Viski sallalaisittain - Balblair 97

Tiukan muuttorupeaman jälkeen alkaa tavarat olemaan siinä määrin paikoillaan, että on taas hetki aikaa syventyä viskiin. Tällä kertaa lasiin pääsi kyläilemaan Balblairin 1997.

Balblair ei ollut edes nimeltä tuttu ennen kuin sitä lasillinen nokkani eteen tuotiin. Tekosyitä voi aina keksiä, mutta yksi voisi olla se, että vain 15% tislaamon tuotannosta päätyy single malteiksi. Vuonna 2007 uusittu perusvalikoima perustuu vuosikertoihin, joista myös viskien nimet tulevat. Balblair 1997 / Balblair 97 on lyöty kypsymään vuonna 1997. Helppoa ja toimivaa. Uudistuksessa Balblair lanseerasi myös Glenrothesilta paljon vaikutteita saaneet pullot, jotka ovat todella näyttäviä.

Balblair omaa pitkän historian. Vuonna 1790 perustettu tislaamo on yksi Skotlannin vanhimpia tislaamoja ja, ainakin Balblairin kotisivujen mukaan, Highlandin vanhin. Viskiä tislaamon tiloissa on tehty lähes katkeamatta, vaikka tislaamo on käynyt läpi useat omistajanvaihdokset. Tällä hetkellä Balblair on Inver House Distillerssin omistuksessa, jolla on hallussaan myös Old Pulteney, Speyburn ja anCnoc. Yhtä asiaa tislaamo ei kuitenkaan ole vaihtanut: sen käyttämä vesi tulee edelleen samasta lähteestä, jota käytettiin ensimmäiseen Balblair-tynnyriin.

Balblairin 97:n ensimmäinen versio pullotettiin kymmenvuotiaana vuonna 2007. Maistelussa ollut pullo antoi ymmärtää, että vuosia olisi tullut neljä lisää ja liemi olisi pulloon päätynyt vasta 2011. Tarkkaa tietoa juuri tämän 1997/2011 pullotteen kypsytyksestä en saanut ongittua, mutta nuoremmat saman vuorikerran Balblairit ovat bourbontynnyrin lapsia. Loogisesti voisi valistuneen arvauksen heittää, että näin on myös tämän pullootteen osalta. Ainakin kaikki merkit maussa viittaavat siihen.

Pullo on karkean tyylikäs. Yksi suosikkejani.

Balblair 97 46% OB (pullotettu 2011)

Tuoksu: Kampanisu! Isäni salaisessa kampanisureseptissä käytetään viljalti vaniljasokeria, joten erotellaan tuoksut vaniljaksi ja maltaaksi. Hämmentävän paljon silti edellä mainittu leivonnainen tulee mieleen, mikä on vain hyvä asia. Ehkä enemmän sallalainen kuin kemijärveläinen.

Maku: Jämäkkä tekstuuri antaa viskille pureksittavan suutuntuman. Silti yllättävän ärhäkkä. Vanilja ja mallas saavat ystävikseen pippuria ja sokeria.

Kun katsoo omia noteja, viski näyttää herkulliselta. Jotain elämyksestä jäi kuitenkin puuttumaan. Balblair 97 on erinomainen perusviski, mutta se on vain perusviski. Se ei tarjoa yllätyksiä eikä tee mitään väärin. Mielelläni tätä juon. Silti se tuntuu painuvan keskinkertaisuuteen. Lahjapullona varma valinta näyttävän ulkoasun ja peruslaadukkaan viskin ansiosta.

Katsaus Viron viskitilanteeseen

Minulle tarjoutui torstain ja sunnuntain välisenä aikana mahdollisuus matkustaa lähemmäs kaksi tuhatta kilometriä junalla, laivalla, bussilla ja henkilöautolla. Tällaisista mahdollisuuksista ei tietenkään kieltäydytä ja ekskursio suomalaisen viinaturismin mekkaan, Viroon, alkoi. Määränpäänä oli Pärnun kylpyläkaupunki Etelä-Virossa ja paikallinen opaskin oli käytössä.

Kaiken muun viihteen odella koetin hiukan katsastella Viron viskitarjontaa. Laivayhtiönä toimi Linda Line, jonka katamariinien tax-free myymälät olivat keskikokoista pienemmän WC:n kokoisia. Laivojen viskivalikoimaa en siis päässyt katsastamaan.

Pärnussa pääsin tarkistamaan muutaman paikallisen alkoholiin erikoistuneen myymälän, mutta jouduin valitettavasti toteamaan niiden viskivalikoiman erittäin niukaksi. Paikallinen supermarket tarjosi parhaat valikoimat, mutta pullot jäivät sieltäkin ostamatta. Hinnat olivat nimittäin tasoa Alko. Tämä ei toki mieltä masentanut, sillä Tallinnassa useamman kerran vierailleena tiesin, että tyhjin käsin ei Virosta tarvi poistua.

Tallinnassa aikaa ruokailuun ja viskishoppailuun jäi ruhtinaalliset kaksi tuntia ennen lautan lähtöä. Otin missioksi löytää yhden erikoisemman alle 50 euron pullon kotiin viemisiksi. Hintojen vertailua varten otin referenssipulloksi Bowmoren 12-vuotiaan, jota näytti lähes joka liikkeestä löytyvän. Tiukan aikataulun vuoksi en päässyt kauppojen hintoja satama-alueen ulkopuolella vertailemaan.

Vaikka Tallinnan satama-alueen kaupat notkuvat erilaisista viinaksista oli tarjonta pienoinen pettymys. Tarjonnasta löytyi peruspullotteiden lisäksi vain muutama erikoisempi pullote, joiden hinnat olivat myös budjettini yläpuolella. Bowmoren tarjosi halvimmalla SuperAlko hintaan 28€, kun taas LivikoAlcostore omasi laajimman valikoiman. Kallein Bowmoren 12-vuotias kustansi 36€, kaupan nimi on vaipunut unholaan. Huhupuheissa liikkuneita BenRiachin ja GlenDronachin kalliimpia pullotteita ei silmiini osunut. Liekö rahvaalta piilossa moiset herkut?

Positiivinen yllätys saatiin kuitenkin D-terminaalin kivijalkakaupasta. Noin neljää erilaista yksimaltaista tarjoava puoti oli saanut hyllyihinsa lentokenttiä ja laivoja varten väännetyn Highland Park 1998/2010 -pullotteen, jonka 38 euron hintalappu suhteutettuna tislaamon hyvään maineeseen ja litran pullokokoon olivat allekirjoittaneelle ohittamaton rasti. Pullo kouraan, alahyllyltä örvellysvodka kaveriksi ja kassan kautta ruokailemaan.

Alkoholikulttuurin ääripäät kohtaavat.

Ruokailu tarjosikin sitten sen reissun parhaan alkoholikokemuksen. D-terminaalin vierestä löytyvä panimoravintola Kochi Ait tarjosi talon tummaa olutta, joka osoittautui erinomaiseksi bitter-tyyppiseksi mallasjuomaksi. Koetin ostaa litkua mukaankin, mutta se ei ilman omaa pulloa tällä kertaa ollut mahdollista. Myös paikan kotikalja oli itsetehtyä. Hiukan suomalaista kotikaljaa makeampi, maultaan jopa sherryä muistuttava sokeriliemi oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Hyvä olut - parempi mieli.

Viinaturismikohteena on Viro edelleen se ykkönen. Valitettavasti viskin suhteen tilanne ei näyttäytynyt niin ruusuisena. Hintataso on vuosien myötä hilautunut lähemmäs Alkon vastaavaa, eikä tarjonnassa suurta eroa ole. Kuitenkin jo pelkän alkoholilainsäädännön suoman potentiaalin takia viskin ystävän on syytä pitää Viron reissulla silmänsä auki. Aina voi törmätä iloisiin yllätyksiin ja viskitarjonta voi muuttua vaikka yhdessä yössä.

Loppuun vielä hauska yksityiskohta. Laphroiagia ei tunnu saavan koko Tallinnasta mistään. Muutaman yksittäisen peruskympin bongasin ja niidenkin hinnat olivat reilusti Alkon hintoja kalliimpia. Ottaen huomioon Tallinnan yleisen hintatason tämä hämmensi pientä kulkijaa.

BenRiach ja hyppy tuntemattomaan

Hävettää myöntää, mutta BenRiachin tislaamoon tutustuin vasta tänä kesänä, kun kaappiin ilmestyi pullo tislaamon 16-vuotiasta. Syy tähän hävettää myöntää vielä enemmän: mielestäni BenRiachin pullot ja etiketit ovat todella rumia ja luotaantyöntäviä. Niistä tulee mieleen hiukan kulmikkaampi Southern Comfort -pullo. Tässä on jälleen osoitus markkinoinnin tärkeydestä viskibisneksessä ja pienen ihmisen pelosta suurta tuntematonta kohtaan. Tällä kertaa hyppy tuntemattomaan kannatti.

Tunnuslauseensa mukaan "Speysiden sydämessä" sijaitseva tislaamo omaa useiden skottitislaamojen tapaan mielenkiintoisen historian. Tislaamo käynnisti toimintansa vuonna 1897, mutta joutui jo alkutaipaleellaan suurten taloudellisten vaikeuksien kouriin. Vain 6 vuotta perustamisen jälkeen viskin valmistus loppui ja BenRiachin tilat siirtyivät Longmornin käyttöön, joka hyödynsi BenRiachin mallastamoa ja varastotiloja. Erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin ajanjakson viskiteollisuuden ongelmista ja viskin muuttumisesta tulppaaneiksi pääset tutustumaan tästä.

Vuonna 1965 viskin tislaaminen BenRiachilla käynnistyi uudelleen ja jatkuu edelleen. Useat omistajanvaihdokset läpikäynyt tislaamo kilpailee Bruichladdichin kanssa erilaisten pullotteiden määrässä. Tällä hetkellä BenRiachin omien sivujen mukaan tislaamo tarjoaa jopa 29 erilaista mallasviskiä. Kun tähän lisätään indiet ja erikoispullotteet, on tislaamolta maailmalle lentäneiden pullotteiden määrä valtaisa. Samaan hengenvetoon on syytä mainita BenRiachin Suomi-kytköksistä: Alkosta on useampana vuonna löytynyt ihan vain Suomen markkinoita varten pullotettu BenRiach. Lisää tämän vuoden versiosta voi lukaista  täältä.

Käviköhän niin, että vesi kerkesi sameuttaa viskin ennen kuvaa?

BenRiach 16yo 43% OB

Tuoksu: Jälleen kerran niitä hedelmiä ja vaniljaa. Vivahdus tammea. Alkoi niin häiritä, että katsoin muidenkin mielipiteitä juomasta ja samoja tuoksuja sieltä oli löydetty. Pitää pikku hiljaa alkaa uskoa, että näissä Speysidereissä on vaan tiettyjä juttuja usein tehty samalla tavalla. Ja mikäs siinä, se tapa miellyttää ainakin minua!

Maku: Hedelmiä, vaniljaa ja tammea säestää hento salmiakki. Miellyttävä tekstuuri. Jälkimaussa suolaisia vivahteita. Erittäin maukkaan ja pureksittavan oloinen.

Vaikka moni viski on samoista palikoista koottu, tekee BenRiach sen mielestäni normaalia paremmin. Eroa voisi verrata vaikka tiivistemehuun: BenRiach on tunkenut vaniljat, hedelmät ja hennon tammen oikealla sekoitussuhteella lasiin. 16-vuotiaaksi pullotteeksi myös varsin edullinen BenRiach nosti kyllä Speysiden osakkeita silmissäni. Herkkua! Kyseistä pullotetta liikkuu OB:na 40-, 43- ja 46-volttisena. Ainakin Whisky Biblen mukaan ero voi olla isokin, mutta tämä 43-volttinen toimi loistavasti. Sen verran innostuin viskistä, että innostuin ihan kuvabonuksen tekemään:

Taustoitusta tehdessä eläimet yrittivät häiritä bloggaamista. Viski ei katille kuitenkaan maittanut.

Ravintola-arvio: Oliver's Corner Rovaniemi

Kesäkuun alussa Rovaniemen yöelämän viskitarjontaan ilmestyi valopilkku, kun Oliver's Corner rantautui paikkakunnalle. Alun perin Levillä vaikuttanut ravinteli laajensi toimintaansa aivan Rovaniemen ydinkeskustaan, entisen Meidän Kebabin tiloihin, osoitteeseen Koskikatu 9. Hyvin perinteisellä irkkumeiningillä varustettu juottola kirvoitti testaamaan paikan viskivalikoimaa.

Ennen viskitarjontaan perehtymistä muutama sana itse paikasta. Sisustukseltaan viihtyisä baari on kahdessa kerroksessa, alakerran palvellessa karaokekansaa ja yläkerran toimiessa enemmän jutustelua suosivana kohtaamispaikkana. Karaokelista on alan harrastajien mukaan, jos ei Rovaniemen paras, niin ainakin Rovaniemen tuorein. Itse en kyseisestä toiminnasta pahemmin välitä, joten olen kiltisti pysynyt yläkerrassa, jossa viskit ja pintit saa nauttia lähinä taustahälynä soivan Poguesin tms. säestyksellä.

Hanasta Oliver's Corner tarjoaa tuttuakin tutumman kattauksen. Suomi-oluita säestää Guinnesin ja Fuller's ESB:n kaltaiset perusmätöt. Valitettavasti tällä viedään kirkkaasti Rovaniemen parhaan olutravintolan titteli. Hyvän lisän tuovat hanasta löytyvät kausituotteet, joissa ainakin vielä oli luotettu suomalaiseen osaamiseen. Karhun Pale Alea mainostivat tiskillä harvinaiseksi hanaolueksi. Itse en maistanut, mutta kaverit kehuivat. Juottola ilmoittaa uutuuksistaan aktiivisesti myös Facebookin kautta. Oliver's Cornerin Facebook-sivut löytyvät täältä.

Sitten ne viskit. Viskejä löytyi ihan kunnioitettavat 38 kappaletta. Mitään ihmeellisyyksiä ei mukana ollut. Viskit, joita en ole maistanut, mutta joita haluaisin maistaa olivat harvassa. Tiskillä lupailivat laajentaa viskivalikoimaa "kuukausittain" ja avaamisen jälkeen ainakin Knob Creek ja Highland Park 25 ovat minun havaintojeni mukaan ilmestyneet hyllyyn. Tälle kehityssuunnalle ehdotonta peukkua.

Valikoimansa puolesta Oliver's Corneriin ei mitään St. Michaelin tapaisia taivaselämyksiä tarjoa, eikä varmasti moiseen äärimmäisyyteen pyrikään. Näin harrastajan näkökulmasta valikoiman soisi kasvavan ja monipuolistuvan. Tällaisenaankin Oliver's Corner tarjoaa Rovaniemen parhaat puitteet viskinmaistelulle. Hintatasosta en jaksa jauhaa. Sen keskustelun voi ohjata vaikkapa tänne.

Viskivalikoimasta esittelyyn nappasin Macallan normi 12:sen ja saman ikäisen Fine Oakin. Tällaista saman tislaamon tuotteiden rinnakkaisvertailua en ole hirveästi päässyt harrastamaan, joten pidetään tätä vielä lämmittelykierroksena. Henkilökunta antoi pullot avuliaasti mukaan kuvaan ja oli muutenkin ystävällistä: viskilistan puuttuessa tiskin takana seissyt neitonen näpytteli jokaisen viskin hinnan erikseen ulos koneesta lopussa olevaa listausta varten. Tästä kiitos ja kumarrus.

Veljekset baaritiskillä.

Macallan 12yo

Tuoksu: Rusinoita, sherryä. Hyvin tuhdin oloinen.

Maku: Tasapainoinen vaikkakin maut ikään kuin lässähtävät verrattuna siihen mitä tuoksu antaisi olettaa. Sherryn makeudesta ei ole tietoakaan vaan viski on ikään kuin kuivuu suuhun. Tuoksusta havaittujen makujen lisäksi maussa on jotain puumaista.

Macallan 12 yo Fine Oak

Tuoksu: Normi 12yo:ta huomattavasti kevyemmän oloinen jo tuoksussa. Hunajaa ja lakkaa.

Maku:  Tekstuuriltaan huomattavasti edellistä miellyttävämpi. Pidempi jälkimaku, josta ei paloviinamaisia ominaisuuksia löydy. Rusinoita, vaniljaa ja tulitikkuja.

Pelkästään sherrykypsytetyt viskit ovat outoja tapauksia. Parhaimmillaan todella mahtavia herkkuja, mutta yleensä tuottavat pettymyksiä. Tässä parissa pelkästään sherrytynnyrissä kypsytetty normi 12-vuotias tarjosi mahtavan tuoksun, mutta lattean makuelämyksen. Fine Oak puolestaan oli herkkua alusta loppuun. Itse ostaisin kotiin ehdottomasti Fine Oakin.

Loppuun vielä Oliver's Cornerin viskilista kokonaisuudessaan, alueittain jaoteltuna,  niin kuin se minulle kerrottiin:

Irkut:

Millars Special Reserve 6€
Tullamore Dew 6€
Connemara 9€
Bushmills 6€
Bushmills Black 8€
Bushmills 10yo 9€
Bushmills 16yo 14€
Jameson 6€
Jameson Vintage 60€
Jameson 18yo 18€
Jameson 12yo 10€
Redbreast 12yo 12€

Skotit:

Macallan 12yo 12€
Macallan 12 Fine Oak 14€
Macallan 18 Fine Oak 20€
Macallan 25yo 50€ (ei hyllyssä, pitää erikseen kysyä)
Highland Park 12yo 9€
Highland Park 18yo 15,50€
Higland Park 25yo 35€
Chivas Recall 8,50€
Bowmore 12yo 10€
Bowmore 15yo 13€
Glenlivet 12yo 10€
Glenlivet 16 Nadurra 16€
Lagavulin 16yo 17€
Ballantines Finest 7€
Ardbeg 10yo 11€
Ardbeg Alligator 17€
Laphroaig 10 10€
Laphroaig Quarter Cask 10,50€
Laphroaig  Triplewood 13€
Laphroaig 18yo 15€
Black Grouse 6,50€

Pohjois-Amerikka:

Seagram's V.O. 6€
Four Roses 6€
Jack Daniels 6€
Jim Beam Rye 6,50€
Knob Creek 10€

Viskibloggaajan vuosi

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tämä blogi näki päivänvalon ensimmäistä kertaa. Compass Boxin Oak Crossia käsittelevää postausta voi ihastella täältä. Nyt vuoden jälkeen on aika summata yhteen tuntemuksia viskibloggaamisesta.

Aloitin tämän blogin aikamoisena viskiuntuvikkona. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli saada untuvia karistettua ja lisätä omaa viskitietoutta niin itse viskeistä kuin sitä ympäröivistä ilmiöistä. Jälkimmäinen tavoite on mielestäni onnistunut kohtuullisesti ja mielestäni olen harrastuksessa syvemmällä kuin vuosi sitten. Toisaalta vuosi on osoittanut, kuinka mitättömän sukelluksen olen elämän veden maailman vasta tehnyt. Uutta ja ihmeellistä tulee eteen nopeammin kuin olisi aikaa tutustua. Tätä pidän ehdottoman positiivisena asiana.

Kynnys blogin aloittamiselle oli aikoinaan kova. Suomessa on useita laadukkaita viskiblogeja, jotka lähestyvät viskiä hyvin erilaisista näkökulmista. Tämän hetkisen maantieteellisen sijaintini takia en ole pystynyt raportoimaan etelän hienoista viskitastingeista saati Suomen Mallaswhiskyseuran puuhista. En myöskään tunne maahantuojia tai omaa budjettia maistella high-end vintageja. Päälimmäinen kysymys blogia aloittaessa olikin: mitä uutta voin blogillani tarjota?

Blogikirjoituksissani olen koettanut kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin; kirjoituksen tulisi olla viihdyttävä, informatiivinen ja helppolukuinen. Viihdyttävyyteen olen pyrkinyt omalla kieroutuneella huumorintajullani. Jaloviinaa ja Angry Birds limonadia yhdistelevä Jalolintu-drinkki tästä esimerkkinä. Informatiivisuus pursuaa omasta aloittelijastatuksestani. Jos haluaa kirjoittaa hyvää viskiblogia, on faktojen oltava kunnossa. Ja kun faktoja ei ennestään tiedä, on niistä otettava selvää. Tislaamojen ja koko viskiteollisuuden historian valottaminen on syntynyt ikään kuin tämän sivutuotteena. Lienee syytä mainita, että koulutukseltani olen historioitsija. Tekstin sujuvuudesta ja oikeinkirjoituksesta kiitän avopuolisoani, joka äidinkielenopettajan mandaatilla tekstini oikolukee ja arvioi ennen julkaisua.

Materiaalin kerääminen viskiblogiin ei napapiirin korkeuksilla ole ihan helppo juttu. Suureksi osaksi blogin materiaalista saan kiittää viskistä innostuneita ystäviäni, joiden pulloista olen kuvia ja sampleja ahkerasti napannut. Ilman tällaista tukiverkkoa blogin pitäminen olisi käytännössä mahdotonta, tai ainakin painopistettä tulisi muuttaa radikaalisti. Tällä hetkellä Rovaniemeltä löytyy yksi varteenotettava viskejä tarjoava ravintola, joka sekin aukaisi ovensa vasta vajaa kaksi kuukautta sitten. Ravintola-arviota on tuloillaan. Alkoon ei minun budjetillani viskiostoksille kovin useasti vuodessa voi eksyä. Omat viskihankintani ovat siis omien ja tuttujen ulkomaanvierailuiden varassa. Tämä on virallinen totuus.

Joskus meno on niin villiä, että kamerakaan ei pysy suorasssa.

Ironisesti blogin ylivoimaisesti suosituin kirjoitus ei käsittele viskiä. Kahden tähden Jaloviina -Konjakki mallia Cajander -postaus on haalinut sivuilla vuoden aikana vierailleista reilusta 3000 kävijästä lähes kuudesosan. Muuten blogin kävijämäärät ovat nousseet helmikuisen Uisge 2012 kirjoituksen jälkeen huimasti. Kyseinen tapahtuma sai minut uudelleen innostumaan bloggaamisesta ja tämän jälkeen kirjoituksia on tullut noin yksi per viikko. Saman tahtiin pyrin myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuukausittainen kävijämäärä keikkuu noin 450 kävijän kieppeillä. Suurin kävijämäärä saavutettiin huhtikuussa, jolloin blogilla itseään viihdytti 813 silmäparia.

Tilastot ovat siinä mielessä tärkeitä, että bloggaaja elää yleisöstään. Vaikka perimmäinen syy blogin aloittamiseen oli oman tietämyksen kasvattaminen, syy sen jatkamiseen on yleisö. Jos blogia seuraisi nolla ihmistä, ei tekstien julkaisemisessa olisi järjen hiventä. Tämä tuo esiin myös toisen dilemman - kuinka paljon blogia kehtaa ihmisille mainostaa menemättä huomiohuorauksen puolelle? Foorumeille ja sosiaaliseen mediaan laitettu linkki klikkausten toivossa on tietyn pisteen jälkeen lähinnä säälittävää. Nimeän ilmiön bloggaajan paradoksiksi.

Vuosi on internetissä ikuisuus. Vaikka marraskuun ja helmikuun välinen aika oli blogin osalta hiljaiseloa, olen ylpeä vuoden ikäisestä Just Peat It! -viskiblogista. Vielä on matkaa Smoke on the Waterin lukuihin ja toivottavasti en koskaan kiinni nykyisiä aktiivisia viskibloggaajia saakkaan. Jokainen uusi viskiblogi vie harrastusta oman pienen askeleen eteenpäin ja toivottavasti uusia innokkaita löytyy mielipiteitä jakamaan. Niitä ei voi olla koskaan liikaa.

Tulevaisuudessa Just Peat It! -blogin tavoite on kehittyä jo valitsemillaan osa-alueilla. Luettavuutta, viihdyttävyyttä ja informatiivisuutta tulee kehittää edelleen. Lisäksi koetan kehittyä viskin maistelijana. Hedelmäkorit soisi muuttuvan banaaneiksi, luumuiksi ja kumkvateiksi. Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena pidän kuitenkin hauskuutta. Viskin juominen on kivaa ja niin tulee olla siitä kirjoittamisen ja lukemisenkin!

Toivotan yksimaltaista tulevaa vuotta kaikille blogini lukijoille.

-Sampo Marski

P.S. Tätä tekstiä ei ole paremmalla puoliskolla oikoluetettu.

Koolla on väliä - Laphroaig Quarter Cask

Edellisellä kerralla jutustelin Laphroaigin Triple Woodista, joten jatketaan saman tislaamon toisella helmellä - Laphroaig Quarter Caskilla. Juttua Triple Woodista ja Laphroaigin tislaamosta linkkeineen pääset ihmettelemään tästä.

Quarter Cask on Laphroaigin uudelleen lämmittely vanhasta tynnyrimallista. 1800-luvulla viskiä kuljetettiin mantereen sisällä sekä muulien että hevosten selässä. Tähän tarkoitukseen pienempi, noin 105 litraa vetävä Quarter Cask oli omiaan. Nokkelimmat huomasivat varmasti jo tynnyrin nimen alkuperän - 105 litraa on tasan 3/4 standardi Bourbontynnyrin (140 litraa) vetoisuudesta. Laphroaigin omaan versioon juoman ja tynnyrin historiasta kannattaa tutustua täältä.

Nykyään kun tynnyreitä ei enää nelijalkaisten ystävien kannettavaksi anneta, on Quarter Caskilla muita funktioita. Laphroaig itse korostaa pienen tynnyrin vaikutusta juoman makuun. Tynnyri hengittää enemmän ja viski on enemmän kosketuksessa puun kanssa. Tämä johtaa siihen, että toivottuihin makuominaisuuksiin päästään pienemmällä kypsennysajalla. Irnernetin huhumylly arvioi Quarter Caskin noin 5 vuoden ikäiseksi. Kun tähän lisätään tynnyreiden historiaan liittyvät markkinointiedut, on Laphroaigilla käsissään aikamoinen kultasuoni. Viski kun sattuu olemaan pirun hyvää!

Laphroaig Quarter Cask

Lasin sai pullon kanssa kätevässä lahjapakkauksessa.

Tuoksu: Turvetta, tupakkaa, vaniljaa sekä jotain leivonnaista. Huippu!

Maku: Pehmeä suutuntuma näin nuoreksi viskiksi. Tupakka ja vanilja tuovat yhdessä mieleen vaniljasikarin. Maltaat ja leivonnaiset pysyvät mukana myös maussa. Loppumaissa nuorelle viskille tyypillinen karheus tulee esille kera savun ja turpeen.

Viski on loistava, yksi suosikeistani. Se on monitahoinen, yhtä aikaa pehmeä ja raaka ja kaiken tämän lisäksi edullinen. Todella onnistunut veto Laphroaigilta: tämän juoman soisi pysyvän tislaamon tarjonnassa vielä pitkään. Odottelen innolla muiden tislaamojen Quarter Cask -kokeiluja. Duncan Taylor tarjoaa jopa mahdollisuuden oman Quarter Caskin ostamiseen ja pullottamiseen. Seuraavasta lottovoitosta laitan kaksi.

Yksi asia tynnyrissä jää kuitenkin mietityttämään. Missä menee viskin kypsennyksen rajat? Compass Boxin Spice Tree -kokeilut eivät saaneet siunausta, mutta pienemmät tynnyrit näyttävät ainakin Quarter Caskin muodossa vielä menettelevän. Näiden väliin mahtuu vielä useita innovaatioita, joita tislaamot toivottavasti rohkeasti lähtevät kokeilemaan.

Laphroaig Kolmipuu

Todellisuuspako erilaisten päihteiden avulla on kiinteä osa ihmiseloa. Hurjimmat teoriat pitävät ihmisen halua päihtyä syypäänä metsästäjä-keräilijäkulttuurin loppumiselle ja siirtymiselle viljelykulttuuriin. Karikaroidusti; minäkin näpyttäisin näppäimistön sijaan tuluksia ilman ihmisen rakkautta alkoholiin. Pilke silmäkulmassa voidaan sanoa Laphroaigin tislaamon olevan osa tätä ikiaikaista jatkumoa.

Laphroaigin historia ylettyy 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen. Tuolloin paikalla aloittivat karjan kasvattamisen Johnstonin veljekset Donald ja Alexander. Alueen perinteitä kunnioittaen karjalle kasvatetun viljan ylijäämästä tislattiin viskiä. Laphroaigin tapauksessa viski oli erityisen hyvää, eikä vähiten erinomaisen vetensä ansiosta. Maineen kasvaessa viskin valmistus kävi karjankasvattamista tuottoisammaksi ja vuonna 1815 syntyi virallisesti Laphroaigin tislaamo. Laphroaigin mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua lisää täältä. Tislaamosta on kirjoitettu myös ilmeisen laaja historiateos The Legend of Laphroaig.

"Lappari" tarjoaa kirjoitushetkellä perusrangessaan seitsemää eri pullotetta. 10-, 18- ja 25-vuotiaiden lisäksi tarjolla tynnyrinvahvuista, Quarter Caskia ja sherrykypsytettyä (PX) Islay-mannaa. Tällä kertaa keskitymme siihen seitsemänteen eli Triple Woodiin. Tislaamon tarjontaan kannattaa syventyä heidän kotisivuillaan.

Lapparin Kolmipuu on nimensä mukaisesti kypsynyt kolmessa eri tynnyrissä. Ex-bourbontynnyrin jälkeen viski käy mutkan Lapparin uudelleen lanseeraamassa Quarter Cask -tynnyrissä. Viimeinen silaus viskiin tulee Oloroso-sherrytynnyristä. Ei puhuta siis mistään yksinkertaisesta prosessista ennen kuin tämä ikämerkitsemätön herkku lasiini pääsi. Hauskaa tynnysekoilusta tekee se, että Laphroaigin tislaamon johtaja Iain Hendersonin on todennut sherrytynnyreistä: "Kun minä haluan pullollisen sherryä, minä ostan sellaisen." (Broom 2000, s.74.)  Tällä kertaa kokeilut eivät kuitenkaan tunnu menneen hukkaan.

Laphroaig Triple Wood

Tuoksu: Muita maistamiani Lappareita vähemmän savua&turvetta ja enemmän mallasta. Voltteihin ja oletettuun nuoruuteen nähden pehmeän oloinen. Sokeria ja vaniljaa.

Maku: Tekstuuriltaan viinimäisen kermainen, miellyttävän pehmeä tuttavuus Lappariksi. Lisäksi itselle niin rakas vaniljasikarimainen vivahde sekä sitä savua ja turvetta. Jälkimaku lyhyehkö.

Todella positiivinen yllätys. Mitään turve- tai savupommia ei kannata odottaa. Kyseiset elementit ovat pääruoan sijasta vain yksi osa tätä Laphroaig-kattausta. Hienostunut ja paksu suutuntuma antaa viskille viimeisen silauksen. Vaikka on Quarter Caskin kanssa aivan eri ääripäätä, nousee Triple Wood edellä mainitun kanssa minun henkilökohtaiseen Laphroaig top kakkoseen. Pesee 10-, 15- sekä 18-vuotiaat OB:t mennen tullen.

P.S. Viimeisen lause aiheutti viskiystävissäni naurua ja epäuskoa. Tämä on kuitenkin rehellinen mielipiteeni. Mainittakoon kuitenkin, että en rinnakkain ole QC:ta tai Triple Woodia esimerkiksi 15-vuotiaan kanssa maistanut.

P.P.S. Sattumalta katselin Laphroiagin Facebook-sivuja, kun omalla saitillaan niitä mainostivat. Kivoja kuvia ja muuta infoa vierailun arvoisesti. Pitää katsastaa muidenkin tislaamojen tilanne sosiaalisessa mediassa.