomat yllätykset. Rommin perusraaka-aine, melassi, tuli kaikille tutuksi ja sitä pääsi jopa maistamaan. Ja ah, se oli hyvää! Kuin suklaata ja lakritsia olisi sekoittanut toisiina. Maku muistutti todella paljon Snören lakritsinauhaa. Tämän makiaisen lisäksi oli tarjolla Brugalin "new makea". Reilu 90-volttinen sokeriruokopirtu kihahti kielellä kivasti. Vedellä jatkettuna liuottimen makeus pääsi mukavasti esille ja antoi hyvän pohjan rommien maistelulle. Näitä toivoisi näkevän maisteluissa enemmänkin.
Sitten itse ne rommit. Mitään erillisiä nootteja en uskalla lähteä suoltamaan, sillä maistami rommit voidaan laskea kahden käden sormilla. Muuta huomioita tuli kuitenkin tehtyä.
Vaikka Brugalin rommeihin ei heidän omien sanojensa mukaan sokeri lisätä, on rommin peruspaletti silti viskinjuojan suuhun todella makea. Kaikkia neljää rommia alleviivasi myös vahva tammisuus, sokerinen makeus ja mukava mausteisuus. Aloitusrommina toiminut ex-bourbonissa kypsytetty Anejo ei tuohon oikein mitään uutta tuonut, mutta hinnaltaan hyvinkin kilpailukykyisenä juomana toimi minusta todella hyvin. Ei potkinut eikä purrut, vaikka kyllähän sieltä se pontikka vähän läpi maistui.
XV ja 1888 olivat saaneet osakseen hiukan sherryviimeistelyä. XV:tä on viimeistely PX-tynnyrissä kun taas 1888 on saanut osakseen rakkautta vanhalta Oloroso-tynnyriltä. Sherrytynnyrit olivat tuoneet molempiin hiukan enemmän syvyyttä ja alkoholin pistävyys loisti poissaolollaan. 1888, joka monen paikalla olijan suussa tuntui se kattauksen paras juoma olevan, oli selkeitä vivahteita myös lakritsin ja kaakaon suuntaan. Erittäin maistuvaa kamaa molemmat.
Kattauksen kruunasi Siglo de Oro, joka on kypsynyt noin 15-16 vuotta kahdessa erilaisessa bourbon tynnyrissä. Tämä oli jo todella suunmyötäistä kamaa. Aivan nauratti kuinka pehmeää voi alkoholi olla. Bourbontynnyristä oli jäänyt myös ripaus vaniljaa kruunaamaan tämä hieno juoma. Rommiksi hämmentävän hyvää!
Kokonaisuudessaan kattaus oli täynnä miellyttäviä yllätyksiä. Ainoa, mikä häiritsi oli makujen tietty yksioikoisuus. Kaikki neljä maistuivat lähtökohtaisesti hyvin samalta. Tottumattomalle maistelijalle saman rommitalon tisleiden eri nyanssit eivät oikein auenneet. Tämä ei toki ole rommien vika. Tätä lisää!
tiistai 3. helmikuuta 2015
Uisge 2015 - uusi viskikohushokkiwau?
Viime päivinä Suomen viskipiirejä on ravistellut jälleen uusi viskikohu. Viidettä kertaa järjestettävä Uisge-viskifestivaali joutui aluehallintoviraston hampaisiin, kun nimetön "ilmiantaja" oli vinkannut tapahtumasta viranomaisille. Ensin sai kenkää tasting-lippujen ennakkomyynti ja heti perään sai lähteä sana "viskifestivaali" Tiketti.fi-lippupalvelusta. Bloggaajatoveri Viskisieppo kirjoitti aiheen tiimoilta hyvän kirjoituksen, jossa hän kyseli "ilmiantajan" motiivien perään. Vaikka en ilmiantaja olekaan, pistin muutamia ajatuksia kohusta ihan näin paperille.
Ymmärrykseni mukaan Suomen alkoholilainsäädäntö ei ole muuttunut väkevien osalta kymmeniin vuosiin. Myös Uisge on jo useamman vuoden myynyt onnistuneesti tasting-lippuja ennakkoon ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Nyt "ilmiantaja" tuli ja pilasi kaiken. Tai ei siis pilannut, tapahtumahan sai ilmaista mainosta ja tulee varmasti olemaan loppuunmyyty.
Antaisin kuitenkin "ilmiantajalle" myös tunnustusta. Tapahtumat on järjestettävä lain puitteissa. Tätä tapahtumajärjestäjät ovat myös haastatteluissaan ja lehdistötiedotteissaan painottaneet. Viranomaistoimintaa ei olla lähdetty syyttelemään. Jokainen tällainen ilmianto piirtää selkeämmiksi niitä rajoja, joita Suomen laki tällaiselle tilaisuudelle antaa.
Myös saavutettu mediahuomio on hyvästä. Ainakin omaan silmääni viranomaistoiminta näyttäytyy tällaisissa tapauksissa lähes järjettömänä ihmisten ja yhteisöjen kiusaamisena. Viranomainen itsehän ei asialle voi mitään, vaan heidän toimintansa on sidottu lakiin. Heille maksetaan siitä, että kansanedustajien säätämiä lakeja noudatetaan. Mitä useampi tällainen tapaus tulee julkisuuteen, sitä enemmän Suomen alkoholilaki saa negatiivista julkisuutta. Näin vaalien alla jonkun poliitikon/puolueen on pakko ottaa tästä koppi. Kun järjettömyyttä tuodaan tarpeeksi esille, sillä on oikeusvaltiossa tapana muuttua.
Varjopuolena näissä ilmiannoissa on tietysti asianomaisille koituva rahallinen riski tai jopa tappio. Tämä puolestaan nostaa kynnystä tapahtuman järjestämiseen. Tuskin kukaan viskiharrastaja tahtoo Uisgea pois Suomesta? On kuitenkin järjetön tilanne, että tapahtumasta pitäisi vaieta ja sen järjestämistä ikään kuin piilotella ja salata, jotta viranomaiset eivät asiasta kiinnostuisi. Ainakaan minä en halua sellaista yhteiskuntaa, jossa toiminnan jatkuminen vaatii sen viranomaisilta piilottamista. Myöskään yksityisihmisten (lue: bloggaajien) välittämät tiedot eivät voi olla esteenä tapahtuman järjestämiseen. Tastingien sisällöt, hinnat ja kaikki jossain vaiheessa julkinen info löytyy blogeista. Näistä ei saa olla viranomaistulkinnassa haittaa tapahtumajärjestäjälle.
P.S. Uisge on hieno festivaali. Valitettavasti tänä vuonna joudun jättämään pippalot väliin, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että sisään mahtuu yksi ensikertalainen lisää. Menkää ja nauttikaa!
Ymmärrykseni mukaan Suomen alkoholilainsäädäntö ei ole muuttunut väkevien osalta kymmeniin vuosiin. Myös Uisge on jo useamman vuoden myynyt onnistuneesti tasting-lippuja ennakkoon ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Nyt "ilmiantaja" tuli ja pilasi kaiken. Tai ei siis pilannut, tapahtumahan sai ilmaista mainosta ja tulee varmasti olemaan loppuunmyyty.
Antaisin kuitenkin "ilmiantajalle" myös tunnustusta. Tapahtumat on järjestettävä lain puitteissa. Tätä tapahtumajärjestäjät ovat myös haastatteluissaan ja lehdistötiedotteissaan painottaneet. Viranomaistoimintaa ei olla lähdetty syyttelemään. Jokainen tällainen ilmianto piirtää selkeämmiksi niitä rajoja, joita Suomen laki tällaiselle tilaisuudelle antaa.
Myös saavutettu mediahuomio on hyvästä. Ainakin omaan silmääni viranomaistoiminta näyttäytyy tällaisissa tapauksissa lähes järjettömänä ihmisten ja yhteisöjen kiusaamisena. Viranomainen itsehän ei asialle voi mitään, vaan heidän toimintansa on sidottu lakiin. Heille maksetaan siitä, että kansanedustajien säätämiä lakeja noudatetaan. Mitä useampi tällainen tapaus tulee julkisuuteen, sitä enemmän Suomen alkoholilaki saa negatiivista julkisuutta. Näin vaalien alla jonkun poliitikon/puolueen on pakko ottaa tästä koppi. Kun järjettömyyttä tuodaan tarpeeksi esille, sillä on oikeusvaltiossa tapana muuttua.
Varjopuolena näissä ilmiannoissa on tietysti asianomaisille koituva rahallinen riski tai jopa tappio. Tämä puolestaan nostaa kynnystä tapahtuman järjestämiseen. Tuskin kukaan viskiharrastaja tahtoo Uisgea pois Suomesta? On kuitenkin järjetön tilanne, että tapahtumasta pitäisi vaieta ja sen järjestämistä ikään kuin piilotella ja salata, jotta viranomaiset eivät asiasta kiinnostuisi. Ainakaan minä en halua sellaista yhteiskuntaa, jossa toiminnan jatkuminen vaatii sen viranomaisilta piilottamista. Myöskään yksityisihmisten (lue: bloggaajien) välittämät tiedot eivät voi olla esteenä tapahtuman järjestämiseen. Tastingien sisällöt, hinnat ja kaikki jossain vaiheessa julkinen info löytyy blogeista. Näistä ei saa olla viranomaistulkinnassa haittaa tapahtumajärjestäjälle.
P.S. Uisge on hieno festivaali. Valitettavasti tänä vuonna joudun jättämään pippalot väliin, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että sisään mahtuu yksi ensikertalainen lisää. Menkää ja nauttikaa!
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Kettuja, pellejä ja Ben Nevis
Viikko takaperin maisteltiin St. Michaelissa olutta. Aiheena oli BrewDog ja tastingia vetämässä panimon puolesta Victoria Scott. Tämä oli myös minun ensimmäinen kertani olut-tastingissa.
Olueen minulla on hieman vinksahtanut suhde. Tykkään juoda sitä ja kokeilen lähes viikottain jotain olutta, joka kuulostaa siltä, että en ole sitä maistanut. Aihe kiinnostaa yleisellä tasolla todella paljon. Silti en koskaan muista maistamiani oluita tai selaile olutfoorumeita/blogeja/kauppoja kuten viskin suhteen tulee toimittua. Samanlaista intohimon kipinää ei aiheeseen ole vain syttynyt.
Toinen pointti, jonka huomasin, oli se, että en osaa maistella olutta. Tai osaan, mutta en osaa pukea makutuntemuksiani samalla tavalla sanoiksi kuin viskin suhteen. Veikkaan, että pitäisi maistella ajatuksen kanssa enemmän, että homma alkaisi aukeamaan.
Tastingin kattaus oli seuraavanlainen:
Brixton Porter 5%
Pumpkin Head 5,1%
Konnichiwa Kitsune 8,2%
U-Boat 8,4%
Clown King 12%
Yhtäään näistä en ollut ennen maistanut. Mitään tastingnoteja en sen tarkemmin ottanut ylös, sillä niistä olisi tullut masentavan lyhyitä ja epäinformatiivisia, tyyliin "parempaa kuin Koff" tai "maistuu kaljalta". Alla kuitenkin muutamia mietteitä illan kattauksesta.
Brixton Porterin avattua pelin päästiin outouksien pariin. Hienolla etiketillä varustettu kurpitsaolut jonka tuoksu ei juuri eronnut inkiväärioluesta. Sitruunaa ja inkivääriä niin nenään kuin kieleen. Mairea hymy nousi kasvoille kun Victoria kertoi, että siltä sen tulisikin maistua. Osasin siis ainakin jotain oluesta erottaa! Mikään oman suunmukainen tuote ei ollut kyseessä. Ehkäpä kattauksen
toiseksi heikoin olut.
Perisuomalaiseen tapaan jatketaan huonoilla uutisilla. BrewDogin U-Boat on omaan suuhuni lähes juomakelvoton olut. Maistuu kylmäsavuporon ja kahvin yhdistelmältä johon on laitettu nokare voita mukaan. Rasvaisuudessaan lähes oksettavan oloinen suutuntuma. Savuoluet eivät todellakaan ole minun juttuni. Tosin Prykmestarin Savukatajasta pidän. Toisaalta hyvä, että pääsin tätäkin maistamaan. Nyt tunnen omaa olutmakuani paremmin.
Raikkaan humalainen Konnichiwa Kitsune oli oma suosikkini kattauksesta, mutta sen yllätyksen tarjosi Clown King. 12-volttinen barley wine tarjosi jotain ihanan chilistä ja marjamaista. Kuin puolukkamehua. Olueksi aika viinimäinen, mutta se ei menoa haitannut. Iso tuoppi tätä voi perjantaina työpäivän jälkeen päästä hiukan yllättämään.
Oluista jäi niin hyvä mieli, että piti jäädä vielä yhdelle. Viskilistalta silmiin pisti Ben Nevisin 26-vuotias. Pullotettu 1972/1998, tynnyrivahva, värjäämätön ja kylmäsuodattamaton. Odotukset olivat
korkealla.
Ben Nevis 1972/1998 57,4%
Tuoksu: Tuhtia nahkaa ja tammea. Syvä. Ripaus mallasta ja hentoa mentholia. Herkkullisen oloinen.
Maku: Todella pitkä. Alkuun sitruksista makeutta, jopa anasta. Lopussa nahkaa, jopa tuhkaa, mentholia ja tummaa tammea.
Pitkästä aikaa viski, jonka kanssa olisi kiva seurustella koko ilta. Monitahoinen ja silti niin selkeä. Ei päälleliimattuja makuja. Tätä pitää maistaa toistamiseen.
Olueen minulla on hieman vinksahtanut suhde. Tykkään juoda sitä ja kokeilen lähes viikottain jotain olutta, joka kuulostaa siltä, että en ole sitä maistanut. Aihe kiinnostaa yleisellä tasolla todella paljon. Silti en koskaan muista maistamiani oluita tai selaile olutfoorumeita/blogeja/kauppoja kuten viskin suhteen tulee toimittua. Samanlaista intohimon kipinää ei aiheeseen ole vain syttynyt.
Toinen pointti, jonka huomasin, oli se, että en osaa maistella olutta. Tai osaan, mutta en osaa pukea makutuntemuksiani samalla tavalla sanoiksi kuin viskin suhteen. Veikkaan, että pitäisi maistella ajatuksen kanssa enemmän, että homma alkaisi aukeamaan.
Tastingin kattaus oli seuraavanlainen:
Brixton Porter 5%
Pumpkin Head 5,1%
Konnichiwa Kitsune 8,2%
U-Boat 8,4%
Clown King 12%
Yhtäään näistä en ollut ennen maistanut. Mitään tastingnoteja en sen tarkemmin ottanut ylös, sillä niistä olisi tullut masentavan lyhyitä ja epäinformatiivisia, tyyliin "parempaa kuin Koff" tai "maistuu kaljalta". Alla kuitenkin muutamia mietteitä illan kattauksesta.
Brixton Porterin avattua pelin päästiin outouksien pariin. Hienolla etiketillä varustettu kurpitsaolut jonka tuoksu ei juuri eronnut inkiväärioluesta. Sitruunaa ja inkivääriä niin nenään kuin kieleen. Mairea hymy nousi kasvoille kun Victoria kertoi, että siltä sen tulisikin maistua. Osasin siis ainakin jotain oluesta erottaa! Mikään oman suunmukainen tuote ei ollut kyseessä. Ehkäpä kattauksen
toiseksi heikoin olut.
Perisuomalaiseen tapaan jatketaan huonoilla uutisilla. BrewDogin U-Boat on omaan suuhuni lähes juomakelvoton olut. Maistuu kylmäsavuporon ja kahvin yhdistelmältä johon on laitettu nokare voita mukaan. Rasvaisuudessaan lähes oksettavan oloinen suutuntuma. Savuoluet eivät todellakaan ole minun juttuni. Tosin Prykmestarin Savukatajasta pidän. Toisaalta hyvä, että pääsin tätäkin maistamaan. Nyt tunnen omaa olutmakuani paremmin.
Raikkaan humalainen Konnichiwa Kitsune oli oma suosikkini kattauksesta, mutta sen yllätyksen tarjosi Clown King. 12-volttinen barley wine tarjosi jotain ihanan chilistä ja marjamaista. Kuin puolukkamehua. Olueksi aika viinimäinen, mutta se ei menoa haitannut. Iso tuoppi tätä voi perjantaina työpäivän jälkeen päästä hiukan yllättämään.
Oluista jäi niin hyvä mieli, että piti jäädä vielä yhdelle. Viskilistalta silmiin pisti Ben Nevisin 26-vuotias. Pullotettu 1972/1998, tynnyrivahva, värjäämätön ja kylmäsuodattamaton. Odotukset olivat
korkealla.
Ben Nevis 1972/1998 57,4%
Tuoksu: Tuhtia nahkaa ja tammea. Syvä. Ripaus mallasta ja hentoa mentholia. Herkkullisen oloinen.
Maku: Todella pitkä. Alkuun sitruksista makeutta, jopa anasta. Lopussa nahkaa, jopa tuhkaa, mentholia ja tummaa tammea.
Pitkästä aikaa viski, jonka kanssa olisi kiva seurustella koko ilta. Monitahoinen ja silti niin selkeä. Ei päälleliimattuja makuja. Tätä pitää maistaa toistamiseen.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Old Pulteney ja seitsemän merta
- "Tuutko huomenna juomaan Old Pulteneytä?".
- "Ööh, joo-o?".
Suurin piirtein ylläkuvatun tekstiviestikeskustelun jälkeen löysin itseni viettämästä lauantai-iltaa laatuviskien seurassa. Kyseisen tislaamon 21-vuotias ja 17-vuotias on jääneet mieleen herkullisina tapauksina, mutta jostain syystä ei tislaamon tuotteita ole liikaa tullut lasissa käytettyä. Nyt tarjolla oleva kattaus paikkasi siis jälleen aukkoja yleissivistyksessä,
Old Pulteney 12 yo
Old Pulteney 17 yo
Old Pulteney 21 yo
Old Pulteney 2000 "Flotilla"
Old Pulteney "Noss Head"
Old Pulteney "Pentland Skerries"
Old Pulteney "Isabella Fortuna WK499"
Nokkelimmat huomaavat, että Old Pulteney on ottanut merenkulkuun liittyvän sanaston omakseen. Laivoja ja majakoita löytyy pullojen kyljistä viljalti. Sinänsä tämä on ymmärrettävää, sillä Old Pulteney on korostetun merellinen viski. Highlandin perukoilla majaansa pitävä tislaamo on saanut merellisen suolaisuuden iskostettua sekä makuprofiiliin että markkinointikoneistoonsa ihailtavalla sujuvuudella. Ja mikäs siinä, kyllä minä suolasta pidän. Suomen markkinoille voisivat muuten meri-teeman mukaisesti lanseerata "Kummeli"-viskin. Paitsi, eiköhän se kiellettäisi ennen markkinoille pääsyä.
Merellisyys toi omat ongelmansa myös maisteluun. Kaikissa illan kattauksen viskeissä oli pippuria ja suolaa. Vaikka maisteluhetkellä viskeistä erotti selkeitä nyansseja, ei niitä nooteissa välttämättä ole saatu halutulla tavalla kuvattua. Joten, enjoy responsibly. Noteja siis, ei viskiä.
Old Pulteney 12yo
Tuoksu: Banaaninkuorta, liimaa ja makeaa mallasta.
Maku: Makea mallas saa mukaansa ripauksen suolaa ja pippuria. Kevyt hedelmäisyys säilyy myös. Hyvä, mutta yksioikoinen.
Old Pulteney 17yo
Tuoksu: Nyt on nokkaan jo poweria.Vaniljaa, hunajaa ja pippuria. Jossain on pippurin alla on vielä ripaus mallastakin.
Maku: On pituutta ja maku jaksaa loppuun asti. Alkuun lempeä, mutta lopussa pitkää ja ärhäkkää pippuria, hunajaista mallasta. Lasiaika nosti hunajaa selvästi esiin.
Old Pulteney 21yo
Tuoksu: Pippurisuus jo niin selkeää, että uskallan väittää valkopippuriksi. Hedelmiä, kukkia ja jopa mentholia. Syvyyttä löytyy.
Maku: Niin suolainen, niin pippurinen olematta silti yksioikoinen. Monivivahteista keltaista hedelmää, ripaus lehtimäistä ruohoisuutta. Mainitsinko jo pippurin ja suolan? Makeus on 17-vuotiaan tapaan hunajaista, vaikkakaan se ei ole yhtä hallitseva kuin edellä mainitussa. Huippuviski!
Old Pulteney 2000 "Flotilla"
Tuoksu: Kappas, suolaa, pippuria ja mallasta. Makeus on sentään jotain uutta, tuo mieleen marmeladin. Vihreitä kuulia?
Maku: Todella ärhäkkään ja nuorekkaan oloinen. Tulee ja tuhoaa. Ei maussa kyllä ärhäkkyyden lisäksi mitään uusia temppuja esittele. Uhmäikäisyydessään virkistävä poikkeus muuten niin "tyynessä" rivissä.
Old Pulteney "Noss Head"
Tuoksu: Selkeästi tähän astisista tammisin. Myös hentoa kukkaisuutta 21-vuotiaan tapaan. Vaniljaa. Lisää vain pippuri ja suola
Maku: Raa'ahko ja huonolla tavalla happaman oloinen. Koivunmahlaa, suolaa ja pippuria. Jotenkin pliisun ja tylsän oloinen ja väittäisin illan heikoimmaksi esitykseksi.
Old Pulteney "Pentland Skerries"
Tuoksu: No nyt huomaa tynnyrin kypsytyksestä! Kuin sherryä olisi lasissa. Rusinoita, suklaata, marmeladia. Tässä suola ja pippuri ei niin iske silmille.
Maku: Kuivuu mukavasti loppuun hedelmäiseksi pippurisuolaksi. Harmittavan lyhyt ja yksioikoinen, mutta sherryisyys ei kuitenkaan tunnu irralliselta komponentilta. Sai varmasti paljon anteeksi tynnyrillään.
Old Pulteney "Isabella Fortuna WK499"
Tuoksu: Omenaa, vaniljaa ja pippureita.
Maku: Samoilla teemoilla mennään, mutta jotain mukavaa chilimäistä on eksynyt jälkimakuun.
Samalla maksakirroosilla vedettiin vielä jälkiruoaksi Springbankin uutuus: hipeille ja maailmanparantajille suunnattu 12-vuotias "Green", joka on sertejä vaille luomuviski.
Springbank 12yo "Green"
Tuoksu: Onpa puhdas! Kevyt turve ja todella puhtaan maltainen. Tuo mieleen kivennäisveden, eli jotain makeaa ja suolaista on tässäkin.
Maku: Vissyä, salmiakkia ja lopussa ripaus jotain vihreää.
Hyvä, puhdas ja maukas Springeri. Parempaa kuin OB-kymppi. Tiedän, koska maistoin näitä rinnakkain.
Loppukevennykseksi kerrottakoon vitsi:
Mitä yhteistä on Old Pulteneyllä ja Lootin vaimolla?
Molemmat tuntuvat kielenpäällä suolaisilta.
- "Ööh, joo-o?".
Suurin piirtein ylläkuvatun tekstiviestikeskustelun jälkeen löysin itseni viettämästä lauantai-iltaa laatuviskien seurassa. Kyseisen tislaamon 21-vuotias ja 17-vuotias on jääneet mieleen herkullisina tapauksina, mutta jostain syystä ei tislaamon tuotteita ole liikaa tullut lasissa käytettyä. Nyt tarjolla oleva kattaus paikkasi siis jälleen aukkoja yleissivistyksessä,
Old Pulteney 12 yo
Old Pulteney 17 yo
Old Pulteney 21 yo
Old Pulteney 2000 "Flotilla"
Old Pulteney "Noss Head"
Old Pulteney "Pentland Skerries"
Old Pulteney "Isabella Fortuna WK499"
Nokkelimmat huomaavat, että Old Pulteney on ottanut merenkulkuun liittyvän sanaston omakseen. Laivoja ja majakoita löytyy pullojen kyljistä viljalti. Sinänsä tämä on ymmärrettävää, sillä Old Pulteney on korostetun merellinen viski. Highlandin perukoilla majaansa pitävä tislaamo on saanut merellisen suolaisuuden iskostettua sekä makuprofiiliin että markkinointikoneistoonsa ihailtavalla sujuvuudella. Ja mikäs siinä, kyllä minä suolasta pidän. Suomen markkinoille voisivat muuten meri-teeman mukaisesti lanseerata "Kummeli"-viskin. Paitsi, eiköhän se kiellettäisi ennen markkinoille pääsyä.
Merellisyys toi omat ongelmansa myös maisteluun. Kaikissa illan kattauksen viskeissä oli pippuria ja suolaa. Vaikka maisteluhetkellä viskeistä erotti selkeitä nyansseja, ei niitä nooteissa välttämättä ole saatu halutulla tavalla kuvattua. Joten, enjoy responsibly. Noteja siis, ei viskiä.
Old Pulteney 12yo
Tuoksu: Banaaninkuorta, liimaa ja makeaa mallasta.
Maku: Makea mallas saa mukaansa ripauksen suolaa ja pippuria. Kevyt hedelmäisyys säilyy myös. Hyvä, mutta yksioikoinen.
Old Pulteney 17yo
Tuoksu: Nyt on nokkaan jo poweria.Vaniljaa, hunajaa ja pippuria. Jossain on pippurin alla on vielä ripaus mallastakin.
Maku: On pituutta ja maku jaksaa loppuun asti. Alkuun lempeä, mutta lopussa pitkää ja ärhäkkää pippuria, hunajaista mallasta. Lasiaika nosti hunajaa selvästi esiin.
Old Pulteney 21yo
Tuoksu: Pippurisuus jo niin selkeää, että uskallan väittää valkopippuriksi. Hedelmiä, kukkia ja jopa mentholia. Syvyyttä löytyy.
Maku: Niin suolainen, niin pippurinen olematta silti yksioikoinen. Monivivahteista keltaista hedelmää, ripaus lehtimäistä ruohoisuutta. Mainitsinko jo pippurin ja suolan? Makeus on 17-vuotiaan tapaan hunajaista, vaikkakaan se ei ole yhtä hallitseva kuin edellä mainitussa. Huippuviski!
Old Pulteney 2000 "Flotilla"
Tuoksu: Kappas, suolaa, pippuria ja mallasta. Makeus on sentään jotain uutta, tuo mieleen marmeladin. Vihreitä kuulia?
Maku: Todella ärhäkkään ja nuorekkaan oloinen. Tulee ja tuhoaa. Ei maussa kyllä ärhäkkyyden lisäksi mitään uusia temppuja esittele. Uhmäikäisyydessään virkistävä poikkeus muuten niin "tyynessä" rivissä.
Old Pulteney "Noss Head"
Tuoksu: Selkeästi tähän astisista tammisin. Myös hentoa kukkaisuutta 21-vuotiaan tapaan. Vaniljaa. Lisää vain pippuri ja suola
Maku: Raa'ahko ja huonolla tavalla happaman oloinen. Koivunmahlaa, suolaa ja pippuria. Jotenkin pliisun ja tylsän oloinen ja väittäisin illan heikoimmaksi esitykseksi.
Old Pulteney "Pentland Skerries"
Tuoksu: No nyt huomaa tynnyrin kypsytyksestä! Kuin sherryä olisi lasissa. Rusinoita, suklaata, marmeladia. Tässä suola ja pippuri ei niin iske silmille.
Maku: Kuivuu mukavasti loppuun hedelmäiseksi pippurisuolaksi. Harmittavan lyhyt ja yksioikoinen, mutta sherryisyys ei kuitenkaan tunnu irralliselta komponentilta. Sai varmasti paljon anteeksi tynnyrillään.
Old Pulteney "Isabella Fortuna WK499"
Tuoksu: Omenaa, vaniljaa ja pippureita.
Maku: Samoilla teemoilla mennään, mutta jotain mukavaa chilimäistä on eksynyt jälkimakuun.
Samalla maksakirroosilla vedettiin vielä jälkiruoaksi Springbankin uutuus: hipeille ja maailmanparantajille suunnattu 12-vuotias "Green", joka on sertejä vaille luomuviski.
Springbank 12yo "Green"
Tuoksu: Onpa puhdas! Kevyt turve ja todella puhtaan maltainen. Tuo mieleen kivennäisveden, eli jotain makeaa ja suolaista on tässäkin.
Maku: Vissyä, salmiakkia ja lopussa ripaus jotain vihreää.
Hyvä, puhdas ja maukas Springeri. Parempaa kuin OB-kymppi. Tiedän, koska maistoin näitä rinnakkain.
Loppukevennykseksi kerrottakoon vitsi:
Mitä yhteistä on Old Pulteneyllä ja Lootin vaimolla?
Molemmat tuntuvat kielenpäällä suolaisilta.
perjantai 9. tammikuuta 2015
SMWS 26.92 ja uudet aluevaltaukset
Kokeilin uuden vuoden kunniaksi uutta ilmaisumuotoa. Tämän tekstin voi nautiskella myös videon muodossa. Toki, vanhoillisena miehenä pidän tekstiä parempana itseilmaisun muotona, mutta more is more. Olkaa niin hyvät:
Clynelishillä on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Se on yksi ensimmäisiä omistamiani viskejä ja oikeastaan ensimmäinen tislaamo Islayn ulkopuolelta, joka herätti tunteita. Positiivisessa mielessä. Vahamainen, usein hyvin mausteinen Clynelish kutkuttelee makuhermoja lähes uskonnollisella paatoksella. Viskiharrastuksen edetessä on Clynelishejä päätynyt omaan kaappiin tätä taustaa vasten yllättävän vähän. Uusia kokemuksia on haettu lähinnä anniskeluravintoloista ja samplejen muodossa. Tällä kertaa päätin aukaista kuitenkin kokoelmani helmen, SWMS 26.92, eli pullo 28-vuotiasta 1984 pullotettua Clyneä.
SMWS on perustettu 1970-luvun lopulla eräänlaisena kaveriporukan viskiharratuksen huipentumana. Nykyään seuralla on haarakonttoreita ympäri maailmaa ja seuran pullotteet viedään usein käsistä, Mitään näpertlyä seuran toiminta ei enää ole, sillä 2004 se siirtyi Glenmorangien omistukseen ja on siten osa valtavaa Louis Vuitton Moet Hennessy -megakorporaatiota.
SMWS:ää ei tule sekoittaa kotimaiseen SMWS:ään. Suomen Mallaswhiskyseura ja Scotch Malt Whisky Society ovat kaksi eri asiaa. Mistähän muuten moinen anglismi kuin Whisky on seuran nimeen eksynyt? Meillä on kuitenkin aika kuvaava suomenkielinen sana, nimittäin viski.
Clynelish 1984 SMWS 26.92 58,2%
Tuoksu: Kynttilävahan tuntee jo nenään. Kirpakka sitruunaa ja taikinaa. Ripaus turvetta jossain taustalla. Suolaa ja ananasta.
Maku: Vahaa, paljon vahaa. Tätä ei saa suusta pois! Salmiakkia, sekalainen seurakunta erilaisia keltaisia hedelmiä. Mallas pysyy yllättävän hyvin läsnä, eikä puu jyrää. Suolaa.
Lasiaika teki ihmeitä. Videolla suolaisuutta ei havainnut, mutta jo 15 minuuttia lasissa teki viskin todella suolaiseksi. Tykkäsin. Ainoa kysymysmerkki on tynnyri. Ex-sherry butt ja ei viski on lähes väritön. Lisäksi sokkotestissä väittäisin bourbon-kypsytetyksi varmaan yhdeksän kertaa kymmenestä. Laiska tynnyri kenties? Tällä kertaa onneksi viski ei ole jäänyt vaisuksi vaan on hyvinkin terhakka tapaus. Ehkä liiankin terhakka ikäisekseen. Tämän ikäiseltä viskiltä odottaisi jo aika eleganttia lähestymistä. Silti, mielettömän hyvää.
Clynelishillä on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Se on yksi ensimmäisiä omistamiani viskejä ja oikeastaan ensimmäinen tislaamo Islayn ulkopuolelta, joka herätti tunteita. Positiivisessa mielessä. Vahamainen, usein hyvin mausteinen Clynelish kutkuttelee makuhermoja lähes uskonnollisella paatoksella. Viskiharrastuksen edetessä on Clynelishejä päätynyt omaan kaappiin tätä taustaa vasten yllättävän vähän. Uusia kokemuksia on haettu lähinnä anniskeluravintoloista ja samplejen muodossa. Tällä kertaa päätin aukaista kuitenkin kokoelmani helmen, SWMS 26.92, eli pullo 28-vuotiasta 1984 pullotettua Clyneä.
SMWS on perustettu 1970-luvun lopulla eräänlaisena kaveriporukan viskiharratuksen huipentumana. Nykyään seuralla on haarakonttoreita ympäri maailmaa ja seuran pullotteet viedään usein käsistä, Mitään näpertlyä seuran toiminta ei enää ole, sillä 2004 se siirtyi Glenmorangien omistukseen ja on siten osa valtavaa Louis Vuitton Moet Hennessy -megakorporaatiota.
SMWS:ää ei tule sekoittaa kotimaiseen SMWS:ään. Suomen Mallaswhiskyseura ja Scotch Malt Whisky Society ovat kaksi eri asiaa. Mistähän muuten moinen anglismi kuin Whisky on seuran nimeen eksynyt? Meillä on kuitenkin aika kuvaava suomenkielinen sana, nimittäin viski.
Clynelish 1984 SMWS 26.92 58,2%
Tuoksu: Kynttilävahan tuntee jo nenään. Kirpakka sitruunaa ja taikinaa. Ripaus turvetta jossain taustalla. Suolaa ja ananasta.
Maku: Vahaa, paljon vahaa. Tätä ei saa suusta pois! Salmiakkia, sekalainen seurakunta erilaisia keltaisia hedelmiä. Mallas pysyy yllättävän hyvin läsnä, eikä puu jyrää. Suolaa.
Lasiaika teki ihmeitä. Videolla suolaisuutta ei havainnut, mutta jo 15 minuuttia lasissa teki viskin todella suolaiseksi. Tykkäsin. Ainoa kysymysmerkki on tynnyri. Ex-sherry butt ja ei viski on lähes väritön. Lisäksi sokkotestissä väittäisin bourbon-kypsytetyksi varmaan yhdeksän kertaa kymmenestä. Laiska tynnyri kenties? Tällä kertaa onneksi viski ei ole jäänyt vaisuksi vaan on hyvinkin terhakka tapaus. Ehkä liiankin terhakka ikäisekseen. Tämän ikäiseltä viskiltä odottaisi jo aika eleganttia lähestymistä. Silti, mielettömän hyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















