The Winner Takes it All

Sokkotastingien järkevyydestä voi olla montaa mieltä. Yksi vahvimpia argumentteja sokkosampleja ja -tastingeja vastaan on se, että viskistä ei pääse nauttimaan. Päässä pyörii vain ajatus; "mitä tämä on?". Tällainen arvailu ja venkoilu vie pahimmillaan koko nautinnon viskihetkestä ja se sokkona maisteltu Brora tai Karuizawa menee hukkaan. (Pro tip: älä maista Brora tai Karuizawaa sokkona.)

Sokkona maistamisessa on myös hyvät puolensa. Siinä olet yksin viskin kanssa ja markkinointikoneiston loihtimat hienot etiketit ja taustatarinat eivät pääse elämykseen vaikuttamaan. Ehkä juuri tämä on se tilanne, johon sokkotastingissa pitäisi pyrkiä. Arvausleikistä irti pääseminen ei vaan ole niin helppoa kuin miltä se kuullostaa,

Viime perjantaina vietiin sokkotasting typeryydessään uudelle tasolle ja kokeiltiin viisi viskiä putkeen sokkona. Kaiken kruunasi tapahtuman kilpailuhenkisyys. Säännöt olivat seuraavat:

- Oikea alue: 5 pistettä
- Oikea tislaamo: 5 pistettä
- Oikea ikä: 5 pistettä. Vuoden heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden vuoden heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Oikea alkoholiprosentti: 5 pistettä. Prosentin heitosta vähennettiin yksi piste, niin että viiden prosentin heitosta sai vielä yhden pisteen.
- Tämän lisäksi viskeille lyötiin perään kouluarvosana.

Neljä miestä, viisi viskiä ja jokaiselle jaossa 100 pistettä. Kilpailuhenkisenä ihmisen tietysti tankkasin tislaamoprofiileja edellisen yön. Game on!

Ensimmäisenä lasiin saatiin selkeästi jotain bourbon-kypsytettyä. Todella tuhtia vaniljaa, joka taittui maltaan kanssa hiukan pullataikinamaisiin nootteihin. Ajan kanssa antoi myös vihreitä hedelmiä, lähinnä omenaa ja päärynää. Vaniljaisuus toi ensin mieleen Dalwhinnien 15 yo:n, mutta päärynät veivät arvaukseni Speysidelle. Varma The Glenlivet 12yo ja arvosanaksi 7-!

Toisena olikin lasissa jotain hyvää. Todellinen maustepommi, jossa oli myös jotain merellistä twistiä mukana. Todella maukasta. Olisin mennyt Highland Parkilla, mutta suuhun kovat prosentit ja vahvat sherrynootit veivät mieltä saarilta pois. Suutuntuma toi mieleen Springbankin 12yo CS:n joten kirjoittelin sen statsit ylös. Arvosanaksi 8+.

Ensimäisestä kolmesta viimeinen oli varma Islayn tuote. Mutta minkä tislaamon? Raikas, yllättävän vahva ja sitruksinen savu saivat vaihtoehdot itselläni rajoittumaan kahteen. Laphroaig tai Ardbeg. Sitruksien vahva läsnäolo sai kääntymään Arttuun ja kirjailin Ardbeg kympin statsit ylös. Kouluarvosana hiukan edellistä heikompi, eli tasan 8. Alla ensimmäisen kolmen oikeat vastaukset.

Kolmas, ensimmäinen ja toinen.

Ensimmäinen meni maun puolesta sinne päin, mutta enpä olisi tätä kuunaan Auchentoshaniksi tunnistanut. NAS- merkintä toi kaikille osallistujille 5 pistettä iästä, joten tästä 10 pistettä plakkariin. Mainittakoon, että vastapäätä tämä arvattiin täysin oikein. Aika suoritus!

Arranin 12yo CS oli todella positiivinen yllätys. Meni ostoslistalle välittömästi. Ikä ja alkoholiprosentti osuivat 10 pisteen arvoisesti. Tällä kertaa vasemmalla puolella arvattiin kaikki oikein. Kovaa porukkaa!

Vaan paistaa se risukasaankin. Ardbegin kymppihän sieltä paljastui ja täydet 20 pistettä. Illan isäntä oli vain sitä mieltä, että jos ei ole L0 tai L1 Arttu kymppejä maistellut niin tätä ei voinut tietää. Sen verta eri kamaa nämä ensimmäiset ovat. No, jätin huutelun omaan arvoonsa ja tuulettelin johtopaikkaa kolmen viskin jälkeen. Vielä piti kuitenkin keskittyä, sillä kanssa pelaajat eivät selvästi mitään eilisen teeren poikia olleet.

Viski numero neljä oli omaan suuhun vihdoin se Speysideri. Hedelmiä ja hentoja mausteita. Voisi olla melkein mitä vain. Ehkä hiukan normaalia iäkkäämpää kamaa. Hiukan hätäinen Glenfiddich 15yo korttiin ja punakynästä merkintä 7 ja puoli.

Viimeinen olikin sitten isännän jekku. Lasissa oli joku todella vahvalla tynnyriviimeistely. Omaan suuhun se oli portti, pöydästä huudettiin myös punaviini. Se, mitä viskiä tämän vahvan viimeistelyn alla oli, ei ainakaan minulla ollut mitään hajua. Sinänsä tämä ei minusta kattauksen huonoimpia ollut ja pyöräytin arvosanaksi kasin. Vahva viimeistely sai minut pelaamaan prosenteilla ja heitin korttiin valistuneen Glenmorangien. Syteen tai saveen. Alla kahden viimeisen oikeat vastaukset.

Neljäs ja viides.

Dailuaine olisi kuulema pitänyt tietää, jos on Dailuaineita maistanut. En ollut. Alue ja prosentit kuitenkin kartuttivat pistesaldoa. Viimeisestä nappasin sentään etuliitteen oikein. Eipä olisi Glen Gariochiksi uskonut. Viimeistelyn arvauskin meni pieleen. Pisteitä kuitenkin tästäkin, joten pistelaskuun suunnattiin toiveikkain mielin.

Ja kyllä! Oulun epävirallinen sokkotasting valtikka on nyt minun. 56 pistettä ja yksi täysosuma. Poika kotiin! Valkea kevät! Tähän joku kolmas latteus! Voittajana on helppo lähteä juhanuksen viettoon.

***

Loppuun vielä viskitarvike-esittely. Oletko koskaan miettinyt miten viskilasit ja samplet säilyvät ydinsodasta tai fosforipommituksesta? Jos rakastat napalmin tuoksua aamuisin, suosittelen seuraavaa ratkaisua:

Etikettiklubi - Grillikauden oluet

Keskiviikkona tuli tehtyä toinen hyppäys voiman pimeälle puolelle ja käytyä Etikettiklubin "Grillikauden oluet" -tapahtumassa juomassa muutama olut. Olutta tulee sen verta enemmän "harrastusmielessä" juotua verrattuna viskiin, että en mitään syväluotaavaa analyysiä ala tapahtumasta suoltamaan. Muutama ajatus juomista kuitenkin jäi mieleen.

Ensiksi se kattaus. Lasissa käytettiin olut jos toinenkin:

Kalnapilis Original 5,0%
Slottskällans Saison 6,5%
Coppersmith's Impala Imperial Pils 7,5%
Maisel's Weisse Original 5,2%
Riedenburger Ur-Weizen 5,4%
Suomenlinnan Panimo Svartön Vehnä 5,5%
Mufloni Mosaic Vehnä IPA 6,0%
Ridgeway Hamster of Doom 5,8%
Rekolan Panimo Munkintie 6,7%
Maku Brewing IPA 7,3%
Great Divide Hercules Double IPA 10,0%
Coppersmith's Fusion Saison & Raspberry 6,3%
Samuel Smith Organic Chocolate Stout 5,0%
Lyme Bay Traditional Mead 14,5%

14 olutta, joista suurin osa uutuksia tai kesän kausituotteita (Alkossa). Kalnapilis Original toimi oivana ja kepeänä aloituksena iltaan ja sitä seurannut ruotsalaisten Saison-viritelmä oli myös maittavaa olutta. Tilaisuuden vetäjä, jonka nimeä en valitettavasti muista, ei tiennyt kertoa saisonista olut-tyyppinä sen enempää ja oli autuaan tietämätön myös Slottskällansin sisältämästä vehnämaltaasta. Annettakoon anteeksi, sillä kyseessä taisi olla kaverin ensimmäinen tasting vetäjän roolissa.

Jollain se on aloitettava.

Coppersmith'sin Impala Imperial Pilsin makua sen sijaan ei saa anteeksi kukaan. Ehkä huonoin juomani olut. EBUt huitelivat vajaassa sadassa ja vaikka yleensä tällaiset lukemat eivät minua pelota, en meinannut saada tätä litkua nieltyä kun sitä suuhuni sain. Äärimmäinen, ja tällä kertaa äärimmäisen huono, tuote.

Maisel'sin Weisse Original onneksi huuhtoi maun kivasti suusta pois. Kyseinen olut toi mieleen erehtymättömästi baanaanin makuiset Weetabix-murot. Ja tämä on kehu! Viljainen ja erittäin hedelmäinen vehnä, jota tulee kyllä juotua toistekin.

Seuraavana maistetun Ur-Weizenin mitättömyyden jälkeen päästiinkin kotimaisten oluiden kimppuun. Valitettavasti Suomenlinnan Panimon Svartön Vehnä ei minuun iskenyt. Vetisen ja likaisen oloinen olut, jonka sinänsä miellyttävä yrttinen maisteisuus ei nyt jaksanut kantaa. Sen sijaan Muflonin Mosaic IPA oli herkkujen herkku. Kuin greippilimua kivalla mallaslisällä. Koko kattauksen parhaimmistoa.

Etiketti kyllä rokkaa.

Illan hienoimmasta etiketistä vastasi Ridgewayn Hamster of Doom. Sympaattinen hamsteriolut oli myös aika hyvää. Todella keksinen. Jyvät toivat mieleen vierailut viskitislaamoilla. Ehkä siksi tämä maistui omaan suuhun paremmin kuin vierustovereille. Rekolan Panimon Munkintie taas sai naapureiden suut hymyyn kun taas allekirjoittaneelle kyseinen nektari tökki. Liekö vika olut-tyypissä, joka ei taida olla se minun juttu. Liian makea ja liian tuhti. Näen tälle kuitenkin nauttijansa.

Illan viimeinen kotimainen oli Makubrewingin IPA, joka taisteli omissa kirjoissani "illan parhaan kotimaisen" -tittelistä. IPA kuin oppikirjasta: raikas, kepeän yrttinen, tasapainoinen ja sopivasti greippiä/sitruunaa. Joku vääräleuka voisi sanoa jopa niin onnistuneeksi, että on jo tylsä. Ainakin tämä oli omaan suuhun parempaa kuin ale-putken päättänyt Hercules Double IPA, joka ei sekään toki huono ollut. Suomi-IPA oli nyt vain parempaa.

Saison, suklaa-stout ja sima.

Todellisia yllätyksiä saatiin kolmen viimeisen herkun joukosta. Coppersmith's sai hirveästä Impala Imperial Pilsistä menettämiään pisteitä kyllä rutkasti takaisin erinomaisen Fusion Saison Rhubarb & Rasberryn ansiosta. Nenään niin raikas ja hedelmäinen, että menisi helposti siideristä. Maisteena olleet raparperi ja vadelma oikeasti maistuvat oluessa. Silti olut on raikas ja eikä yhtään makea. Huippua! Tätä kun pääsisi helteillä puistoon/patiolle latkimaan.

Yllättävää oli myös Samuel Smithin Organic Chocolate Stout. En ollut vielä eläessäni hyvää suklaaolutta maistanut, mutta nyt olen. Niitä kuuluisia Julia-karamellejä, valtavasti suklaata/kaakaota ja suutuntuma lähes liköörimäisen tuhti. Ei voinut kuin peukuttaa. Koko pullo voisi makeuden takia olla tiukkaa juoda, mutta ainakin maisteluannoksen perusteella todella herkkua.

Laajan kattauksen viimeisenä oli tarjolla vappusimaa a'la Lyme Bay. Traditional Mead tarjosi mehiläisvahaa ja anista uutettuna vahvaan viiniin. Niin makea, että juodessa alkaa ajattelemaan diabetesta. Loppukevennyksenä ja kokemuksena hauska vaan jaksaisiko tuota pullollista juoda? Isolle porukalle jälkiruoan kanssa voisi olla toimiva käyttötarkoitus.

Mukava oli taas käydä muutakin kuin viskiä maistelemassa. Olut on hyvää, se on edullista ja sitä on ainakin noviisille tarjolla ihan Alkonkin hyllyssä riittävä valikoima. Ja ellen ihan väärin ole sosiaalista mediaa, blogosfääriä ja tähtien asentoja lukenut, niin Suomessakin on pientä olut-buumia kehitteillä. Ja jos noin hienoja juomia osaavat suomalaiset panimot vääntää, niin suosikaa nyt ihmiset ihmeessä näitä niiden väsyneiden Guinnesien ja Kilkennyjen tilalta!

IB ja OB Glengoynet rivissä

Glengoyne on tislaamo, joka ei ole allekirjoittaneessa hirveästi intohimoja herättänyt. Tämä on outoa, sillä tislaamon tuotteita on paljon kehuttu. Erityisesti 21-vuotias OB on saanut krediittiä niin makunsa kuin hintansa puolesta oivana viskinä. Noin vuosi sitten moisen kaappiin ostinkin ja kyllähän sitä on kiva silloin tällöin napata mukillinen. Nyt tarjoitui tilaisuus maistella useampi Glengoyne rauhallisissa kotioloissa vierekkäin. Ja sehän tarkoittaa, että paikalle on mentävä.

Uutta kulmaa Glengoyneen toi myös talvella suoritetty Islayn-ekskursio, jonka välietappina kyseinen tislaamo toimi. Kaunis tislaamo kauniilla paikalla. Ja hyvä aloitus viskintäyteiselle retkelle. Alla muutama itse tislaamolta nappaamani otos, ihan vain fiilistelymielessä.

Mutta se kotoisampi Glengoyne-tasting. Kattaus näytti tältä:

Glengoyne 10yo
Glengoyne 12yo
Glengoyne 18yo
Glengoyne 21yo
Glengoyne CS Batch 1
Glengoyne Malts of Scotland 2000 Sherry Butt #15012
Glengoyne Malts of Scotland 1999 Sherry Hogshead #13044
Glengoyne Malts of Scotland 1998 Sherry Hogshead #12024

18, 21 ja CS edustivat uudempaa OB Glengoyneä. Kymppi oli hiukan vanhempaa, sillä etiketistä ei joutsenia löytynyt. 12-vuotias oli oikeasti antiikkisempaa kamaa, oletettavasti ysärin alusta. Malts of Scotland on puolestaan pullottanut viljalti Glengoynea erinäköisistä sherrytynnyreistä, joten ne olivat päässet edustamaan indiepuolta tastingiin.

Glengoyne 10yo OB 40%

Tuoksu: Metsää ja marjoja; mustikkaa ja mustiherukkaa. Mukavasti mallasta myös mukana.

Makua: Marjamehua, mallasta, lopussa alkoholi hyökkää palaen kitalakeen. Jossain kaiken takana ripaus salmiakkia.

Maukas ja marjaisa OB-kymppi, jota ottaisi mielellään pullon kaappiin.

Glengoyne 12yo OB 40%

Tuoksu: Hennompi kuin nuorempi serkkunsa. Silti marjaa, jonka lomassa parfyymejä ja viinikumeja. Todella makea jo nenään.

Maku: Alkoholi puskee kymppiä enemään läpi, vetisiä lehtiä, marjoja. Ei jaksa pitää nenän antamia odotuksia.

Nenään parfyymimäisyydessään huippu, mutta suussa aikamoinen pettymys. Kaksijakoisuudensa vuoksi ei minusta kympin veroinen. Sellainen tuoksutteluviski. Sitten hypättiinkin sherryn maailmaan.

Glengoyne 18yo OB 43%

Tuoksu: Kahvia, mustikka/luumukiisseliä, tupakkaa ja nahkaa.

Maku: Yllättävän reilusti puuta kera mausteiden. Jää kivasti poskiin kiinni ja kuivuu tyylikkäästi loppuun. Pitkä ja tasapainoinen tapaus.

Glengoyne 21yo OB 43%

Tuoksu: Mukavia sherryisiä nootteja: ylikypsiä hedelmiä, nahkaa, kahvia, karpaloita (tästä käytiin tiukkaa vääntöä onko kyseessä syys- vai kevätkarpalo, mutta mitäpä sitä jankkaamaan kun kyseessä oli selvä syyskarpalo).

Maku: Muikeita mokkaisia sävyjä. Pitkä ja tasapainoinen tämäkin. Jotain vegetaalisia piirteitä, kuin syksyn lehtiä haravoisi. Tyylikäs tapaus.

18- ja 21-vuotiaat on rakennettu hyvin samantapaisista elementeistä. 21-vuotias vaan tekee samat asiat paremmin kuin 18yo. Tämän vuoksi moni koki 18-vuotiaan tastingin väliinputoajaksi; se on hiukan heikompi esitys 21-vuotiaasta kun taas kaksi ensimmäistä tarjosivat aivan jotain muuta. Huono viski 18-vuotias Glengoyne ei ole. Sitten otettiin lasiin tynnyvahvoja Glengoyneja.

Glengoyne Cask Strenght 58,7%

Tuoksu: Todella hapas, tulee pihlajanmarjat mieleen. Mukavia viljaisia nootteja. Ylikypsiä keltaisia hedelmiä.

Maku: Yksioikoinen, lyhyt ja terävä. Vedelläkään ei oikein rauhoitu. Mausteet ja maltaat hallitsevat makupalettia. Pettymys.

Glengoyne Malts of Scotland 2000 Sherry Butt #15012 52,9%

Tuoksu: Marjaista sherryä, tuoreita hedelmiä, suklaata ja jopa mentholia. Todella hyvä nenään!

Maku: Tasapainoinen ja marjaisan makea. Suklaa muuttuu enemmän kaakaon suuntaan. Jättää suuhun metallisen tunteen. Kaiken takana pieni ripaus vaniljaa.

Jos CS oli pettymys, tämä ensimmäinen MoS oli erinomainen viski. Sherry ei todellakaan jyrännyt vaan viskissä oli kivasti eri ulottovuuksia vielä mukana, kuten harvemmin sherryn kanssa maistamani vanilja. Tämä antoi suuret odotukset seuraaville MoSseille.

Glengoyne Malts of Scotland 1999 Sherry Hogshead #13044 54,3%

Tuoksu: Kumia, suklaakonvehteja, appelsiinin kuorta ja mausteita. Huomattavasti tuhdimpi.

Maku: Ruutia niin että ikenet vuotaa verta. Tämän tykittelyn sivussa ripaus makeita hedelmiä. Kuivuu loppuun kuin Sahara.

Tämä oli siinä rajoilla jo, että onko sherryä jo liikaakin. Ruuti ja ikenistä veren vuotaminen on aika äärimmäinen kokemus. Vaan vielä äärimmäisempää oli tulossa.

Glengoyne Malts of Scotland 1998 Sherry Hogshead #12024 54,8%

Tuoksu: Kahvia, rikkiä ja kumia. Todella tuhti!

Maku: Suussa kuin siirappia, ja tässä tapauksessa ei aivan positiivisessa mielessä. Vedellä ripaus mausteita siloittaa tätä sherrypommia. Valitettavasti rikkisyys tuo tässä jo mieleen ne kuuluisat mädät kananmunat. Ei jatkoon.

Olen kuullut näistä kananmunaviskeistä, mutta enpä olisi uskonut ennen kuin tällainen sattuu kohdalle. Yleensä rikki taittuu minun suussa miellyttävään ruutiin, mutta nyt mentiin yli. Nestemäinen mätä kananmuna ei ole minun kuppini teetä.

Kaiken kaikkiaan jälleen kerran hieno tasting. En ihmettele, että Glengoynella niin vannotaan sherrykypsytyksen perään. Tätä kananmunatapausta lukuunottamatt erinomaisia tuotteita. Silti hämmentävästi juuri vähemmän sherryiset Glengoynet jäivät tällä kertaa mieleen. Kymppivuotias oli yksinkertaisuudessaan ja puhtaassa marjamaisuudessaan hieno viski. Malts of Scotlandin pullotteista vuonna 2000 pullotettu Sherry Butt oli ehdoton suosikkini. Näitä pitää saada lisää.

The Glenlivet St. Michaelissa 23.4.2015

Eilen tutustiin The Glenlivetiin rakkaassa Irkussamme Henna Sanaksenahon johdolla. Kassalla odotti kiva yllätys kun etukäteen varaamallani yhden sentin hinnalla saikin kaksi senttilitraa viskiä. Kelpasi.

The Glenlivet on niitä tislaamoja, jotka on menneet oman tutkani ohi. Suuri ja tunnettu tislaamo, jonka tuotteissa lukee näkymättömässä tussilla "tylsä speysideri". Näin siis minun mielikuvissani, ja niiden seuraamana minä viskimaailmassa suunnistan. Tässä mielessä tislaamo on hyvin lähellä rakasta kilpakumppaniaan, Glenfiddichiä.

Edellä mainituista syistä tasting tarjosi itselle suuren määrän tuntemattomia viskejä. 12- ja 18-vuotiaat perussarjan pullotteet olen testaillut ja varsinkin 18-vuotias oli edellisellä maistokerralla oikeinkin hyvää. Muut neljä tuotetta olivatkin sitten itselleni aivan tuntemattomia. Koko kattaus näytti tältä:

The Glenlivet 12yo 40%
The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%
The Glenlivet 18yo 43%
The Glenlivet Nadurra Oloroso Sherry Cask 60,7%
The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%
The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Sanaksenaho aloitti tastingin pienellä diaesityksellä, jossa käytiin lyhyesti läpi tislaamon historiaa ja tarinaa. Mitään syvällisempää tuotantoprosesseista ei ollut tarjolla, mutta tarinoitahan me ihmiset rakastammekin. Perinteiset kotipoltot, ensimmäiset tislauslisenssit ja riidat Glenlivet-nimen käytöstä käytiin läpi. Tämän jälkeen napattiin ensimmäinen viski, The Glenlivet 12yo, kouraan ja siirryttiin itse asiaan.

The Glenlivet 12yo 40%

Tuoksu: Päärynää, vihreitä omenoita, mallasta ja vaniljaa.

Maku: Mineraalinen, vihreitä hedelmiä mukavana sekamelskana, jopa ripaus sitruksia. Ei mikään maailman kehokkain, mutta ei mielestäni vetinen. Lopussa ripaus mustapippuria.

Hmm, yllättävän hyvää näin pitkästä aikaa. Paljon parempaa kuin sen naapurin megatislaamon 12yo. Suutuntuma kantaa hyvin. Seuraavaksi oli limousine-tynnyrissä kyytiä saanut French Oak.

The Glenlivet 15yo French Oak Reserve 40%

Tuoksu: Uh, tuhti! Suklaata, mausteita, hunajaa. Lasiaika antaa ripauksen ananasta ja kookosta. Kokonaisuudessaan todella makea.

Maku: Jos nenä on tuhti, niin kyllä tämä suussakin jaksaa. Voi pureskella. Tämäkin mineraalinen. Loppuun hedelmien ja suklaan sekamelska kuivuu kivasti pippuriin.

Tässähän oli jo juotavaa. Ei ollenkaan pahaa ja nosti odotuksia 18-vuotiaan suhteen.

The Glenlivet 18yo 43%

Tuoksu: Tuhdisti tammea, toffeeta ja erilaisia keltaisia hedelmiä.

Maku: Alkuun todella helppoa ja pehmeää menoa maltaan ja tammen leikitellessä kielellä. Lopussa marjoja ja reippaasti mausteita.

Muistin, että tämä olisi ollut loppuun asti tuota alun linnunmaito-linjaa, mutta lopussa tulikin ihan kompleksista makutykitystä. Parempi kuin muistin. Seuraavaksi saatiin lasiin nykytrendien mukaisesti ikämerkinnän tiputtanut Nadurra. Tällä kertaa first fill oloroso-kypsytyksellä.

The Glenlivet Nadurra Oloroso 60,7%

Tuoksu: Suklaata, luumuja, kenkälankkia ja kumia.

Maku: Todella tuhtia ja vesilisä on kokeilemisen arvoinen kikka tässä tapauksessa. Vedellä antaa mukavasti pippuriin kiedottuja punaisia marjoja ja viinimäistä tanniinia.

Ei mikään helpoin viski, mutta ei tämä pahaa ole. Päin vastoin. Kuten odottaa saattoi, lisävoltit antoivat The Glenlivetiin puhtia, joka perussarjalla ehkä hiukan jäi kaipaamaan. Sitten olikin vuorossa illan odotetuin liemi, eli Guardians Chapter.

The Glenlivet Guardians Chapter 48,7%

Tuoksu: Kumia, todella happamia marjoja (kotiviinin mäski tuli mieleen), vahvaa puuta. Ja onhan niitä pippureitakin siellä.

Maku: Maustepommi. Salmiakkia ja jopa lakritsaa. Pippurien väistyessä ripaus tummia ylikypsiä hedelmiä kera maitosuklaan.

Todella monitahoinen viski, joka vaatisi ehdottomasti enemmän aikaa osakseen. Mielestäni reilulla marginaalilla kattauksen paras viski. Vai oliko viimeisenä maistetusta single caskista vielä uhkaamaan Guardians Chapterin kärkipaikkaa?

The Glenlivet Xeres 1994 Single Cask 56%

Tuoksu: Banaanilaatikoita, vaniljaa ja makeaa toffeeta.

Maku: Suutuntuma loistava ja ei kaipaa vettä tippaakaan. Kovasta alkoholiprosentista huolimatta on säilyttänyt kivan mineraalisen otteen. Hedelmien ja veistoluokan seassa on myös mausteita ja vaniljaa.

No hyvähän se tämäkin oli. Ei kuitenkaan mielestäni Guardiansin veroinen. Ja ehkä ainoa kattauksen viskeistä, joista voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että hinta ja laatu eivät kohtaa. Se ei kerro sinänsä tuotteen laadusta vaan sen hinnasta. Sentään tarjoiluastian sai laittaa taskuun kotiinviemisiksi. Edellinen tasting josta sai lasin mukaan oli Glenfiddich-tasting. Sattumaako? Tuskin.

Kaiken kaikkiaan viski oli taas hyvää. The Glenlivetin mineraalinen ja yllättävän mausteinen perusilme oli yllättävän selkeä ja miellyttävä kun näitä sai useamman riviin. Perussarja on laadukas, mutta ministi tylsä. Kaksi viimeistä aivan erinomaisia viskejä. Sanaksenahon vetämistä leimasi pieni kiireen tuntu. Ei kerennyt kunnolla ottaa seuraavaa lasia käteen kun kyseltiin jo tuntemuksia viskeistä. Muuten tasting oli hyvää peruslaatua, mitä maahantuojan edustajalta onkin syytä olettaa.

Loppuun vielä pieni lukuvinkki. Whisky Science -blogista löytyy kattava esitys veden merkityksestä viskin tislaamiselle. Samainen teksti sisältää myös hauskan yksityiskohdan The Glenlivetin markkinointiosaston sekoilusta. Artikkeliin pääsee klikkaamalla tästä.

Alkoholipolitiittinen katsaus eduskuntavaaleihin 2015

Eilen 19.4. järjestettiin Suomen 37. eduskuntavaalit. Keskustan voittoon päättyneissä karkeloissa valittiin Suomen päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi eteen päin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös nämä samaiset kansan valitsemat henkilöt päättävät Suomen alkoholipolitiikan päälinjoista tulevina vuosina. Vaalitulos ja vaaleja edeltäneet keskustelut ja poliitikkojen ulostulot asian suhteen herättivät muutamia ajatuksia, joita olisi tarkoitus tässä tekstissä hiukan purkaa.

Lähdetään liikkeelle ajankohtaisimmista uutisista. Tolkku käteen -yhteisö keräsi ennen vaaleja listaa ehdokkaista, jotka sitoutuvat ajamaan tolkullista alkoholipolitiikkaa. Pääteeseinä oli pienpanimoiden aseman parantaminen ja alkoholiveron saaminen tasolle, jossa laivalipun hintaa ei enää saa tienattua takaisin keissillä kasaria. Nappasin listan valituista tolkun ehdokkaista Tolkku käteen -yhteisön facebook sivuilta, ja se näyttää tältä.

Antti Kaikkonen, Keskusta, Uusimaa
Jaana Pelkonen, Kokoomus Helsinki
Wille Rydman, Kokoomus, Hesinki
Elina Lepomäki, Kokoomus, Uusimaa
Sari Multala, Kokoomus, Uusimaa
Timo Heinonen, Kokoomus, Häme
Harri Jaskari, Kokoomus, Pirkanmaa
Anne-Mari Virolainen, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Saara-Sofia Sirén, Kokoomus, Varsinais-Suomi
Touko Aalto, Vihreät, Keski-Suomi
Olli-Poika Parviainen, Vihreät, Pirkanmaa
Mika Raatikainen, Perussuomalaiset, Helsinki
Ari Jalonen, Perussuomalaiset, Satakunta
Maria Tolppanen, Perussuomalaiset, Vaasa
Ville Tavio, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Ritva "Kike" Elomaa, Perussuomalaiset, Varsinais-Suomi
Hanna Mäntylä, Perussuomalaiset, Lappi
Simon Elo, Perussuomalaiset, Uusimaa
Joakim Strand, RKP, Vaasa

Ensimmäisenä silmään pistään listan ikäjakauma. Mukana on muutamaa nestoria lukuun ottamatta (mm. Tolppanen, Jaskari ja Virolainen) eduskunnan keski-ikään verraten varsin nuoria edustajia. Tästä herää kysymys siitä, onko alkoholikysymys samaan tapaan sukupolvikysymys kuin sukupuolineutraali avioliittolaki? Tätä sopii toivoa, sillä jos näin on, on tolkullinen Suomi vain ajan kysymys. Kansanterveyden parantaminen ei saisi tapahtua yksilön oikeuksia polkien. Toisaalta, kyse voi olla vain tiedotuksesta. Tolkku käteen -yhteisö toimii kuitenkin suurimmaksi osaksi perinteisen printtimedian ulkopuolella.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat listalla parhaiten edustettuina. Vaalien voittajien, Keskustan edustus on kuitenkin hälyttävän pieni. Vain koko kansan Tanssii tähtien kanssa -tähti Anssi "Kanki" Kaikkonen on allekirjoittanut tolkun teesit. 49 edustajaa ja pääministeripuolueen asema takaavat sen, että Keskusta on myös alkoholipolitiikan keskiössä. Tässä on monenlaisia uhkakuvia.

Ensimmäisenä nousee mieleen puoluetta ennen vaaleja heiluttat keskiolut-kohu. Media kaivoi esille muutaman vuoden takaisen linjauksen, jossa ehdotettiin keskioluen laimentamista 3,7%. Myrsky vesilasissa, mutta puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä joutui astumaan julkisuuteen ja pyörtämään puheet oluen laimentamisesta. Ja kappas, gallupit lopettivat laskunsa ja Keskusta lasketteli helppoon vaalivoittoon. Jotta ei tarvitse tukeutua toisen käden lähteisiin, kannattaa käydä lukaisemassa linjateksti tästä.

Tekstissä on 3,7% aivopierun lisäksi muutakin alkoholipoliittisesti merkittävää asiaa. Ensimmäisenä pistää silmään Keskustan tavoitteet: kokonaiskulutuksen laskeminen, monopolin säilyttäminen, lasten ja nuorten juomisen vähentäminen ja alkoholin hinnan vähittäinen nosto. Pelottavia ajatuksia, varsinkin kun keinovalikoimaan kuuluu mm. keskioluen vieminen alkoon. Kulmakarvoja nostaa myös ulkomaantuonnin ohjetasot ja ilmoitusvelvollisuus. Tavaroiden vapaa liikkuvuus, missä pelaa?

Paperilta löytyy myös mukavaa luettavaa. Ajatus alkoholin kulutuksen ohjaamisesta anniskeluravintoloihin on ainakin minusta hyvä. Tässä Keskusta on jopa valmis rukkaamaan valmisteveroa, jotta juopot saadaan kadulta baariin. Myös tilaviiniyrittäjien myyntioikeus likööreille olisi edistystä. Pienpanimoiden tai tislaamojen moisesta oikeudesta ei tietenkään puhuta, vaan mainitaan kuinka "Alkon ja vähittäiskaupan tulee ottaa pienpanimoiden tuotteita valikoimiinsa." Niitä vedellä jatkettuja 3,7% pienpanimotuotteita olisi varmasti ilo Siwasta kotiin kantaa.

Vaikka Sipilä on paperista puheiden tasolla irtisanoutunut ja Keskustan vaaliohjelmassa ei alkoholista puhuta sanallakaan, herättää Keskustan voitto paljon huolestuneita ajatuksia. Esimerkiksi Sipilän uskonnollinen vakaumus ja vahvat siteet lestadiolaisiin nostavat niskakarvat pystyyn. Jos taustajoukoissa vannotaan raivoraittiuden perään, ei se voi olla vaikuttamatta myöskään politiikkaan.

Keskusta ja sen johtama hallitus ei kuitenkaan ole vielä päiväkään päässyt vaalien jälkeen politiikkaa tekemään. Suomalainen pienpanimobuumi, uudet tislaamot ja ne viinitilat sopivat keskustalaisuuteen täydellisesti. Siinähän ollaan desentralismin ja alkiolaisuuden ytimessä kun hyvin työllistävä paikallinen pienpanimo saa tuotteitaan paikalliseen S-ravintolaan myyntiin. Suomalainen työ on kuitenkin Keskustankin asialistan kärjessä. Myös ulosmyyntioikeus panimoille, viinitiloille ja jopa väkeviä valmistaville tislaamoille olisi hyvin Keskustan pirtaan sopivaa politiikkaa.

Paljon riippuu myös tulevasta hallituskokoonpanosta. Kokoomuksen en asiassa enää luota, sillä 4 vuotta pääministeripuolueena saivat asiat vain huonommaksi. Kestäisikö Persujen populismi tässä asiassa? Turhan säätelyn purkamisesta on kuitenkin jokainen puolue puhunut suunsa kuivaksi jo koko vaalitaistelun ajan. Nyt olisi tekojen aika.

Keskustan voitolla oli kuitenkin hopeareunuksensa. Keskustan listoilta ehdolla ollut tolkullisen yhteiskunnan vihollinen numero yksi, Pekka Puska, jäi rannalle. Kansanterveysnatsismi ei sitten jaksanutkaan Arkadianmäelle asti. Ja hyvä niin!

***

Todetaan vielä loppuun, että koko alkoholipolitiikka kiteytyy loppujen lopuksi perinteisiin utilitarismin ongelmiin, joista jo John Stuart Mill aikoinaan kirjoitti. Mihin vedetään individualismin rajat ihmisyhteisössä? Kuinka paljon yksilö on muiden virheistä vastuussa? Täydellisessä maailmassa ihmiset söisivät aina valtion suosittaman ruokaympyrän mukaan, joisivat vettä jäisivät eläkkeelle 70-vuotiaina. Harva vain haluaisi asua tällaisessa maassa. Tämä on kuitenkin toisen tekstin arvoinen aihe.

VYS-only - 12 Bowmorea

Vanhana kommunistina en ikinä katso pahalla, kun kapitalismin rattaisiin kapuloita heitellään, mutta kyllähän tuo alkoi vannetta kiristämään kun ilmoitus Norweigianin lakoista ilmestyi eetteriin. Syy tähän oli yksinkertainen, ensimmäinen Oulun ainoastaan Viskin ystävien seuran jäsenille tarkoitettu tasting oli vaakalaudalla. Hiljainen iltarukous ja kolme uhrattua neitsyttä myöhemmin kaikki kuitenkin järjestyi, ins Allah, kun lakko peruuntui viime hetkillä. Näin VYSsin suurmestari Jarkko Nikkanen pääsi olemaan nisäkäs, joka ei osaa lentää, mutta lentää silti, ja saapumaan Ouluun tastingia vetämään.

Illan kattauksena oli sama kuin muutama kuukausi takaperin Helsingissä. Tusina Bowmorea ja vielä muutama extra päälle. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oululaiset polveutuvat suoraan tilhistä, joten Helsingin tapaan mitään ruokailua ei ollut tarvetta järjestää. Lisäksi perimätieto tietää kertoa, että harrastajat eivät viskistä humallu, joten tässäkin valossa kattaus oli järkevä ja hyvin mitoitettu.

Bowmore Black Rock 40%
Bowmore Gold Reef 43%
Bowmore 17yo White Sands 43%
Bowmore Surf Screen Printed Label
Bowmore 6yo Feis Ile 2006 57,4%
Bowmore 7yo Feis Ile 2007 57,1%
Bowmore 8yo Feis Ile 2008 57,4%
Bowmore 9yo Feis Ile 2009 57,1%
Bowmore 15yo Feis Ile 2012 55,4%
Bowmore Feis Ile 2013 56,5%
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 55,5% Cask 23
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 53,2% Cask 1215
Bowmore 1997/2013 Hand Filled 54,1% Cask 961
Bowmore CS Screen Printed Label

Tasting täräytettiin käyntiin lyömällä nykyinen travel retail -sarja riviin. Black Rockin, Gold Reefin ja Whiste Sandsin tehtävänä oli muistuttaa makunystyröitä nyky-Bowmoren hienouksista ja vivahteista. Black Rock olikin nenään yllättävän lupaava: hapan, vegetaalinen ja taisi siellä jotain marjakiisseliäkin olla. Valitettavasti maku oli todella valju ja mitään sanomaton. Lyhyt ja raa'an oloinen. Reilu 30€ litralta tosin kertonee kaiken tarvittavan. Varsinkin nykyisillä markkinoilla.

Gold Reef ei suuri parannus Black Rockiin ollut. Hiukan pidempi jälkimaku ja tietty ryhdikkyys kuitenkin riitti vetämään näistä kahdesta pidemmän korren. Kolmikon ylivoimainen ykkönen oli 17-vuotias White Sands. Bowmoren 17-vuotiaat ovat ainakin ennen omaan suuhuni maistuneet ja tämä hiekkaversio on kuitenkin ilmeisesti vanhojen 17-vuotiaiden henkinen jatke. Terva, sitrukset, mallas ja mukavat parfyymiset nootit herättivät hymyä jo ennen maistoa. Suussa viski pysyi hyvin tasapainossa ja sitruksien, maltaiden ja pippurien leikki oli todella miellyttävää. Loppuun viski vielä kuivui hiukan jo herukkaan vivahtavasti. Ostaisin.

Tähän väliin Jarkko kaivoi repusti päivän ensimmäisen yllätyksen. Screen printed labelin Surf sai toimia siltana nykyisen travel retail -pullojen ja Feis Ile -setin välillä. Ja voi pojat nämä vanhat Bowikat toimii. Surfkin on todella yksinkertainen viski. Siitä ei napata kymmeniä erillaisia nootteja, eikä siitä taiota vedellä hirveämmin lisäaromeita. Mutta, kun ne perusasiat ovat kunnossa, ei mitään kikkailuja tarvitse. Makea, silti mahtavan suolainen. Herukkaa, laventelia ja jälkimaussa kuivaa turvetta. Kuiskaus menneisyydestä. Miellyttävä, mutta niin haikea.

Tämän jälkeen siirryttiin sitten festivaalitunnelmiin. Feis Ile -festivaaleille pullotettuja Bowikoita oli jonossa jopa kuusi. Neljä ensimmäistä näistä noudattivat seuraavaa kaavaa: Ikä on festivaalivuoden viimeinen numero (X), hinta X*10 ja pullotusmäärä X*100. Eli, ensimmäisenä maistoon päässyt Feis Ile 2006 oli 6-vuotias, maksoi 60£ ja niitä laskettiin myyntiin 600 kappaletta. Ensimmäinen bourbon-kypsytetty Feis Ile olikin aika tapaus. Useat pitivät tätä kattauksen top-3 viskinä, mutta omaan suuhun tämä ei oikein taittunut. Tosin, johtuen lähinnä siitä, että oli parempaakin tarjolla. Huono viski tämä ei missään nimessä ollut. Nenään se muistutti etäisesti riisipuuroa appelsiinihillolla. Suussa mukaan tuli vielä ripaus salmiakkia. Vedellä erilaiset keltaiset hedelmät pääsivät paremmin esille ja viskistä kuoriutui oikein menevä bourbon-kypsytetty Bowikka.

Tämän jälkeen ihmeteltiin Feis Ile 2007 -pullotetta, johon makua oli antanut 1st fill sherrytynnyri. Ja aikamoinen pommi se olikin! Monen mielestä tämä oli aivan liian makea ja sherryinen, mutta minulle kelpasi. Paras Feis Ile -pullote koko kattauksessa. Sitä kuuluisaa rusinavellin ja pyörän sisäkumin sekoitetta. Pekka Siitointa lainaten: siitä minä nautin.

Nautinto oli myös Feis Ile 2008. Limousinin alueen tammitynnyriin lyöty herkku olisi normaalisti päätynyt konjakin kypsytykseen, mutta nyt kävi näin. Ja hyvä että kävi. Tynnyri oli antanut viskiin mukavia suklaan sävytteisiä nootteja, kera mausteiden ja vahvan tammen. Kuitenkaan tynnyri ei ollut jyrännyt viskiä yli, vaan hyvin tasapainoisesta kaverista oli kyse. Mielestäni Feis Ileistä toiseksi paras.

Feis Ile 2009 oli sitten mielenkiintoisempi tapaus. Sen kantava idea oli ikään kuin yhdistää kolme edellistä Feis Ile pullotetta. Börbbä/sherry/viini -kypsytyksen saanutta Bowikkaa ei tule heti vastaan. Valitettavasti lopputulos oli aikamoinen sekametelisoppa, josta ei meinannut saada tolkkua. Viinikumeja ja kevyttä savua. Ja paljon muuta, josta ei ainakaan tuossa ajan hetkessä saanut kiinni. Tuntuu, että viski kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ei jatkoon.

Feis Ile 2012 palasi jälleen sherrykypsytysten maailmaan. Tällä kertaa mukana oli vähemmän rusinaa ja tuoksusta löytyi enemmän tuoreita tummia viinirypäleitä kuin niiden kuivatettuja versioita. Mausteet, vahva puu ja ylikypsät hedelmät pitivät rypäleille seuraa. Ei ollenkaan huono, mutta ei pärjännnyt vuoden 2007 sherrykypsytetylle versiolle.

Vuoden 2013 bourbon Feis Ile jäi valitettavasti pitämään joukon perää. Sinänsä toimivan bourbonille ominaisen makupaletin keskeltä oli löydettävissä ikäviä liimaan viittaavia sävyjä. Vedellä tämä tosin parani huomattavasti ja mukaan tuli ripaus pähkinää ja valkopippuria.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatketiin hand filled -pullotteiden parissa. Näitä pulloja saa vain käymällä ne itse Bowmoren varastolla täyttämässä. Melkoisia harvinaisuuksia siis. Ensimmäisenä käsiteltiin tynnyri numero 23. Ensimmäisen täytön sherryä tämäkin, tottakai. Tynnyri oli jättänyt viskiin ripauksen tupakkaa, mausteita, rypäleitä ja jopa suklaata. Jälkimaussa esiin pääsevät turve ja salmiakki. Herkkua!

Tynnyri numero 1215 tarjosi myös sherryisiä elämyksiä. Tällä kertaa leikittiin kuitenkin paljon miedompien makujen parissa. Toi mieleen ortodoksisen ehtoollisviinin. Makea, tuoreen hedelmäinen, jopa marjainen. Pitkä jälkimaku ei kuivu niin rajusti kuin edellisessä vaan häipyy suusta huomattavasti makeampien noottien sävyttämänä. Huikea oli tämäkin. En osaisi laittaa näitä kahta järjestykseen.

Kuten yleensä, paras kannattaa jättää viimeiseksi. Huikean kattauksen päätti käsin tynnyristä numero 961 täytetty bourbon-Bowmore. Ja tässä oltiin ns. ytimessä. Selkeitä hedelmiä, banaania, päärynää, omenaa kera vaniljan ja vahvan pippurin. Huumaava nenä. Suussa liemi saa ripauksen tervaa ja salmiakkia kylkeen. Vesilisällä viski antoi vielä ripauksen yrttejä kielelle. Kyllä kelpasi!

Loppuun juotiin vielä screen printed label Bowmore CS:ää. Käsitykseni siitä, että synnyin 20 vuotta liian myöhään sai lisää pontta, sillä tämäkin oli huikea. Herukka on vaan liian hyvää. Illan toiseksi paras viski hand filled börbän jälkeen. Pitää katsastaa huutokaupat näiden varalle. Tahtoo oman.

Loppuun vielä muutama sana itse tilaisuudesta. St. Michaelin VYS-aktiivit ansaitsevat suuren kiitoksen lasien hankkimisesta paikalle. Harvalta olisi moista määrää laseja kotoa löytynyt. Toinen kiitos menköön Nikkasen Jarkolle. Viihdyttävä ja asiantunteva esittely antaa niin paljon enemmän kuin pelkät viskit. Kolmas taho, joka ansaitsee kiitoksen on lienee nimimerkki A-P, joka oli taustapiruna hankkimassa tastingia Ouluun. Suuri kiitos kaikille! Katsotaan, mitä rakkauden kesä 2015 tuo tullessaan ja hukutetaan murheet syksymmällä uudestaan. Peli on nyt auki.

Tiistainen mysteerisample

Joskus on ilo ja kunnia saada mysteerisampleja muilta viskinystäviltä. Japani-tastingissa tällainen lyötiin kouraan ja päätin tiistai-illan kunniaksi haasteeseen tarttua. Mitään tietoa viskistä minulla ei siis etukäteen ole.

Yleensä mysteerisamplen vierelle pitää ottaa joku itselle tuttu viski, johon mysteeriä on helppo vertailla. Tällä kertaa kaivoin kaapista Dufftownin 15yo OB:n, koska se nyt vaan pitää saada kaapista pois homehtumasta. Helppona ja selkeänä viskinä siihen on myös hyvä peilata mysteerisamplen makuja. Koetan udella samplen sisällön piakkoin ja liittää postauksen loppuun. Tai jos samplen antaja eksyy tämän lukemaan, niin laittakoon kommentteihin oikean vastauksen.

Sattuipa likainen lasi.

Mysteerisample mallia A-P

Tuoksu: Pihkaa, vahvaa tammea, päärynää, suolaa. Nenään alkoholinen, mutta ei häiritsevästi.

Maku: Tasapainoinen runko, ripaus turvetta, salmiakkia ja suolaa. Mukavan mineraalinen. Pitkä jälkimaku taittuu kivasti pippuriin.

Tynnyröinnissä on jotain sherryyn vivahtavaa (ei mikään 1st fill, vaan Glenfarclasmainen, säyseämpi sherry), saattaa olla new oakkiakin, koska tammi osui nenään niin vahvasti. Toisaalta lasiaika antaa vaniljaisia nootteja. Suomeksi: ei mitään hajua. Päärynä ja nenään pistävä alkoholi viittaavat nuorehkoon viskiin, mutta toisaalta suussa viski on hyvinkin jämäkkä. Suola vie rannikolle ja koska turve ei millään tapaa jyrää vaan on enemmänkin mukava taustasointu, veikkaan valistuneesti, että tämä on Tobermoryä tai sen turpeistettua versiota, Ledaigia. Tai Juraa. Heitetään jokerina vielä Old Pulteney. Samplen antajan Jura antipatiat huomioon ottaen, tässä voisikin olla kyseessä tuplajekutus ja lasissa tosiaan on Juraa. Minun suuhuni kuitenkin hyvä viski. Paljon ryhdikkäämpi kuin verrokkina ollut Dufftownin 15yo OB.

Jäämme jännityksellä odottamaan oikeita vastauksia.

P.S. Ja meillä on oikea vastaus! Kyseessä oli Tamdhun 10-vuotias peruspullote, eli hyvinkin metsään mentiin. Sherryiset nootit ja aavistus suht nuoresta tisleestä osuivat sentään hiukan sinne päin. Pitää harkita tislaamon muidenkin tuotteiden tarkastamista. Tämä ei ollut ollenkaan pahaa.